My 15 seconds in fame

Kun multa kysytään, että mitkä asiat saa mut innostumaan ja mistä tulen onnelliseksi, niin vastaan aina punaviinin, inspiroivat ihmiset, älykkäät keskustelut ja hyvän ruuan. Nämä kaikki toimii jo yksistään erinomaisesti, mutta enemmän on tietysti aina enemmän. Ja joskus käy niin hyvin, että samaan päivään mahtuu kaikki maailman parhaat asiat – niinkuin esimerkiksi eilen!

Päivän ensimmäinen kohokohta oli Tampere-talolla järjestetty I am WOW – Women of the World Finlandin ensimmäinen think in -tapahtuma, johon kokoontui yli 80 säkenöivää ja fiksua naista suunnittelemaan ensi vuoden päräyttävintä festaria. Kyseessä on Lontoosta alkunsa saanut naisia ja tyttöjä juhlistava festivaali, joka kokoaa saman katon alle musiikin, keskustelun, workshopit, puheet, tanssin, lapset, aikuiset – kaiken ja kaikki, jotka haluavat juhlia naisten saavutuksia ja elämää!

Näiden tilaisuuksien jälkeen on aina sekä valtavan inspiroitunut että hengästynyt olo. Kaikilla osallistujilla on ihan hirveän paljon sanottavaa: ideoita, tarinoita ja kokemuksia sinkoilee sinne tänne ja jokainen idea synnyttää ainakin kolme uutta. Ja vaikka samalla iloitsen siitä, että WOWin kaltainen foorumi näiden ideoiden toteuttamiselle järjestetään, niin suren jo valmiiksi sitä, että silti jotain jää aina tekemättä, jotain sanomatta ja jotain kokematta. En tiedä mistä se kaikki inspiraatio kumpuaa: siitä, ettei meillä ole vieläkään riittävästi keinoja ja mahdollisuuksia toteuttaa itseämme vai siitä, että eilinenkin porukka oli vaan niin skarppeja muijia, ettei muita vaihtoehtoja edes ole. Haluaisin uskoa, että oikea vastaus on jälkimmäinen, mutta pahoin pelkään että myös ensimmäisellä on tässä osansa..

WOWin jälkeen (tarvinnee sisällyttää myös World of Warcfart Tampereen WOWiin jotenkin..) treffasin Janican Sitkossa ja ahmin itseni täyteen tanniineja, salamia ja täydellistä pizzapohjaa. Sitkohan on saanut houkuteltua musta esiin pizzaihmisen, jollainen en koskaan ennen ole ollut ja täysin tavoilleni vastaisesti olen alkanut aina silloin tällöin himoita pizzaa. Jos ette vielä ole käyneet Sitkossa, vaan ajattelette Napolin raastepöydän olevan tämän kaupungin Kuuminta Hottia, niin menkää nyt hyvät ihmiset sinne syömään! En väitä, että Sitkon pizza olisi parempaa kuin Napolin – väitän, että ne on jopa ihan eri sarjasta kuin Napolin..

Täysin estottoman mässäilyn ja juoruamisen ajankohtaisen tiedon vaihtamisen jälkeen tehtiin oikeastaan kaksi asiaa kummallekin ensimmäistä kertaa: käytiin Teatterikulmassa hörppimässä taloussiideriä (itseasiassa lopulta kahdesti) ja istuttiin Ylen uuden ajankohtaisohjelman Perjantain eturivissä punkkulasit kourassa.

Olin jo syksyllä mukana Perjantain pilottijakson kuvauksissa ja formaatti vaikutti aika kiinnostavalta. Ylenpalttisen inserttien katsomisen sijaan Perjantai keskittyy tunnin ajan kahteen vieraaseen, yhteen lyhyeen dokumenttiin ja lopulta ajankohtaiseen artistivieraaseen. Juontajapari on siis Sean Ricks ja Pekka Vahvanen, joilla on ohjelmassa tälläinen lievä good cop/bad cop -tyyppinen roolijako. Sean on parin lupsakka ja rento humoristi, Pekka taas sellainen kuivakka pessimistisetä. Kun sain kutsun ensi-iltaan, ajattelin istuvani kultturellisti jossain hämyisen TTT-Klubin nurkassa ja arvostelevani siellä salaa ohjelmaa ja juontajia. Yllätyksekseni kuitenkin meidät ohjattiin eturiviin istumaan ja käskettiin näyttää innostuneilta. Ja sehän me tehtiin, mitä nyt siltä punkun läikyttämiseltä ja tahattomalta vilauttelultamme ehdittiin.

Ensimmäisessä jaksossa Pekka haastatteli Kokoomuksen kansanedustajaa Susanna Koskea ja Sean muslimifeministi Maryan Abdulkarimia. Astelma oli musta kiinnostava ja teemat jokseenkin ajankohtaisia, Kosken kanssa oli tarkoitus puhua yhteiskunnan ulkonäkökeskeisyydestä ja Abdulkarimin kanssa rasismista. Ja tässä vaiheessa sanon ”oli tarkoitus” siksi, että en tiedä lunastiko tuo Vahvasen ja Kosken keskustelu ihan täysin tätä lupausta. Tai no, oikeastaan tiedän, että ei lunastanut.

Ensimmäinen keskustelu oli oikeastaan vain Vahvasen vittuilua Koskelle siitä, että hän sattuu olemaan kaunis nainen ja kysymykset pyörivät Kosken oman ulkonäön ympärillä. Odotin koko keskustelun ajan, että koska Koski kuittaa haastattelijalle jotain yhtä typerää, kuin mitä hän itse kyseli Koskelta, mutta tätä ei koskaan tullut. En sitten tiedä oliko Koski itsekin niin hämmentynyt siitä, miten seksististä läppää Vahvanen hänelle heitti, ettei sen vuoksi saanut mitään sanottua, mutta kun Vahvanen tarjosi yleisölle mahdollisuuden kommentoida keskustelua, oli mun pakko ottaa mikki ja kuitata Pekalle samalla mitalla takaisin. Jos olisin tiennyt mahdollisuuden tulevan, niin olisin ehkä laittanut vähän puuteria ja koittanut olla hukuttautumatta siihen punkkupulloon jo ennen lähetystä, mutta who cares, menihän se näinkin.

Tuo Perjantain jakso on Areenassa katsottavissa vielä kuukauden, käykää ihmeessä kurkkaamassa, jos ette eilen sattuneet television ääreen. Ja kertokaa hei mitä mieltä olitte! Perjantain tiimi ottaa todella mielellään palautetta vastaan ja kehittää formaattia sitten noiden pohjalta. Ai mistäkö tiedän? No, meidänkin eilinen palautepalaveri kesti melko monta tuntia ja TTT-Klubin suljeuduttua siirryttiin vielä tekemään viiltävää syväanalyysiä yhteiskunnasta Teatterikulmaan..

Koittivat muuten houkutella mua uudelleenkin viisastelemaan yleisöön. Mitä mieltä olette, onkohan se enemmän uhka kuin mahdollisuus?