Roastin lista # 5

Todella hyvä paluu ruotuun. Markku haki mut töistä ja sujahdimme suin päin Roastin uusimman listan kimppuun. Listalle oli palannut mun lemppari ensimmäisestä versiosta; lohipastrami. Lisäksi listalle lisättiin Burgeriviikoiltakin tuttuja burgereita ja vanha klassikko, haudutettu karitsan potka. Etanaihmisille ilouutisia: etanoita voi nykyään tilata joko 6 tai 12 etanan pannuissa ja juuston (aura/mozzarella) sekä täytteet (kaikkea yrteistä pekoniin) saa valita itse!

Ei liene salaisuus, että meillä on melko henkilökohtainen suhde Roastin kanssa. Sen jälkeen kun se avattiin, ei sunnuntaisin ole enää tarvinnut ravita itseään Panchon moskalla tai akuutin nälän yllättäessä kävellä sataa metriä pidemmälle. Ruoka on hyvää, hinta-laatu-suhde enemmän kuin kohdallaan ja tunnelma on kuin kotiin tulisi. Me tullaan siis todella hyvin toimeen.

Itse olin päättänyt jo etukäteen syöväni lohipastramia (2) ja Markku otti härkäcarpaccion (1). Lohipastramiannos oli kokenut muodonmuutoksen ja lohta oli lautasella enemmän kuin ennen. Pastramin kanssa tarjottiin Waldorfin salaattia ja jotakin vihreää, joka oli maustettu balsamicolla. En tiedä miten pastramin voisi saada pilattua, eikä se selvinnyt nytkään. Carpaccio oli ihanan pehmeää ja piparjuurimajoneesi sopi siihen hyvin.

Pääruuaksi tilasin ohratolla täytettyjä kaalikääryleitä (3) ja M tilasi villisikakäristyksen (2). Itse suhtaudun todella varauksella kaikkiin muihin käristyksiin paitsi isin tekemään, eli en uskaltanut lähteä sille linjalle. Kaikilla meillä on sukurasitteemme; mun lienee se, että kotona on saanut aina niin hyviä riistaruokia, että niitä harvoin uskaltaa tilata ravintolassa. Siinä pääruokaa odotellessamme meinasin tukehtua viiniini kun naapuripöydässä istunut nainen alkoi tilittää seurueelleen hampurilaisen olevan pilalla. Miksikö? Hampurilaispihvi oli jätetty punaiseksi sisältä! Ajatelkaa nyt. Kunnon kokolihapihvi jota ei ole paistettu kypsäksi. Huh huh.

Kaalikääryleet oli ihan hyviä, mutta en hyvällä tahdollakaan keksi syytä sille, että tilasin kasvisruokaa ravintolassa. Ja vieläpä ravintolassa, jossa olen syönyt ihan taivaallista lihaa. Pistetään nyt vaikka sitten sen uuden elämän piikkiin.. Kääryleiden lisäkkeenä ollut palsternakkapyree oli kuitenkin todella hyvää. Markun villisikakäristys oli vähän silppua, kuten ravintoloissa yleensä on. Harvassa paikassa on aikaa alkaa vuolemaan jäisestä paistista pitkiä kauniita siivuja ja haudutella niitä tuntikausia. Käristys oli kyllä sopivasti suolattua ja perunamuusissa oli sipulia! Vähän kuin olisi kotona ollut.

Jälkiruuaksi minä tilasin Kauppahallin juustoja (3) (tietysti) ja Markku tilasi chili-suklaafondantin (1) (tietysti). Juustolautaselta löytyi Peltola Blue, Pont-l’évêque -vuohenmaitojuusto ja Gruyèrea uuniomenahillokkeen kanssa. Edellisellä listalla lautanen täytettiin myös jonkinlaisella hedelmäkuivakakulla ja olin iloisesti yllättynyt kun se oli nyt kadonnut! Keskitytään olennaiseen (eli juustoihin). Markun fondant oli ihanan kuohkeaa ja juuri oikealla tavalla sisältä valuvaa. Miehen sanoin: tässä on kaikki niin täydellistä, että mä haluan meidän hääkakuksi tälläisen! (Miisu, kun tulet takaisin sieltä metsästä, niin sun on pakko kokeilla.)

”Käydään nopeasti vaan syömässä” muuttui siis vähän vähemmän nopeaksi, mutta kun tarjolla on kaikkia ihania herkkuja, ei meistä kumpikaan voi kieltäytyä. Kahden henkilön alkuruaat, pääruuat, jälkiruuat ja yksi lasi valkkaria (Hardys Nottage Hill Sauvignon Blanc), kolme lasia punkkua (Hardys Mill Cellars Shiraz) ja yksi Heineken maksoivat hieman päälle satasen. Varsin kohtuullista siis. Ja täyttävää! Roastista tulee aina poistuttua iloisen raukeana.