Pinaatti-siitakesienipasta

Sunnuntain ”Mitä tänään syötäisiin?” alkoi kummasti tyhjentyneen pakastimen tutkimisella. Taas sitä iänikuista broileria. Tämä vaihe tehtiin siis aamulla, koska raijasin mikron viime keväänä kellariin, eikä pakasteita enää sulatellakaan ihan noin vain. Olen kaivannut sitä koko aikana kerran, ja sekin silloin kun Pasi-Pasi oli täällä hoidossa ja iltamaito piti lämmittää nopeasti. Tai oikeastaan kaipaaja en edes ollut minä, vaan Pasi-Pasin äiti joka aikansa pyöri keittiössä ja rohkaistui sitten kyselemään mikron perään. Pyh ja pah, maito kattilaan ja se on siinä!

Ehdin jo turtua ajatukseen tomaatti-broilerpastasta, kunnes jääkaapin oven avaaminen muistutti pinaattipussista. Vihanneslaatikosta löytyi myös siitakesieniä, munakoisoa ja muita herkkuja. Koska M on päättänyt, ettei hän pidä munakoisosta (ei ole edes koskaan maistanut..) niin pasta vaihtuikin pinaatti-siitakesienipastaksi. Heittelin lopulta myös broilerit sekaan, kun kerran sulatetulla broitskulla nyt olisi tuskin mitään muuta tehnyt.

Pastakastike tehtiin hyvin samalla tavalla, kuin joulupäivän perinneateriaan kuuluva pinaattimuhennos. Joulupäivisin mennään aina iskälle ja syödään graavilohta ja pinaattimuhennosta. Lapsena vihasin sitä, nyt se on mun herkkua! Elättelen jopa toiveita siitä, että uskaltautuisin vielä joskus kokeilemaan pinaattikeittoa, johon liittyvät kokemukset rajoittuu mulla Vuorentaustan ala-asteelle..

Lisäkkeenä oli myös yksi lapsuuden inhokkini, tomaatti-mozzarellasalaatti. En koskaan tajunnut miksi niitä kumisia mozzarellapaloja piti sotkea tomaatin kanssa, kunnes marssin itse mozzarellahyllylle ja maksoin 5 euroa nyrkin kokoisesta buffalomozzarellasta. Jo on eri ääni kellossa!

PINAATTI-SIITAKESIENIPASTA

1 pussi tuorepinaattia (tai 1-2 pussia pakastepinaattia)
1 sipuli
voita
kermaa
siitakesieniä
basilikaa
suolaa & pippuria
broileria

Pinaatit ryöpätään nopeasti kiehuvassa vedessä. Samaan aikaan pannulle laitetaan voita ja kuullotetaan sipulit. Ryöpätyt pinaatit nostellaan pannulle ja annetaan niiden paistua hetki. Tämän jälkeen pannun lisätään kermaa, suolaa ja pippuria ja annetaan pinaatin muhia kermassa muutama minuutti. Broilerit nostellaan pannulle samaan aikaan kun pasta laitetaan suolattuun veteen kiehumaan, itselläni oli tänään n. 10 minuuttia kiehuva penne. Kun pasta on melkein valmista, nostellaan putsatut ja halkastut sienet kastikkeeseen. Tarkoitus olisi, että sienet ei ehdi kuivahtaa sellaisiksi veteliksi, vaan säilyisi mehukkaina ja pulskina. Kun pasta on lähes valmis, kaadetaan vesi pois ja sekoitetaan pasta ja kastike. Tokikin kannattaa tarkistaa, että broileri on ehtinyt kypsyä ennen kuin sekoittaa pastan ja kastikkeen. Nyt kun leikkasin fileet suikaleiksi, niin ehti ihan hyvin!

MAAILMAN PARAS TOMAATTI-MOZZARELLASALAATTI

Tomaatteja
Valkosipulia
Oliiviöljyä
Balsamicoa
Sitruunamehua
Hunajaa
Basilikaa
Kuivattua villivalkosipulia
Chilikastiketta tai chiliä
Suolaa & pippuria
Mozzarellaa

Tomaatit pilkotaan ja itketetään pikaisesti suolan kanssa. Tällä aikaa kaikki muut aineet sekoitetaan kastikkeeksi. Kesällä käytin oman ikkunapuutarhan yrttejä ja chilejä vähän sen mukaan mitä sattui olemaan, eli melkein mitkä tahansa yrtit ja mausteet sopii tähän. Tällä kertaa käytin Panamasta tuotua chilisoosia, jonka raaka-aineista mulla ei ole pienintäkään käsitystä, mutta taivaallisen hyvää se on! Tarkkoja raaka-ainemääriä en osaa sanoa, mutta kastikkeen kuuluu olla hieman tulista ja makeaa. Kun kastikeaineet on sekoitettu, yhdistetään tomaatit kastikkeeseen ja laitetaan jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa että muu ruoka on valmista. Mozzarellat revitään salaatin päälle vasta tarjoiluvaiheessa. Maailman nopein ja maukkain salaatti on valmis!

EDIT 13.2.2012: Jos haluatte saada aikaan kateellisia huokauksia synnyttävän toimistolounaan, niin sekoita salaatti ja pasta ja laita mikroon. Sairaan hyvää, kun mozzarella sulaa pastan joukkoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *