Miisuliini palasi takaisin Tampereelle ja auttoi allekirjoittanutta ystävänpäiväcupcakesien teossa. Siitä lisää tuonnempana, ehkä. Miisa nosteli kaupassa koriin kaikkea mitä teki mieli ja minä toteutin. Lopputuloksena oli paistettua lohta avocadokastikkeella, ruusukaaleja ja paistettua munakoisoa. Avocadokastiketta voi toki kutsua guacamoleksi, mutta tähän versioon lisättiin tulisuutta lievittämään myös paprikaa, kun erehdyin chililaadusta, jolloin kastike oli enemmän punaista kuin vihreää. Ruusukaalit paahdoin samalla vanhalla reseptillä ja munakoiso oli yritys matkia Sikkeä. Vikaan mentiin vain siinä, että grillipannua meillä ei ole ja kaupassa muistelin persiljan olevan ruohosipulia.
Sikke muuten on yksi mun lempi-ihmisistä. On pakko ihailla sitä millaisella otteella hän ruokaa laittaa – en voi kestää niitä kokkeja ja reseptejä, joita täytyy otsa rypyssä seurata. Se on myös ehkä yksi syy tälle eeppiselle kuppikakkufailille.. Siken kotiin Nami Namasteen Saarenmaalle voi kesäisin matkustaa kokkauskurssille, jolla laitetaan italialaistyyppistä ruokaa ja juodaan viiniä. Tämä on myös mun ensi kesän suunnitelmissa! Isona minusta tulee Sikke.
AVOCADOKASTIKE (guacamole)
1 iso ja päistä pehmeä avocado
2 pientä tomaattia
1 punasipuli
1 kynsi valkosipulia
1/2 paprika
2 limen mehu
chiliä tai chilikastiketta
hunajaa
korianteria
(smetanaa tai creme fraichea)
Kaikki aineet joko silputaan veitsellä niin pieneksi kuin mahdollista tai soseutetaan sauvasekoittimella. Itse käytin sauvasekoitinta, koska mun Moulinexissä on kaikkia tuikitarpeellisia vaihtopäitä ja tämä on toistaiseksi ainoa resepti, johon noita päitä ihan oikeasti kannattaa käyttää. Oikeasti olisin laittanut kastikkeeseen hieman smetanaa/creme fraichea, mutta Miisuliini on maitovammainen, eli se jäi tällä kertaa pois. Kastikkeen voi nostaa jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa että muu ruoka on valmis.
PAISTETUT MUNAKOISOT
1 keskikokoinen munakoiso
merisuolaa
persiljaa/ruohosipulia/lempiyrttiäsi
öljyä
valkoviinietikkaa/sitruunamehua
Alkuperäisen ohjeen mukaan munakoisot grillataan suolapedillä, maustetaan ja annetaan marinoitua kolmisen tuntia. Minusta kylmä munakoiso kuulosti hieman kyseenalaiselta, joten alkuperäisestä reseptistä poiketen valmistin näitä lämpimän lisäkkeen.
Munakoiso viipaloidaan noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kannattaa oikeasti tehdä niistä samanpaksuisia, koska muuten osa ehtii löllääntyä ja osa on raakoja. Valurautapannu kuumennetaan ja hieman viilennetään, jonka jälkeen siihen lisätään suolaa ja munakoisot. Munakoisot paahdetaan pannulla niin, että niihin tulee kaunis ruskea väri. Niitä ei siis itketetä etukäteen! Kun munakoisoissa on kaunis väri, ne ladotaan vuokaan ja päälle pirskotellaan öljyä ja etikkaa/sitruunamehua (again, Miisun vammat ajoi mut sitruunamehun tielle) sekä silputtu ruohosipuli ja valkosipuli. Uuniin siksi aikaa, että lohi paistetaan.
PAISTETTUA LOHTA
Lohta
Suolaa & pippuria
Voita & öljyä
Paistoin lohen samalla pannulla kuin munakoisot. Ylimääräinen suola vain pois pannulta, voi ja öljy perään ja lohi pannulle nahkapuoli alaspäin. Kun lohi on muuttunut vaalenpunaiseksi noin puoleen väliin palaa saakka, se käännetään. Nahan kuuluisi olla kauniin ruskea ja rapea. Tämän jälkeen lohta paistetaan vielä noin sama aika kuin ennen kääntöä. Lohen voi maustaa ennen tai jälkeen paistamista, se on lähinnä makuasia. Lohi nostetaan pannulta muutamaksi minuutiksi folioon vetäytymään, jonka jälkeen se on valmis tarjoiltavaksi. Kannattaa oikeasti käyttää valurautapannua, niin sekä nahka että yläpuoli saavat kauniin ruskean pinnan.