Jos nainen ei saa kunnon panoa

”Jos nainen ei saa kunnon panoa, hän voi alkaa kiinnostua yhteiskunnasta.”

– Kitkerät Neitsyet

Aloitin kirjoittamaan tekstiä Kitkerien Neitsyiden keikan jälkeen muutama viikko sitten. Koska en (enää) uskaltaisi kirjoittaa noin suoraan nyt selvinpäin, niin annan pikku sikunassa vuodatetun osan jäädä. Tiedättepä sitten senkin.

~~~~

Tätä kirjoittaessa istun taksissa iloisessa nousuhumalassa. Takana on huikea Kitkerien Neitsyiden keikka. Keikalla tuli tavallaan ihan hillitön ikävä niihin aikoihin, kun oli vielä nuori ja vihainen. Nythän olen lähinnä nuori ja kaunis.

Niinä aikoina perustettiin muutaman viinin jälkeen Kokoomuksen Nuorten Naisten Liitto, jonka tarkoituksena oli taistella vanhoillisia hyväveliverkostoja vastaan. Tai vanhoillisia ja vanhoillisia, ihan yhtä lailla niitä Kokoomusnuorissa käytettiin hyväksi. Se oli silloin, kun olin ylpeä siitä, että olin Kokoomusnuori. Nyt en enää hyvällä tahdollakaan olisi – sellainen konservatiivisuuden ja hommaforumilaisuuden kehto siitä on tullut.

KNNL:n paidoissa pyydettiin ”Setä, tee minusta tähti”. Itse olisin halunnut painaa paitaan tuolloisen pääsihteerin mukaan ”Esa, tee minusta tähti”, mutta se olisi ollut kai jo sellainen vihje joka patamustissa maakuntapiireissäkin olisi ymmärretty. Tyydyimme setään, joka osoittautui myös ihan kivasti keskustelua herättäneeksi ratkaisuksi.

~~~~

Miksi siis jatkan kirjoittamista nyt? Olen elänyt jo hetken aikaa ihanassa illuusiossa, jossa asiat ei oikeasti olekaan niin huonosti kuin ennen luulin. Pekka Haavisto ja pehmeät arvot saivat paljon ääniä pressavaaleissa ja enemmistö kannattaa yhdenvertaisia oikeuksia kaikille ihmisille seksuaalisesta suuntautumisesta, ihonväristä ja sukupuolesta huolimatta. Olen työssä, jossa olen kohdannut keskimäärin vähemmän tytöttelyä kuin edellisissä hommissa ja maailma on ruusunpunainen. Tänä aamuna kuitenkin räjähti.

Oman maakuntani sanomalehdessä oli taas ”keskustelua herättävä” kirjoitus miesklubeista, herrakerhoista, miehistä, naisista ja sovinismista. Kirjoituksessa vilisivät iloisesti sekaisin termit ja käsitteet, kun syrjinnästä tehtiin synonyymi sovinismille ja toisinpäin. Jos nyt ohitetaan se, niin kirjoituksen taustalta voidaan löytää ihan oikea totuuden siemen.

Kirjoituksesta virisi kova keskustelu jälleen, Facebookissa. Tässä keskustelussa heiteltiin taas klassiset ”ei miehetkään yritä pyrkiä naisille suunnattuihin järjestöihin” ja ”miksi naisten pitäisi päästä hallitukseen, kun heille voidaan järjestää erillistä rinnakkaistoimintaa”? Niin miksi? (Ja korostettakoon nyt, että mulle on ihan tosi ok, että on olemassa sekajärjestöjä, miesjärjestöjä ja naisjärjestöjä, mutta kaikkia noista pitäisi olla ihan avoimesti.)

Omistin kolme vuotta elämästäni sille, että kävin moosestamassa pitkin Suomea nuorten kuulemiseen liittyvistä asioista. Tuhat ja taas tuhat kertaa kuulin nuorten syrjimisen syyksi ”kyllä minulla on lapsia, minä tiedän miten he ajattelevat”. Osassa kunnista nuorille oli järjestetty kaikenlaista kivaa puuhatoimintaa, joissa ei oikeasti päässyt vaikuttamaan, noh, mihinkään. Näissä kunnissa nuoret olivat huomattavasti turhautuneempia omaan elämäänsä ja elinympäristöönsä, kuin niissä kunnissa joissa nuorille tarjottiin aidosti mahdollisuuksia olla mukana päättämässä omasta elämästään. En ole elänyt 1900-luvun alussa, mutta voisin kuvitella, että naisten halu päästä mukaan päätöksentekoon on silloin lähtenyt aivan samasta tunteesta, turhautumisesta.

Tuo ”keskustelua herättävä” kirjoitus käsitteli mm. pörssiklubeja, joihin ei huolita naisia mukaan. Suora lainaus tuosta kirjoituksesta:

”Naiset ei toistaiseksi ole olleet jäseninä, mutta naiset on käyneet täällä vieraana ihan alusta saakka. Ja naisia nähdään ihan joka päivä täällä klubilla, joka tekee myös elämän mukavaks. Ja näin klubinjohtajana pitää todeta, että erittäin mukavaa kun jokunen nainen aina tulee tänne klubille vieraaks, niin on mullekin jotain silmäniloa.”

Tuon aivopierun päästäjä on Michael Nyman, pörssiklubin johtaja. Minulle on ihan sama, että onko kyseessä persumainen vitsi, satiiri tai ironia, sillä jälleen, tämän kirjoituksen pohjavire on sovinistinen. Nyman jatkoi tekstissä miesten kaipaavan rauhaa naisilta ja siksi ovet eivät avaudu rouville. Että ei sitä jaksa joka päivä akkamaisia kukkamaljakoita tai vaatteita miettiä, vaan välillä pitää saada puhua Tärkeistä Asioista herraseurassa. Kirjoitukseen oli ehkä vähän tarkoitushakuisesti vedetty tamperelainen nuorkauppakamari, jonka jäsenet ovat vain miehiä. Myös tämän järjestön puheenjohtaja oli hätäpäissään lipsauttanut, ettei säännöissä lue miehuuden olevan jäsenkriteeri, mutta naisia ei vain ole koko sen satavuotisen historian aikana halunnut mukaan. Bull shit, mutta onneksi jossain nettisivujen syövereissä mainitaan toiminnan olevan nimenomaan miehille tarkoitettu.

Kukin järjestö saa määritellä omat jäsenehtonsa kuten haluaa. Kyse on kuitenkin asenteista, siitä miten naisten ja miesten välisiin suhteisiin asennoidutaan. Siitä, että vielä tänä päivänä on olemassa ihmisiä, jotka avoimesti ovat sitä mieltä, että naisille järjestetty rinnakkais-/seuralaistoiminta on ”melkein sama asia” kuin itse järjestön jäsenyys (enkä nyt edes viitsi mennä siihen, että automaattisesti oletetaan miehen seuralaisen olevan nainen). Koska jokainen meistä tietää, että se ei ole sama asia. En ymmärrä, miten vielä sata vuotta sen jälkeen, kun naiset ovat saaneet äänestää, ollaan tilanteessa, jossa pörssiyhtiöiden hallitusovet eivät aukea (Kauppalehti Optio 7/12), Pörssiklubin johtaja ajattelee naisten olevan kivoja koristeita (kunhan pitävät suunsa supussa, eivätkä häiritse miesten työskentelyä) ja miehet kuittaavat keskusteluja ”tuli muuten mieleen etten oo nähny miesten valittavan etteivät pääse women only -kerhoihin. just saying.”.

Niin. Valkoisten, syntymässään etuoikeutetun aseman (lue: pippelin) saaneiden miesten. Just saying.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=MuehC1mNiMw&feature=relmfu]