Tää on mun Strömsö

Ihanainen Annika kyselee uusimmalla levyllään Strömsönsä perään, mutta mä olen aika varma että mun Strömsö on täällä! Ainakin nyt. Siihen saakka, että ollaan asuttu tässä riittävän pitkään ja muuttamisen v*ttumaisuus on unohtunut, kaksi vuotta tulee verotuksellisista syistä täyteen ja löydetään ihana vanha maatila budjettiin sopivalla hinnalla. Tänään mun Strömsö on löytynyt tuosta keittiön pöydän äärestä ompelukoneen vierestä!

Kyselin silloin taannoin niiden verhoideoiden perään ja olin vakuuttunut että valitsen jotakin ihanan räväkkää. No, en valinnut. Ihan tavalliset, tapettiin sopivat vaalenvihreät sivuverhot tuossa nyt köllöttelee. Ehkä tää on parempi näin – verhot näyttää siltä kuin ne olisi ollut tuossa ikkunassa aina!

Huomiota herättävien verhojen sijaan ostin Eurokankaasta neljää eri kangasta ja ommella hurautin kasan tyynynpäällisiä tänään. En ole ommellut yläasteen rättikässän jälkeen, mutta nopeasti siihen pääsi taas sisään! Tokikaan mun huolellisuus, neulausinto tai tismalleen mittojen mukaan tekemisen taito ei ole mitenkään erityisen paljon kasvanut viime vuosina, joten saumoja ei tänne kannata tulla tutkimaan. Mutta hyvännäköisiä noista tuli ja ne noudattelee sitä samaa sarjaa kuin tapetti tai taulut; älä katso sitä ihan hirveen läheltä.. Mitä sitä hyväksi havaittua teemaa muuttamaan!

Tyynyliinojen kaava oli kutakuinkin

– 2 x sisätyynyn leveys X sisätyynyn korkeus + n. 15 cm ”tyynytaskulle”

Tosi selkeää, eikö? Tässä siis vielä havainnollistava piirros:

Aloitin (luonnollisesti) liian pienellä tyynytaskulla, eli pari tyynyliinaa vähän repsottaa rumasti ja niihin täytyy keksiä jonkinmoinen kiinnitysmegamismi, mutta muuten tää tekniikka oli tosi toimiva. Kahdeksan tyynyliinan tekemiseen meni vajaa pari tuntia, eli tää on aika nopeaakin vielä. Sitä nopeampaa, mitä vähemmän neulaa, silittää ja huolittelee!

Nyt sohva näyttäisi sitten tältä. Itse olen kovin tyytyväinen, saa nähdä mitä mies tuumaa kun tulee reissusta kotiin. Äskeinen keskustelu meni kutakuinkin näin:

– Et sitten täytä sitä sohvaa millään tyynyillä, joihin ei saa koskea ja joita varjellaan kun kipeetä p*llua!
– No EN tietenkään!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *