Kauppahallin 4 Vuodenaikaa

Eilen sivusin 4 Vuodenajan (Les 4 Saisons) ”oikeaa” lounasta, johon jostain syystä tutustuin vasta tänä keväänä. Olen kyllä tiennyt paikan olevan olemassa, mutta en ole sillä tavalla tiennyt että olisin koskaan käynyt. Onneksi keväällä juhlimme siellä anonyymin ystäväni Paulin kanssa valmistumista ja ihastuin kertaheitolla. 4 Vuodenajan listalla on aina muutamia klassikkoannoksia; etanoita, bouillabaissea ja jälkiruokia. Lisäksi listalla on vaihtuvia annoksia kauden raaka-aineiden mukaan. Tänään olisi tarjolla ollut myös villisikamenu käynnissä olevan Food Is Artin villisikaviikkojen kunniaksi, mutta kolme ruokalajia olisi lounaaksi turhan heviä tavaraa. Eikä rahatilanteeni ole merkittävästi muuttunut parempaan suuntaan sitten eilisen. Ehkä mahdollisesti huonompaa suuntaan, sillä kävin tilaamassa jouluverhot, jotka mätsää kivasti uusiin jouluastioihini. Shoot me.

Valitsin siis Turskabrandadea ja savulohipihvin. Ennakkoluuloni minussa kieltäytyivät Créme Ninon -keitosta, sillä kokemukseni tuorehernekeitoista ovat olleet tähän saakka kylmiä, mutta ehkä vielä jonain päivänä. Annos oli (taas) oikein hyvä ja pohdimmekin lounasseuran kanssa, että onkohan 4 Vuodenajassa mahdollista saada huonoa ruokaa?

Lisäksi 4 Vuodenajassa saa muun muassa erinomaista Rieslingiä. (5.6.2012)

Suussa sulavaa paahtopaistia. (25.7.2012)

Ja kertakaikkisen herkullisen väristä ja makuista punajuurikeittoa. (8.10.2012)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *