Näin kulutan aikaa

”Näin kulutan aikaa
maatessani alla tämän taivaan
josta pilvet tekevät harmaan
sen tiedän, varmaan takana sinisten
silmieni päätäni vaivaan
alla tämän taivaan
kun kuluttelen aikaa, kun kuluttelen aikaa.”

Ensimmäisen viikon jaksoin maata ja pelata Clash of Clansia. Nyt olen alkanut satunnaisesti puuhatakin jotakin, kuten järjestellä kirjat väreittäin, haaveilla uudesta (vanhasta) omasta kodista maalla, suunnitella kevättä ja haalia kotiin taas värejä. Kun kotona viettää enemmän aikaa, konkretisoituu aika raivostuttavalla tavalla se, ettei kaikille tavaroille ole paikkaa. Kamojen siirtely paikasta A paikkaan B ja seuraavana päivänä paikkaan C on aika järjenköyhää hommaa, mutta mitäpä muutakaan sitä lomallaan tekisi. Haaveissa siis koti, jossa joskus olisi tarpeeksi säilytys- ja varastointitilaa myös yllättäville hankinnoille, kuten leipäkoneelle, tikkaille tai pikkuhiljaa kertyneille hääsomisteille.

20121229-193747.jpg
20121229-193033.jpg

20121229-193018.jpg

Tämä on myös hyvää aikaa haaveilla kaikista niistä ihanista ja kauniista asioista, joita tuskin tulee koskaan saamaan. Niinkun nyt vaikka vaaleanpunainen nojatuoli, valkoinen lautalattia tai tapetin jämistä koottu seinä.

20121229-193224.jpg

20121229-193231.jpg

20121229-193236.jpg

Kuvat täältä: SF girl by Bay

Älkääkä siis missään nimessä käsittäkö väärin! Siksihän lomalla ollaan, että voidaan aamuisin keittää pannullinen teetä, selata blogeja ja Pinterestiä ja vain haaveilla. En ole avannut tietokonettakaan kertaakaan loman alkamisen jälkeen. Vaikka se on kyllä enemmänkin vahinko – akku on loppu enkä ole jaksanut hakea koneen laturia kassista..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *