Epäreilua, että The Avocadopastan jälkeen ei voi enää puhua avocadopastasta ilman, että joku kysyy ”no itkettiks”? Ei, ei itkettänyt. Mutta avocadosta pidän ja lohen kanssa se toimii erityisen hyvin, siksi siis kutsun tätä avocadopastaksi vaikka siihen ei pecorinoa tule tai toistaiseksi kukaan ei ole kosinut pastan syönnin seurauksena.
AVOCADO-LOHIPASTA (1 annos)
1 lohimedaljonki tai pala lohifilettä
suolaa
1 avocado
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2 salottisipulia
maun mukaan piri-piri-kastiketta (tai muuta tulista kastiketta)
1/2 limen mehu
1/2 puntti basilikaa
suolaa&pippuria
juoksevaa hunajaa
1 tomaatti
täysjyväpastaa
parmesania
Lohi paloitellaan, paistetaan (pienet palat kypsyvät ihan parissa minuutissa) ja maustetaan suolalla. Avocadomössö valmistetaan hienontamalla kaikki aineet ja sekoittamalla ne keskenään. Mössö on melkein kuin guacamolea, mutta korianterin vaihdoin basilikaan ja ranskankerman jätin kokonaan pois. Myös korianteri olisi toiminut, mutta lähikauppa-raaka-aineilla käytetään sitä, mitä satutaan saamaan. Mausteita voi lisätä tai jättää pois oman maun mukaan, mutta suolaa ja limeä kannattaa käyttää ihan reilusti. Piri-piri-kastikkeen voi korvata tuoreella chilillä, sipulina käyttää myös punasipulia jne. Ei tämä kokkaaminen niin vakavaa hommaa ole!
Alunperin en ollut ajatellut laittaa tomaattia pastaan lainkaan, mutta maisteltuani mössöä tulin siihen tulokseen, että se melkein huusi tomaattia mukaan. Ja itse pidän kovasti raa’asta tomaatista pastassa, mutta jos se on ehdoton nou-nou, niin senkin voi jättää pois. Valmis mössö siis sekoitetaan pastan kanssa, nostellaan paistetut lohipalat päälle ja koristellaan basilikalla ja parmesanilla. Hyvää, helppoa, superterveellistä ja nopeaa – taas kerran. 🙂