Mitä vapaus on?

Nyt jos vanhat kokoomuskaverini olisivat haudassa, niin he kääntyisivät siellä.

Heräsin tänään aamulla puhelimen soimiseen. Mietin illalla, että pitäisikö laittaa miehelle viesti ”älä herätä mua ennen yhtätoista”, mutta tulin siihen tulokseen, että kyllä se nyt tähän mennessä on jo oppinut. Ei ole, mutta en minä valita. Olen onnellinen siitä, että se ylipäänsä työreissuillaan muistaa vaimmonsa olemassaolon; huonomminkin voisi olla.

Puhelun jälkeen makailin sängyssä, tunnustelin vauvan liikkeitä ja havahduin siihen, miten onnellinen olenkaan. Onnellinen siitä, että olin vapaa tekemään mitä tahansa. Pohdin, olisinko ottanut vielä aamupäivänokoset, sillä olen jäänyt ihan koukkuun meidän uusiin petivaatteisiin. Saattaa kuulostaa säälittävältä, mutta satasen panostus uusiin tyynyihin ja peittoihin on parantanut nukkumismukavuuden lisäksi myös aamuja hurjasti. Ei sitä tajua, ennen kuin kokeilee, mutta kun kotona on ihanan pehmeät ja muhkeat peitot ja tyynyt, on kuin joka aamun saisi herätä hotellissa. Kutsutaan sitä vaikka nyt sitten arjen luksukseksi, mutta ihan oikeasti kannattaa kokeilla. Varsinkin, jos on yhtään niin vähän aamuihminen kuin allekirjoittanut.

Mietin aamupalaa, päivän ohjelmaa ja nautin siitä, ettei ohjelmassa ollut oikein mitään. Selasin Facebookin läpi ja tämän aamun suurin uutinen tuntui olevan kova pakkanen, jota tuijottelin hetken ikkunasta. Maisema oli kauniin talvinen ja toi mieleen pohjoisen. Mietin hetken isiä, joka muutti viime syksynä monien vuosien jälkeen kotipaikkaansa Utsjoelle ja olin hurjan onnellinen hänen puolestaan. Tietysti on vähän surullista, että ennen vanhaan isi olisi tullut katsomaan mikä meidän autossa on vikana, mutta eilen jouduin kuvailemaan auton pitämää ääntä puhelimessa. Olisi kuitenkin vähän turhan itsekästä vaatia isäänsä elämään lastensa takia ympäristössä, josta ei nauti. Vaikka kunnon pikkupaikan tapaan pohjoisessa on tietysti omat ongelmansa, on hellyttävää kuunnella kuinka innoissaan vanha mies nykyään on päivittäisistä hiihtolenkeistä, porojen ruokkimisesta ja hajonneista aura-autoista.

Keitin teetä, lämmitin karjalanpiirakoita ja kaadoin muromyslit taas pitkin keittiön tasoja. Siinä teetä haudutellessa hoksasin, että tähän, maailman kauneimpaan teepannuun, tiivistyy minun tämänhetkinen vapauteni.

Se on sitä, että minulla on aamuisin aikaa syödä aamupalaa ja keittää teetä. Tuijotella ulos ikkunasta. Juoda pannullinen teetä ja haahuilla koko aamupäivä aamutakissa. Töissä käydessäni ehdin hyvin harvoin syödä aamupalaa kotona, teehen minulla ei olisi ollut aikaa edes hulluimmissa kuvitelmissa. Ennen raskautta korvasin aamupalan kolmella kupilla kahvia toimistolla, ja lounaaksi nautittiin hävettävän usein nahkeaa kiinankaalisalaattia työpaikan alakerrasta. Oli muka liian kiire.

Nyttemmin olen miettinyt, että mikä se sellainen kiire on, joka estää ihmisiä tekemästä asioita, joista nauttia. Älkää käsittäkö väärin – minulla on maailman ihanin työpaikka, huikein työnantaja ja työkaverit (<3), mutta en hyvällä tahdollakaan ymmärrä, miksi töitä tehdessään ihmisestä tulee niin stressaantunut. Kun töihinsä ottaa hieman etäisyyttä, on helppo hoksata, että minunkin työssäni ne ajat, kun aidosti olisi kiire tehdä asioita, rajoittuvat muutamaan lyhyehköön pätkään. Siitä huolimatta on yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat, kun kesällä istuimme rauhassa Laukontorilla lounaalla (vaikka kesä on, absurdeinta kyllä, meillä rauhallisinta aikaa) tai oikeasti pidimme iltapäiväkahvitauon rauhassa.

Yksi päivä erehdyin kommentoimaan FB-ystäväni statusta, jossa hän kyseli ihmisten työaikoja, kun oli aina ensimmäinen joka vei lapsen tarhaan ja nouti hänet viimeisenä. Kirjoitin, kuten asia on: meillä tultiin töihin noin klo 9 ja lähdettiin noin klo 16. Työnantajani on viisas ihminen, eikä hänelle tärkeintä ole montako minuuttia persus viihtyi toimistotuolissa, vaan se, että työt tulee tehtyä. Kausittain on iltoja ja viikonloppuja, jotka ollaan töissä, ja ne korvataan sitten hieman pitempinä viikonloppuina. Simppeliä.

Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun etäisesti tuntemani henkilö kommentoi, että toisilla meillä nyt vain on tärkeä asiantuntijatyö, joka ei tuollaisilla työajoilla tulisi hoidetuksi. Naurahdin itsekseni – tämänkin tärkeän asiantuntijan kannattaisi tulla hetkeksi kokeilemaan minun postiani – ja jätin kommentin omaan arvoonsa. Tämä oli minusta kovin surullinen esimerkki siitä, että ainakin omassa tuttavapiirissäni on tapana tehdä itsensä tärkeäksi sillä, miten paljon töitä tekee ja miten kiire jatkuvasti on. Mitä enemmän voi päivittää statukseensa päivittäisi palavereja ja kellon ympäri meneviä työpaiviä, sitä tärkeämpi on. Ainoa tapa mitata omaa arvoaan ja löytää olemassaololleen merkitys, on painaa töitä kuin heikkopäinen ja marttyyrinomaisesti kehuskella sillä. Mutta minulle se ei olisi vapautta.

Kutsukaa pahvilaatikköpääksi, hulluksi, infantiiliksi äiti-ihmiseksi tai miksi vain, mutta minulle teepannu toi vapauden. Vaikka en joka aamu keittäisikään teetä, minulle riittää tietoisuus siitä, että siihen olisi mahdollisuus. Ja se tekee minut äärettömän onnelliseksi.

Koska sinä olet herännyt joka aamu sydän onnesta sykkyrällä?

5 comments

  1. Nāiádes

    Mä herään melkein joka aamu! 
    Ja olen yhtä onnellinen teestä, vaikka mulla ei olekaan maailman kaunein teepannu. Mulla on maailman parhaalta isiltä joululahjaksi saatu teenkeitin!

    Ps. Sit kun bebe syntyy ja on tarpeeksi vanha, niin voin tulla vaikka overnight nannyks. Että voit sit herätä rauhassa ja keittää teetä, ja mä vien sen vaikka vaunuileen!

  2. Emmi Nuorgam

    Awwwww. Tänään on selvästi joku siskorakkauspäivä, kun Sunnákin laittoi viestiä. Ootte te vaan parhaita! <3

  3. A. Sinivaara

    🙂 Mä olen joskus kirjoitellut vähän samoissa fiiliksissä tänne. Oon joka päivä tosi onnellinen tästä mahdollisuudestani elää näinkin vapaata elämää.

  4. Ninaolivia

    Kiva oli lukea sun bloggaus. 🙂 Itse herään joka päivä onnellisena….ihana mies,rakkaat koirat,olemme terveitä ja kaikkea kivaa on tapahtumassa. Olen 48 v. Lapsia en koskaan saanut,mutta elämässä kaikkea muuta kivaa. 🙂

    Työni on ollut stressaavaa, ja monen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen kaipasin vapautta. Nyt teen kolmipäiväistä työviikkoa kotikonttorista joka antaa vapauden suunnitella työaikani itselleni sopivalla tavalla. Voin myöskin käyttää aikaani uusiin harrastuksiin ym. Olen onnellinen elämääni. Kiitos 🙂

  5. Emmi Nuorgam

    Mahtavaa kuulla Ninaolivia ja A. Sinivaara! Täytyykin mennä lukeen tuo juttu. Jos vaikka saisin uusia ajatuksia Happiness Jariini! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *