Pyörin tänään alennusmyynneissa mielessäni monta asiaa, joita ”tarvitsin”. Yksi näistä asioista oli Ystävänpäivän blogitempauksen salaisen blogiystäväni lahja, joka osoittautuikin haastavammaksi tehtäväksi, kuin alunperin ajattelin. Kaupoilla pyöriessäni tajusin, etten tiedä blogiystävästäni juurikaan mitään, vaikka olen lukenut ystäväni blogipostaukset viime syksyn ajalta. Haluaisin antaa jotakin, josta blogiystäväni aidosti ilahtuu, jotain mikä kertoisi myös minusta jotain ja joka ei jää kaappiin pölyttymään. Eli Täydellisen Lahjan. Well, that’s easy..
Senpä vuoksi ajattelin helpottaa oman ystäväni postia (ehehe) ja kertoa itsestäni asioita, joita en ole vielä toistaiseksi kertonut. Toki esimerkiksi vanhaa blogiani selaamalla voi tutkia vaikkapa viime joulun toivelistaani, mutta jotta niin seikkaperäiseen salapoliisityöhön ei tarvitse lähteä, niin tässä muutamia asioita.
– Käytän Pinterestin boardejani aika aktiivisesti ”muistitauluna”, jonne kerään mm. mielenkiintoisia reseptejä, kivoja sisutusideoita ja mietelauseita, jotka sopivat kulloisenakin hetkenä elämääni.
– Pidän kovasti korvakoruista, joissa on joku juttu. Pöllöt ja muut eläinhahmot ovat parhautta, mutta kokoelmista löytyy myös maatuskoja, Afrikan tähtiä, noppia, avaimia..
– Voiko ihminen sanoa keräilevänsä keittiöpyyhkeitä? 😀 Ehkä en sano keräileväni, mutta minusta jokaiseen tilanteeseen pitää olla sopiva pyyhe (ja miehelle vielä omansa..). Meillä on avokeittiö, jolloin keittiön sisustus ja tekstiilit ovat luonnollinen osa olohuonetta. Keväisin kodin valtaavat kirkkaat värit ja jouluna liinoissa oli punaisia poneja, piparkakkuja ja muita jouluisia kuvioita. (Tai oikeastaan rakastan kyllä kaikkia kodintekstiilejä, ketähän kuvittelen tässä huijaavani?)
– Edellisten kautta päästään oikeastaan yhteen tärkeimpään juttuun – kotimaiseen designiin ja suunnitteluun. En niinkään innostu Artekin nojatuoleista (tai innostuisin tietysti, jos niihin olisi varaa), mutta kauniista, huolella suunnitelluista ja (käsin)valmistetuista käyttötuotteista pidän. Yksi ehdottomasti loistavin esimerkki on ylöjärveläinen Think Today, joka valmistaa ”sisustusjätteistä” käyttötavaraa. Meiltä kodin ovat löytäneet niin keraamisista laatoista valmistetut kylmä/kuuma-alustat, laminaatista valmistetut coasterit kuin lasikuidusta valmistetut tarjottimetkin.
– Ensi kesänä tanssitaan meidän häitä. Tai hääjuhlia, miksi tätä meidän pakanaversiota nyt voisi kutsua. Kaikki häihin liittyvä siis otetaan ilolla vastaan. Esimerkiksi joku juuri sinulla häissäsi ollut esine voisi olla kivasti ”lainattua”, vai mitä? Lisäksi keräilen meidän centerpiecejä varten tämäntyylisiä peltipurkkeja, eli jos sellainen pyörii kaapeissa tyhjänpanttina, niin olisin enemmän kuin iloinen!
Mutta siis helpottaakseni blogiystäväni hommaa voin todeta, että rakastan kaikkia lahjoja! Että siinä mielessä olen aika iisi lahjottava. 🙂