Opiskeluaikoina oli todella usein tyhjän paperin syndrooma. Tai tyhjän pään. Myös tyhjä pankkitili yritti hämmentävän usein hidastaa mun opiskelijaelämää. Nyt, joulukuusen hävittämisen jälkeen, meidän koti kärsii tyhjän seinän syndroomasta. Eikä edes mikä tahansa tyhjä seinä, vaan typerä, täysin tarpeeton seinänpätkä keittiön ikkunan ja takapihan oven välissä.
Seinän leveys on karvan alle 50cm, mikä tarkoittaa sen olevan liian kapea kirjahyllylle ja liian leveä ollakseen vaan tyhjä. Eikä siihen voisi hyllyä laittakaan, kun takapihan valojen ja pistorasioiden kytkin on vedetty kätevästi keskelle seinää ja on siinä hilkulla, vetäisikö standardisyvyinen hylly tilan ahtaan tuntuiseksi. Ruokailuryhmä kun on melko lähellä ikkunaa (kuvan oikeassa reunassa pilkottaa pöydän kulma).
Pari viikkoa sitten hankkimani Happiness Jar on jo löytänyt paikan seinän kohdalta, mutta se näyttää edelleen keskeneräiseltä. Tänään kuitenkin keksin tavan ”täyttää” seinää myös ylempää niin, ettei valokatkaisija kuitenkaan peity. Tässä jo hieman vinkkiä siitä, mitä seinälle tulee, mutta palaan asiaan kunhan saan askerteluni kokonaan valmiiksi.
Kuvat: täältä, täältä ja täältä. Lisää samantyyppisiä myös siellä meikäläisen Pinterestissä tai googlettamalla ”flower shelf”.
Tajusin myös äsken olevani aina välillä niin blondi, että hävettää myöntää. (Yksi päivä mietin, että mitäs kun beibillä on se laskettu aika päivämääränä X, niin jos se syntyy aikasemmin, niin onko se sitten miinus-ikäinen kunnes on se laskettu aika. Tajusin sillä sekunilla kun päästin ajatuksen suustani, että eieieieieieiei, mutta myöhäistä oli. Mies tuijotti mua aika häkeltyneenä.) Tänään kuitenkin hoksasin verhoja vaihtaessani, että tuossa oven edessähän menee verhokisko. Koko viime kesän tuskailin, että oven eteen olisi kiva saada joku verho/ovi, joka pitäisi isoimmat mehiläiset ja öttiäiset ulkona ja toimisi näkösuojana, kun varsinkin kesällä parkkipaikalta näkee suoraan ovelle ja samalla tietysti sisälle. En kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi, kun en keksinyt järkevää kiinnitysmekanismia.
Mutta että verhokisko, kuka olisi osannut arvata?!
Nāiádes
Mitä tapahtui sille täydelliselle pikkupöydälle jota tuhansien epätäydellisten pöytien kasasta vaivalla kaivettiin? ; D
Emmi Nuorgam
Kyllä se on (heiluu) paikallaan, mutta kuten sanottu, niin seinä on siitä huolimatta tyhjän näkönen. Oota nyt kun saan ton valmiiksi! 🙂
Anna-Reetta
Mä niin näkisin tuossa tyhjällä seinällä jonkun ihanan pitkulaisen kauniisti kehystetyn taulun! 🙂
Emmi Nuorgam
Joo mä mietin sitä tauluasiaa, mutta musta se näyttää hölmöltä, kun taulun sais ripustettua vasta 30cm ikkunakarmien alapuolelle. Symmetrianatsilasta hyvää päivää.. 😀
Anna-Reetta
Joo hokasinkin asian nytten, ehkä siihen yhden taulun sijasta sopisi paremmin kolme pientä taulua jotka olisi sijoiteltuna epäsymmetrisesti niin että alareunaankin jäisi se n. 30cm?
yksi mikä vois kans toimia (jos vain itse tykkää) on nää seinään liimattavat kuvat joita voi teetättää/tehdä ite/ tilata, sitä sais nostettua ton ”palikan” yläpuolellekin 🙂
Vierailija (Ei varmistettu)
Normihenkilöt kai laittais tohon verhon. =D =D