Tänään 6.2. vietetään saamelaisten kansallispäivää. 6.2.1917 pohjoismaiden saamelaiset aloittivat valtionrajat ylittävän yhteistyön saamelaisuuden säilyttämiseksi, 1995 saamelaisten asema kirjattiin perustuslakiin ja jo vuonna 2004 päivä tunnustettiin suomalaiseen almanakkaan! Väittävät byrokratiaa hitaaksi, mutta eihän tähän mennyt edes 90 vuotta.
Siskoni ollessa koulussa Inarissa, kyselivät turistit häneltä usein, että missä niitä saamelaisia voi nyt sitten nähdä, kun sinne saakka on matkustettu. Yhtä usein hän vastasi että tässä, lävistettynä, siilitukkaisena, maiharit jalassa. Luonnollisesti turistit pettyivät; saamelaisillahan on poroja. Neljän tuulen hattuja. Eikö ne aina olekaan puukkohippasilla tai kännissä? Meitä on huijattu!
Ja toden totta. Tälläisiä me ollaan. Ihan tavallisia. Hirveän harva lähtee poroerotuksiin lapinpuku päällä tai matkustaa satoja kilometrejä hiihtäen. Ei me ihan aina kännissä heiluta, mutta joskus toki. Suurin osa meistä asuu jo saamelaisalueiden ulkopuolella. Se, mikä meidät erottaa suomalaisista (uutislähetysten ajankohdan lisäksi), on saamelaisten asema Euroopan ainoana alkuperäiskansana.
Alkuperäiskansana, joka tavallisuudestaan huolimatta kipeästi kaipaa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimuksen tai kansainvälisen Ilo 169 -sopimuksen ratifioimista. Alkuperäiskansa, joka toivoo Suomen tunnustavan kansan perinteiset elinkeinot, antavan takaisin oikeudet maa- ja vesialueihinsa ja ottavan Euroopan Neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun kannanoton saamelaisten oikeuksien laiminlyönnistä ihan tosissaan.
Alkuperäiskansa, joka toivoo tulevansa kohdelluksi muuten kuin yleisenä narrina, jonka kansallispuvuista tai hupsuista hatuista voi vääntää vitsiä tai kirjoittaa tuulesta temmattuja insestisyytöksiä hesarin kolumneissa.
Alkuperäiskansana, joka kaipaa arvostusta.
Nāiádes
Natsisaamelainen approves <3