Huolimatta siitä, että otsikko kuulostaa siltä, kuin olisin tilaamassa postimyynnistä vauvan, tämä juttu käsittelee hankintoja, joita vauvalle on tehty. Itse olen löytänyt guuglettamalla lähinnä (puoli)kreisejä suomikaksnelosen ”keskusteluja” siitä, onko kameralla varustettu itkuhälytin yksiössä ”vähän överiä” (vastaus: on), joten listasin tähän nyt muille kanssahämmentyjille, että mitä meille on hankittu.
Perusperiaatteena meillä on ollut, että bebelle hankitaan mahdollisimman vähän tavaraa, jota ehkä voidaan tarvita. Tämä lähinnä siksi, että säilytystilat on hyvin rajalliset, enkä suoraan sanottuna tiedä mitä tekisin sillä kamerallisella itkuhälyttimellä. Osa meidän tekemistä hankinnoista voi tuntua jonkun muun mielestä turhalta ja tarpeettomalta, mutta näiden tarpeellisuuden olen perustellut itselleni seuraamalla kahden pikkusiskon, seitsemän nuoremman serkun, neljän pikkuserkun ja X määrän ystävien lapsien elämää.
Suurin osa tavaroista on joko saatu lahjaksi, ostettu ystäviltä ja sukulaisilta tai kirpparilta. Vaikka suurimmalla osalla mun seuraamista FB-kirpputoreista on aivan mielipuoliset säännöt, on niiltä silti löytynyt paljon hyvää tavaraa. Suosittelen niiden seuraamista siis ehdottomasti (pitkää pinnaa tosin vaaditaan)! En itseasiassa keksi mitään muuta tavaraa, jonka olisin ostanut uutena, kuin pari Lindexin Littlephantin vaatetta ja hoitolaukun.
Eli mitä vauvalle on hankittu jo ennen syntymää?
VAATTEET
Vauvatumput 4 kpl
Vauvasukat 2 kpl
Sekalainen kokoelma eri kokoisia vauvasukkia 20 kpl
Kypärämyssy 2 kpl (ihan pikkuruinen ja vähän isompi)
Pipo 4 kpl (eri kokoja, joista 3 leuan alta solmittavia ja 1 tavallinen pipo)
Villasukat 2 kpl
Villatossut 1 kpl
Äitiyspakkauksen toppapuku (koko 68>)
Äitiyspakkauksen villapuku (koko 68>)
Äitiyspakkauksen vanupuku (koko 68>)
50cm
Pitkähihaiset bodyt 9 kpl
Puolipotkuhousut 5 kpl
56cm
Bodyt 6 kpl
Puolipotkarit 2kpl
Potkarit 2 kpl
Housut/legginssit 3 kpl (housujen ja potkareiden ero siis lähinnä se, että potkareissa on se ”sukkaosa” mukana, housuissa/legginsseissä ei ole)
Sukkahousut 3 kpl
62cm
Bodyt 9 kpl
Puolipotkarit 6 kpl
Sukkahousut 9 kpl
Housut/legginssit 13 kpl
Potkarit 7 kpl
Mekko 1 kpl
Yöpuku 4 kpl
Ohut haalari 1 kpl
68cm
Body 5 kpl
Paita 3 kpl
Potkarit 5 kpl
Housut/legginssit 5 kpl
Yöpuku 2 kpl
74cm
Body 6 kpl
Paita 2 kpl
Housut/legginssit 3 kpl
Mekko 1 kpl
Välihaalari 1 kpl
Vaatteista voisi täsmentää sen verran, että kokoa 62 suuremmat vaatteet on päätyneet meille ns. sattumalta, eli koitan makuuttaa vaatteita mahdollisimman vähän turhanpanttina kaapissa.
MUUT
Kestovaippoja 3-6kg
– sisävaippoja n. 20kpl
– kuorivaippoja 5 kpl
– lisäimuja n. 10kpl
Kestovaippoja on myös muissa koissa jonkun verran, mutta en näitäkään ole haalinut ennen kuin meille selviää, tuleeko kestovaippailusta ylipäänsä mitään.
Harsoja n. 30 kpl (suurin osa valkoisia käytettyjä, kuvioidut uudet saatu lahjaksi)
Äitiyspakkauksen hygieniavälineet, pumpulipuikkoja jne.
Rintapumppu, maidonkerääjiä, muutama rintakumi, tuttipullo ym.
Kertakäyttövaippoja ihan pienelle (löytyi jostain syystä vaatekaapista..)
Amme & kylpytuki (ostettu FB-kirppikseltä)
Hoitotaso pyykinpesukoneen päälle & pehmuste (FB-kirppikseltä)
Kertakäyttöisiä vaipanvaihtoalusia (sairaalassa töissä oleva sukulainen tuonut töistä)
Pestäviä vaipanvaihtoalusia (äitiyspakkaus ja kirppari)
Beaba Up&Down -sitteri (FB-kirppikseltä) (video)
Graco turvakaukalo (FB-kirppikseltä)
Brio yhdistelmävaunut kovalla kantokopalla & matkarattaat (ostettu sukulaiselta)
Leikkimatto & lelukaari (ostettu FB-kirppikseltä)
Pehmustettu tilkkutäkkimattohässäkkä (pikkusiskoni teki bebelle joululahjaksi)
Lampaantalja (iskä toi pohjoisesta)
Makuupussi (äitiyspakkaus)
Vaunusuoja (ostin sukulaiselta)
Mobile (kirpparilta)
Kevyt vauvapeitto (äitiyspakkaus)
Paksumpi vauvapeitto (saatu ystävältä)
Vauvojen petivaatteita (äitiyspakkaus & lahjoja)
Matkasänky & patja (vaihdettiin työpöytään)
Hoitolaukku (tilasin Babycurls-brittiverkkokaupasta)
Muutama loru- ja satukirja (lahjoja)
Muutama pehmokirja + käsinukke (Vau-kirjakerhon liittymislahja)
Muutama pehmolelu (lahjoja)
No mitä tämä lysti sitten kaikenkaikkiaan on kustantanut? Karkeasti laskettuna noin 800-900€, josta suurimman loven lompakkoon tekee vaunut+rattaat, turvakaukalo ja sitteri (500€). Mutta toisaalta nämä kaikki on myös ostettu lähes puolella niiden ovh:sta, että edullisesti on päästy. Vaatehankinnatkin laskin aika yläkanttiin (200€), mutta en kyllä varmaan ole saanut vaatteisiin kulumaan niin paljoa, kun suurin osa on kirppiksiltä parilla eurolla ostettuja. Kestovaippoihin tosin saisi kulumaan omaisuuden, jos niitä lähtisi vaikka uutena ostamaan.
Kuten huomaatte, listasta puuttuu vielä kokonaan sänky. Selitys on (taas) pienet tilat. Tilasin meille vaavi-sängyn, jolla pärjäämme siis ensimmäiset 4kk. Mitä pidempään sängyn hankkimista voidaan lykätä, sen parempi. Vaavi-sänkykokemuksia esimerkiksi Tommin Isyyspakkauksessa ja tilauksen voi tehdä täällä: www.vaavi.fi
Myös ihan pienelle sopiva vanupuku olisi hankintalistalla, koska tälle meidän kevättalvivauvalle tuskin kannattaa enää hankkia paksua toppapukua. Niitä tosin löytää uutenakin ihan kohtuulliseen parinkympin hintaan, kirppareiden kuosit on aika ällöttävän vaaleanpunaisia. Kantoliina- tai reppu pääsee listalle sitten joskus, kun nyt ensin selviää millaisella temperamentilla varustettu lapsi sieltä on tulossa.
Hmm. Olikohan tässä nyt kaikki?
Puuttuuko listalta jotain mitä ihan e-h-d-o-t-t-o-m-a-s-t-i siellä pitäisi olla?
HelloAochi
Hih, toivottavasti tulee pieni vauva, kun teillä on noita mini-vaatteita noin paljon. Kain hukkui sairaalassa 50-koon vaatteisiin, mutta kolmen kuukauden ikäisenä käytti jo 74:sia!
Emmi Nuorgam
Joo, täällä on varauduttu siihen, että se syntyis jo pian. Ei siis yhtään elätellä mitään toiveita, varaudutaan vaan.. 😉
HelloAochi
Meiltä saattaa muuten löytyä lainaan sekä toppapuku että vanupuku, voin yrittää etsiä.
Emmi Nuorgam
Oho, kiitos! 🙂
Oon ollut muuten viikon lomalla, enkä kirjautunut Lilyyn sinä aikana. Bugittaako vaan mun Lily vai onko teillä muilla sama ongelma: toi yläreunan ”ilmoitukset” ei näytä uusia ilmoituksia ollenkaan? Eli siis siihen ei tuu sulkuihin sitä uusien ilmoitusten määrää.
Vierailija (Ei varmistettu)
Ehdottomat: nenäfrida (saa esim apteekista) ja suolatipat. Nämä siksi että kun pienen nenä tukossa on oleminen vaikeaa ellei saa röörejä auki.
HelloAochi
Meille sanottiin neuvolasta että nenä-friida voi helposti vahingoittaa nenän limakalvoja – ja ehtii sen hakea apteekista myöhemminkin, ei vauvat yleensä ole alkuun kipeänä.
A. Sinivaara
Hei sä unohdit Niken töppöset, joilla pääsee tekemään ekoja potkutreenejä 😉
Emmi Nuorgam
😀 O-ou! Ne lukeutui tohon sukkaosioon. Mikä pyhäinhäväistys. Pahoittelen. 😀
Emmi Nuorgam
Kiitos nenäfriidalinkistä! Käytetäänkö suolatippojakin nuhaan? Mites ne cuplaton-tipat (vaimikäsenyton)? Käytetäänkö niitä jotenkin ennaltaehkäisevästi vai sitten vasta jos mahavaivoja ilmenee?
Iksu
Joo, suolatipat on nuhaan. Ne avaa nenää vaikkei uskois (ainakaa mä en uskois). Me on pärjätty ilman nenäfriidan käyttämistä ne pikkuflunssat mitä on ollut (eka vasta 7kk ikäisenä). Cuplatonia voi antaa jos on maha(ilma)vaivoja, mut neuvolasta sanottiin et ei ne taida oikeasti hirveesti auttaa. Maitohappobakteeri-tippoja ne suositteli.
Aikamoinen kokoelma kaikkea! 🙂 Mut varoitan, et vauvanvaateshoppailu on kuin huumetta… Ne on niiiiin ihania ne kaikki pienet paidat, pöksyt, mekot, töppöset. Alkuun mun teki mieli ostaa kaikkea missä vaan luki vauva-jotain, mutta onneksi nykyisin osaa miettiä tarviiko oikeasti. Ja aika vähällä sitä pärjää kun vähän soveltaa.
Mites rasvat mahdollisten pepunpunotusten hoitoon? Mä tilasin kerran (muistaakseni Ipanaisen verkkokaupasta) heräteostoksena tämän voiteen, aivan loistava! Suosittelen! Tuoksuu myös tosi ihanalle, ja lätkin sitä välillä omallekin iholle. Ja se riittää ja riittää.
Sensei
Voi apua mikä määrä tavaraa…Sama siis edessä täällä. Olen jo saanut tuttavilta ja kavereilta pussukoittain erilaisia vaatteita, petivaatteita, vannan ja jopa vaunujen kopan. Mutta siinä on näemmä vasta pieni osa tarvittavasta. Onneksi on vielä aikaa (ja äitiyspakkaus!).
iity-
Ihanan fiksusti oot listaillu ja ostellu näitä 🙂 Mullahan kävi sitten ihan eritavalla, kun tosiaan taisin ostaa sen kävelykoneen/spacemobiili/(mikä ihme se on?) ensimmäisenä – ei vitsi mikä raskaushormoni-idiootti :’D
Ei noita maitohappobakteereita/cuplatoneja tartte etukäteen hommailla ja meillä niiden käyttö vaan pahensi asiaa. Heijailut ja jumppailut autto meillä ihan pienen vauvan normaaleihin kipuiluihin, mitä ilmeisesti ilmenee kaikilla jossain vaiheessa sen ekan 3 kuukauden aikana.
Kylpyamme ja hoitoalusta (tai hoitopöytä, jos ei esim. pesukonetta löydy) on varmaan semmoset mitä vielä lisäilisin 🙂
+ Rintapumppu auttaa, jos ja kun täytyy käydä jossain ilman vauvaa.
++ Varuiks olis varmaan hyvä hommata tuttipullo ja korvikepaketti, jos maidon tuotanto tyssää tai ei voi imettää jostain muusta syystä (rintatulehdus tms). En tiedä ootko tutin käyttöä vastaan, mut jos et niin senkin voi ostaa etukäteen 🙂
Hei ja synnytyksen jälkeen semmoset liivinsuojukset ja maxi-siteet, mitkä on vissiin virtsankarkailuun suunniteltu (tena). Unohdin hommata ne etukäteen ja kaupassa oli inhottavaa vaappua puolikunnossa heti sairaalasta pääsemisen jälkeen.
Blääh, unohtukohan multa nyt jotain..
Eerika
Ihaniamäenkestä! <3
Tuli mieleen, että oletko ostanut itsellesi imetyspaitoja tai siihen sopivia? Nimim. kaveri joutui lähtemään paitaostoksille kun muuten olis joutunut olemaan siinä yhdessä asiaan soveltuvassa paidassa.. alussa ilmeisesti se maitobaari on aika usein auki 😉
Emmi Nuorgam
Iity, kyllä tuolla hankittujen listalla on hoitopöytä, kylpyamme, rintapumppu ja tuttipullo. 😉 Toi korvikepaketti on hyvä huomio ja tietysti noi mun hygieniavälineet. En jotenkin yhtään hahmota, että mä liittyisin beibeen ja sen syntymään mitenkään..
Eerika, en oo ostanut. Oon saanut yhden imetyspaidan kaveriltani, mutta oon kuullut niiden tarpeellisuudesta vähän ristiriitaista infoa. Ajattelin kokeilla ensin imetystä ihan tavallisissa vaatteissa ja sit jos se ei lähde onnistuun, niin sitten hankin imetysvaatteita. Yritän olla myös lataamatta liikaa odotuksia koko imetykselle, että sit jos se ei jostain syystä onnistukaan, niin ei tule maailmanloppu. 🙂
Emmi Nuorgam
Niin ja Sensei, jotenkin ihmeen kaupalla nää tavarat on vaan kulkeutunut tänne. En oo kertaakaan ajatellut, että no nyt lähdetään vauvaostoksille, vaikka ajatus siitä mua ahdisti sillon alkuraskaudessa. Ne sukulaisten ja ystävien pussukat ja nyssykät on oikeesti ihan korvaamattomia! Se kliseinen ”turvaverkko” alkaa hahmottua ihanasti jo raskausaikana, enkä mä ainakaan olisi pärjännyt jos olisin ollut ”yksin” raskaana. Yhdellä mun hyvällä ystävällä on itse asiassa laskettu aika tänään, ja mä päivystän puhelimen ääressä jos saatais heti maaliskuun alkuun vauvauutisia! 🙂
Ja äitiyspakkaus on ihan ykkönen. Siellä on niin paljon kaikkea tavaraa, että se vaihtoehtoinen 140€ ei kyllä riittäis mihinkään. Ja musta jopa tosi kivoja kuoseja, kun on raitaa ja ruutua, eikä niitä iänikuisia beigejä nalleja..
iity-
Ai vitsi, miten mä noin hutasten luin, vaikka kuinka yritin zoomailla 😀
Vierailija (Ei varmistettu)
” tai ei voi imettää jostain muusta syystä (rintatulehdus tms). ”
Sen verran on pakko tähän lauseeseen takertua, että silloin kyllä todellakin voi ja pitää imettää kun on rintatulehdus!! sehän on se paras konsti saada se liika maito pois, että imettääimettääimettää!!!! ja jos tarvii antibioottikuurin, niin sekin pitää vaatia sellainen, että sitä syödessä voi imettää.
iity-
Hyvä että takerruit ja korjasit 🙂
Katie
EEEK. Mä just tänään käytin satasen vauvanvaatteisiin (nettikaupoissa tietysti…) ja olin niin tyytyväinen, kun alkoi muka olla vaatteita valmiina nyt alkuun – mutta eihän mulla ole vielä murto-osaakaan tuosta listasta! 😮 On tässä onneksi sentään vielä aikaakin, ja kaikki sukulaisten ja ystävien nyssykätkin on vielä saamatta…
Mutta kiitos erittäin hyvin hahmottavasta listasta! Käytän tätä apuna omiin hankintoihin.
HelloAochi
Ei niitä oikeasti tarvitse olla noin paljon 😀
Mulla oli 50-senttisiä yksi body ja yhdet sukkahousut, 56-senttisiä muistaakseni kolme bodya ja kahdet puolipotkarit 😀
62-kokoisia oli sitten jo vähän enemmän. Saatko sinä Katie äitiyspakkauksen?
inkkudaa (Ei varmistettu)
huh. aika paljon tavaraa jo 🙂
suolatippoja voi tehdä itsekin, ei tarvitse apteekista ostaa. ja cuplatonit ja nenäfriidatkin voi hankkia sitten, jos niille on tarvetta. ja itse en esimerkiksi ole ikinä käyttänyt imetyspaitoja, maidon kerääjiä, rintakumeja tai rintapumppua.. sitäkään kun ei tiedä onnistuuko se imetys..
ei se vauvan saaminen ole maailmanloppu, johon pitää varautua ostamalla kaikki mahdollinen säilöön 😀
ehkä noilla pärjäät alkuun mitä sinulla jo on ja ostat sitten, kun huomaat, että jollekin olisi tarvetta..
Vierailija (Ei varmistettu)
Ehdottomasti rintaliivien suojia, ite tykkäsin kestokäyttöisistä. Niitä kannattaa ottaa jo synnärille mukaan. 🙂 – Noora
Katie
No huh – kiitos, HelloAochi. 🙂 Mä olen ostamassa äitiyspakkausta mustasta pörssistä! 😮 Sitä pentelettä kun ei saa enää ostaa virallisia teitä pitkin ulkomaille, mikä on ihan syvältä. Onneksi on useamman lapsen jo saaneita, jotka eivät kaipaa uutta pakkausta ja ovat valmiit myymään sen äitiyspakkausta fanittavalle ulkosuomalaisäidille… Eikös siinä muuten tule enimmäkseen noita pieniä bodyja yms, joten ehkä niitä ei tarvi ostaa niin paljon..?
Emmi Nuorgam
Itseasiassa äitiyspakkauksen vaatteet ainakin mun kierroksella oli ihan superisoja. Lisäksi niiden kokomerkinnät ei pidä yhtään paikkaansa, mutta oon alkanut ounastella että vauvanvaatteiden kokomerkinnät vaihtelee muutenkin tosi paljon merkistä riippuen. Esimerkiksi siis äitiyspakkauksen koon 50 vaatteet on isompia kun noi Lindexiltä ostetut koon 62 bodyt jne.
Noita pieniä bodyja on ”paljon” oikeastaan kahdesta syystä: oon ostanut sellaisia valmiita vaatepaketteja kirppikseltä, kun en todellakaan ole yhden bodyn perässä viitsinyt lähteä ajaan kaupungin toiselle puolelle ja myös siksi, ettei pyykinpesusta tartte sitten ottaa stressiä. Jos nauttii pyykkäämisestä ja haluaa olla koko ajan pesemässä vaatteita, niin sithän vähempikin riittää. Mun suosikkilistalla toi pyykkääminen on aika häntäpäässä, eikä meillä ole kuivausrumpua niin vaatteiden kuivattaminenkin vie aina oman aikansa.
Sitäpaitsi, ei musta 6 kpl bodyja nyt ole mitenkään överipaljon. Jos niitä on vähemmän, niin pari selkäkakkaa päivässähän vie jo koko vaatevaraston. Varsinkin jos yritetään tulla toimeen niiden kestovaippojen kanssa..
Kävin eilen ostamassa myös tutteja, rintaliivisuojuksia, kosteuspyyheitä, talkkia jne. että nyt alkaa kai sekin puoli olla hallussa.
Emmi Nuorgam
Niin ja kaikki vauvathan kasvaa eri tahtiin. Ei se, että joku on käyttänyt jo kolmikuisena 74cm vaatteita tarkoita että kaikki käyttäisi. Jotkut vaatekoot saattaa jäädä kokonaan käyttämättä ja niin edelleen. Siksi mä olen hankkinut kaikkia kokoja edes jonkin verran, ettei siitä(kään) tarvitse sitten stressata, kun bebe saapuu. 🙂
Katie
Hyvä tietää, Emmi, noista äitiyspakkauksen koista (koosta? koo’ista? Hoono soomi iski). Ehkä meillekin sit tarvitaan vielä muutama pikkukokoinen vaate…
Ei musta sun tarvi huolehtia, jos on liikaa vauvanvaatetta – äkkiähän siitä pääsee eroon ja parempi tosiaan, että on alun hässäkkään tarpeeksi kuin liian vähän vaatetta! Mieluummin mäkin tutustun alkuviikot lapseeni luin pyöritän pyykkihärdelliä kellarissa. 🙂
Iksu
Tohon vaatekokokeskusteluun: meidän neiti syntyi melkein nelikiloisena, ja alkoi käyttää oikeastaan heti 56-senttisiä vaatteita skipaten kaikki miniminivaatteet. Nyt vuoden ikäisenä hän kulkee koon 74 vaatteissa. Noiden pienten vaatteiden käyttöikää voi pidentää esim. käärimällä hihoja ja lahkeita (joissain liian isoissa vaatteissa toimii) tai käyttämällä lyhyeksi jääneissä bodeissa jatkopaloja.
Iso osa hankinnoista on joko omasta mielestä kivoja, tai elämää helpottavia, mutta ei välttämättömiä. Esim. hoitoalustan voi korvata taitellulla pyyhkeellä (meillä on alusta kun se on kivempi, tosin käytettynä saatu, ja varta vasten ostetut korit vaipoille ym. tarvikkeille) ja kylpyammeen voi korvata vadilla tai jos on iso lavuaari tms. Sitterissä meidän neiti ei suostunut olemaan yhtään, eikä juomaan tuttipullosta. Onneksi saatiin käytettynä, olisi harmittanut aika paljon jos oltais varta vasten ostettu.
On ne kaupat auki synnytyksen jälkeenki, sitä kun ei etukäteen tiedä millainen paketti sieltä syntyy 🙂
Liisa
Kannattaa tosiaan hankkia valmiiksi terveyssiteitä jälkivuotoja varten. Itsehän synnytin ennenaikaisesti enkä ollut tehnyt oikeastaan mitään ennakkojärjestelyjä kotona. Niinpä mies puuhaili asioita valmiiksi sillä aikaa kun olin synnytyslaitoksella. Yksi asia jolle hänet käskytin oli terveyssideostokset. Käskin hänen ostaa yösiteitä. Kun palasimme vauvan kanssa kotiin, vessan kaapissa odotti paketillinen pikkuhousunsuojia! 😀 Jos en olisi istunut valmiiksi pöntöllä, olisin varmaan pissannut housuun naurusta. Olivathan ne toki jotain yöpikkarinsuojia (en ollut tiennyt sellaisia olevankaan) mutta onneksi synnäriltä saadussa mainospaketissa oli paketti yösiteitä niin en joutunut vaikeuksiin.
Itse totesin, että vauvanvaatteet kannattaa lajitella hartia-haaramitan perusteella eikä kokonumeron mukaan, koska koot vaihtelevat niin älyttömästi merkeittäin. Meillä esim. käytettiin samaan aikaan Lindexin 68- ja Tutan 56-kokoisia bodyja.
Minusta sinun hankintasi näyttävät ihan fiksuilta.
iity-
Liisan kommenttiin viitaten – mulla kävi sama juttu, ainoo vaan että ostin ne siteet ihan itse 😀
”Jaa, kuulemma vähän tiputtelee synnytyksen jälkeen, otanpa tosta tommosen extra ohuen ja kapean siteen” Hupsista 😀