Mustamakkarasta fine diningia?

No ei sentäs, mutta hieman fiinimpää Mustaa on siis tarjolla Ohranjyvän mustamakkaraviikoilla. Tarinan taustalla on Chef Santerin Uusi Mustamakkara -kirja, josta Ohranjyvä on pominut reseptit yhdessä Santerin kanssa (tarkemmin ideasta kerrottu mm. täällä).

Mustamakkaraa? Tapaksia? Käy!

Tilasimme seurueellemme Mustamakkaramenut sekä sahrami-porkkanapyreellä että chili con Mustalla. Yritimme taktikoida ja lounastimme vasta klo 15, jotta suurin lounashässäkkä olisi jo ohi, mutta illallishässäkkä ei olisi vielä alkanut. Ilmeisesti kuitenkin hiihtolomaviikko oli yllättänyt myös ravintolan, sillä odottelimme alkuruokatapaksiamme noin tunnin. Alkuruoan jälkeen pääruoka tulikin jo ennen kuin alkuruokalautasia oli ehditty korjata pois ja jälkiruoan kanssa oli miltei yhtä haipakkaa.

Tapaslautaselle oli siis kerätty Mustaa, mantelia ja hunajaa; Mustaa, serrano-kinkkua, tyrnisinappia ja karpalokastiketta (?) sekä kolmantena Mustaa, sinihomejuustoa ja kirsikkahilloa. Valitettavasti meidän annoksessamme komponentit olivat hieman sekaisin, mutta lunttasimme makuparit ravintolan seinältä. Seurueemme suosikeiksi nousivat Musta ja hunaja sekä oma lempparini Musta ja sinihomejuusto. Kinkkua oli tapasannoksessa niin nirkosesti, ettei siitä valitettavasti päässyt jyvälle. Mustamakkaran koostumus oli todella hyvä ja yllätyin, miten mainio yhdistelmä sinihomejuusto ja Musta oikeastaan olivatkaan! Tapaksissa oli myös alkuruoaksi sopiva määrä Mustaa – sitä jäi kaipaamaan lisää, eikä missään nimessä alkanut vielä tökkiä. Alkuruoka oli siis mainio ja antoi odottaa loistavaa pääruokaa, vaikka kokki oli jälleen innostuksissaan ripotellut täysin turhat rucolanlehdet annoksen päälle.

Pääruokavaihtoehtoja tarjottiin kaksi: Chili con Musta ja Mustaa, serrano-kinkkua & sahrami-porkkanapyrettä. Chili sai hyväksyviä nyökkäyksiä, vaikkakin seurueessamme toivottiin, että chili todella olisi tehty mustamakkarasta. Nyt makkara jäi hieman irralliseksi sinällään ihan hyvän makuisesta chilistä.

Toinen pääruoka olikin hieman kinkkisempi. Ensimmäiset annoksemme olivat ehtineet jäähtyä keittiössä ja pyysimme ne uudelleen lämmitettyinä. Toisella kierroksella annoksista puuttui serranot ja kyseltyämme kinkun perään tarjoilija toi ne meille erillisessä kupissa. En ole varma kuuluiko kinkun olla kylmää, mutta meidän annoksessamme se oli. Pyre oli ihan mukavan makuista, mutta en olisi hoksannut sahramin makua jollen olisi tiennyt sitä olevan. Pyreen koostumus oli myös melko löysä, niin että sen olisi miltei sellaisenaan voinut tarjoilla kulhosta ja kutsua keitoksi. Lautasen reunoilla ollut kylmä balsamicosiirappi ja päälle ripoteltu persilja ja chilipalko olivat mielestäni turhia ja saivat hieman häkeltyneeksi; jos lautasella on enemmän kylmiä komponentteja kuin lämpimiä, voidaanko annosta kutsua pääruuaksi?

Odotin jälkiruuaksi edelleen Mustaa, mutta lautaselta paljastuikin suklaa-lakritsitahna, mansikoita ja vaniljavaahtoa. Muut seurueen jäsenet ihastuivat jälkiruokaan, joka toi kuulemma mieleen lapsuuden ja Käck-patukat, mutta itse olin hieman pettynyt. Olisin halunnut nähdä, miten mustamakkarasta taiotaan jälkiruoka, mutta valitettavasti se jäi vielä odottamaan tulevia aikoja.

Mitä mustamakkaramenusta sitten jäi kaikenkaikkiaan mieleen? Tapakset olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan mainioita ja varmasti päätyvät vielä uudelleenkin lautaselleni. Pääruokien kohtaloksi koitui turha kikkailu – maut ja teemat Euroopasta tai Etelä-Amerikasta olivat liian kaukaa haettuja ja hallitsivat annoksia, joiden kruunu Mustan olisi pitänyt olla. Nyt mustamakkara hautautui kummassakin pääruoka-annoksessa muiden elementtien alle. Kiireestä huolimatta henkilökunta oli kuitenkin ystävällistä ja aidosti pahoillaan pienestä sekoilustaan.

Ja totuuden nimessä, kyllähän se nyt vaan niin on, että musta on parasta Laukontorilla kauniina kesäpäivänä nautittuna. Ilman tälläisiä turhia krumeluureja. Musta on maailman ainoa kurmettiruaka, jota saa syädä pipa päässä.

PS. Valitettavasti tänään on viimeinen päivä nauttia Mustasta, mutta koin silti velvollisuudekseni kertoa kokemuksia, kun Ohranjyvä palkittiin niin monasti City-lehden ravintolaäänestyksessä.