Oikeasti, välillä tämä Pirkkala on jopa vähän liian idyllinen paikka asua. Viime kesänä löysin lähimetsistä jos jonkinlaista eläinpolkua, luontopolkua, lintupolkua ja puupolkua, joita aktiiviset yhdistykset ylläpitää. Tänään meidän takapihan tuntuvilta löytyi Metsäpaikka, jossa puihin oli ripustettu Metsäpaikan säännöt ja erilaisia metsään liittyviä tehtäviä sekä tietysti rakenneltu majoja puista ja pressuista. Kaikki ehjinä ja puhtaina, kutsumassa lähialueiden lapset leikkimään. En tiennyt, että tälläistä on muuallakin kuin Melukylän lapsissa.
Tällä kertaa tultiin Markun kanssa siihen tulokseen, että ennemmin Metsäpaikka kuin Tesoman (tai Parkanon) ghetto, eli olkoon Metsäpaikka nyt sitten mahdollisuus!
Ps. Eka merkintä ”päivän tyyliin”! Lasketteluhousut Markun, paita henkkamaukan, kaulahuivi todennäköisesti myös henkkamaukan ja pipo Super Yellow. Haluaisitteko vaikka videopostauksen siitä, miten oon ton huivin solminut? (Meinasin pissata naurusta housuun kun mulle kerrottiin, että muotibloggaajat ihan oikeasti tekee sellaisia videoita..)
Katie
Iih, mika ihana kuva! Siis susta housuissa ja trendikkaasti solmitussa huivissa, tietty. 😀
Mitka viikot sulla nyt olikaan jo menossa?
HelloAochi
Mä haluan videon siitä, kun sä äherrät noita pöksyjä kiinni!
Emmi Nuorgam
Nyt olis tasan 37. Jos kattotaan sen housuvideon kanssa sitten tossa parin viikon päästä uusiksi.. Sikäli kun ne menis normaalistikaan päälle. Eli ehkä ei kattota ollenkaan, niin vältytään turhilta pettymyksiltä! 😀
Anna-Reetta
hihii 😀 ihana kuva ja ihana masu!
mun mielestä toi video oli ihan hyvä 😀 tai ainakin siitä sai hyviä ideoita