Ei vielä oma, mutta paremman puutteessa.. 😉 Eilen tapasin ensimmäistä kertaa ystävieni keskiviikkona syntyneen tyttären. Hän on kertakaikkisen hurmaava ja vanhempiensa mielestä tietysti maailman kaunein ja täydellisin vauva. (Lykkään oman arvioni tekemistä parilla viikolla, kunnes maailmaan on saapunut hieman lisää vertailuryhmää.) Ja hurmaavia tietysti olivat vanhemmatkin – hupsua, miten sitä aikuinen ihminen voikin mennä niin silminnähden sekaisin tuollaisen pienen olennon vuoksi.
Mutta katsokaa nyt! Onko se ihmekään? Tuollainen meilläkin sitten kohta on.
Ja se jos mikä vasta hupsu ajatus onkin.
Mari-täti (Ei varmistettu)
Tulipa tuosta sun viimeisestä kommentista mieleen. Mä niin elävästi muistan kun tuijotottelin vuoroin sairaalan valkoisia seiniä ja vuoroin Hennaa, tossa se nyt on MUN vauva. Tai meidän. Tuntui NIIN hullulta. Mä olen nyt äiti, mulla on lapsi ja se on toi tossa :). Ja vielä hullummalta tuntuu se, että tosta hetkestä on ihan just kohta 20-vuotta! How time flies!
Emmi Nuorgam
En mäkään tajua miten voi olla, kun mäkin oon hädin tuskin 18 vee!