Pakanallista menoa

Yhtäkkiä hoksasin, että ensi kesänähän on ne meidän hääjuhlatkin! Muutaman viime kuukauden on hääsuunnittelu ollut aika holdilla, mutta onneksi näyn olevan ihan hyvin aikataulussa. Olin tammikuussa sen verran viisas, ettei maalis- ja huhtikuulle ole aikataulutettu ainuttakaan häähommaa. Ensi kuullekin näkyisi olevan vain kutsujen tekstit ja häämekko (”vain”), että häästressiä ei tarvinne vieläkään ottaa. Yksi asia kuitenkin on hoitamatta: vihkiminen. Ja siihen kaipaankin neuvoja varsinkin teiltä muilta pakanoilta: vihittiinkö teidät maistraatissa/juhlapaikalla? Paljonko maksoi? Millainen seremonia teillä oli? Jos kävitte etukäteen maistraatissa, pitikö joku muu ”vihkimispuheen” hääpaikalla? Jos piti, niin kuka? Riittikö teille normaali kahden minuutin vihkikaava vai tuunasitteko sitä jotenkin? Kaikki apu otetaan ilolla vastaan – emme ole edelleenkään osanneet päättää miten, kuka ja missä meidät vihitään!

14 comments

  1. Mindemom

    Pakana ilmoittautuu :).

    Meidät vihittiin eräs lauantai maistraatin vihkimishuoneessa, ihan sillä lyhyellä kaavalla vain kummankin perheiden ollessa läsnä. Tilaisuus oli ihanan intiimi ja kaavahan on täyttä asiaa, mitään lisäyksiä ei kaivattu. Maksoi tuolloin muistaakseni vajaa 200€(?). Varsinainen hääjuhla isommalle porukalle oli myöhemmin ja se aloitettiin bestmanin puheella, eli mitään toista vihkimispuhetta ei ollut vaan tervetuliaispuhe.

    Hyviä muistoja..

  2. Ella F.

    Toinen pakana täällä moi! Muistaakseni tuomari paikalle à 200€, +matkakustannukset, jos etäisyys oli joku X kilometria. Tämä siis oli toimistoajan ulkopuolinen aika eli launatai. Tyyppi oli vihkinyt ennen meitä jo muutaman parin kauempana, joten meille ei matkakustannuksia langennut maksettavaksi.

    Etukäteen käydään vihkijän kanssa keskustelua siitä, mitä hän sanoo, ihan kuten papinkin ja mitä mahd. mutta ohjelmaa vihkimisen lisäksi on odotettavissa. Meidän vihkiminen musiikkiohjelmineen yms meininkeineen kesti vajaat 20 min. Ulkona vihittiin, laivan kannella 🙂

  3. Marjia

    Meidät vihittiin perjantaina maistraatissa, joten vihkiminen oli ilmainen. Myös hääjuhla oli perjantaina, joten mentiin lyhyen vihkikaavan jälkeen (meillä oli muuten vain todistajat ja valokuuvaja vihkipaikalla, ei edes vanhempia päästetty sinne :)) Arboretumin (viralliset pönötyskuvat) kautta juhlapaikalle, jossa sitten oli onnittelut ja puheet sun muut. 

    Vihkijä kävi vain normaalin kaavan läpi, meillä ei ollut sen suhteen mitään erityistoiveita. Omasta puolestani, olisi voitu vain laittaa nimet paperiin, koska olen vähän seremoniakammoinen tyyppi. 

  4. Vierailija (Ei varmistettu)

    Hyväksikäytän nyt julkeasti tätä pakanaketjua myös omiin intresseihini.

    Eli juuri tuo Marjian vihkimisen tapainen suoritus olisi itselläkin suunnitelmissa. Iloisena yllätyksenä tulikin jo se, että toimitus on ilmainen tuolla tavoin toimitettuna. Ihan jatkokysymyksenä haluaisin esittää, että kuinka paljon etukäteen tuo virastovihkiminen tulee varata? Häät on nimittäin nyt ihan siitä kiinni, että pitäisi vaan jaksaa sinne virastoon lampsia. Tosin mulla varmaan tulee kommervenkkejä siitä, että siippa on ulkomaanelävä (pohjoismaalainen kuitenkin).

    Millainen ”seremonia” on kaikista karsituimmillaan? Seremoniakammoinen siis täälläkin. En ole löytänyt tähän mitään kovinkaan selkeätä vastausta, vaikka maistraatin sivuilta olen joskus yrittänyt sitä etsiä.

    Muutenkin kiinnostaa kovasti muutkin pakanasuunnitelmat. Jos vaikka itse päättääkin järjestää isommat juhlat kuitenkin.

    PS. Itse blogi on myös ihastuttava!

  5. Marjia

    Muistaakseni soitin maistraattiin muutamaa viikkoa aikaisemmin ja yllättäen saatiin aika samalle päivälle juhlien kanssa. Meille olisi käynyt jokin toinenkin päivä hyvin. Meidät vihittiin heinäkuussa ja se on kaikista suosituin kuukausi eli varmasti parin viikon varoitusajalla saa hyvin ajan. Viikkohan menee avioliitonesteiden selvittämiseen eli sitä nopeammin ei aikaa saa, mutta siitä jos siipan avioliittokelpoisuus pitää selvittää jostain toisesta maasta, en osaa sanoa paljonko aikaa menee. En kuitenkaan usko, että kovinkaan paljon kauemmin. 

    Kuvalliset henkkarit vain sitten mukaan vihkimiseen ja todistajatkin saa tarvittaessa paikanpäältä (ystävilläni oli joku virkailija ja siivooja). Seremonia kesti noin 3 minuuttia, ja on ehkä puoli minuuttia nopeampi, jos ei ole sormuksia.

  6. Sari the visitor (Ei varmistettu)

    Meidät vihittiin hääpaikalla aika perinteisellä tyylillä. Saavuimme estradille ”häämarssin” saattelemana, joka oli meille tärkeä biisi.
    Vihkijänä toimi Tampereen käräjäoikeuden tuomari, jota kävimme etukäteen tapaamassa. Hän piti hyvin henkilökohtaisen vihkipuheen, joka nostatti naurua ja kyyneleitä 🙂 Maksoi n. 250e matkakulujen kanssa.

  7. Emmi Nuorgam

    Sari, noin se varmaan meilläkin menee. Satutko muistamaan teidät vihkineen tuomarin nimeä, jos vaikka saisin vaikuttaa siihen, kuka juhlapaikallemme lähetetään? 🙂

    Meillä on siis hääjuhlat jo sovittu ja save the date -kutsut on lähetetty. Alunperin tarkoitus oli käydä etukäteen maistraatissa, mutta sitten tajusin kaipaavani sitä ”vihkiseremoniaa” kuitenkin. Ja äideille ja mummoille se olisi tietysti tärkeää. Sitten ajattelin pyytää erästä pappistuttuani paikalle pitämään vain ”vihkipuheen”, ei siksi että hän on pappi vaan siksi että hän on loistava puhuja, mutta ilmeisesti hän ei työnsä vuoksi voinut tulla tjsp. Sitten mietittiin, josko jomman kumman meidän isä voisi pitää vihkipuheen, mutta ei se tuntunut kummastakaan kauheen luonnolliselta. Joten nyt sitten olemme päätymässä siihen, että tuomari tulee paikanpäälle ja muodollisuudet hoidetaankin vasta juhlassa. Siksi onkin helpottavaa kuulla, että tuomarit osaa oikeasti ottaa hääparin huomioon, koska kamalaahan se nyt olisi, jos paikalle tuliskin joku jäykkis virkamies, joka pilaisi tunnelman heti kättelyssä..

  8. Emmi Nuorgam

    Niin ja täällä on se ihan perus vihkikaava, jota voi käyttää jos kammoaa seremonioita:

    Vihkikaava

    Vihkikaava on seuraavanlainen:

    ”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin”.

    Sitten esitetään kysymykset:

    ”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Miehen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Naisen Nimi) aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä (Naisen Nimi): tahdotteko ottaa tämän (Miehen Nimi) aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? (Vastaus: Tahdon) Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi.”

     Jos sormuksia vaihdetaan (ei pakollista), lausutaan seuraavasti:

    ”Ottakaa (Naisen Nimi) liittonne merkiksi sormus mieheltänne. Ottakaa (Miehen Nimi) liittonne merkiksi sormus vaimoltanne”. Lopuksi vuorossa on ilmoitus: Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.

  9. Vierailija (Ei varmistettu)

    Hei kiitos kovasti vastauksista! ”Hyväksikäyttäjä”-vierailija täällä siis taas.

    En tajua, miten en ole onnistunut tuota kaavaa bongaamaan tuolta sivuilta. Tosin olen yrittänyt lähinnä kaivaa tietoa siitä, mitä kaikkea pitää tehdä, jos tosiaan tuollaisen ulkomaalaisen kanssa haluaa pitää hynttyyt yhteen.

  10. Sari the Visitor (Ei varmistettu)

    Vihkijä oli Jouko etunimeltään, mutta mies osasi kertoa, että hän on jo eläkkeellä nykyään 🙁
    Toivottavasti löydätte kuitenkin hyvän vihkijän, jonka kanssa synkkaa! 🙂

  11. Vierailija (Ei varmistettu)

    Tampereella ei ainakaan silloin 2010 ollut muita virka-ajan ulkopuolella vihkiviä, kuin tuo jo eläkkeelle jäänyt tuomari. Muistelisin jostain lukeneeni, että hänelle oli kyllä tulossa seuraaja (nuorempi tuomari), mutta onkohan niitä viikonloppuna vihkiviä tällä seudulla edelleenkin vain yksi? Kannattaa hyvissä ajoin kysellä, koska kesäviikonloput on aika nopeasti täyttyviä.
    Meidän hääpäivä oli suosittu (vihkimisiä oli reilu 6kk ennen sovittu sille päivälle jo kolme muuta), eli ei käyty tapaamassa tuomaria ennen häitä, mutta nätin puheen hän piti kyllä vihkimisen yhteydessä. Kirkkohäihin tottuneet sukulaiset oli myös vaikuttuneita! Kannattaa kysyä, kun vihkijän kanssa pääsee juttusille(livenä tai puhelimitse), että onko hänellä ollut tapana puhua enemmänkin vai ei.

  12. Emmi Nuorgam

    Juu soitan maistraattiin heti huomenna! Onneks meidän juhlat on vasta elokuun lopulla, niin ei ole ehkä ihan niin suosittu päivä.. *sormet ristissä*

  13. Vierailija (Ei varmistettu)

    Meidät vihittiin toissapäivänä juhlapaikalla Tampereella. Vihkijänä oli maistraatin Sanna Harju, joka oli oikein mukava nuorehko nainen 🙂 Vedettiin ihan peruskaavalla, johon lisättiin ennen sormusten vaihtoa lyhyt runo. Kun käytiin maistraatissa, meille sanottiin, että kaavaa pystyy muokkaamaan aika reilustikin oman maun mukaan. Eli varmaan onnistuu oman vision mukaan monenlaisetkin puheet. Harkittiin pitkään, että mennäänkö maistraattiin etukäteen ja pidetään juhlat erikseen, mutta jälkeenpäin olen erittäin tyytyväinen siihen, että vihkiminen oli juhlapaikalla. Oli se kuitenkin kiva, että koko perhe, sukulaiset ja ystävät olivat paikalla. Ja vihkiminen paikan päällä toi juhlaan ihan erilaisen tunnelman.

    Hintaa oli tosiaan se 200e + matkakulut vihkijän kotoa (meillä taisi tulla matkakuluja joku 5e). Käsittääkseni Tampereen maistraatista saa aika joustavasti vihkijän paikalle, ja ymmärsin, että heillä on jonkinlaiset vuoroviikonloput, jolloin tehdään vihkimisiä virka-ajan ulkopuolella. Mutta kannattaa kysyä hyvissä ajoin 🙂

  14. Emmi Nuorgam

    Juu itseasiassa juuri tänä aamuna puhuin tuon Sannan kanssa ja hän lupautui vihkimään meidät! Vaikutti oikein mukavalta tyypiltä ja toukokuulla sovitaan tarkemmin meidän tilaisuuden sisällöstä. 🙂

    Mutta outo oli kyllä tämä kuvio – maistraatin sivuilta etsin Tampereen yksikön yhteystiedot ja soitin puhelinnumeroon, josta vihkiajat kesäviikonlopuille piti varata. Täältä minut kuitenkin neuvottiin kahteen eri puhelinnumeroon, josta sitten lopunviimeksi sain langan päähän Sannan. Että jos joku tamperelainen kaipaa puhelinnumeroa, niin helpoimmin sen saa kysymällä multa, ei soittamalla maistraattiin! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *