Happiness Jarin toinen tuleminen

Myönnettäköön, olin alkuvuoden äitiyslomahuumassa hiukan normaalia minääni onnellisempi. Tai ainakin silloin oli enemmän aikaa tuijotella kinoksia, haudutella teetä, joogata, asetella huonekasveja ja kuulostella tunteitaan. Jossain vaiheessa oli kuitenkin löydettävä ne samat fiilikset kakkavaipoista, vauvan ensimmäisistä hymyistä ja jääkaapin kuoharipikkolopulloista ilman, että siitä ehtii tehdä niin valtavaa numeroa tai kirjoitella hetkiä ylös.

Toukokuulla se kokonaiset kolme lappua syönyt Happiness Jar, jonka täyttymisestä ihmiset ovat viime aikoina kyselleet hämmentävän paljon, sai sitten kokonaan uuden tehtävän. Purkki nimittäin toimittaa nykyään tuhkakupin virkaa takapihalla. Ja tavallaanhan sekin on eräänlainen Happiness Jar – aina välillä äidin tekee maailman onnellisimmaksi se, että voi kaivaa eteisen laatikosta terassitupakan ja tulitikut, kaataa valkkaria lasiin, kääntää kasvot aurinkoon ja istua ihan omassa rauhassa niiden ajan. Sen jälkeen sitä jaksaa sitten rakastua lapseen ja mieheenkin taas uudelleen. Ja olla onnellinen. Ihan ilman purkkiakin.

 

10 comments

  1. LauraEm.

    Nähdessäni linkkikuvassa vaan ton kasvin ja sen alla otsikon, mietin jo kuinka mahtavaa mielikuvitusta antaa ilmeisesti uudestaan kasvuun lähteneelle viherkasville niinkin virkistävä nimi kun Happiness Jari. Ei se sit ihan niin ollutkaan… maanantai.

    1. FFFifi

      Happiness Jari 😀

    2. Emmi Nuorgam

      😀 tossa selaimen välilehdelläkin muuten lukee vaan ”Jarin toinen tuleminen”. Nää on näitä.. 

      1. Kristaliina

        Tsihihi ”Jarin toinen tuleminen” lukee mullakin – siis nyt muuttuu härskiksi tämä blogi 😀

    3. Amma

      Mäkin luin Jaria moneen kertaan 😀

  2. Katie

    Sama vika täällä. Ihmettelin vain, kuinka yleensä yhdyssanansa osaava Emmi ei osannut kirjoittaa kamunsa nimeä oikein, siis Happiness-Jari. 🙂

  3. Emmi Nuorgam

    Älkää kertoko mun miehelle.

  4. Minttumaaria

    Mun täytyy kyllä kans myöntää, että ihmettelin tuota otsikkoa. Happiness Jari? 😀 Ei aivan heti avautunut mulle ainakaan tuon otsikon perusteella, että mistä tässä tekstissä on kyse, varsinkin kun kuvana näkyy tuo kukka. Joten kuka Jari vai onko tuon kukan nimi happiness Jari? Todella älykästä ajatuksen juoksua! 😀

  5. Emmi Nuorgam

    Happiness Jar, kuten se myöhemmin tekstissä perusmuodossaankin esiintyy. Eli tuo purkki. Linkin takaa tarkemmin, jos ei ole konseptina tuttu. 🙂

  6. Nonariina

    Ahh, ymmärrän. Itse poltan (en polta) kerran tai kaksi vuodessa, hyvässä seurassa ja hyvältä maistuvan lasin äärellä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *