Miss Kaasuauto

Muistatteko, kun kerroin kevättalvella siitä idiootista, jonka kanssa satuin samaan aikaan kaasutankille? Sen lisäksi, että Gasumin viestintäpäällikkö kommentoi kirjoitustani, oli myös biokaasuauto.fi -saitin ylläpitäjä bongannut postaukseni. (Kovia guuglettamaan nuo kaasuautoilijat!) Kesäkuussa minulle tarjottiin mahdollisuutta olla elokuun kuukauden kaasuautoilija, ja tietysti tartuin tarjoukseen! Olenhan kuitenkin vanha nakukalenterityttökin (mitäpä sitä ei kuntavaalien eteen tekisi..). Kuukauden kaasuautoilijana tehtävänäni oli kertoa kaasuautoilukokemuksia ja sain luvan jakaa kokemukset myös täällä.

*****

Meillä on nyt vuoden verran ollut 7-paikkainen hopeanharmaa Opel Zafira Bi-Fuel. Lapsen ilmoittaessa tulostaan oli vaihdettava aiemmasta pikkuautosta hieman isompaan perheautoon ja pienen etsinnän jälkeen löytyi tämä kaasuauto. Itselläni ei ollut aavistustakaan, että mikä on kaasuauto ja miten se toimii, mutta koeajon jälkeen auto muutti meille vakituisesti asumaan.

Päätöksen taustalla oli parikin syytä. Toinen on ylipäänsä yksityisautoilun järkevyyden kyseenalaistaminen; onko meillä kaikilla oikeus ajaa yksin omalla autollamme kaikki pienimmätkin automatkat? Onko auto meille elintärkeä kapine? Koska mieheni työhön kuuluu paljon autolla ajamista ja matkustusta, oli auto meille pakollinen hankinta. Seuraavaksi olikin syytä miettiä, että jos (ja kun) autolla on pakko ajaa, niin miten sen voisi tehdä mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Ja kaasuauto oli tähän oiva vastaus.

Kaasuautoilu vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä ja biopolttoaineen valmistus olisi oiva keino hyötykäyttää esimerkiksi kuntien biojätteiden mädätyksessä syntyviä kaasuja. Biokaasu on myös sataprosenttisesti kotimainen polttoaine, jolloin biokaasun valmistus lisää työpaikkoja Suomeen ulkomaisten öljylauttojen sijaan. Olen kuullut puhuttavan myös ns. jätteiden täydellisestä kierrosta, joka syntyy kun omista jätteistämme tuotetaan biokaasua, jonka sivutuotteet voidaan uudelleenkäyttää esimerkiksi lannoitteena. Lisäksi puntarissa painoi ihan selvä etu bensa-autoon verrattuna: kaasuautoilu on lähes puolet edullisempaa.

Aiemmin tankkasin autoon aina maakaasua sen hieman halvemman kilohinnan vuoksi, mutta tutustuttuani aiheeseen hieman paremmin olen alkanut tarkata pääsääntöisesti biokaasua sen puhtauden vuoksi. Tankillisessa ero ei kuitenkaan ole kuin euron luokkaa, eli se on pieni hinta hieman puhtaammasta luonnosta.

Olin aluksi hieman epäileväinen kaasuautoilun suhteen, mutta kun nyt vuoden verran olemme selvinneet tuhansista ajokilometreistä huolimatta vain muutaman sadan euron kuukausittaisilla polttoainekustannuksilla, ei minulla ole siitä enää mitään negatiivista sanottavaa. Tai no, nyt hieman valehtelin. Suomessa on tällä hetkellä vain noin 20 kaasutankkausasemaa, joista valtaosa on pääkaupunkiseudun ja Lahden suunnalla. Meilläkin on sukulaisia ympäri Suomen ja kyläilyreissut joutuu aina suunnittelemaan huolellisesti: mihin saakka pääsemme kaasulla, mihin 15 litran bensatankilla pääsee ja missä on seuraava tankkausasema. Kaasuasemien soisi siis yleistyvän ja levittyvän tänne kehä kolmosen ulkopuolellekin – Lapissa asuva isänikin voi tällä hetkellä vain haaveilla kaasuauton käytöstä.

Kuten monessa muussakin asiassa, on Ruotsi meitä tässäkin asiassa paljon edellä. Esimerkiksi Linköpingin kaikki linja-autot käyvät kaasulla ja kaasuautoilun voidaan sanoa olevan jopa yleistä. Suomessa asemilla saa kuitenkin tankata aika rauhassa, sillä kaasuatoja tuntuu olevan hyvin harvassa. Samaan aikaan kuitenkin useat ystäväni ovat olleet autosta todella kiinnostuneita ja uskonkin kaasuautoilun tulevaisuudessa yleistyvän, vaikka yhä harvempi suomalainen hankkii auton ja ajokortin. Kaasuauto voisi olla oiva vaihtoehto niille henkilöille, jotka ovat julkisen liikenteen saavuttamattomissa, mutta eivät halua kuormittaa maapalloa ylimääräisillä päästöillä.

Nurinkurista vain, että kaasuautoilu on tällä hetkellä mahdollista lähinnä vain pääkaupunkiseudulla, jossa on yksi maailman toimivimmista julkisista liikenteistä!

*****

Kiinnostuitko kaasuautoilusta? Lisää infoa www.biokaasuauto.fi

1 comment

  1. dim (Ei varmistettu)

    Mahtava aihe! Mulla ei näin 24-vuotiaana vielä(kään) ole ajokorttia, selviän toistaiseksi pyörällä, kintullani ja julkisilla näin suht lähellä isohkon kaupungin keskustaa asuvana. Haaveissa on kuitenkin maallemuutto, ja silloin tarttis varmaan joku autokin olla. Mun työala on myös sellainen että usein oletetaan oma auto löytyvän. Oon opiskelujen yhteydessä tehnyt tutkimusta vety- ja sähköautoista, kaasuautot on vähän vieraampia, mutta upeeta että tällaiset vaihtoehdot kuitenkin lisääntyy bensan ja dieselin rinnalla! Tankkaus on tietty joo hankalampaa, eikä firmat oikein viitsi edes niitä tehdä lisää, kun kysyntää ei tietyn alueen ulkopuolella ole. Mutta eihän sitä voi autoakaan hankkia, jos ei voi tankta… Paljon työsarkaa riittää, mutta eteenpäin kuin se kuuluisa mummo talvella 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *