Eli tänään aloitin opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa. Tarkemmin sanottuna pedagogiikan perusopintoja, jos sitä vaikka joskus alkaisi isona opettajaksi. Tai edes pääsisi sinne opettajakorkeakouluun, jonne viime keväänä ei ovet auenneet. Ehkä ihan oikein ihmiselle, joka ei muistanut hakemuksessa kertoa toimineensa neljä vuotta yrittäjänä (”onko sinulla yrittäjäkokemusta?” ”ei”) tai kouluttajana (”onko sinulla kokemusta kouluttajana muualta kuin koulusta?” ”ei”). Ja tunnelmat on nyt enemmänkin kuin ristiriitaiset.
Aika todellakin oli kullannut muistot. Tämä päivä harjoiteltiin tietokoneen avaamista, oppimisympäristöön kirjautumista, kirjastossa käymistä ja oppimispäiväkirjan pitämistä. Asioita, jotka varmasti ovat tarpeellisia ihmisille, joiden edellisestä koulunkäynnistä on aikaa 30 vuotta. Mutta myös samalla asioita, jotka saivat osan opiskelijoista huokailemaan jo ensimmäisellä tauolla, että voi olisinpa mennyt sittenkin tänään töihin ja mitähän mä täällä oikein teen. Että olisipa seuraavat kerrat hiukan tehokkaampaa ajankäyttöä. Että toivottavasti tämä aika ja rahat eivät mene aivan kankkulan kaivoon. Että toivottavasti erilaiset taustat ja lähtökohdat osoittautuvat rikkaudeksi lievän vitutuksen sijaan. Että olisinpa itse motivoitunut, enkä luovttaisi heti ensimmäisen kerran jälkeen.
Muistikuvissani opiskelu ja varsinkin TAOKKin tilaisuudet joissa opiskeluaikoina kävin, olivat täynnä säkenöiviä keskusteluja ja väittelyitä ajankohtaisista asioista. Nykyaikaisia opetusmetodeja ja erilaisia tapoja suorittaa opintoja. Mielenkiintoisia alustuksia ja luentoja, jotka saivat ajattelemaan. Mutta nyt kun asiaa hiukan tarkemmin pohdin, olen tainnut käydä säkenöiviä keskusteluja lähinnä unissani.
Oh well. Tässähän sitä nyt on tuhannen taalan paikka tehdä opinnoistaan itselle mieluisia.
Koska positiivinen ajatteluhan on jo puoliksi tehty, vaimitensenytmeni?
***
PS. Sain tänään macbookin laturin pitkäaikaislainaan ja tietokoneenkin pitkästä aikaa päälle eli tsäännssit lisätä blogiin myös muita kuin Instagram-kuvia, kasvoivat eksponentiaalisesti (ainakin teoriassa). En ole vieläkään saanut hääkuvia, mutta l u p a a n kirjoittaa häistä heti kun kuvat tippuu luukusta! Pidetään peukkuja, että pian.
