Olen aina pitänyt niitä vanhempia ihan sekopäisinä, jotka nyyhkii portinpielessä että ”voi sinne se meidän pieni meni reppu selässä tarhaan” tai päivittelee kuinka ”lapset kasvaa niin varkain ja se vauva-aika menee niin nopeasti ja voivoi”. Sehän nyt on päivänselvää että lapset kasvaa ja miten kukaan voisi haluta lapsen olevan aina vauva? Tänään kuitenkin sain itseni kiinni huokailemasta Hildalle, että ”voi kun sä olet niin iso tyttö jo” ja ”ethän koskaan kasva aikuiseksi vaan oot aina äitin kulta”.
Siinä se nyt istua töröttää uudessa syöttötuolissaan ja syö itse. Niisk. Kohta se ei enää tarvitse mua ollenkaan. Meidän vauva.
Nāiádes
Hyvä etten ala nyyhkiin täällä! Onneks tuun huomenna pois täältä, niin pääsen näkeen sen ehkä vielä ennenkun se menee kouluun.
Emmi Nuorgam
<3