Missä on äidin työpaikka?

Olen pohtinut ja puntaroinut tämän kirjoituksen kirjoittamista, koska äitiys ja työnteko on aihe josta ei voi kirjoittaa, ilman että joku loukkaantuu. Jäin kuitenkin pohtimaan asiaa eilisen ”työpäiväni” jälkeen siinä määrin, etten saanut illalla unta, joten loukkaantumisen riski on nyt vain otettava.

Muutama lukija on jo pyytänytkin kirjoituksia laajemmista perhepoliittisista kysymyksistä, kuten hoitovapaan jakamisesta tasan vanhempien kesken tai subjektiivisen päivähoito-oikeuden leikkaamista. Lyhyesti sanottuna kannatan kumpaakin, mutta nyt selvennän hiukan laveammin mielipidettäni kotihoidontuen osalta.

Miksi sitten juuri eilen aloin taas ajatella asiaa? Mikä johti excelöinnistä hoitovapaaseen? Selitys on melko yksinkertainen: työskentelyrutiinit ja niihin käytetty aika. Vaikka en ole ollut töistä pois kuin kymmenisen kuukautta, olin koko päivän aika hukassa ajatusteni kanssa. Monen yhtäaikaisen tiedoston pyörittäminen ja homman kasassa pitäminen usean tunnin ajan tuntui aivan ylivoimaisen vaikealta. Kuulostaa naurettavalta, eikö? Kotiäitinähän teen monia asioita päällekäin jatkuvasti: pesen pyykkiä, keitän puuroa, vahdin lasta. Nämä kaksi tilannetta eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia, sillä kuinka moni aktiivisesti ajattelee pesemäänsä pyykkiä kun kone pyörii? Tai puurokattilaa? Tai lattialla leikkivää lasta? Huomio ehkä pitää olla suunnattu moneen asiaan kerrallaan, mutta aivokapasiteettia se ei juurikaan kuormita tai kehitä. Olinkin eilisen kuuden tunnin rypistyksen jälkeen sekä aivan totaalisen poikki että kertakaikkisen pöllämystynyt: miten voin koskaan palata töihin tämän kotiäitiyden jälkeen?

Parhaassa tai pahimmassa, kukin päättäköön itse, tapauksessa voisin helposti olla kotona vielä ainakin kaksi ja puoli vuotta. Koska todennäköisesti meille syntyisi tuona aikana myös toinen lapsi, saisin lisää aikaa kotona olemiseen ainakin vuoden tai kaksi. Kaikenkaikkiaan voisin olla yhtäjaksoisesti miltei kuusi vuotta poissa töistä, kolmen lapsen kanssa yhdeksän vuotta. Olisin tuona aikana 24-33-vuotias. Se olisi töideni kannalta aivan täysi katastrofi. Työskentelen alalla, joka muuttuu vuosittain. Käyttämäni ohjelmat ja sovellukset muuttuvat useamman kerran vuoden aikana. Työskentelyklulttuuri muuttuu, tavat tehdä asioita, työkalut, ihmiset ja trendit muuttuvat. Yhdeksän vuoden jälkeen olisin aivan totaalisen pihalla siitä, mitä mitä osaan, millainen työntekijä olen ja mitkä ovat vahvuuksiani. Autoin kerran 12 vuotta poissa työelämästä ollutta naista kirjoittamaan työhakemusta, ja kyselin häneltä, miten hän itseään kuvailisi työntekijänä. Nainen oli aivan pöllämystynyt, eikä viidentoista minuutin miettimisen jälkeen keksinyt muita osaamisalueita tai häntä ihmisenä määrittäviä asioita, kuin äitiyden. Työpaikka jäi saamatta, sillä parhaina työvuosinaan yli kymmenen vuotta työelämästä pois ollut nainen kuulostaa riskisijoitukselta.

Sen lisäksi, että nainen on kotona olonsa jälkeen riskisijoitus, on hän sitä myös ennen kotiinjäämistä. Jos samaa työpaikkaa hakevat samanikäiset nuoret, mies ja nainen, valtaosa työnantajista palkkaa miehen. Pienyrittäjä löisi naulan omaan arkkuunsa palkkaamalla naisen, sillä pelkästään yksi vauva maksaa työnantajalle keskimäärin 12 000€. Kulut lasketaan suurimmista lapsen aiheuttamista menoeristä: sairauspoissaoloista, vapaalla kertyvistä lomarahoista ja sairaan lapsen hoitokuluista. Naisvaltaisilla aloilla tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei nuorta naista ole kannattavaa palkata vakituiseen työsuhteeseen, samalla, kun miehen palkkaamisen riski samoihin kuluihin on vain muutaman prosentin.

Kun hoitovapaa jaetaan tasan vanhempien kesken, on naisen palkkaamisen riski paljon pienempi. Tietenkään en ole niin sinisilmäinen, että kuvittelisin tilanteen muuttuvat vuodessa tai vielä edes parissa. Ajattelen kuitenkin hoitovapaan jakamisen olevan samanlainen pakko kuin sukupuolikiintiöt joita kannatan: tässäkään tilanteessa tasa-arvo ei tapahdu ilman pakkoa. Pakottamalla jakamaan hoitovapaa tasaisemmin vanhempien kesken muutetaan koko vanhemmuuden kulttuuria ja yleistä ilmapiiriä joka vanhemmuuteen liittyy. Tahdonvoimalla -blogia kirjoittava Jens M. on blogissaan sivunnut jo useasti sitä, kuinka edes spermanluovuttaminen lapsettomuushoitojen yhteydessä ei ole miehen asia, vaan vastaanotolla ollaan kiinnostuneita vain äidistä. Tähän kiteytyykin minusta upeasti koko vanhemmuuden ilmapiiri: kun minä menen kaksin lapseni kanssa neuvolaan, ei terveydenhoitaja kysy miehen isän poissaolosta mitään. Mutta kun mieheni menee lapsen kanssa kahdestaan neuvolaan, on terveydenhoitajan ensimmäinen kysymys, että missä lapsen äiti on. Lapset ja lapsen saaminen mielletään hyvin voimakkaasti nimenomaan äidin asioiksi, joissa isät ovat vain statisteina.

Meidän perheemme on kuitenkin onneksi siitä onnellisessa asemassa, että isä ei halua olla vain statisti. Isä haluaa olla Isä, Vanhempi, joka on mukana lapsensa elämässä ja näkee lapsen kasvavan, isä, joka jää myös hoitovapaalle. Mies tokaisi kerran työreissultaan tultuaan, että oli työkavereidensa kanssa jutellut isyydestä ja valtaosa samanikäisistä työkavereista oli ollut sitä mieltä, että ilman muuta aikoo käyttää kaikki isälle jyvitetyt vanhempainvapaat ja pohtia aidosti hoitovapaallekin jäämistä. Yhtä useasti kuitenkin puheeksi oli noussut laskeva tulotaso, mikäli näin meneteltäisiin.

Olin näkevinäni pari viikkoa sitten Hesarin jutun, jossa laskettiin perheen keskiansion laskevan n. 300€ jos mies jää naisen sijaan kotiin, mutta en nyt valitettavasti löytänyt juttua enää. Kolmesataa euroa on tietysti paljon rahaa, mutta onko se niin paljon, että sen vuoksi isän on luovuttava mahdollisuudesta viettää lapsensa kanssa enemmän aikaa? Minusta se ei ole. Minusta ei myöskään ole oikein vain tyytyä siihen tosiasiaan, että naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet. Ei voi olla niin, että näin suuret perhepoliittiset kysymykset perustellaan sillä vinksahtaneella faktalla, että Suomessa naiset ovat paremmin koulutettuja mutta tienaavat viidesosan vähemmän kuin miehet. Tilanteelle on pakko tehdä jotain ja tässä tapauksessa se pakko tarkoittaa puolentoista vuoden jälkeen töihin menemistä ja palkankorotuksen pyytämistä. Jostain syystä sekin on meille naisille vaikeampaa: oman työn hinnoittelu ja palkankorotuksen pyytäminen. Tiedän sen itsekin. Mutta jos ja kun tilanne on se, että naisen on elätettävä perhe, on silloin myös pyydettävä parempaa palkkaa.

Asiaa olisi hyvä tarkastella äitien lisäksi myös isien näkökulmasta. Miesjärjestöt ovat jo pitkään puhuneet isän heikentyneestä tilanteesta esimerkiksi huoltajuuskäsittelyiden yhteydessä. Eron sattuessa on lasten huoltajuus loogisempaa antaa äidille kuin isälle, kun äiti on ollut pääasiallisesti vastuussa lapsista jo monta vuotta. Isä on altavastaajana, koska hän on ”vain elättänyt perheen” äidin korostaessa hoivapuolta ja lasten kanssa syntyneitä rutiineja. Kun esimerkiksi hoitovapaa jaetaan tasan venhempien kesken, on isien helpompi lähteä penäämään oikeuksiaan erotilanteissa. Miesjärjestöt ovat esittäneet, että iso osa tapauksista jää käsittelemättä, koska edes isät itse eivät usko voivansa todistaa lastensuojeluviranomaisille olevansa niin hyviä vanhmepia, että ansaitsivat huoltajuuden.

No mutta mitäs sitten, jos isä ei halua jäädä lapsen kanssa kotiin? Ensimmäinen kysymykseni olisi, että miksi ihmeessä ei? Mikä on miehen mielestä tärkeämpää kuin oman lapsen kanssa vietetty aika? Toinen kysymykseni, tai oikeammin toteamukseni, olisi, että onneksi meillä on laadukas päivähoitojärjestelmä, jonka ansiosta kummankaan vanhemman ei tarvitse hoitaa lapsia kotona, mikäli näin ei halua tai se ei ole taloudellisesti kannattavaa. Lisäksi meillä onneksi on valinnanvapaus, jonka ansiosta lapsiaan voi hoitaa halutessaan vaikka eläkeikään saakka kotona, on vain eri asia tuetaanko sitä yhteiskunnan taholta vai ei.

Ja kyllä, totta kai haluaisin olla lapseni kanssa aina kotona pusuttelemassa ja netota sillä tuhansia kuussa! Kukapa sitä ei haluaisi?  Haluaisin myös, että aina olisi kevät tai ettei vauvastani koskaan kasvaisi iso tyttö. On kuitenkin asioita, jotka eivät vain ole mahdollisia. Vuoden 2015 jälkeen yhteiskunta tarjoaa minulle mahdollisuuden olla yli kaksi vuotta (äitiysloma, vanhempainvapaa, hoitovapaa) lapsen kanssa kotona, jonka jälkeen minun on mentävä töihin. Se on minun velvollisuuteni, kuten kaikkien muidenkin naisten velvollisuus. Velvollisuus koko sukupolvea ja sukupuolta kohtaan. Kotona vuosikausia oleva äiti näet tekee karhunpalveluksen myös niille naisille, jotka eivät koskaan saa lapsia. He ovat yhtä tuomittuja huonopalkkaisiin pätkätöihin kuin äiditkin, ja ovat vielä, jos mahdollista, enemmän syyttömiä tilanteeseensa.

*

Kirjoitus käsittelee nyt vain perheitä, joissa on kaksi samassa taloudessa asuvaa vanhempaa. Oli järjestelmä mikä hyvänsä, sen täytyy tukea myös yhden vanhemman perheitä tai vaikkapa armeijan aiheuttamia erityistilanteita. Sama ajatus löytyy myös hallituksen esityksestä.

38 comments

  1. kao kao

    Vau. En loukkaantunut. Olenkin tällainen wannabe-äiti ilman miestä, mutta tosi monipuolisesti olet asiaa pohtinut. 

    1. Emmi Nuorgam

      No hyvä sitten! 🙂

  2. lukija (Ei varmistettu)

    Aivan loistava, loistava kirjoitus.
    Kiitos.

    1. Emmi Nuorgam

      Tietysti pitää olla valinnanvaraa ja ratkaisujen tulisi pohjautua onnellisuuteen pelkän rahan sijaan. Itsekin kannatan maiden vertailua myös onnellisuuskertoimien, ei pelkän BKT:n vuoksi.

      Mutta samaanaikaan meidän työtä tekevä väestö ikääntyy ja on entistä enemmän työntekijöitä kantamassa ihan valtavaa eläkepommia niskassaan. Silloin on musta perusteltua velvoittaa jokainen työkykyinen ihminen kantamaan oma vastuunsa ja osansa, jotta tämä upea hyvinvointiyhteiskunta voi paksusti myös tulevaisuudessa. 🙂

      1. Emmi Nuorgam

        *entistä VÄHEMMÄN työikäisiä

  3. Kristaliina

    Huh, miten hyvä kirjoitus. Olen ihan täysin samoilla linjoilla kanssasi – heh ja myös siinä asiassa, että itsellänikin on ollut tämä aihe pitkään mielessä, mutta jotenkin en ole ”uskaltanut” (nössö!) kirjoittaa. Tai saanut aikaiseksi 🙂

    Nykyisessä kotihoidontukijärjestelmän rakenteessa on selvästi vikaa, kun se on ajanut yhteiskuntamme tähän tilanteeseen, jossa (lähteestä riippuen) 94-96 % tuen käyttäjistä on äitejä. Asialle on tehtävä jotain – ja se kuuluu yhteiskunnan ja päättävien tahojen ”velvollisuuksiin”. Ihan samaan tapaanhan yhteiskunta asettaa myös rajat sille, millä edellytykin saadaan muita tukia – opintotukea, työttömyyskorvauksia jne.

    Nykyinen malli ihan varmasti on enemmän joidenkin perheiden mieleen kuin suunniteltu – se on ihan selvää. Mutta yhteiskunnallisia (rakenteisiin vaikuttavia päätöksiä) ei voida aina tehdä joka ikistä perhettä ja kaikkien tuntemuksia (”mutku mun mies ei halua jäädä kotiin” ja muut yleiset argumentit) huomioiden – on pakko tehdä (joskus joillekin kipeitäkin) päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkällä tähtäimellä yhteiskunnan rakenteeseen. Jotta siten joskus tulevaisuudessa meidän tytöillämme ja pojillamme olisi hieman tasa-arvoisempi yhteiskunta.

    1. Emmi Nuorgam

      Amen!

  4. Ella F.

    Jeeee, Emmi!

    Ihanaa, kun sä ehdit ja jaksat kirjoitellä näitä juttuja, niin mun ei tarvitse 😉 Ei vaiskaan, tämä on asia, josta pitäis mun mielestä metelöidä reilusti enemmän.

    Etenkin tykkään tuosta viimeisestä kappaleeesta (tykkään kyllä koko tekstistä). Siinä kiteytyy mun mielestä hyvin se, että ei kaikki mene aikustenkaan maailmassa ”mutkumäätahdon” -periaatteella.

    1. Emmi Nuorgam

      Niinpä. Se, että saa ilmaisen koulutuksen ja yhteiskunnalta tukea hoitaa lapset 3-vuotiaaksi asti kotona, on sellainen etuoikeus, jota ei ole missään muussa maassa. Ei voi olla niin, että meidän odotetaan saavan nämä oikeudet ja mahdollisuudet yhteiskunnalta antamatta omaa panostamme vastavuoroisesti takaisin. Tai varsinkaan odottaa, että meille kuuluisi vielä lisää, ahnehtia vaan loputtomasta oikeuksia siihen ja tuohon, ymmärtämättä ratkaisuja koko yhteiskunnan ja naapurin Pentinkin näkökulmasta.

      Ja yllättävän vähän tullut hate mailia, ehkä uskaltaudun vielä joskus kirjoittaan jostain muustakin. 😉

      1. Ella F.

        Pus, Emmi, jatka samalla linjalla!

        Tää mutsi lähtee nyt tekemään tän päivän toista työkeikkaa, pätkää ja silppua, mutta silti niin rakasta ♥

  5. DramaMama

    Uskon, että tyttäremme aikoinaan kiittävät tästä uudesta laista!

  6. LauraEm.

    ”Ajattelen kuitenkin hoitovapaan jakamisen olevan samanlainen pakko kuin sukupuolikiintiöt joita kannatan: tässäkään tilanteessa tasa-arvo ei tapahdu ilman pakkoa.”

    Just näin. Musta on ihan naurettavaa, miten monessakin asiassa kiintiöimättömyyttä perustellaan hyväntahtosilla fraaseilla siitä, miten ”kyllä hyvä tekijä töissä paikkansa saa” ja ”kyllä isät nytkin voi valita jäävänsä vapaalle”. Mä oon itekin hyväuskonen ja aattelen että hyvä saa palkkansa, mut HALOO. Ja kun ei niin kerran tapahdu hyvällä, niin sit pahalla (=pakottamisella).

    Kiitos tästä tekstistä muutenkin, ite kirjotin elokuun lopussa samasta mut ärsytyskynnys oli sen verran päällä että teksti ei ollut ihan yhtä jäsenneltyä 😀

    1. Emmi Nuorgam

      No sitäpä juuri.

      Mua huvittaa jo nyt muutama kohta tekstistä, mutta en koskaan ole ollut varsinaisesti mikään oikolukija. Esimerkiksi tasa-arvo kai ennemmin toteutuu kuin tapahtuu, mutta nää on näitä.. 😀

  7. Asikaine

    Naulan kantaan!

    Allekirjoitan monta juttua, mutta tällä hetkellä päällimmäisenä juurikin tuo, kuinka haastavaa on äitiysloman jälkeen / ohella (vaikken kovin kauaa kokonaan pois koskaan ollutkaan)kääntää itseään takaisin työmoodiin ja muistaa taas puskasta kaikki (esim käyttäjätunnuksiani en muista enää mihinkään). Tämän epätoivoisen töihinpaluun seurauksena haluaisin vaan jäädä kotiin hoitamaan lasta, etten joudu nöyryyttämään itseäni totaalisena tyhjäpäänä työelämässä. Mutta saakelin tasa-arvo ja haluan-hoitaa-lastani-yhtä-lailla-isä, joka haluaa jäädä kotiin oman osuutensa ja potkii minua takaisin sorvin ääreen. (rakastan juu ja juuri siksi myös <3)

    Ja myös yksi pointti, mitä olen usein miettinyt: Minulle työt olivat jossain vaiheessa niin kaikki kaikessa ja määritin omaa tärkeyttäni (paskantärkeyttä) juuri duunien kautta. Mutta nyt osaan ehkä suhtautua vähän kevyemmin töissä tapahtuviin ongelmiin ja vastoinkäymisiin, sillä oma tärkeysjärjestys on ehkä hieman keinahtanut. Tätä taitoa ei moni työnantaja tai asiakas ehkä arvostaisi..mutta itseäni helpottaa tieto, ettei maailma kaadu typeriin puheluihin ja työongelmiin. Ehkä osansa on myös tuonut ikä.

    Tälläinen paasaus. Nyt takas duuniin hölmöilemään.

    1. Emmi Nuorgam

      Niin toikin on ihan hirveän hyvä pointti, että mitä kauemmin työelämästä on pois, sitä nolompaa ja jossain määrin nöyryyttävämpää töihinpaluu on! Onneksi sä olet ihanan nolo muutenkin, voit laittaa oman hölmöytesi piikkiin kaiken. Hups! <3

      Ja hei peukkua raksahipille, meillä tismalleen sama tilanne. En mä muuten huomenna menisi nostaan erästä vanhaa hippiä seinälle ja kyseleen töitä, mutta kun toi perkeleen ukko haluaa jäädä jo kotiin.

      1. Asikaine

        Olen VIISAS en ihanan hölmö ollenkaan!!

  8. Asikaine

    Ai niin:

    HATERS GONNA HATE!

  9. Rosanna

    Vau, todella hyvä kirjoitus! Kirjoitat kyllä ihan täyttä asiaa joka kohdassa, eipä tähän oikeastaan lisättävää enää ole. Ja varsinkin tykkäsin tuosta ”laadukas päivähoitojärjestelmä” -kohdasta, sillä tuntuu että liian usein näitä pitkiä hoitovapaita perustellaan nimen omaan päiväkotien laitosmaisuudella, ”lapsisäilöillä” ym, ja lapsensa päivähoitoon vieviä äitejä (huom: ei isejä!) pidetään itsekkäinä ja sydämettöminä. Ainakin oma kokemukseni on aivan päinvastainen, ja tällaiset kommentit tuntuvat ihan kylmältä rätiltä naamaan.

  10. DramaMama

    Pitäisi olla töihinpaluuvalmennus samalla lailla kuin synnytysvalmennus. Palasin itse kk sitten ja pohdiskelin aihetta blogissani.

    1. Emmi Nuorgam

      Siis toi on niin totta ja loistava idea!

  11. SofiaP

    Hyvä teksti! Siinä oli kyllä aika lailla kiteytettynä minun ajatukseni. 🙂 Tosin viime päivinä on meinannut mennä tunteet tämän ”järkevän” ajattelun yli, sillä aloitin eilen työt ja mies jäi kotiin pojan kanssa. Haikein mielin olen nyt kahtena aamuna painanut oven kiinni perässäni, kun mies ja poika jäävät sisälle leikkimään. Töissä mietin välillä, mitä tekisin juuri sillä hetkellä poikani kanssa jos olisin vielä hoitovapaalla. Kotiin on aivan ihana tulla, aivan toisenlaista kuin ennen äitiysvapaalle jäämistä. Koko ajan tuntuu, että olisi niin paljon mukavampaa jäädä halailemaan poikaa kotiin, kuin mennä töihin. Mutta toisaalta taas, töissä tunnen olevani ihmisenä jotain muutakin kuin äiti, ja tunnen tuovani oman korteni kekoon tämän yhteiskunnan hyväksi.

  12. KA (Ei varmistettu)

    Hear hear! Kiitos loistavasta tekstistä.
    Oon aivan samaa mieltä, joka kohdasta.

    Ja loppujen lopuksi mä oon sitä mieltä, että se 330e/kk on niin pieni raha, että se varmaan aika harvalla loppujen lopuksi edes on se ratkaiseva se tekijä, hoitaako jompi kumpi lasta kotona vai ei. Kun tuskin se naisen huono palkkakaan ihan noin huono on. 😀 Eri asia varmasti työttömillä. (Johon heti perään sanon, että työttömyys on silti huono argumentti, koska niitä töitä ei myöskään löydy sillä, että on kotona eikä edes hae mitään.)

    Me tehdään oikein mallikkaasti niin, että mä menen töihin kun bebis on 8kk, oon siellä 4,5kk (tätisi sijaisena 😉 ) ja mies on sillä aikaa koti-isänä, ja sit jään taas kotiin uudestaan. Tosi uutisesta suurin osa on ollut ihan thumbs up, mutta jotkut ovat kyllä kohotelleet kulmiaan, että ”nyt jo töihin”. Muuta ongelmaahan tässä ei ole, kuin että mulla on tietty karmee ikävä vauvaa työpäivän aikana ja tasapainoilen taatusti huonon omatunnon kanssa, mutta toisaalta voittajia tässä on tytöt ja isi. Ja vähän minäkin, ku sit on taas hitusen fyffeä ja ehkä se kotonaolo maistuu taas paremmin, kun on yhden kevään käynyt näppäsemässä aikuisten ilmoilla.

    1. Emmi Nuorgam

      Hetken jo ihmettelin, että mihinkäs mun täti on menossa, mutta taidatkin tarkoittaa sitä sukuunnaitua, joka nauttii vielä viimeisistä ajoista olla kotona kauhukaksikkonsa kanssa. 😉

      1. KA (Ei varmistettu)

        Eiku sun äidin siskoa, cavan ystävää, M-tätiä! Se on siinä juu nou bättre jobissa tän vuoden ja sil on sijainen, joka jää mammikselle. Sit mää tuun sen sijaiseksi, khihi! (Ja mun omassa virassa on edelleen sijainen, aikamoista.)
        (Oikeesti töihinpaluu tavallaan kesken mammaloman herättää vähän kauhua, kun aivot on ihan kotimoodissa. Mä suunnittelin purjehtivani sinne ainaki 20kg hoikempana, uudestisyntyneenä, avoimessa yliopistossa tai kesäopistoissa lisäkouluttautuneena ja kaikki hurrais ja kumartais. Nyt mä meenki sit parin kk päästä vielä kera 10 raskauskilon ja oon kouluttanu itteeni lähinnä niin, että miten voin peittää puklut olkapäältä isolla huivilla tai tumpata tuttipullon öisin niin hyvään asentoon, että voin jatkaa suoraan unia. 😀 ) No, onneks tää on vaa piipahdus, sit jään taas kotiin. Ja sit kyl uudestisynnyn ja kouluttaudun ja laihdutan!1!

        1. Emmi Nuorgam

          Haha! Mä niiiiiiin ymmärrän sua! 😀 no mut liityt johonkin Jutta Gustafsbergin puoskarikurssille sit äitiysloma kakkosen ajaksi. 😉

  13. Fendiina (Ei varmistettu)

    Haluan kommentoida miehen asemaa perheissä ja sen heikentynyttä tilannetta. Ystäväni, joka on käräjäoikeustuomari kertoo, että miehet itse erotilanteessa heikentävät asemaansa. Kun ero tulee, hankkii nainen ensimmäisenä itselleen juristin, mies haluaa itse edustaa itseään oikeudessa, mikäli lapsista on kiistää. Mies ei ymmärrä, että vaikak olisi korkeakoulutettu, mutta koulutus ei vastaisi oikeustieteellistä, olisi parempi hankkia itseään edustamaan se jursti, eikä säästää näissä kuluissa. Ystäväni on yrittänyt ohjeistaa monia miehiä tässä asiassa, mutta he kun eivät ota asiaa edes kuulemiin korvisa. Nämä miesjärjestöt voisivat muistuttaa faktoista miehiä, eivät vain marista että naista suositaan. Naista suositaan, koska hänellä on parempi puolustus.
    Muuten ihan mieletön kirjoitus jälleen. Kiitos siitä.

    1. Emmi Nuorgam

      Sekin on varmasti ihan totta. Voisko olla niin, että miehet ns. lähtee häviämään sinne oikeuteen, koska eivät lähtökohtaisestikaan usko, että voisivat saada lasten huoltajuuden? Googlettelin eilen illalla vielä aiheesta ja luin pariakin kaksplus-tyyppistä keskustelua, joissa puitiin aihetta. Yhdessä keskustelussa äiti kyseli, että onko hänen pakko antaa lapsi isälleen, jolla A. on paljon paremmat tulot B. isompi asunto C. parempi tukiverkko. Naisella itsellään oli jo ennalta kaksi lasta eri miesten kanssa ja hän koki olevansa uupunut. Keskustelussa oli jokusen sataa kommenttia, joista murto-osa muistutti äitiä isän oikeuksista ja lapsen hyvinvoinnista, loput keskittyivät haukkumaan isää itsekkääksi, muistuttelivat, ettei viranomaiset koskaan vie lasta tärkeimmältä aikuiselta (eli äidiltä) ja neuvoivat, mitkä ovat varmoja kikkoja saada lapsen huoltajuus. Surullista, niin kovin surullista.

  14. Taapero (Ei varmistettu)

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.

    Itse Ruotsissa jo vuosia asuneena todistan, miten jo ”äitiysvapaa” (eli ne ensimmäiset kuukaudet), jota Ruotsissa sukupuolineutraalisti niin paperilla kuin ihmisten suissakin kutsutaan vanhempainvapaaksi, jaetaan usein puoliksi. Moni miespuolinen kolleegani on ottanut vanhenpainvapaan esimerkiksi lapsen 6-12 kuukauden aikana, jolloin äiti on päässyt jo takaisin työelämään ja vanhemmuuden vastuu jaetaan tasapuolisemmin. Totta kai saatavilla on porkkana tai keppi, nimistys muuttunee näkökulmasta johtuen; jos isä ei ota osaa vanheimpainvapaasta ei niitä kuukausia saa kukaan.

    Silti miespuoliset kolleegani palkataan minun, parhaassa lapsensaanti-iässä olevan naisen, sijasta. Vaikka itse on suunnittele lapsien hankkimista, ”äiti-yhteiskunta” näkee minun legitiiminä roolina äitiyden, jolloin uran rakentaminen ja parhaat paikat jätetään miehille. Totta kai joudun myös joka kerta perustelemaan ”mikä minussa on vikana”, kun vauvoja ei pukkaa enkä niitä suunnitte.

    Toivottavasti muutos tulisi Suomeen. Kotiäitiys olkoon jokaisen oma valinta, mutta elkää tehkö sitä minun ja yhteiskunnan kustannuksella.

    1. Emmi Nuorgam

      Nimenomaan!

  15. Vierailija (Ei varmistettu)

    Koin ahdistavana sen, että minun pitä viedä lapseni päiväkotiin vuoden ikäisenä. Ja juurikin tuollaisen laitosmaiseen, jossa on liikaa lapsia ja päivän aikana tehdään vain se pakollinen (onneksi nyt toisessa ihanassa päiväkodissa). Tuntui, ettei rahat riittänyt elämiseen. Ja vaikka mieheni onkin kotona sairaseläkkeellä, ei hän kykene hoitamaan lasta kuin muutaman tunnin viikossa, eikä aina sitäkään.

    Meidän tilanteessa siis on tavallaan samantekevää muuttuuko nykyinen käytäntö vai ei. Jotenkin se ruotsin 6+6+6 malli kuulostaisi hyvältä munkin korvaan. Varsinkin, jos taaperon äiti voisi oikeasti tehdä osa-aikatyötä. Suomessa kun on aika pitkälti tää joko/tai malli.

    Jännä muuten, että ainakin MLL:n mukaan iäryhmästä, jossa on pienten lasten äidit, naiset ovat miehieä useammin työllistettyjä…

    1. Emmi Nuorgam

      Toi osa-aikatyö on kans hyvä pointti. Koko järjestelmää pitäisi kehittää osa-aikatyöhön kannustavampaan suuntaan. Auttaisi kotiinjäävän vanhemman ammattitaidon ylläpitämisessäkin se, että voisi työskennellä töiden ohessa ja silti saada ihan järkeviä tukia. Se satasen korvaus on lähinnä vittuilua.

    2. KA (Ei varmistettu)

      Jos oon ymmärtänyt tuon Ruotsin mallin oikein, niin eikös tuo 6+6+6 ole itse asiassa huonompi, kuin Suomessa? Koska jos siitä on 6kk on äidille korvamerkitty, isälle toiset 6kk ja viimeinen 6kk jommalle kummalle, tukia tulee yhteensä 18kk. Silloin aika moni tekee varmasti niin, että äiti on vuoden kotona ja isä 6kk, jolloin lapsi on joka tapauksessa 1,5-vuotias, mennessään hoitoon. (Ellei sitten jäädä kotihoitoon valtion tuetta.)
      Suomessa se 3 vuotta jaetaan puoliksi siten, että jo se ensimmäinen pätkä on sen 1,5 vuotta! Eli täällä saa silti äidit olla pidempään kotona kuin Ruotsissa, jos nyt äitien roolia vain katsotaan. Ja ehkä ytimessä, että täällä kotihoito mahdollisestaan kolmivuotiaaksi asti, Ruotsissa puolet vähemmän.

  16. Hemmuli (Ei varmistettu)

    Tuo naisten ja miesten palkkaero on kyllä aika monimutkainen ongelma, joka ei mielestäni ratkea vain pakottamalla naiset töihin pyytämään palkankorotusta. Naisista nimittäin huomattava osa työskentelee julkisella sektorilla (41% naisista), jonka palkat maksetaan pääosin verovaroin.

    Jotta esimerkiksi sairaanhoitajat (keskipalkka 2700 euroa) pääsisivät edes suomalaisten keskipalkkaan (3100 euroa), 75 000 sairaanhoitajaa tarvitsisi siis keskimäärin 400 euron palkankorotuksen. Tämä tekisi yhteensä 30 miljoonaa euroa kuussa, joista suurin osa pitäisi kustantaa verorahoilla. Mistä ne rahat saadaan? Printataan lisää?

    Jos siis aidosti ollaan huolissaan naisten ja miesten tasa-arvosta (en siis usko että ollaan), eikö vaihteeksi kannattaisi miettiä kuinka saamme enemmän miehiä julkiselle sektorille ja matalapalkka-aloille?

    T: Eräs joka on väsynyt siihen, että keskustelua kotihoidontuesta johtavat kokoomuslaiset miehet ja freelancer-bloggaaja-journalisti-konsultti-visualisti naiset 😉

    1. Hemmuli (Ei varmistettu)

      Ja sen verra vielä, että eihän tuo lakimuutos johda siihen että isät olisivat lasten kanssa enemmän kotona, vaan siihen että lapset menevät aikaisemmin päivähoitoon. Sinänsä kyllä ymmärrän sen että jos haluaa lapsensa hoitaa kotona, tehköön sen omalla kustannuksellaan, mutta on naisten tasa-arvo ei tällä lakimuutoksella parane yhtään.

    2. KA (Ei varmistettu)

      Ei tasa-arvoisen palkkauksen ideana ole, että joka ikiselle ammatista huolimatta maksetaan sama keskipalkka! Sittenhän se olisi aivan sama, mitä sitten kukin opiskelee, jos kaikille annetaan kansalaispalkkana se mainitsemasi 3100e. Haiskahtaako tämä joltain aatteelta tässä? 😉
      On totta, että moni naisvaltainen ala on huonosti palkattu, se on tosi kurjaa ja siinä on oikeasti tekemisen paikka.
      Sitä palkkakuoppaa ei kuitenkaan ainakaan nosta se, että naiset ovat 330e ”kuukausipalkalla” kotona ”töissä” vuositolkulla.
      Lisäksi aika moni hakeutuu julkiselle sektorille tietäen jo hakuvaiheessa, että palkka olisi parempi levyseppähitsaajalla. Nykyään yliopisto-opiskelijoista Suomessa suurin osa on naisia, mutta edelleen sukupuolijakauma elää aika voimakkaasti niin, että esim. opettajiksi opiskelee naiset ja tietotekniikka miehet. Onneksi lääkiksessä, oikiksessa ja kauppiksessa (=suoraan parhaiten palkatuimmissa) opiskelee ilmeisesti aika tasaisesti molempia. Tässä oliskin oikea haaste, että saataisiin ammatit sukupuolineutralisoitua! Aika syvässä vaan taitavat istua sekä asenteet että ihan subjektiiviset mielihalut. Mutta en siltikään tiedä, lähtisikö vaikka kätilöiden palkat jyrkkään nousuun, vaikka mieskätilöiden lukumäärä räjähtäisikin?

      Naisten epäsuotuisaan palkkakehitykseen vaikuttaa osin nimenomaan se, että töistä ollaan poissa vuosia – jää eläkkeet, lomat yms karttumatta ja palkkakehitys pysähtyy. Kun ollaan valitsemassa ylennykseen työntekijää, otetaanko hän joka on ollut 9 vuotta kotona (tekemässä arvokasta työtä, en sitä sano) vai hän, joka on ollut firman palveluksessa tuon ajan, pitäen ehkä 2 vuoden vanhempainvapaan? Minusta se on vain reiluinta, että se ajan tasalla oleva, töissä käynyt palkataan tekemästään työstä. Näillä kahdella on varmasti palkkaeroakin.

      Rahastahan valtio on taatusti huolissaan, mutta minusta tässä on myös oikea asenneilmapiirin muutoksen aika, isät mukaan kotiin ja äidit haukkaamaan työelämää, edes pätkässä. Tulevaisuus sen sitten näyttää, meneekö lapset nykyistä aiemmin hoitoon vai eivät.

      Lisäksi pakko sanoa, että tässä keskustelussa aika usein unohtuu se, että aika harva äiti(kään) on sitä kolmea vuotta kotona yhden lapsen kanssa, vaikka se mahdollista onkin. En muista tarkkoja tilastoja, mutta 2-vuotiaista muistaakseni 60% oli jo kodin ulkopuolella hoidossa, ihan vaan tällä nykyisellä systeemillä, ja tässä ei oltu eroteltu sitä, oliko perheessä joka tapauksessa jo uusi sisarus syntynyt. Ihan mutulla arvelisin, että aika harvassa on yhden lapsen kanssa 3-vuotiaaksi kotona olevat?

      (Lisäksi vielä pakko sanoa, että monessa varsin sivistyneessä maassa valtio ei tue kotihoitoa ollenkaan, on vain äitiysvapaa joka on usein vain pari kk, kotiin jäävät sitten ne jotka ovat raha-asiansa hoitaneet siten, että toisen on mahdollista jäädä kotiin täysin työssäkäyvän varassa. Jenkeissä tuo äitiysraha taisi olla vain 6 viikkoa, ellen aivan väärin muista…)

      1. Hemmuli (Ei varmistettu)

        En tosiaan siis tarkoittanut että kaikille pitäisi saada tuo 3100€ kuukausi palkka, vaan pointtina oli juurikin se ettei se julkisella sektorilla ole mahdollista koska homma pitäisi kustantaa verovaroista.
        Siksi olisikin tärkeää että esim. kätilöinä eivät puurtaisi vain naiset, vaan eri aloja saataisiin tasa-arvoistettua.

        Asenteet ovat kyllä syvälle juurtuneita, viimeksi luin jonkun persupoliitikon (nainen) kommentin aiheesta, tämä perinteinen ”kun naisilla on se hoivavietti”.

    3. Tepa (Ei varmistettu)

      Hear, hear! Ja kiitos myös tosi hyvästä pohdinnassa blogitekstissä!

  17. mikähän (Ei varmistettu)

    Pakko kysyä, että mikä tässä maassa on ilmaista?
    se että koulutuksesta ei ole sillä hetkellä ole kuluja ei tarkoita sitä että, emme koulutustamme maksaisi.

    itse kannattaisin esim. verorahoin kustannettua opiskelua esim. kolme vuotta ja sen jälkeen maksullista. vois alkaa se koulunkänti kiinnostamaan eri tavalla.

    ja joo, tosta Meillä on niin mahtavaa ku on vanhempainvapaa ym.. shittii.

    itse ottaisin sen enemmin pois ha lopetattais kokonaan yellit, tellit ym..
    moneenkertaan nekin on maksettu. erityisesti ku viisi vuotta kokoaika työssä olleena sain vanhempainpäivärahalla vähemmän rahaa ku porukka sosusta. niin ei hyvin mee.

Vastaa käyttäjälle Ella F. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *