Multa on kyselty, että miltä tämä toinen raskaus tuntuu ensimmäiseen verrattuna. Olen sitä nyt pari päivää pohdiskellut, ja tullut siihen tulokseen, että no eipä paljon miltään. Helmikuussa kirjoitin postauksen otsikolla No, millasta on olla raskaana? ja silloin vastasin näin:
Kysymys, jonka olemassaoloa en ole ennen tätä projektia tiennyt. Ja kysymys, johon on mahdoton vastata oikein: jos vastaan totuudenmukaisesti (no, ei oikeestaan minkäänlaista), minuun luodaan kummaksuvia katseita ja jos valehtelen (tosi ihanaa, oon niin onnellinen), niin se on, no, valehtelua. Koska sellaista mun raskausaika on ollut: ihan tavallista.
Ja sellaista tää toinenkin raskaus on: aina välillä vituttaa, aina välillä naurattaa (okei tällä kertaan pissaan helpommin housuun), aina välillä nalkutan, aina välillä väsyttää ja aina välillä olen ihan vaan onnellinen. Se ei juuri eroa ajasta ennen raskautta, siis sikäli kun muistan sellaisen ajan elämässäni, jollon en ollut raskaana, toipunut raskaudesta tai ollut taas uudelleen raskaana. Neuvolan terveydenhoitaja (ei se lässyttävä, vaan se ihana) totesi eilen kontrollissakin, että olispa kiva kun sulla joku kerta olis jotain syytä tulla tänne, sillä toistaiseks raskaus on edennyt kuten Hildankin: ei pahoinvointia, ei turvotusta, ei kolotuksia, ei mitään. No okei, viime kerralla ne pahoinvoinnit ja kolotukset otettiinkin siellä synnytysmaratonilla aika hyvin takaisin, ja toivotaan että tällä kertaa olisi sama homma. Tai sitten ei pahoinvointeja ollenkaan?
En ole koskaan kirjoittanut omaan blogiini synnytyksestäni. Ehkä toisaalta siksi, että omalla nimellä se musta olisi vähän too much ja toisaalta siksi, että koitan suhtautua siihen kuten mihin tahansa helvetilliseen koettelemukseen: niin kävi, paska säkä, mutta life goes on. Nopeutettuna versiona voin kertoa, että vedet meni sunnuntaina, Hilda syntyi torstaina ja siihen väliin mahtui aika paljon ilokaasua, kipulääkkeitä, itkua, oksennusta, ilmeisesti epiduraaliakin ja yli 40 asteen kuume. Aika samanlaisia kokemuksia kuin Kristaliinalla ja itse asiassa kerran kun luin Kristaliinan kertomusta, kurkkasi mies mun olan yli ja totesi, että ”ai sä sittenkin kirjoitit meidän synnytyksestä?”
Siihen nähden, että se sanalla sanoen oli melko perseestä, ei mua kuitenkaan pelota synnytys. Sen sijaan mua pelottaa imetys.
Hilda ”suursyömäri” Nuorgam sai jo synnytyslaitoksella lisämaitoa, koska mun maito ei yksinkertaisesti riittänyt. Maito nousi vasta neljä päivää kotiintulon jälkeen, jonka vuoksi tyttöä ruokittiin yhteensä viikon verran lähinnä korvikkeella. Alusta saakka imetys tuntui siltä, kuin mun tissit olisi ollut neulatyyny, jota joku paukuttaa vasaralla ja vihasin joka sekuntia. Kyllä mulla oli jo synnärillä imetysliivit ja lansinohit ja imetysoppaat ja rintakumit ja pelit ja pensselit, mutta välineurheiluahan se imettäminen varsinaisesti ei ollut. Synnytyslaitoksella yritin saada Hildaa syömään (tai edes yrittämään syömistä) niin, ettei se kuitenkaan tukehtuisi. Keskustelupalstoilta luin, kuinka ”isojen rintojen kanssa imetys käy kuin lastenleikki” samalla kun yritin kaivaa sen lapsen naaman jostain utareen alta näkyviin ja pidätellä itkua.
Kotona tätä jatkui viikon verran. Itkin ja imetin. Hilda huusi nälkäänsä ja itse halusin heittää kakaran seinään ja mennä nukkumaan. Kun Hilda ei yrittänyt syödä (eli nuollut rintakumia), pumppasin maitoa ja säilöin niitä 30ml hiukeita annoksia jääkaappiin, että joku muu voisi antaa lapselle ruokaa. Jossain vaiheessa sitten päätin, että se ei ollut sen arvoista. Vihasin imettämistä niin paljon, että itkin jo valmiiksi ja olin kireä kuin viulun kieli. Teki mieli lyödä vasaralla naamaan jokaista, joka kertoi ”imetyksen olevan ihana äidin ja vauvan yhteinen hetki”, sillä se oli mun ja vauvan yhteinen huutohetki.
Kolmen viikon jälkeen lopetin.
Täti-ihmiset <3
Ja nyt, enemmän kuin synnytystä, pelkäänkin sitä, että joutuisin imettämään kakkosta. Sen lisäksi, että vihasin imettämistä jo ensimmäisellä kokeilulla, rakastin pulloruokinnan tuomaa vapautta. Siis sitä, että saatoin lähteä kaupungille heti kun pystyin kävelemään tai käydä rauhassa kaupassa, ilman että koko paita olisi ollut märkä. Sitä, että alusta saakka yöheräämiset jaettiin miehen kanssa puoliksi ja sitä, että mummut oli heti apuna myös öisin. Sitä, että lapsi nukkui omassa sängyssä, ja itse sain nukkua ne kolmen tunnin pätkät rauhassa ilman pelkoa lapsen päälle kääntymisestä. Sitä, että Hilda alkoi kolmikuisena syödä kiinteitä, on kasvanut huimaa vauhtia ja puolivuotiaana alkoi nukkua yönsä.
Tiedän, ettei mun ole mikään pakko imettää kakkostakaan, ellei se sitten yhtäkkiä tunnukin maailman ihanimmalta asialta. Silti, silti mä painiskelen jo nyt sen paskamutsileiman kanssa: Hildan kanssa imetyksen lopettaminen oli perusteltua, kun maito ei riittänyt ja imettäminen oli henkisesti ylivoimaisen raskasta, mutta voinko mä kakkosen kanssa tehdä ratkaisun vain itsekkäistä syistä?
Järkeni sanoo, että tietysti voin! Mutta se paskamutsi mussa ei ole siitä niinkään varma.
Tamsin
Kuka tantta tuosta imetyksestä oikeasti on tehnyt hyvän äitiyden -mittarin? Olen puhunut teoreettisesta toisesta lapsesta miehen kanssa ja ilmoittanut että mä en ihan oikeasti välttämättä halua imettää sitä sitten, ei mulla nyt sen kummepaa syytä ole muuta kuin että sattu ekat pari kuukautta, vituttaa koko ajan, ahistaa, migreeni, tylsää ja siis kun mä en vaan oikeastaan halua.
Ja mun mielestä se että itsekkin pystyn aloittamaan lauseen sanoilla ”imetin ja itkin..” siinä on jotain väärää, oikeasti. Meikällä imetys sattu niin pirusti että ensimmäiset pari kuukautta se oli sitä itkuimetystä koko touhu, ja lapsi huutaa ja se ihan oikeasti teki mieli heittää seinään ja mennä nukkumaan. Sitten kaikki kauhistelee vieressä että ”miten sä voit sanoa noin!” No helposti, koska siltä se oikeasti niinä hetkinä tuntu, että se lapsi olisi tehnyt mieli heittää seinään, jos se vaan sillä olisi hiljentynyt kerta tissillä ei. Ja hei, se että mä sanon että tekee mieli, se ei tarkota sitä että myös teen sen.
Imetys ei mielestäni ole äidin ja lapsen yhteinen hetki, huonosti sujuva imetys on enemmänkin sellainen äidin ja lapsen yhteinen vankila. Mun järki sanoo myös että siinä ei ole mitään väärää jos ei imetä lastaan, jos imettämättömyys tekee sinut onnellisemmaksi, niin anna palaa. Syistä välittämättä. Eikös sitä sanota että jos äiti on onnellinen, niin lapsikin on. Mut jos se tuntuukin sitten ihanalta ja hyvältä idealta, niin asia erikseen.
Emmi Nuorgam
I have no idea kuka sen on keksinyt, todennäköisesti joku Hyvä Äiti©. Noinhan se juuri on, niinkun sanot, mutta miksi se on jotenkin niin sairaan vaikea itselleen perustella? Vaikka siis ehkä mä nyt pohdin tätä hiukan liian aikaisin – oikee aika olis ehkä siellä TAYSissa sit. 😀
Amma
Vaikka mä oon imetyksen kannalla noin niinkun periaatteessa, suon mäkin synninpäästön kyllä heille, jotka ovat yrittäneet. Ja jos se ei sujunut ykkösen kaa, niin tuskin se on sen helpompaa kakkosenkaa kaa.
Itsekäs syy, jota minä katson vähän nokkavartta pitkin on se, että ”en halua että tissit rupsahtaa”.
Mä toki viiletin siellä kaupungilla sen kersan kanssa ja monesti totesin, kuinka helppoa lapsen ruokkiminen on, kun vaan, kaivat tissit tiskiin. Mulla meni hermot pullojen pesemiseen jo sen kanssa, että luovutin maitoa sairaalalle, en mä olis sitä jaksanut 12x vuorokaudessa. Äidinmaito on parasta ruokaa lapselle, mutta jos sitä ei pysty syystä tai toisesta lapselle tarjoomaan, niin kunhan ny edes jotain antaa stäväksi, niin eikös se ole homman juju tossa hyvä äiti-skenessä. Huono äiti-morkkisra voi sit hakee kaikesta muusta (kuten vaikka siitä ettei aina muista pestä lapsen hampaita tai että antaa sen tuijottaa telkkaria että sais ite tehtyä ruokaa.)
Emmi Nuorgam
Ei ne tissit tässä konkurssissa enää paljon paina.. 😀 musta taas imettäminen oli aivan sairaan vaivalloista ja korvikepurkin avaaminen maailman yksinkertaisinta.
Amma
Mutta se alku oli hankalaa, mä myönnän sen myös. Siis kun eihän sitä tiedä, kun ei ole koskaan koittanut. Vähän kun sut heitettäis auton rattiin ekaa kertaa elämässä ja sanottais, että painat vaan kaasua ja ohjaat. Ei oo ihan noin simppeliä sekään..
Mutta kun se on helppoa ja sujuvaa, se on oikeasti niin helppoa ja sujuvaa, ettei oo pieni tosikaan.
Katie
Pakko ei ole ku köyhän kuolema, meilläpäin tavataan sanoa. Eli jos se sua nyt valmiiksi stressaa, päätä jo etukäteen, ettet imetä. Tai sit kokeile kerran tai pari synnärillä ja jos tuntuu yhtä pahalta kuin viimeksi, saatpahan henkisen synninpäästön sillä, että ainakin yritit. Nykyisillä korvikkeilla kakkosesta kasvaa varmasti yhtä reipas ja terve lapsukainen kuin Hildastakin, ja voitte viettää niitä äidin ja vauvan yhteisiä hetkiä pullon yli kujerrellen.
Mä en tiedä, onko yhtään sellaisia tapauksia, että ekalla kerralla huonosti onnistunut imetys ois tokalla kerralla korjaantunut, tiedätkö sä? Ois mielenkiintoista tietää. Kun ei itsellänikään tuo ihan stromsöläisittäin mennyt…
Emmi Nuorgam
Niin mä olen ajatellut tehdäkin. Eikä mua viimeksikään kukaan painostanut muuta kun internetissä. Voiko tästä vainoharhaisuudestakin syyttää raskaushormoneja? 😀
Katie
Voi, voi! Kaikesta voi syyttää raskaushormoneja! 🙂
Hyvä plääni. Pidä se mielessä ja yritä olla murehtimatta etukäteen, kun nyt et kuitenkaan voi vielä tietää, onnistuuko vai ei.
myrmeli
Raskaana olevilta ja juuri synnyttäneiltä naisilta pitäisi estää pääsy ainakin seuraaville keskustelupalstoille: vauva.fi, vau.fi ja suomi24.fi
Pitäisköhän kehittää oikein joku applikaatio, joka joka vierailuyrityksestä kysyisi, että oletko nyt ihan varma? Käynti näillä sivustoilla voi aiheuttaa huonomutsisyndroomaa ja lietsoa epävarmuutta.
phocahispida
Siis mä tiedän useita tapauksia, sekä netin kautta että ihan muita reittejä (mm. perhekerho), joissa ykkösen imetys on ollut ihan PERSEESTÄ, mutta kakkosen (ja osalla muiden) kohdalla jokin on vaan loksahtanut kohdalleen. Siis ilman mitään päälläseisomismanta-supertee-henkistymiskurssi-tehoimetysohjaajiakin. Tuosta vaan.
Sun päätös, en tule huutelemaan, mutta sanoinpa vaan että imetys on varmaan vähän niin kuin synnytys. Eli jos mitään selvää fysiologista syytä sille et kaikki menisi päin vittua ei ole, kyse on arpapelistä ja kaikki voi mennä tosi pahasti pieleen tai älyttömän hyvin eikä se aikaisempi synnytys tai imetys välttämättä korreloi asian kanssa yhtään mitenkään. 🙂
phocahispida
P.S. Imetin siis Kuuttia 1,5-vuotiaaksi, jolloin mua ei enää kiinnostanut eikä lastakaan pahemmin. Eikä pariin vuoteen samaa uudelleen, ei siksi että olisi ollut erityisen kamalaa hankalan alun jälkene, mutta ei silti heti vaan jaksaisi. 😀
Ruusu
Kyse on mun mielestä kaikista eniten siitä, miten sä itse tuntisit olosi parhaimmaksi ja olisit sinut omien päätöstesi kanssa. Joten mä sanoisin, että yritä sitä imetystä alkuun, niin se ei jää myöhemmin harmittamaan ja voit nyt suhtautua aiheeseen asenteella, että ”no katotaan”. Sitten vaan kaikki jo opittu tieto käyttöön vaikka jo synnytyssalissa: rintakumit, lansinohia joka välissä ja pullon avulla rinnoille palautumistaukoja. Eihän sen tarvii mennä niin että täysimetät puoli vuotta, voihan lapsi syödä sekä tissiä että pulloa (=korviketta). Ja jos toteat tyyliin päivässä, että ei ole meidän juttu, niin sitten ei ole.
Ja Katie, äkkiseltään tulee mieleen But I’m a human not a sandwitch -blogin Iina, jolla ei eka imetys onnistunut mutta tokan kanssa homma toimii.
Emmi Nuorgam
Juuri näin, niin mä aiokin nyt suhtautua. Pelko pois ja tuulta päin jne. 🙂
Uuden elämän arvoitus
Hah, miusta tuntuu, että isot rinnat ovat ennemmin haitaksi imettämisessä…
Meillä imetetään, mutta osataan myös syödä pullosta 🙂 Kaikki vauvat eivät tietenkään suostu kahteen eri ruokintatapaan, mutta meillä kävi tuuri.
Emmi Nuorgam
Joo en kans ymmärrä, että miten se käytännössä on edes mahdollista. Siis G-kuppi ja imetys. En kertakaikkiaan!
Amma
On se. Nimim. J-kuppi imetyksen alkuaikoina..
Minttunen
ekaa kertaa täällä kommentoin, vaikka oon lukenu blogiasi jo pidemmän aikaa..
mun mielestä se on jokaisen oma valinta, että imettääkö vai ei, ja varsinkin, jos imetys on ollu noin vaikeeta kun sulla, niin tottakai ymmärrän, että siirtyy pulloruokintaan! Itse kuitenkin imetän vauvaani (vauva on nyt 9kk) ja oon kokenut imettämisen suht helpoksi. Alussa oli toki kipeät rinnat ja rikkinäiset rinnanpäät ja imuote oli aika lailla haussa..mutta sitten se lähti käyntiin ja oon kokenut imettämisen helppona, ei tarvii ostaa maitoa, ei steriloida pulloja, ei lämmitellä. Tissi vaan esiin ja se on siinä. Mäkin jaan kyllä ton, että isot tissit ei ainakaan helpota imettämistä. Mulla on E-kuppi ja varsinkin alussa tuntu, että vauva hukkuu sinne tissin sekaan eikä saa happea. nyt tissit ei oo niin pinkeät yleensä, niin vauvalla on enemmän tilaa hengittää 😀
Emmi Nuorgam
Just puhuin yksi päivä yhden kaverin kanssa, että musta on tosi outo ajatus että imettäisin neiti 8kk vielä. Siis sillähän on jo hampaat. Ja se juttelee ja kaikkea! Hassua miten näihin suhtautuu ihan eri tavalla oman kokemuspohjansa kautta. 🙂
LauraEm.
Mä aattelin että varmaan sellanen 6kk imetys on hyvä, et sen jälkeen se on ehkä outoo kun vauva istuu yms, eikä oo ”sylivauva”. Mut niin vaan 1v 2kk kohdalla lopetellessa aattelin, että kai sitä vielä ois voinu… 😀 ja nyt toisaalta kun M on saanut tuttipullosta maitoo, se tuntuu tosi vauvamaiselta.
Äh miksei tässä nää koko kommenttiketjua, unohdin jo sen mun varsinaisen asian…
LauraEm.
NIIN se oli tuolta mitä Ruusukin sano, että kait kokeilla voi ja sit huoletta lopettaa vaikka piankin. Tosin luulen että oma kokemus taas ajaa sitä että kokeilematta vois harmittaa, kun ehti niin vahvasti tottua imetykseen ja siihen että se itellä oli alkua lukuunottamatta sujuvaa. En kuitenkaan haluis promota sellasta ”tottahan sä nyt edes yrität”, kun ei se imetys loppujen lopuks oo ihan ehdoton tekijä siinä vauvanhoidossa.
Ana (Ei varmistettu)
Sun buubsit, sun päätös! Mä osa-imetin ekaa 8vkoa ja tokaa 3kk, tosin vipa kk kerran, pari päivässä. Imetys ei tee autuaaksi ja molemmissa syöttötavoissa on varmasti puolensa.
Mun ystävä päätti raskausaikana jo ettei aio imettää. Neuvolasta pistivät psykologille ja synnytyksen jälkeen kätilö oli tuonut sen pillerin, jolla maidonnousu estetään ja mulkaissut että ”toivottavasti oot tyytyväinen ratkaisuista ku yöllä niitä pulloja sit täytät ja peset”. Hurjan terve lapsi tämä kokonaan korvikkeilla kasvanut, samoin mun tytöt on terveitä, ei oo allergiaa (nuorin tosin 6,5kk et toki vielä ei voi ilkamoida), että yhtä hyvin kasvaa korvikkeellakin.
Mä olisin toivonut et imetys ois onnistunu, mut nyt tokalla kerralla en syytellyt itseeni jne, ihan sama oikeastaan. 🙂
Mun mielestä jos ei oo ehdoton nöynöy-olo, ni kato miltä tuntuu sit ku bebe on syntyny ja tee päätös sitten, jos sattuu ja ketuttaa ni ainakin tiedät, että sama tuska ois ollu taas. (Ja mä Tiiän ihmisiä, joilla ekan imetys ei onnannu mut tokan onnistu. Ite en ollu yks näistä tosin. 😀 )
Emmi Nuorgam
Haha, terkkuja kätilölle, että pakkoko niitä pulloja nyt on sillon yöllä juuri pestä.. 😉
Bjuuti
Mäkin olin tulossa sanomaan tuosta Iinasta, joka imetti nuorimmaista, mutta ei ensimmäistä lastaan. Imetys on niin monisyinen asia ja siinä kohtaa kun ei enää pysty eikä jaksa, saa kyllä lopettaa yrittämisen! Ehkä hyötyjen ja jonkinsortin reiluuden nimissä kakkosenkin kohdalla kannattaisi kokeilla?
Oletko pohtinut sitä, että olisko se reilua jos kakkonen saisi rintamaitoa pääasiallisena ravintona, vaikka Hilda ei saanut? Maailmahan ei ole reilu, enkä tiedä olenko yhtään oikeilla jäljillä, mutta voisin kuvitella että esim. puolen vuoden täysimetys vaikuttaisi suuresti äidin ja lapsen välillä kehittyvään suhteeseen… Tätä mietin paljon Iinankin blogia lukiessani!
Ana (Ei varmistettu)
Anteeks, mut nauratti tää kommentti. Että puolen vuoden imetys tekee jotain erityistä äiti-lapsisuhteelle ja olis epäreilua Hildaa kohtaan, jos tokaa imetettäis pitkään kun Hildaa ei imetetty? 😀
Voin kertoa vaikka kasvatuspsykologia ei ollutkaan pääaineeni, että lapsen psyykkiseen kehitykseen ei liity maito millään tavalla. Äidin antama läheisyys (katsos kun pulloa annetaan kanssa sylissä pääosin) on se ydin, vauvalle se nyt on teknisesti ihan sama, lutkuttaako se tissiä vai tuttipulloa. Se on totta, että imettävä antaa paljasta ihokontaktia missä pulloruokkija harvemmin enää ainakaan kun vauva on isompi, mutta ihokontakti tuskin on mikään ratkaiseva tekijä kenenkään kasvussa. Kyllä ne on muut jutut kuin nännin imeminen, joilla suhde luodaan -katsekontakti, jokelteluun ja hymyyn vastaaminen, hellät kosketukset ja perustarpeista huolehtiminen on ne asiat, jotka antaa hyvän alustan lapsen kasvulle.
Emmi Nuorgam
Apua, mä en ollut edes ajatellut, että se vaikuttaisi meidän suhteeseen! Tai siis joo, tietysti kai se vaikuttaa siis ainakin niin, että sillä on kaksi tasa-arvoista vanhempaa, mutta ei kyllä joo käynyt mielessä että se olis hildan kannalta epäreilua..
myrmeli
Toistaiseksi lapseton tunkee nyt lusikkaansa tähänkin soppaan, mutta tässä olis kauhean hyvä kolumni, joka sivuaa aihetta tasapuolisuus kasvatuksessa:
http://www.hs.fi/elama/On+aika+karu+kokemus+syntyä+lapsettomalle+pariskunnalle/a1393381787020
Voisi varmaan yhteenvetona sanoa, että ei ne kuitenkaan samanlaista kasvatusta saa, ja se on varmaan ihan hyvä 🙂
Emmi Nuorgam
Niin ja siis piti sanoo vielä, että eiköhän siihen sylittelyyn ja katsekontaktiin vastaamiseen (tai vastaamatta jättämiseen) vaikuta eniten se, että on kaks melkein vuoden ikäerolla syntynyttä lasta, jotka kummatkin tarvii huomiota ja paljon, ei se, antaako sen huomion tissi suussa vai ei.
Tuulie
Mulla ei ole lapsia, eikä edes suunnitteilla, mutta tekipä minun mieleni pamauttaa perheeni naisia vasaralla naamaan kun puhuttiin siitä kuinka kaikki naiset eivät imetä. Sanoin sitä, että ymmärtääkseni naiset jotka eivät imetä, oli syy mikä oli, saavat helposti kakkaa niskaansa kaikenmaailman ”superäideiltä” ja tantoilta. Vastaus oli: ”Ei sellaiset naiset ole varmaankaan yrittäneet ihan tarpeeksi”. No hiton helppohan se on sanoa silloin kun on itse nostanut kakaran tissille ja antanut sen roikkua siinä seuraavan vuoden ilman mitään ongelmaa. Lapsettomana koko homma tuntuu ihan käsittämättömältä. Että mikä se ongelma on? Kyllä se vauva ihan varmasti saa läheisyyttä ja hyvää ravintoa muutenkin kuin tissin kautta. Musta se on jotenkin epäreilua jos äiti vasten tahtoaan imettää vauvaa. Miten se voi olla mukava läheinen hetki jos äiti haluaisi vain paeta koko tilanteesta?
Emmi Nuorgam
Noi kaks viimeistä lausetta is my thoughts exactly.
Asikaine
Kuten aikaisemminkin jo kommenttiboksissa mainitsin, että eihän ole pakko mitään ja olen tosiaan sitä mieltä, että ihan oma valinta ja kaikki tekee kuten parhaaksi kokee ja itselle sopii ja se on ainoa oikea tapa olla äiti yms jaadi jaadi.
Huomasin tuossa facen kommenteissa, ettet pelkää imetyksen onnistumista vaan kahletta. Niin tähän haluaisin kannustavasti (en painostaa tai syyllistää) sanoa, että itse imetin aktiivisesti noin vuoden. Ja pulloa tarjottiin vauvan ollessa noin kuukauden ikäinen, koska omat maidot eivät riittäneet ja halusimme, että tottuu pulloonkin. Ja en ole tuntenut olevani kahlittu. Joo, pientä säätöä rintapumpun ja maitojen pakastusten kanssa, mutta ihan hoidettavissa. Ja meilläkin alusta asti on isä ja kaikki muutkin hoitaneet lasta paljonkin, vaikka imetin.Voi imettää ja antaa korviketta. Ja en tiedä, kuinka paljon äidit nyt yleensä heiluvat ilman vauvojaan, mutta minä olen alusta asti mennyt aika paljonkin omiin menoihini, vaikka imetän. Ei ole pakko olla JOKO TAI.
Kahlepelko pois!
Emmi Nuorgam
Niin no tässähän ei ole kyse ainoastaan omista menoista, vaan myös siitä, että mulla tuskin on tuntikausia aikaa imetellä kakkosta ja samalla vahtia kenties juuri kävelemään oppivaa Hildaa, syöttää sitä tai opettaa potalle. Saati herätä joka yö imettään ja jaksaa kahden ipanan kans kaiket päivät. Mutta eipä sitä tietenkään voi etukäteen tietää, että millasta on ja miten menee.
Asikaine
Pointtini olikin, ettei sen tarvi olla niin joko tai…juuh. Että tuntikausia tai ei sitten ollenkaan ni.
Raissi
Varmaankin syy miksi imetystä niin kovasti suositellaan, perustuu puhtaasti tutkimustuloksiin. Äidinmaitoa saaneilla lapsilla esiintyy vähemmän ruoansulatuskanavan – ja hengitystietulehduksia, korvatulehduksia sekä virtsatulehduksia.
Niin ja vähentäähän imetys myös äidin rintasyöpä- ja osteoporoosiriskiä.
Nämä tiedot ovat olleet itselleni ratkaisevia asioita siihen, miksi jatkoin imetystä alun rintatulehduksista huolimatta ja jatkan edelleen. Vaikka luulen kyllä, että minun tuurillani lapsellani on putket korvissa 1,5 vuotiaana ja minä sairastun rintasyöpään viiskymppisenä. Noh, ainahan kannattaa yrittää…
Anni
Hei! Olen niin iloinen, että löysin tämän blogikirjoituksesi. Vauva 6kk ja edelleen välillä mietityttää/on huono omatunto etten imettänyt kuin muutaman hassun viikon ja vain osittain. Oli nimittäin aivan karmeaa hommaa kipuineen, tulehduksineen ym. Välillä tuntunut, että olen varmaan maailman ainut äiti joka ei imetä. Pulloruokinta taitaa olla edelleen tabu vuonna 2020. Järjellä nämä ajatukset toki olen tietänyt järjettömiksi. Kiitos kirjoituksesta ja myös kiitokset monelle kommentoijalle.