No, kuten otsikko jo kertoo, tein eilen kakkuhimoissani jotakin sellaista, mitä en ihan hetkeen olisi osannut kuvitella: kävin lastenvaatekutsuilla. Ideahan on yhtä yksinkertainen kuin Tupperware-kutsuilla, joille joskus lapsena pääsin mukaan (oli muuten nuiva äiti mulla, kun ei suostunut ostamaan kaikkia kuvaston upeita sitruspusertimia..): joku esittelee lastenvaatteita, vieraat supattaa toisilleen hiukan vaatteesta riippuen ihana/ihan hirvee/noi näyttää ihan kalsareilta ja lopuksi juodaan kahvia ja tilataan joukkohysteerisenä vino pino vaatteita.
Näillä nimenomaisilla kutsuilla esiteltiin tanskalaisen POMPdeLUXin vaatteita, mutta käsittääkseni lastenvaatekutsuja järjestävät myös muut lastenvaatemerkit. Vaate-esittelijän puheissa vilahtelivat vesipilarit (jotain tekemistä ulkovaatteiden ja teippien kanssa(?)), jumpsuitit (haalari, jonka voi näppärästi tehdä paidasta ja housuista vyöllä(??)) ja piitsit (tätä käytettiin aina oliivin ja roussin kanssa, joten epäilen kyseessä olevan väri). Omaan makuuni tyttöjen vaatteet olivat ihan liian rimpsuisia ja rousseja ja poikien vaatteet neivejä ja tylsiä, mutta löysinpähän minäkin jotain tilattavaa!
Nopean onko-meillä-ensi-kesänä-jotain-juhlia-kyselykierroksen tuloksena oli yhdet valmistujaiset, yhdet rippijuhlat, yhdet häät (joihin tosin lapsia ei ole kutsuttu) ja yhdet nimijuhlat (juhlakalu on Hildalle yllättävänkin läheistä sukua..), joten ylläoleva keltainen ilmapallomekko pääsi meidän ostoslistalle. Ja taidan itseasiassa etsiä jostain hippuselle myös tuollaset keltaiset legginssit, koska mekko ja leggarit on yllättävän söpöt!
Lisäksi olisin kiljuen ostanut tuon keltaisen uimapuvun, mutta valitettavasti siitä ei ollut jäljellä enää kuin pienintä 80/86-kokoa ja epäilen hyvin vahvasti, ettei toi meidän amatsooni mahdu enää ensi kesänä niin pieneen uikkariin. Mutta olihan tuo nyt ihan tajuttoman suloinen!
Mun shoppailut oli siis aika nopeasti hoidettu ja keskityinkin suurimman osan ajasta tuohon vadilliseen croissantteja ja minttusuklaajuustokakkuun. Mutta kaikenkaikkiaan kokemus oli paljon kivuttomampi kuin olin kuvitellut: kukaan ei pakottanut tai painostanut ostamaan, vaate-esittelijä ei ollut päällekäyvä ja vaaterekkejä sai näpelöidä ihan rauhassa sen sijaan, että joku olisi jatkuvasti huohottanut korvaan niistä pilareista. Voisin kuulkaa jopa lähteä uudestaankin kutsuille – varsinkin tälläisille, joiden vaatteet ei ihan natsaa omaan makuun, niin kukkarokin kiittää.
Tuotekuvat: POMPdeLUX
Raissi
Nämä kakenmaailman lastenvaatekutsut on mulle tosi pahoja rasteja, tai siis minun kukkarolle ja meidän perheen taloudelle…
Minä pystyn tällaisissa asioissa keskittymään ihan kevyesti niin syömiseen, vatteiden nyplimiseen ja hiplailuun kuin tilauslappusen täyttämiseenkin. Huolehdin vain että toisessa kädessä on aina jotakin syötävää. Helppoa ja kätevää.
Lilleri78
Hah mäkin kävin vastaavilla kutsuilla just eilen, ekaa kertaa! 😀 Olis ollut muutamia kivoja vaatteita mun makuun, mutta onneks olin just ehtinyt kauhistella meidän tytön valtavaa vaatemäärää ja antaa itselleni ostokiellon. Sen vettä pitävän ulkohaalarin tilasin kun sille on tarvetta 🙂
Satsu (Ei varmistettu)
Itsekin sain kutsun lastenvaatekutsuille, mutta siinä luvattiin viiniä! Can-t say no to that! 😉
Katie
Äläs nyt! Mä ostin just poitsulle Pomp de Luxin alesta kolme vaatetta (postikuluineen alle 30 euroa!) eikä yksikään niistä ole neivi: yksi on burgundi, toinen grei ja kolmas… ööh, tyttöjen osastolta mustardi!
Emmi Nuorgam
Nooo mun ongelmahan on ylipäänsä murretut sävyt, mutta ei tuolla kyllä ollut kun yks sellainen viininpunainen autopaita, muut oli vaaleensinisiä tms. Olisko siellä alessa ollut jonkun muun siisönin vaatteita sitten?
Katie
Joo, eiköhän ne varmaan olleet sooo last season. Nyt kun kävin kurkkaamassa niin kyllähän nuo aika sinivoittoisilta näyttivät. Harmi. No, onpa noita muitakin vaatemerkkejä.
LauraKR (Ei varmistettu)
Mä oon onneksi niin konsu, että neivi on just jees. Mutta muutenhan on kukkaroni onni, ettei ole kuin poikia. Prinsessaminä ostaisi nimittäin niin paljon mekkoja tytöille (nyt jo veljentytöille ihan liikaa).
Mut joo: mäkin olen ollut kutsuilla ja parhaita ne, missä viinitarjoilu. Edesauttaa myyntiäkin kivasti.
Emmi Nuorgam
Mä en siis edes tajunnut tätä mahdollisuutta! Joku vieras ihminen laittoi mulle just viestiä Facebookissa, että haluaisinko emännöidä jotain kutsuja (en nyt muista oliko Tupperwaret vai kynttilät vai mitä), mutta ei olisi pitänyt olla heti niin jyrkkä! Seuraavalla kerralla kysyn ensimmäiseksi, että tuoko esittelijä krääsän lisäksi viiniä, ennen kun kieltäydyn mistään!