Viime viikolla Fitness Führer kirjoitti silikonitisseistä. Eilen uutisoitiin kuorma-autoissa olevien kaljamainosten kieltämisestä. Tänään näin roska-auton kyljessä mainoksen ja päivitin statustani:
Mä näin äsken Lassila & Tikanojan roska-auton, jonka kyljessä luki:
”Tiedote pikkupojille: roskakuskin ammattia ei enää ole, mutta raaka-ainekerääjä on. Ja ne vasta kovia jätkiä onkin!”
Samaan aikaan Kauneus ja Terveys -lehdellä on HKL:n busseissa kampanja, jossa Tuula kertoo, että hänen elämänsä ei ole enää ”kylmää” ja nyt hän voi olla onnellinen, kun hankki silikonitissit.Ensimmäisen mainoksen kohdalla mä joudun selittämään mun tyttärelle, että vaikka aina ei siltä vaikuta, niin siitä voi tulla isona ihan mitä vaan tyttöydestä huolimatta tai juuri sen ansiosta. Että kyllä pikkutytötkin voi haluta isona raaka-ainekerääjiksi ja olla ”kovia jätkiä”. Että vaikka kuka tahansa väittäisi mitä tahansa muuta, niin se ei pidä paikkaansa. Toisen mainoksen kohdalla mä selitän, että silikonitissit ei tee ketään onnelliseksi, eikä hänen onnellisuutensa ole kiinni ulkonäöstä tai rintojen koosta. Että pääasia on, että hän itse on tyytyväinen omaan ulkonäköönsä – ihan samalla tavalla kuin tyytyväinen itseensä muutenkin. Että se on kokonaiskuva joka ratkaisee, ei pelkkä kuppikoko. Että mun tytär on paljon muutakin kuin kävelevä tissit.
Koffin mainoksen kohdalla mä kerron, että Koff on kaljamerkki.
Ja näistä kolmesta Koffin mainos on kielletty.
Aina välillä nämä asiat hiukan vituttelee mua.
cady
Siis sä <3 Olispa enemmän tyyppejä niinkun sä!
Emmi Nuorgam
Awwww!
Ja niinpä, olispa! 😀
cady
Tai siis onhan niitä, koska sun tyttärestähän luonnollisesti tulee ihan mieletön noilla opeilla! x
FFFifi
Mä oon sanaton. Käytän näitä: >_< -_- 🙁 :O, luuppina.
Emmi Nuorgam
En tiedä yhtään mitä noi tarkoittaa, mutta mä luotan suhun ja oon kans >_< -_-
T: mummo
Mimimii (Ei varmistettu)
Aina välillä, ihan joskus vaan tulee sellainen tunnet… Sellanen että MIKÄ IHMISIÄ VAIVAA? Kieltäkää sitten kaikki sipsimainoksetkin samalla koska ne lihottaa mua ja etenkin lapsia argggghhhghhghg
Anteeksi purkautuminen, menen tästä rauhoittumaan.
Nii
Voi elämä.
Mitäpä siihen sitte muuta sanomaan.
Jenni SV (Ei varmistettu)
Jättää sanattomaksi tällainen. Onneksi ei jättänyt sinua.
Suvi K.
Kyllä taas on osattu puuttua olennaiseen. Välillä mietin, tarkoittaako edustuksellinen demokratia yksikertaisesti sitä, että joukossa tyhmyys tiivistyy -ilmiön tiivistystuote päätyy sinne tolppakoristeluun kivitaloon hengaamaan.
Vierailija (Ei varmistettu)
siis sä nyt mielivaltaisesti yhdistelet asioita jotka ei liity mitenkään toisiinsa? roska-autojen kuljettajat ei oo tässä maassa mitään, niinkun ei oo muutkaan paskaduunien painajat kuten esim. siivoojat ym. tämmösellä ylihienolla tittelillä on varmaan pyritty hakemaan sitä, että roska-auton kuljettajatkin vois olla ylpeitä ammatistaan. ja ne nyt on vaan useemmin miehiä. ei oo varmasti tarkotettu olla mitenkään missään mielessä sukupuolirasisti?!? vaan kannustaa nimenomaan olemaan ylpee siitä mitä on ja mitä tekee.
ja jos jonkun pienirintaisen/epämuodostuneet rinnat omaavan tekee onnelliseks silikonit niin get over it.
kalja taas meinataan kieltää kaupoista koska suomen kansalaiset on fucked up eikä tietty osa väestöstä osaa juoda kohtuudella.
miks aina naisten pitää aina ottaa kaikki niin helkkaristi itteensä? ei kaikki aina liity meihin ja kaikesta tartte pillastua. tommosten ihmisten takia kun sinä, niin tulee tämmösiä kaljat pois kaupoista – sääntöjä kun kaikesta pitää nillittää ja tehdä valtakunnantason ongelma. olen siis nainen itse ja mä vaadin pientä rauhottumista nyt kanssasisarten keskuuteen…
Emmi Nuorgam
Vaadi seuraavalla kerralla omalla nimelläsi, niin tälläiset ihmiset kuin minä viitsii argumentoida sun kanssa. Nyt en pillastumiseltami kykene.
mitä? (Ei varmistettu)
Jaha. Tässä on hieno esimerkki nyky-yhteiskunnassa asuvasta itsekeskeisestä pintaliitäjästä. Paskaduuneja ei ole olemassa. Kliseistä juu, mutta kaikki työt on tärkeitä ja fyysisestä ja likaisesta työstään voi jopa nauttia, vaikka ei olisikaan julkkispomoaan nussiva moraalivajaa silikoonitissisihteeri. Jos jollakin tapaa pitää omaa työtään tai asemaansa muiden yläpuolella, tai parempana, kertoo se simppelisti ylimienisyydestä. Se yhdistettynä pelkoon muiden mielipiteestä omaan työhön, tai vaikka ulkonäköön tekee ihmisestä melko helposti brändeillä ja buumeilla ohjailtavan. Ja se on tän nykyisen yhteiskunnan (jossa kaikki on oikeasti todella helppoa ja hyvin) isoin syöpä.
Christopher (Ei varmistettu)
Miks musta tuntuu että sä oot silikonitissinen siideripissis?
Mari M (Ei varmistettu)
Etkös sinä ensin sano, että kaljamainosten kieltäminen on perusteltua koska suomalaiset ovat ”fucked up”, mutta sitten syytät hysteerisiä naisia siitä, että heidän takiaan kaljamainokset turhaan kielletään? Vaadin johdonmukaisuutta ”kanssasisaren” blogikommentointiin.
Emilia M
Ihan kiinnostava näkökulma. Jäin kyllä miettimään sitä, että kysyikö sun tyttö noista asioista vai kerroitko oma-aloitteisesti. Ts. kiinnittääkö lapsi huomiota tuollaiseen vai riittääkö sen oma järki tajuamaan mainoksista olennaisen ja sivuttamaan typerän piiloviestin?
Emmi Nuorgam
Ei, mun lapsi ei osaa sanoa kuin isi ja äiti. Mutta ei musta ole erityisen kaukaahaettua, että lapsen opittua lukemaan hän kysyisi, että miksi sen roska-auton kyljessä on tiedote pikkupojille tai mitkä on silikonit.
Kiinnostava myös toi näkökulma, että silikonitissimainoksessa olisi joku muu olennaista, kuin se mitä siinä lukee: silikonit tekivät jonkun onnelliseksi. Kerro toki, että mikä sen mainoksen pointti susta on?
Emilia M
Luulen, että tuon mainoksen pointti on ollut provosoida ja herättää keskustelua 🙂 Ja siinä se onnistuikin.
Voi mainosta lukea niinkin, että Tuija päätti vihdoin tehdä jotain asialle, joka oli vaivannut häntä vuosia, Tuija tuli iloiseksi siitä, että sai kauan vaivanneen asian päätökseen. (Ei välttämättä sellainen ratkaisu, mihin moni muu olisi päätynyt, mutta hänen ratkaisunsa ja sitä voi kunnioittaa ihan sellaisenaan.)
Kunhan tässä tarjoilen toisenlaisia näkökulmia.
Nata - White Trash Disease
nääh kuka noita mainoksia edes katsoo? mä matkustan jatkossakin nenä kiinni instagram-feedissa kaljoista, tisseistä ja roskakuskeista välittämässä ;D
Nata - White Trash Disease
*välittämättä
LauraEm.
Ehkä me, jotka katsellaan maailmaa ympärillämme? 🙂 Tai ainakin mun rattaissa istuva laps, jolla ei oo instagramia.
Emmi Nuorgam
Tälläiset helkkaristi itseensäottajat, jotka pillastuu ja nillittää kaikesta ja tekee niistä valtakunnantason ongelmia. Ilmeisesti olemme myös kaikki rapajuoppoja, kun meidän takia kaljan juomisesta ollaan tekemässä niin saatanan hankalaa.
Nata - White Trash Disease
ympärille katselu on niin 2000-lukua! ;D
täytyy alkaa ostaa bissee lounastauolla jo heh.
Anonyymi (Ei varmistettu)
”Ilmeisesti olemme myös kaikki rapajuoppoja, kun meidän takia kaljan juomisesta ollaan tekemässä niin saatanan hankalaa.”
Tämä on hyvin tyypillinen tapa suhtautua alkoholipolitiikan kiristämiseen, mutta se sisältää vihrheellisen lähtöoletuksen, että sääntöjä kiristettäisiin rapajuoppojen takia. Todellisuudessa tiedämme (jos vaan lukisimme mitä palkkaamamme tutkijat ovat meille kertoneet), että alkoholihaitat aiheutuvat pääosin sellaisten käyttäjien kulutuksesta, jotka eivät ole rapajuoppoja. Siksi vähentääksemme haittoja meidän on pyrittävä vähentämään tämän kansanosan, eli siis meidän taviksien, kulutusta. Toki olisi mukavampaa jos meidät tavikset osattaisiin vielä tarkemmin rajata niihin taviksiiin joiden käyttö aiheuttaa haittoja ja niihin joiden käyttö ei, mutta tällaista edelleen tarkempaa tietoa odotellessa on pakko yrittää tehdä edes jotain, jotta sitä 6 miljardin euron alkoholihaittapottia saadaan pienemmäksi. Veroilla kun ei pystytä kattamaan edes kolmasosaa kuluista.
Toivottavasti pystyt sisäistämään argumentin etkä ”pillastu”, vaikka nimeä nyt ei kommentissa ollutkaan.
Emmi Nuorgam
Lainauksellasi viitattiin kommenttiin, jossa esitettiin meidän valtakunnanloukkaantujien olevan syypäitä alkoholilainsäädännön kiristämiseen.
Valottaisitko hiukan tarkemmin, että mistä tuo 6 miljardin alkoholihaittapotti syntyy, jos me tavikset ja kohtuukäyttäjät olemme se varsinainen ongelma?
Anonyymi (Ei varmistettu)
”Valottaisitko hiukan tarkemmin, että mistä tuo 6 miljardin alkoholihaittapotti syntyy, jos me tavikset ja kohtuukäyttäjät olemme se varsinainen ongelma?”
Tuo 6 miljardia on yleisin yleisin arvio välittömien ja välillisten alkoholihaittakustannusten summan suuruusluokasta. Näitä arvioita on useita ja luku vaihtelee laskutavasta riippuen suunnilleen välillä 3 … 13 miljardia euroa vuodessa. Välittömät kustannukset, sellaiset mitkä voidaan suhteellisen helposti (edullisesti) ja luotettavasti laskea ja varmuudella osoittaa nimenomaan vain ja ainoastaan alkoholin aiheuttamaksi, ovat miljardin euron luokkaa vuodessa. Näiden välittömien kustannusten rakennetta voi tutkailla vaikka näistä kolmesta julkaisusta:
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90813/URN_ISBN_978-952-245-…
http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/110892/SVT_PTVK_2013_korjat…
http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/371e1e08-9bc1-47ea-81aa-68b04f27088c
Ja tässä vuosikymmenten saatossa kertynyt data vielä valmiiksi pureskeltuna tiiviiseen ja meille helposti luettavaan muotoon:
http://www.thl.fi/fi_FI/web/neuvoa-antavat-fi/mita-opimme-alkoholihaitto…
Summa summarum: Rapajuoppojen, joita on 10 % kansasta ja jotka juovat 50 % kaikesta kulutetusta alkoholista, ylläpito on verrattaen edullista, ja onneksi niin, sillä päihteiden ongelmakäyttöön ei päihdelainsäädännöllä oikein voitaisikaan vaikuttaa, niin kuin on maailmalla huomattu viime vuosisadan alkupuolella alkoholin kieltolain myötä ja viime vuosikymmeninä esim. kannabiksen kieltolain myötä. Toisin sanoen, vaikka rapajuopot heittäisivät silmänräpäyksessä henkensä, ja sen myötä maan kokonaiskulutus putoaisi yhdessä yössä puoleen, ei yhteiskunnalle lankeavien alkoholihaittojen kustannuksista häviäisi kuin murto-osa. Eivät ne kyllä tule vähenemään mielikuvamainonnan tai perjantaimyynnin rajoituksillakaan mitenkään tajuntaaräjäyttävän merkittävästi, mutta nykytiedon valossa sillä voidaan sentään olettaa olevan sen verran vaikutusta että kannattaa kokeilla.
eibeigeä
Täytyy kyllä sanoa että Kauneus ja Terveys-lehden mainos on mainoksena hyvä, koska mikäs muu niin paljon herättäisi mielipiteitä ja keskustelua kuin tissit, ja erityisesti silikoniset sellaiset. Luulen että olen samaisesta mainoksesta lukenut jossain muuallakin. Että jopa tänne kaukaiseen lappiin on tuo mainos yltänyt, vaikka en ole sitä missään nähnyt.
Ps. vituttelee on hieno sana.
Töö (Ei varmistettu)
http://pics.kuvaton.com/kuvei/implantit.jpg
Joku on käynyt jo vastaiskuun!
Emmi Nuorgam
Ou nou, linkki ei aukee! 🙁
Anna Blue Eyes
Linkin takana oli tällainen kuvasarja. Vastaiskuna siis tekstit korvattu uusilla erilaisilla implanttihankinnoilla.
Naisten "vouhotukset" (Ei varmistettu)
Jokainen nainen joka on meikannut, värjännyt tukkaa tai pukeutunut omasta mielestään kauniisiin vaatteisiin tekee juuri samaa kuin nainen joka hankkii itselleen silikoni-rinnat.
Samalla logiikalla pitäisi kieltää kaikki kauneudenhoitotuote-mainokset. Itsekin olet meikannut, et mielestäni ole siinä asemassa että voit kritisoida muiden valintoja siitä mitä esteettisyyden nimissä kukakin haluaa tehdä. Nyt kun tarkemmin ajattelen niin eihän kenelläkään ole oikeutta siihen. Ps. se että joku jättää järkevän argumentin aiheeseen liittyen ilman nimimerkkiä ja jätät siihen vastaamatta, kertoo siitä että kirjoitus on huomionhakuisuudessa kirjoitettu, ja selkeästi vasta-argumenttejä ei löydy.
Emmi Nuorgam
Voit käydä lukemassa sieltä Fitness Führerin blogin kommenteista laajemman mielipiteeni asiasta, mutta tässä tiivistetysti:
A. En vastusta kauneusleikkauksia tai tuomitse niiden teettäjiä
B. Musta on kyseenalaista irroittaa asiayhteydestä lause, joka antaa ymmärtää, että silikonirinnat tekevät yksiselitteisesti elämästä jotenkin ”täydempää” ja ”lämpimämpää” ja kiinnittää tuo lause sitten kaupungin liikennelaitoksen bussin selkänojaan. Paljon kyseenalaisempaa kuin se, että jonkun alkoholituotteen tuotemerkki vilahtaa katukuvassa. Kyse on siis mainonnan sisällöistä ja sen eettisestä tai moraalisesta problematiikasta laajemminkin, ei vaan näiden yksien silikonitissien kohdalla.
PS. Valitettavasti mä en näe tässä bloggauksessa ainuttakaan järkevää kommenttia, johon olisin jättänyt vastaamatta. Toki keskustelen asiasta ihan mielelläni, jos joku siitä asiallisesti haluaa keskustella!
heta margareta
Huoh. Kosmeettisilla tuotteilla ehostaminen on varsin eri asia kuin rajun lääketieteellisen toimenpiteen läpikäyminen. Ja onko kiellettyä kyseenalaistaa henkensä riskeeraamista kauneuden nimissä? Onko mielestäsi sama, jos mies laittaa geeliä tukkaan tai pohjeimplantit jalkoihinsa?
Silikonit (Ei varmistettu)
Btw. Silikonit voivat nostaa itseluottamusta jonka vuoksi tekevät kantajastaan onnellisen..
cady
En mä usko että Emmin tai kenenkään muunkaan mielestä kauneusleikkaukset ovat väärin. Jos niihin haluaa lähteä mukaan ja kokee että ne nostaa itseluottamusta ja tekee onnellisen, niin be my guest. Harvassa on varmaan ne naiset, joilla mikään kauneusleikkaus ei olisi ikinä käynyt mielessä edes ohimennen.
Itse näen ongelmallisena kuitenkin juuri sen minkä Emmikin otti esille, että silikonit tekisivät elämästä lähtökohtaisesti ”täydempää” ja ”lämpimämpää”. Varmasti joillain tekeekin, mutta ajatus siitä ettei elämä voisi olla täyttä ja lämmintä ilman silikonia, on jotenkin vähän hassu.
Kaikista isoin ongelma on mielestäni kuitenkin juuri se, että yleisesti näyttää olevan ok mainostaa silikoneja busseissa sanomalla että nyt elämä on lämmintä, kertoa pikkupojille (miksi juuri pikkupojille) että raaka-aineekerääjät on cool, mutta ei ole ok mainostaa olutta tekstillä ”KOFF.” Yksittäisistä mainoksista voi tietysti olla mitä mieltä vaan, mutta kummallista on se, että näistä juuri se selkeä ja varsin yksiselitteinen ”KOFF” on tuomittu, ja syvälle menevä mielikuvamarkkinointi silikoneista ja sukupuolittuneista ammateista on sitten ihan ok. Että tee mitä haluat, kunhan et näe mainoksia alkoholista. Hmm.
Emmi Nuorgam
No justiinsa kuule niin!
FFFifi
Täytyy luupata noita samoja naamoja näitä kommentteja lukiessa…
jari (Ei varmistettu)
Itse blogi oli hyvä. Jos vetäisin johtopäätökset kommenttiosiosta, toteasin, että mikä teitä naisia vaivaa.
eviela
Tätä samaa mietin usein itsekin, olkootkin niin että olen itsekin nainen 😀