Parvekkeen kevätsiivous

On siis kevät, kuljen Hakaniemen rantaan. Tai no en kulje, vaan siivoan parveketta, mutta Tavaramarkkinat soi silti päässä.

Eilen join ensimmäiset päiväkahvit t-paitasillani parvekkeella. Maaliskuussa. Meille paistaa parvekkeelle aurinko just parhaaseen päiväuni-päiväkahvi-aikaan, eli noin yhdestätoista neljään ja siinä kahvinjuonnin ohessa sitten suunnittelinkin, että mitä kaikkea sille parvekkeelle voisi nyt heti paikalla tehdä, että kahvihetket olisi vähän mukavampia.

Meidän edellisen asunnon terassikalusteet oli tälle parvekkeelle ihan liian isoja, eli muuton yhteydessä niistä ja grillistä hankkiuduttiin eroon. Lisäksi meillä oli Pirkkalassa grillin kaverina ruokailuryhmä, joka tässä parvekeasumisessa olisi ehkä vähän liioittelua: parvekkeella ei saa laittaa ruokaa, niin sama se sitten on syödäkin sisällä. Tällä kertaa siis panostetaan näihin mun aamu- ja aamupäiväkahveihin ja yleiseen lekotteluun – eli jonkinlaiseen sohvaryhmään.

Vaipparoskiksen siirtäminen (tai ylipäänsä tyhjentäminen) saattaisi vaikuttaa aika nopeallakin aikavälillä parvekkeella viihtymiseen..

Koska meillä ei nyt kuitenkaan ole ihan ylettömästi rahaa ja kaikki polyrottinkiset kulmasohvahässäkät oli pakko jättää laskuista heti, kävi mies hakemassa äsken muutaman kuormalavan Myllypurosta ja niistä olisi sitten tarkoitus koota jonkinlainen kulmasohva/divaani/whatever tuonne parvekkeen ”ehjään nurkkaan” jossa nyt eläkepäiviään viettelee meidän vanha sohvapöytä. Pöydän saa muuten tulla noutamaan pois vaikka heti, jos innostuu!

Lisäksi jos on vinkkejä edullisista pajuaitaelementeistä, kivoista ja vähän erilaisista parvekelaatikoista tai vaikka systeemeistä, joilla esimerkiksi kukkaruukkuja saa seinälle kuitenkaan kiinnittämättä seinään mitään, niin nyt saa vinkata! Mitä kukkia mä tuonne ylipäänsä voin laittaa, kun kesällä siellä on varmaan ihan s-a-i-r-a-a-n kuuma? Entä mitä muuta teillä on parvekkeella? Mikä on ihan ehdoton juttu, jota ilman ei voi elää (jos joku vastaa parvekelasit, niin saa tulla maksamaan sellaset meille..). Tai jos on joku idea siitä, miten sais sen ”lasitetun parvekkeen” ilman niitä varsinaisia laseja, niin kertokaa ihmeessä! Entä onko sellaiset terassilämmittimet ihan urpo idea, kun parvekkeella tosiaan ei ole niitä laseja?

Kaikki parvekeideat ja -vinkit hetimullenyt!

26 comments

  1. Annennee

    Kukkia seinälle: http://www.agrimarket.fi/Piha_ja_Puutarha/pihan-tunnelma/pihan-koristelu/kukkaseina–kovapuusavy/

    …tai joku vastaava ratkaisu, eli siis omilla jaloillaa seisova hylly ja siihen ruukussa kukkia 🙂 Ihan kiva olisi myös pari kuormalavaa ruuvattuna yhdeksi isoksi lavaksi, sitten siihen taas ruuvaa ruukkuja reunoistaan kiinni ja nostaa pystyyn seinää vasten, jonka jälkeen istuttaa ruukkuihin kukkia. Ihan alas voi laittaa jotain kiipeilevää kasvia!

    Myös parvekematot on mun mielestä kivoja, ainakin Ikeasta saa sellaisia jotka soveltuu ihan ulkokäyttöönkin eli ei haittaa lasittomuus.

    1. Annennee

      Ilmoitan muuten tässä samassa, että meiltä saa kahvipaketilla (likaisen, mutta sisäkäytössä olleen) Ikean ulkokäyttöönkin sopivan Morum -maton. Se on kyllä Helsingissä, mutta enivei. Jos siis sinua tai jotain muuta parvekesisustajaa kiinnostaa.

      1. Emmi Nuorgam

        Kiinnostaa! Minkä kokoinen ja värinen matto on?

        1. Annennee

          Beige, ja kokoa n. 160x230cm. Sisälle ei ehkä sovi kun on tosiaan esim. koira sotkenut sitä hieman enkä ole jaksanut pestä mutta ulkokäyttöön ihan passeli 🙂

          1. Emmi Nuorgam

            Mä mittaan huomenna ton parvekkeen leveyden ja otan kyllä maton jos se vaan mahtuu! Aletaan sit sumplia että miten ja mistä se haetaan.. 

    1. Emmi Nuorgam

      Noi on kyllä ihan sairaan kivoja! Harmi, ettei seinälle voi kiinnittää mitään ja tollanen maassa oleva keräis varmaan aika nopeasti yhden parin kiinnostuneita pikkukäsiä syömään kukat ja mullat. 🙂

      1. Salma

        Me kiinnitettiin seinään ihan omine lupinemme… Kääk. No, ei ole tullut sanomista vaikka se näkyy suoraan pihalle ja siis talonmiehen ja kanssa-asujien silmiin 😀

    1. Emmi Nuorgam

      Oi vitsi toi valkoinen olis kaikessa absurdiudessaan aika kiva! 😀

  2. heta margareta

    Jo matto on ehdoton. Meillä oli viimekesänä laventeli ja sit rosmariini, tuoksui hyvältä parvekkeella. Jos kattoon saa kiinnitettyä tangon, voi siihen tietty ripustaa amppeleita (ville osti jonkun nurinkurin riippuvan purkin joka oli sen mielestä ihan överisiisti, mun mielestä lähinnä ruma).

    1. Emmi Nuorgam

      Ne taitaa olla Hackmanin ne alaspäin roikkuvat. Mäkään en oikein kauheesti tykkää.

      Kuivasitko sä rosmariinia tai laventelia syksyllä? Mä en oo koskaan hankkinut kumpaakaan, kun tuntuu huonolta ihmiseltä heittää ne sit pois, kun ovat kuitenkin hyötykasveja.. Helvetin sosiaalinen omatunto ja maailmanloppu ja eettiset valinnat ja liibalaaba kun ei ihminen voi edes sisustaa enää!

      1. heta margareta

        No se rosmariini oli joku bauhausin syötäväksi kelpaamaton, mutta yleensä pakastan rosmariinin. Laventelin taisi kukistaa joku helle 😀 

  3. Suvi K.

    Mulla ainakin pärjäili viime kesänä länsiparvekkeella jonkinlainen jukkapalmu ja lajitelma yrttejä. 🙂 Yrtit on siitä kivoja että niitä voi myös syödä.

    Jos ei halua hankkia ”oikeaa” parvekemattoa, niin mikä tahansa vanha räsymatto (siis sellainen joita lojuu joillain ihmisillä kellarikomerossa odottamassa että ne jaksettaisiin heittää pois) ajaa saman asian.

    1. Emmi Nuorgam

      Voi kun mä saisin joltain sellaisen vanhan lojuvan räsymaton! Jos tulee vastaan, niin vinkkaathan mullekin. Täällä päin räsymatot alkaa oleen jo sellasissa hinnoissa, että halvemmaks tulis hakea matto Lähi-idästä. 😛

  4. Janica B. (Ei varmistettu)

    Olet varmaan aikaisemmin maininnut, mutta en ole huomannut, joten kysyn. Missä siis asutte nyt?

    1. Emmi Nuorgam

      Iidesrannassa, tässä TOASin tornitaloa vastapäätä. Parvekkeelta näkymä siis Iidesjärvelle, Viinikkaan/Nekalaan (missä hitossa niiden raja menee?!) ja Viinikan kirkkoon. Keskustassa, mut sit kuitenkin ”omassa rauhassa”. Tykkään kovasti!

  5. Hosuli

     

    Lasitus on kieltämättä huippu, mutta toisaalta mulle oleellisinta siinä on lämpö. Jos teillä paistaa parvekkeelle aurinko sopivasti, niin ei lasitus taida niin välttämätön ollakaan. 🙂

    Viime kesänä (ja keväänä ja syksynä) meidän parvekkeen perusvarustus oli tän postauksen kuvien mukainen: http://hosuli.blogspot.fi/2014/01/aurinkoinen-lukuhetki-parvekkeella.html – plus vaihteleva määrä vilttejä ja tyynyjä. Vähän kuluneet ja kärsineet huonekalut viedään meillä parvekkeelle. Nykyisessä kodissa on vielä isompi tila täytettävänä eikä tuollaisia kivoja puulaattoja, joten lattia peitetään vanhoilla räsymatoilla ihan kokonaan. Lisäksi sitten mm. yrttiruukkuja, matala ja pieni Lundia-hylly vanhempien ullakolta ja niitä tyynyjä. Ja se lepakkotuoli, jos raaskin enää viedä sitä ulos, kun se passaa niin hyvin eteiseen.

    Parvekejutut kiinnostaa, joten bloggaa ihmeessä teidän projektin etenemisestä. Kuormalavasohva kuulostaa hienolta!

    1. Emmi Nuorgam

      Itseasiassa mä en haaveile lasituksesta edes sen lämmön takia – vaan pölyn! Vihaan, vihaan siivoamista ja varsinkin edellisessä kodissa sitä siitepölyä ja katupölyä oli koko terassi mustanaan ihan jatkuvasti. Tokikin terassin yläpuolella oli just sopivasti iso vaahtera, jota tässä ei nyt ole, että josko parveke säilyis vähän pölyttömämpänä. Tosi valoisan ja tilavan näkönen toi teidän entinen terassi, toivottavasti uuskin on samaa kaliiberia! 🙂

  6. Kahvittelija

    Tulipas hyvään saumaan tämä postaus, just tänään mietin ihan samoja juttuja meidän parvekkeen suhteen. Se on muuten ihan kivassa mallissa (löydettiin viime kesänä Askosta alennuksesta pieniä räsymattoja – tai jotain vastaavia – vino pino parvekkeelle), mutta loikoilusohvaa mekin kaivattaisiin ja sitten jotain sellaisia kasveja, jotka kestäisivät a) paahtavan kuumuuden (aurinko porottaa suoraan partsille) b) meidän viherpeukalottomuuden. 

    Mun on pitänyt tehdä postauskin aiheesta, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi astua parvekkeelle ottamaan kuvaa. Sehän kun on sellainen ruljanssi kuitenkin ja vaatii oven avaamista sun muuta raskasta puurtamista.

    1. Emmi Nuorgam

      Mä luulen että pari muutakin ihmistä on innostunut näistä +10 -keleistä ja auringonpaisteesta, ettei me olla ihan yksin. 😉

      Noi ihan samat kriteerit on meidän viherkasveilla. Mä siis tykkään ihan kamalasti laittaa ja tusata pihakasvien ja kaikkien kanssa aina keväällä, mutta kesän myötä se innostus laimenee ja siksi viime kesänäkin hyötypuutarhan lisäks meiltä löyty lähinnä heinäkasveja ja seka-niittykukka-sekoitusta roiskittuna sinne tänne. 😛

  7. EMerituuli

    Hehe, luin otsikon ”Perkeleen kevätsiivous” 😀

    T. lukihäiriö

    1. Emmi Nuorgam

      Noooo.. Ei ihan kauheen kaukana totuudesta. 😉

  8. katiK

    Minulla on vähän sama ongelma. Oikeastaan omistan ensimmäistä kertaa parvekkeen, jolla aion myös viettää aikaa kesällä enkä vain säilyttää tyhjiä pulloja 😀 en valitettavasti tiedä kasveista juuri mitään, mutta ajattelin tänä kesänä ottaa selvää.

    1. Emmi Nuorgam

      Ihanan avara terassi! Mä olisin niin haksahtanut tohon samaan – toi kyllä ihan oikeasti näyttää siltä, että siellä tulee juotua p a l j o n viiniä! <3

  9. Suski__ (Ei varmistettu)

    Anttilassa on aikamoisen edullisesti räsymattoja, onkohan sielläkin? Suunnitelmat kuulostaa ihanilta, tsemppiä toteutukseen! Ps. Kokemusta ei ole, mutta olettaisin jo valmiiksi kuuman parvekkeen kuumentuvan entisestään lasituksella.

Vastaa käyttäjälle Emmi Nuorgam Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *