Jos joku olisi mulle sanonut vuosi sitten, että vielä jonain päivänä mä opettelen käymään ulkona lapseni kanssa, niin olisin nauranut sanojalle aika paskaisesti päin naamaa. Miten vaikeaa ulkona käyminen nyt muka voisi olla? (Rehellisyyden nimissä toki on myönnettävä, että mikään lause, jossa ei mainittu sanaa kipulääke, ei tasan vuosi sitten mua juurikaan kiinnostanut, mutta siitä lisää huomenna.) Nyt me sitten kuitenkin Hippusen kanssa ollaan opeteltu käymään ulkona ja olen pistänyt merkille mm. seuraavanlaisia asioita.
”Ai mäkö? Syönyt hiekkaa? En varmana ole..”
Kaikki varmaan tiedätte, että vihaan kaikenlaisia mammapiirejä, mammakahviloita, mammaryhmiä, mammaihanmitävain. Tälläiselle ihmiselle taloyhtiön hiekkalaatikolle meneminen ei ole mikään ihan pieni rasti ja viime viikko me käytiinkin ulkona vain silloin kun siellä ei ollut ketään. Tänään olin kuitenkin jo aamukympiltä sen verran sarvi otsassa, että ei auttanut muu kuin pukea ulkovaatteet päälle ja painua pihalle, vaikka hiekkalaatikolla oli kolme muutakin äitiä jälkikasvunsa kanssa.
Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että Hilda ei ole mikään varsinainen rämäpää, vaan haluaa aina ensin vähän tarkkailla tilannetta, kunnes uskaltautuu tekemään siirtonsa. Tänä aamuna siirto tapahtui yllättävän nopeasti ja likka konttasikin pihassa olevaan tunneliin kahden muun about samanikäisen kanssa. Siellä ne sitten istuskeli tunnelissa tuijottamassa toisiaan, kunnes Hilda alkoi halailla toista lasta. Tämä tietysti säikähti ja läppäsi Hildaa naamaan, mutta siitä järkytyksestä selvittiin vielä pienellä alahuulen mutristelulla. Kun sitten isommat lapset tulivat tunneliin myös, oli meininki sen verran rajua, että Hilda sai massiivisen paskahalvauksen ja istui koko loppuajan hyvin tiiviisti mun sylissä, aina välillä mielenosoituksellista itkua ja porua vääntäen.
Koska meidän piha-alue on niin iso, niin siirryttiin Hildan kanssa pihan toiselle puolelle, jossa oli Hildan ikäinen tyttö ja vuotta vanhempi poika leikkimässä. Pian huomasinkin istuvani penkillä aina välillä nyyhkyttävä lapsi sylissä ja kyseleväni toiselta mammalta sen lasten välikausivaatteista, ikäerosta, nukkumajärjestelyistä (!!) ja muusta. Jossain vaiheessa tajusin rupattelevani naisen kanssa ihan niitä näitä ja kiusaannuin ajatuksesta ihan kamalasti. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi, vaikka mun olkapäällä istuikin joku Samu Sirkka karjumassa ”mitä jumalauta sä teet! lopeta se! sä et kuulu tänne! sä olet naurettava! mene kotiis jutteleen!”. Totesin itselleni, että jos joka tapauksessa aion kesällä hiekkalaatikolla istua, niin sama kai se sitten on lätistä tyhjänpäiväisiä lapsijuttuja, kun murjottaa yksinään penkin nurkassa. Samalla voi sitäpaitsi kuulla jotain juorujakin ja hämmästellä seurata vaikka naapurien lasten vaatetuskäytäntöjä (oikeasti? farkuissa hiekkalaatikolla? miksi?). Olen esimerkiksi heti vähän enemmän kartalla siitä, kumman vuokranantajan talossa kannattaa asua (tässä on sekä Kevan että Toasin asuntoja) ja mikä hiekkalaatikon hierarkia on.
Mutta sitten niihin varsinaisiin oivalluksiin, joita ulkoiluun liittyen olen kahdessa viikossa tajunnut. Tai no, suurimman osan tajusin tänään serkkuperheen luona kahvitellessa ja rampalla pomppiessa – kyllä se vaan on nerokasta hengata lapsellisena sellaisten ihmisten kanssa, joilla on myös lapsia. Kokeneista äitikollegoista nää tietysti on kaikki jo ihan peruskamaa, mutta jos joku mun kaltainen noviisi lukee tätä, niin listaanpa nyt kaikki itsestäänselvyydetkin.
1. Kuravaatteet kannattaa riisua – jos mahdollista – jo ulkona ja kuljettaa rattaiden korissa suoraan kylppäriin, kun rattaat joutuu joka tapauksessa työntään heti ovelta sinne. Jos ei ole viimeisillään raskaana ja tarvitse rattaita jokaiseen kahden metrin siirtymään, niin kuravaatteet voi kuljettaa kylppäriin myös ämpärissä. Ja joku antoi vinkin, että jos lapsi osaa jo seistä, niin silloin koko bebe kannattaa kantaa suoraan kylppäriin ja huuhtoa kurikset (see, puhun jo mammaslangia!) ”puhtaaksi” kun ne on vielä lapsen päällä. Toim. huom. Ne ei ole puhtaat enää ikinä sen jälkeen kun ne on kerran ollut päällä. Ei siis kannata ostaa esim. valkoisia (onkohan sellaisia edes?).
2. Kumisaappaat painaa tosi paljon ja varsinkin konttaavan lapsen eteneminen hidastuu ne jalassa merkittävästi. Ne kaupat söpöimmät hienostelutennarit sen sijaan on kylmät ja todennäköisesti varrettomat, jolloin kenkiin menee kilo hiekkaa ja varpaat on aina ulkoilun jälkeen jäässä. Osta siis lapselle sellaiset rumat goretex-ulkoilukengät.
3. Kaksi haalaria ei ole liioittelua. Toinen on aina kurainen tai märkä, jolloin on hyvä olla varalla toinen, jonka saa kauppaan tai kaupungille päälle. Tän voi viedä jopa niin pitkälle, että hankkii lapselle kaupunkihaalarin ja pihahaalarin erikseen. On ihan reikäpäistä käyttää konttaavalla lapsella takkia ja housuja, kun niiden välistä menee noin kolme kiloa hiekkaa sisälle lapsen könytessä pihalla.
4. Kuravaatteisiin kannattaa varata vähän kasvunvaraa, mutta kaksi kokoa on liioittelua, eikä kuravaatteet tällöin pysy päällä saati lapsi pysty niillä mihinkään konttaamaan. Testattu on.
5. Pihalla on ihan turha käyttää tumppuja. Sellaiset rukkaset, joita lapsi ei itse saa revittyä pois ja jotka kestää vähän kosteutta, on parhaat.
6. Paljon pyllyllään olevalle lapsukaiselle kannattaa laittaa välikausihaalarin alle jotain lämmikettä, koska maa on vielä kylmä ja peppu paleltuu tosi helposti.
7. Kannattaa kysellä konkareilta vinkkejä, vaikka vaikuttaakin omasta mielestään ihan dorkalta.
8. Ei ne muut äidit ole vihollisia. Ainakaan aina.
paulahelena
meki päästään kohta alottamaan ulkoiluharjotukset kun joka-vauvan-muotikenkä-joka-näyttää-jalan-ympärille-sidotulta-muovipussilta-stonzit tuli postista, nyt pitäis olla ulkokonttauksen kestävät varusteet kasassa! meil ei tosin oo kuriksia vielä, aattelin uhkarohkeesti päästää ton testailemaan ihan pelkässä välikausihaalarissa, joka vielä toistaseks on kauniin kirkkaan vaaleenvihreä mutta ei ehkä kauaa.
Emmi Nuorgam
Mä mietin hetken niitä Stonzejakin ja kävin jopa siellä alessakin katseleen, mut mitkään kivat kuosit ei ollut alennuksessa niin en sit raaskinut tilata. Me mennään nyt sit niillä rumilla goretexeilla, vaikka muovipussit olis tietty paljon kevyemmät. Oppiipahan heti kerrasta, ettei oo elämä helppoa! 😉
riik
Eikä! Me ollaan käyty hiekkalaatikolla 0 kertaa (meiltä on kymmenen kilsaa lähimmälle, pitäisi kai rakentaa oma…) mutta oon onnistunut kolmessa sun mainitsemassa kohdassa: meillä on erikseen kaupunkihaalari ja rymyhaalari, uudet tiukkaan hirtettävät kurarukkaset ja ostin tällä viikolla rumat mutta vedenpitävät lenkkarit. Jee! Me ollaan iskussa ensi viikolla, kun suunnataan kaupunkiin puistoilemaan ja hiekkalaatikolle 😀
Emmi Nuorgam
10 kilometriä?! Voi ei, meillä on onneks taloyhtiössä tosi hyvä alue. Ei tulis kyllä koskaan lähdettyä, jos tarvitsis taittaa noin ”pitkä” matka. Vaikka maaseudullahan se on hiukan suhteellista, ja siellä tietty on tekemistä muutenkin kun vaan hiekkiksella. Mut hyvä että varusteet on kunnossa – se on yleensä ollut tärkeintä mun urheiluharrastuksissakin. 😀
LauraEm.
Kasi, jes! Mekin on nyt alettu puistoileen, ja oon ilokseni huomannut että jotkut muutkin ihmiset maailmassa (itseni lisäksi siis) on ihan mukavia ja järkeviä. Keskustelunaiheet tosin on pysynyt aika lailla siellä ”jaa poskihampaita, joo just, itkee yöllä niin niin” -asteella, mut ei se pienissä erissä niin kauheeta oo. En mä muutenkaan uusille ihmisille ala jaaritteleen muuta kun ns aiheeseen liittyvää (yliopistollakin moi-tuttujen kans jutellaan opiskelusta), niin sama tässä. Ja nykyään kun lapsen oikeesti tarvii olla siellä ulkona riehumassa ja ilmojen lämmetessä siellä on ihan kiva olla itestäki, niin tosiaan ei jaksa yksin lapsen kanssa kökkiä joka päivä kauheen kauaa.
Meijän mukulalla tosin ei oo niitä kuriksia (kukaan ei oo hommannut niitä meille, ei kai niitä sentään ite pitäis ymmärtää hankkia?), mut sillä on sellanen haalari jossa on vähän liukas pinta eli siitä lähtee suht helposti pyyhkimällä moskat pois. Jos jaksais pyyhkiä. Pihalla.
Emmi Nuorgam
Ooh mä keksin kurikset ihan itse – saako tästä jotain mammapisteitä?!
LauraEm.
Puolikas piste takasin, että oon kuitenki riisunu jo ne tavishaalarit ulkona!
Vierailija (Ei varmistettu)
Meidän esikoinen on 3 v ja on minun ja vauvan kanssa kotona, niin kauan kun olen äitiyslomalla. Jokapaikkaan kerkeävä, vilkas ja äärettömän sosiaalinen taapero tarvitsee ehdottomasti kavereita joiden kanssa leikkiä. Tämän myötä olen tutustunut leikkipuistoelämään ja ainakin täällä päin, kyse on jostain ihan käsittämättömästä toiminnasta. Mammat tässä meidän läheisessä leikkipuistossa nimittäin käyttäytyvät kun ala-asteikäiset, josset ole ollut mukana jossain mamma-mikälie-toiminnassa on ihan turhaa odottaa edes tervehdystä, puhumattakaan siitä, että lapset voisivat leikkiä keskenään. Koitappa siinä sanoa jotain, kun 3 v tulee itku kurkussa sanomaan ”ne sano etten saa tulla leikkimään niiden kanssa”. Mieli tekisi sanoa, että ”leipase lättyyn”. Kyllä sitten tervehditään, jos satutaan vaikka näkemään kaupassa tai muualla, missä ei ole sitten muita leikkipuistomammoja lähellä. Kerrankin mietin kolme päivää, että kuka oikein tervehti kadulla matkalla neuvolaan, kun oli etäisesti tutun näköinen, mutten saanut millään päähäni, että missä olemme nähneet. Ai niin, leikkipuistossa, mutta eipä siellä voinut tervehtiä seuraavan kerran, katsoi vaan pitkään, kun sanoin moi. Tämä toiminta ehkä osittain kärjistyy meidän kohdalla vielä sen seurauksena, että olemme ruotsinkielisiä, joten puhun lapsillemme ruotsia. Osamme kuitenkin suomea ja 3 v onkin nytten siirtynyt puhumaan pelkästään suomea, kun on huomannut että sillä tavoin pääsee helpommin mukaan leikkeihin. Käymme jo nytten naapuripitäjässä leikkipuistoilemassa, koska siellä on parempi vastaanotto ja mukavemmat mammat, ajoittain sattuu kohdalle myös toisia ruotsinkielisiä perheitä. Monesti olen kuitenkin pohtinut, että olisiko ollut sittenkin taaperon kannalta parempi olla päiväkodissa, mutta päätös on tehty jo aikoja sitten ja nyt on enää muutama kuukausi jäljellä äityislomaa, joten eiköhän tämä tästä. Pahoittelen avautumista täällä, mutta tänään sattui juuri olemaan tällainen v-päivä leikkipuistossa.
Emmi Nuorgam
Eikä?! Ihan kamala tilanne! Tosi kurjaa pienelle lapsellekin, kun on hoksannut ettei voi olla oma itsensä tai jää jotenkin ulkopuolelle leikeistä. Missään nimessähän asian ei pitäisi mennä noin! Oletko koittanut ottaa asiaa puheeksi niiden naisten kanssa? Kiinnostaisi tietää, että miten voi kieli olla jollekin noin iso asia. Tai no, samalla tavallahan maahanmuuttajalapset jätetään ulkopuolelle. Tai no kaikki, jotka on jotenkin ”erilaisia”. Silloin pitäis kyllä vanhempien ihan ehdottomasti sanoa että se on väärin eikä mennä mukaan syrjintään! Kauhee kun en nyt edes osaa sanoa mitään lohduttavaa, oon niin hämmentynyt.
LauraEm.
:O mä olin samalla tavalla hämmentynyt, kun ekoja kertoja lähipuistossa tervehdin vieressä touhuavia perheitä ja vastaukseks sain lähinnä nyrpistyneen ilmeen ja selän. Oikee kunnon mammaskenaario… Onneks sittemmin paikalla on ollut melkeinpä pelkästään ystävällisiä (normaaleja) ihmisiä, jotka moikkaa ja juttelee. Ja käyttäytyy hyvin myös lapsia kohtaan.
Tosi surkeeta että tollasta kohtelua on.
Salma
”Mene kotiis jutteleen!” Hahhahhhhaahahhaaa 😀
Niin siinä vaan käy, minäkin kummallisen sujuvasti juttelen nykyään äitikieltä milloin missäkin. Ei se niin kamalaa ole, eihän tässä enää jutella kakan koostumuksesta kuitenkaan. Aika aikaa kutakin, mun mielestä parasta on, että elää sitä hetkeä mitä elää, täysillä ja kokonaan.
Ana (Ei varmistettu)
Mammajuttelut on ihan fine, oon itse kanssa sellainen, että harvemmin aloitan sitä praatailua mut vastaan ystävällisesti kyllä, jos joku muu niin rohkenee tehdä. Mut jotenkin en kestä sitä, kun ihmiset puhuu ”tissittelystä” ja synnytyksistä ihan noin vain ventovieraalle, sekunnissa. Joo, mullakin on lapsia mut ei mua oikeasti kiinnosta tietää, montako tuntia jotku ventovieras on ährännyt ventovierasta lastaan tai monennenko asteen repeämät tuli. (In fact, sektioäidille noi repeämäasteet ei kerro mitään, en tiedä kumpi on pahempi, ensimmäisen vai kolmannen asteen repeämät, meneekö se niiku palovammoissakin että suurin luku on pahin, vai just päin vastoin?). Ja ”tissittelyssä” puhuttaessa en voi sille mitään, mut vilkasen automaattisesti niiden puhujien rintoja ja näen sellasen valtavan imettäjän nännin sieluni silmin. 😀
Viime kesänä hengattiin todella paljon Sorsapuistossa ja siellä ei kyllä ollut mitään hierarkiaa edes havaittavissa. Lienee ison kaupunkipuiston etu, kun siellä on suurin osa jostain muualta kuin viereisestä talosta.
Viime kesänä, kun esikko oli 3 ja vauva oli ihan mini, niin se puistohengailu oli itse asiassa tosi kivaa. Aurinko paisto, uhmis rymysi menemään onnellisena ja bebe nukkui tyytyväisenä rattaissa. Ja asutaan siis melkein 20min ajomatkan päässä, mut oli kivaa käydä ”jossain” kun shoppailu- ja kahvittelureissut ei kahden kanssa enää niin onnistuneet.
Salma
”Viime kesänä, kun esikko oli 3 ja vauva oli ihan mini, niin se puistohengailu oli itse asiassa tosi kivaa. Aurinko paisto, uhmis rymysi menemään onnellisena ja bebe nukkui tyytyväisenä rattaissa.”
Oi, meillä on tulossa kesä juurikin tuollaisella kokoonpanolla. Tai no, vauva on 8kk kesäkuussa, mutta pötköttänee siltikin vielä tyytyväisenä rattaissaan. Sit vielä se aurinko!
Emmi Nuorgam
Alatieäidillekään noi asteikot ei sano mitään. Voikohan tästä vetää johtopäätöksen, että mun mestat on ollut sen verran hyvässä kunnossa, ettei edes asteikko oo riittänyt? 😀