Cady kertoi tänään periaatteessa ihan hyvin menneistä treffeistään – mies oli kivannäköinen, mukava ja hauska. Mutta sitten tuli mutta: mies ei osannut kirjoittaa yhdys sanoja oikein ja mainitsi treffeillä Suomen olevan liian tasa-arvoinen maa, jossa naiset ovat miehiä tasa-arvoisempia. Tämä pisti Cadyn miettimään, että mikä periaatteessa mukava mies on oikeasti miehiään ja pitäisikö näistä parista lapsuksesta huolimatta miehelle antaa vielä mahdollisuus. Blogissa käyty keskustelu taasen sai mut miettimään omia deittailukokemuksiani, joita nyt tietysti viimeisen neljän vuoden aikana on kertynyt aika hintsusti, enkä tiedä voiko mun ja nykyisen aviomiehen alkutaivaltakaan varsinaisesti kutsua deittailuksi.. Sitä ennenkään en virallisesti juurikaan käynyt treffeillä, vaan tapasin enemmän ja vähemmän vakavat pussailukumppanit aina kavereiden, opiskelujen tai töiden kautta ja jotenkin ajauduin hengailemaan erilaisten tyyppien kanssa. Äitille kerroin niiden aina olevan vain kavereita.
Yhden kerran kävin kuitenkin ihan aikuisten oikeilla treffeillä ja ajattelin jakaa tuon kokemuksen ihan vertaistuen vuoksi kaikille entisille tai nykyisille deittailijoille. Lisäksi haluaisin kuulla teidän treffeistä! Olisko tää nyt tällänen blogihaaste sitten: kerro elämäsi karmein/oudoin/paras/mieleenpainuvin deittikokemus ja mihin se johti? Olkoon tää samalla kaikille vielä treffeillä kävijöille sellainen do’s and don’ts -lista. Jos kerrot kokemuksesi omalla tontillasi, niin linkkaathan juttusi tähän, että pääsen kurkkimaan!
***
Yllätys yllätys olin ollut edellisenä iltana baarissa ja pitänyt silmäpeliä jonkun pitkätukkaisen muusikonretaleen kanssa baaritiskillä. Jotenkin meidän tiet sitten kuitenkin erosi illan päätteeksi ja päädyin vetämään ns. kauheet perseet kavereiden kanssa. Aamulla iltapäivällä kun heräsin, odotti mua puhelimessa kutsu syömään illalla paikalliseen Coyote -ravintolaan ”niinkun eilen sovittiin”. Oletin ilman muuta kutsujan olevan se pitkätukkainen muusikonretale ja vastasin innosta kiljuen kyllä. Puunasin itseni kuntoon ihmetellen samalla, että mistä muusikko oli saanut mun numeron, kun en ollenkaan muistanut meidän vaihtaneen puhelinnumeroita. Dingdingding soi nyt jonkun hälytyskello, mutta omani pysyi hiljaa. Sen verran kuitenkin tajusin, että sovin kaverin kanssa sen klassisen ”apua-siis-oot-sairaalassa-voi-ei-mä-lähen-heti-tuleen!” -puhelun, kaiken varalle.
Varttia vaille seitsemän seisoin Coyoten ovella ja odottelin muusikkoa saapuvaksi. Kulman takaa ilmestyi kuitenkin joku ihan muu kuin se pitkätukkainen muusikko – kalju, neljääkymppiä lähestyvä ysärifarkkuihin ja purkkareihin pukeutunut edellisillan iilimato. Iilimato oli kärttänyt numeroa puoli iltaa ja jossain neljännen ja viidennen jallun välissä olin päättänyt lopettaa jantterin piinan ja antaa tyypille väärän puhelinnumeron. No, ilmeisesti olin kuitenkin unohtanut muuttaa viimeisen numeron ja siinä mä sitten seisoin, purkkarityypin kanssa ravintolan ovella.
Tsekkasin nopeasti ravintolan henkilökunnan ja huokaisin helpotuksesta, kun töissä ei silloin ollut ketään tuttuja. Me istuttiin pöytään ja mä varmistin istuvani niin, että pääsisin piiloon pöydän alle jos joku tuttu sattuisi tuleen sisälle. Yhtäkkiä tuntui siltä, kun eilisillan morkkisdarra olis iskenyt muhun aivan valtavalla voimalla ja tilasin niin paljon punkkua kun lasiin mahtui. Parin huikan jälkeen rentouduin ja totesin, että no hitto, ilmaista ruokaa ja viiniä – ei tää nyt niin paha voi olla ja rupesin virittelemään keskustelua. Tyyppi ei siis ollut sanonut sanaakaan siihen mennessä (paitsi tarjoilijalle, tilasi hampurilaisen ja hanakaljaa) ja mun kysymyksiin vastasi lähinnä yhdellä lauseella.
Emmi: ”Niin mitäs sä teetkään työkses?”
Tyyppi: ”Oon insinööri.”
Emmi: ”Aijaa. Haluisitko kertoo vähän enemmän?”
Tyyppi: ”No en oikeastaan.”
Mä kumosin ensimmäisen lasin viiniä ja tilasin toisen. Sinnikkäästi jatkoin ”keskustelua”.
Emmi: ”Mitä ruokaa sä olisit tilannut, jos olisit voinut tilata ihan mitä vaan?”
Tyyppi: ”No jonkun hampurilaisen vaan.”
Emmi: ”No mut siis jos olisit saanut ihan mitä vaan, siis koko maailmasta?”
Tyyppi: ”No pippuripihvin sitten.”
Emmi: ”Täällähän saa kyllä pihvejäkin, mikä sai sut päätyyn burgeriin?”
Tyyppi: ”No en kai mä nyt kahtakymppiä jostain pihvistä maksa! Sitäpaitsi kato mulla on tänne sellanen alekuponki, jolla saa burgerista alennusta.”
Emmi: ”Mhhmmm..”
Tilasin kolmannen lasin viiniä. Siihen mennessä olin kysellyt työt, lempiruuat, musiikkimaut, kantapaikat, lemmikit ja kesämökit, joihin tyyppi vastasi aina yhdellä lauseella. Sitten päästiin aiheeseen, joka aukaisi miehen sanaisen arkun: asuminen. Tyyppi kertoi ummet ja lammet uudesta asunnostaan, jonka oli ostanut lapsiystävälliseltä alueelta. Kodissa oli lastenhuonekin valmiina. Että lapsia olis tarkoitus saada. Lapsia lapsia lapsia. Vaimo lapset vaimo lapset lapset lapset. Ystävällisesi kerroin, etten mä ollut ihan vielä ajatellut hankkia lapsia (olin tuolloin 21-vuotias), mutta kiva kun tyyppi tiesi mitä elämältään haluaa. Kun lapsiasia oli loppuunkäsitelty, istuttiin me taas hiljaa.
Kun tarjoilija seuraavan kerran kävi pöydässä, mä katselin seinille ja kieltäydyin jälkkäristä: ”Mun kaverilla on hätätilanne ja mun pitäs oikeastaan jo mennä..” Mies tilasi laskun ja tarjoilija toi laskun pöytään. Mies ei kuitenkaan tehnyt elettäkään lompakon esiinkaivamiseksi, ennen kuin tarjoilija oli seissyt jo kiusallisen pitkän ajan pöydän vieressä.
Tyyppi: ”Niin munko tää pitäis maksaa?”
Emmi: ”No sähän mut kutsuit syömään..”
Tyyppi alkoi mielenosoituksellisesti kaivaa lompakkoaan, kunnes sai hillittömät raivarit: ”Ei vittuvittuvittu vitunvittu mulla ei oo sitä alekuponkia mukana!”
Tarjoilija: ”Se olis sit x euroa.”
Tyyppi: ”Niin mutta mulla on sellanen alekuponki! En mä maksa tosta burgerista hei 14 euroa kun mulla on se kuponki!”
Halusin vajota maan alle, kun tyyppi jatkoi tarjoilijan kanssa vänkäämistä siitä, saako hän parin euron alennuksen ilman kuponkia vai ei. Jossain vaiheessa mies ehdotti että mä maksaisin oman laskuni, kun hän jokatapauksessa joutuu nyt maksaan enemmän, mutta mä teeskentelin etten kuullut kysymystä. En tiedä miten kiista päättyi, mutta tarjoilijan lähdettyä pöydästä kiitin ruuasta ja aloin kasata tavaroitani.
Tyyppi: ”No koskas me sit nähtäis seuraavan kerran?”
Emmi: ”…. No mä luulen että me ollaan niin eri vaiheessa meidän elämässä, että olis varmaan ajan tuhlausta käydä uusilla treffeillä. Sulla on se lastenhuone ja kaikkea..”
Tyyppi: ”No mut jos sä näkisit sen talon, niin muuttaisit mielesi! Meillähän oli niin mukavaa. Musta me ollaan vähän niinkuin sielunkumppaneita.”
Emmi: ”……….”
Tyyppi: ”Tulisitko vaikka mun luo kylään?”
Emmi: ”Mä puhun nyt ihan suoraan: sä et oikein ole mun tyylinen mies ja mä luulen etten kyllä ihan oikeasti muuttais mieltäni. Mutta kiitos ruuasta, mä men nyt.”
Tyyppi: ”Hei mä olin valmis käyttään mun alennuskupongin suhun! Mä pidin sua mun sielunkumppanina.”
Emmi: ”Joo kiitti vaan, se oli tosi ystävällistä!”
Keräsin kamani ja juoksin parin korttelin päähän, jossa se mun hädässä oleva kaveri jo odotteli. Aika varmasti nollasin illan parilla jallulla ja vannoin, etten enää koskaan mene treffeille kenenkään kanssa (ainakaan varmistamatta etukäteen, että kuka se deittikumppani todellisuudessa on..).
paulahelena
no eipä ollu turhan nirso sielu sillä kaverilla, jos tolla setillä pääs sielunkumppaniks! 😀
vitsit ku mä en oo oikeestaan käyny ikinä elämässäni oikeilla treffeillä. kerran 11-vuotiaana kävin kyl ihanan pojan kaa leffas ja sit sen jälkee syötii suklaapehmist ja se kysy jotai enkä kuullu ja kysyin mitä ja sit se oli iha punanen ja kysy uusiks et mennääkskimppaan ja sit mä olin ihan nolona ku en ollu kuullu ekal kerral ja sanoin et mennäävaa. muistan vieläki mitä mul oli sillon päällä, oli vissiin aika mieleenpainuvat treffit.
Emmi Nuorgam
:DD Kiitos vaan!
Ja siis awwwwwwwwwwww täällä raskaushormonit jyllää ja melkein pillitän kun on niin söpö tarina. Mäkin olin yhen Teemun kaa 12-vuotiaana, kun se kirjoitti mulle samanlaisen rakkauskirjeen kun Adam&Eve -kirjojen Adam kirjoitti sille Evelle. Mut sit se jätti mut parin viikon jälkeen ja sanoi olleensa mun kaa vaan koska mulla oli luokan isoimmat tissit. Että älkää hei tulko mulle sit jauhaan mistään traumoista, löytyy niitä täältäkin! 😀
paulahelena
😀 tajusin iteki ton kirjotettuani et se kuulosti vähän hassulta ku sähän kuitenkin selvästi yritit kaikkes päästäkses sielunkumppanitasolle (or maybe not) mut lähinnä ehk meinasin et olettaisin todellisen sielunkumppanuuden ehk jotenkin sytyttävän sen miehenkin jotenkin lennokkaampaan ilmaisuun. tai kuka tietää, ehkä toi oli paras keskustelu jonka se oli ikinä kenenkään kanssa käyny ja sen sydän murskaantu ikuisiks ajoiks ku teidän sielut ei yhtynytkään.
ooh adam&eve oli parasta, siit oli ihana tv-sarjakin!
Emmi Nuorgam
Joo siis ehkä hämmentävintä oli se, että se tyyppi tais oikeesti pitää meidän treffejä tosi onnistuneena! Kai se jotenkin ajatteli, et kun oon niin kiinnostunut siitä, niin nyt sujuu! 😀
Anna-Reetta
Mäkin muistan vielä et mitä mulla oli ekoilla ”treffeillä” päällä! 😀 Farkkuminari ja kiva t-paita/tunika jossa oli valkoisella pohjalla punaisia kukkia! Ja söin kanaa ja paistettuja nuudeleita chilikastikkeessa (treffikumppani jotain about vastaavaa tofulla). 😀
cady
Siis kyllähän mä sen ”epätasa-arvoisen” miehen kanssa voisin varmaan uudelleenkin johonkin lähteä, jos niikseen tulisi. Mutta niin kauan kun kumpikaan ei ota yhteyttä niin on ehkä turha spekuloida.
Valitettavasti kuitenkin ne ei ollut edes lähellä kamalimpia treffejä. Kamalaa oli sillä kerralla kun tyyppi piti puolen tunnin monologin säästä (vei tosin sitten Kiasmaan, mikä vähän nosti pisteitä mutta peli oli aika pelattu jo silloin). Ja sitten sillä kerralla kun toinen tyyppi kertoi päätyneensä kauppakorkeaan koska oli jo lukiossa niin hyvä kaikessa ja pitää rahasta ihan tosi paljon. Että joo…
Emmi Nuorgam
Ei hitto, mäkin tykkään rahasta ja päädyin kulttuurialalle. Joku ei nyt täsmää.. 😉
taija (Ei varmistettu)
Harmi kun ikä ei täsmää, voisin vaikka vannoo että oon käyny kyseisen jätkän pojan kanssa vahinkotreffeillä!
Tai no, vahingoks sitä ei ehkä siinä mielessä voi laskee että tiesin periaatteessa minkälaisen tyypin kanssa oon menossa ulos. Mutta klassinen netissätutustumisjuttu, fatkat oli vähä kaunisteltuja ja kuvaki oli ihan harvinaislaatusen onnistunu. Livenä jätkä oli noin 15 cm kertomaansa lyhyempi, huonosti pukeutunu ja lyhyesti sanottuna juntti amis. Aattelin antaa mahdollisuuden, en oo niin törkee kuitenkaan että oisin raflan ovella häipyny.
Erittäin kiusallisen illallisen jälkeen totesin että kiitos hei, oli ihan kivaa mutta ei olla luotuja toisillemme. Ja sitte alko se jankkaaminen. ”Mulla on upee auto, tuu tohon nurka taakse kattoon, voitas mennä ajelulle. Ja varmasti viihtyisit mun kanssa, mun mielestä me sovitaan tosi hyvin yhteen ja se auto on susta varmasti upee! Oon laittanu sitä ny vuoden ja tykkäisit siitä varmasti! Ai eikö, no kyllä mulle sopii toistekin, millon nähään? Voisin viedä sut ajelulle, se on kyllä upee auto. Ja varmasti tykkäisit musta ku tutustutaan!”
Oli suht hankalaa päästä tyypistä eroon. Nykyään oon paljo ”varovaisempi” lähteen netin kautta treffeille ja haluun nähdä useemmankin kuvan ja vaikka puhua puhelimessa ennen tapaamista…
Muitakin kamalia kokemuksia on tullu vastaan mutta tää on ehkä ihan pahimmasta päästä 😀 nykyään naurattaa mutta kyllä sitä 18-vuotiasta Taijaa itketti ja ahdisti toi tilanne ja kun tunsi olevansa 5 vuotta vanhempaa jätkää valovuosia edellä.
Emmi Nuorgam
Ai oikeen ajelulle?! Se on varmaan vielä parempi kun alekuponki! 😀
Anna-Reetta
Mä olen oikeastaan käynyt elämäni aikana vaan kaksilla virallisilla treffeillä, ja molemmat on tapahtuneet tässä kuluneen kuukauden aikana.. 😀 Ei erityisen kauheita olleet, mutta toiset treffit olivat todella kiusalliset, jätkä oli myöntänyt googlanneensa minut ja löytäneen blogini, mutta lähdin silti. Mutta heti kun tapasimme, niin ensimmäisen 15 sekunnin sisällä olisin halunnut juosta karkuun sitä kiusallisuuden tunnetta minkä jätkän seura sai aikaan: Minä hermostuneena yritin jutella niitä näitä, mutta jätkältä tuli hyvin lyhyitä kommentteja, kahvilaan päästyämme oli pitkään hiljaista kun jonotimme kahveja (miks miehet ei nykypäivänä tarjoa kahveja jos ne pyytää treffeille kysyn ma!?) ja kun päästiin istumaan niin puhuttiin sitten vaan järjestötoiminnasta, jätkän ilmaisi mielipiteensä järjestötoiminnasta sen olevan silkkaa kikkelimiekkailua – ei kovin hyvin sanottu ihmiselle joka on ollut 12-vuotiaasta lähtien ties missä järjestöpuuhassa.. Paasasin siinä sitten puolituntia järjestötoiminnan tärkeydestä.
Lopulta pääsin siitä lähtemään kun jätkä ilmaisi että pitäis varmaan lähteä, ja meni 10min kun olin saanut viestin jossa herra kertoi ettei kuulema ollut ollut minusta kiinnostunut ja siksi käyttäytynyt niin töykeästi, pahoitteli sentään.. Pisti vaan miettimään että miksi hitossa ihminen pyytää minua treffeille jos ei kiinnosta, vai oliko kenties minun ulkoinen olemus herran mielen saanut muuttumaan.. 😀
Treffit nollasin soittamalla ex-järjestövaimokkeelle ja manaamalla ei-ikinä-järjestötoiminnassa-olleet ihmiset tylsiksi ja tyhmiksi. Onneksi sain komppia rauman suunnalta.
Mutta ihanimmat treffit (joiden ei pitänyt olla treffit) on ehdottomasti ne kun 17-vuotiaana olin pyytänyt ihastustani tulemaan katsomaan tanssikoulumme kevätnäytöstä, ja päätettiin näytöksen jälkeen menimme kiinalaiseen syömään ja ruokailun lopuksi jätkä vieläpä tarjoitui maksamaan ruoat! (en ollut tälläista osannut odottaakkaan!) Treffit oli ihanat, keskustelua paljon ja suloisia katseita pöydän ja tofuruokien yli. 🙂 (no mulla oli kanaa, mutta mä olinkin vaan pesco-vegetaristi, jätkä lakto-ovovegetaristi). Lopulta herrasmiehenä vielä kuskasi minut kotiin (15km), taisin loppuillan vain leijua eteenpäin, ja muistan postanneeni facebookkiin ”<3” nuiden treffien jälkeen. Tosin sydäntä tuli postailtua tuona keväänä useasti ennen kuin aloimme virallisesti seurustelemaan.
Olisipa vielä 17… 😀 Ei nykyään treffailu ole niin ihanaa kuin ennen!
empuska
…eikö ole vain tasa-arvoista, että jokainen maksaa omistaan? Mä en tätä tajua, miksi ihmiset aina nillittää, kun miehet eivät tarjoa.
Anna-Reetta
Mä olen ymmärtänyt että se joka pyytää treffeille/syömään myös tarjoais 🙂 tosin tämä sääntö ei koske kaverisuhteita.
Emmi Nuorgam
Ihan yhtälailla nillittäisin, jos olisin ollut naisen kanssa treffeillä, eikä se kutsun esitettyään kuitenkaan maksaisi. Musta jos valitsee paikan ja kutsuu toisen syömään, niin silloin on kohteliasta ainakin tarjoutua maksamaan – varsinkaan jos ei ole toisen ihmisen taloudellisesta tilanteesta mitään käryä.
empuska
Kuulostaa kovin, eh, rahakkaalta harrastukselta tuo treffailu. Valitan, mun sympatiat kyllä valuu helpommin niille, joilla ei ole rahaa tarjota treffeillä kuin niille, jotka siitä nipottaa. Se taloudellinen tilanne kun ei ole yksisuuntainen tie.
Emmi Nuorgam
No tässä nimenomaisessa tapauksessa ei ollut kysymys siitä, että tyypillä ei olisi ollut varaa.
Lisäksi mä ajattelen sen niin, että jos toinen haluaa suunnitella treffit, niin silloin ne pitää tehdä omien resurssien sallimissa rajoissa – ei niin, että voi luottaa sen toisen maksavan oman osansa. Jos ei ole varaa suunnitella mitään fancya, niin silloin ei pidä suunnitella mitään fancya, vaan mennä vaikka jätskille puistoon (joka itseasiassa musta olis ollut paljon fancympaa ja persoonallisempaa, mutta se nyt ei liity tähän).
Eri asia sitten tietysti, jos yhdessä sovitaan että mennään vaikka teatteriin tai Särkänniemeen tai Ruotsin laivalle, silloin oletettavasti myös jaetaan kulut. Mut silloin kun kutsu on ihan täysin yksipuoleinen ja joku haluaa viedä mut jonnekin, niin kyllä mä silloin oletan sen haluajan myös kustantavan sen halunsa.
Anna-Reetta
Juuri näin!
Emmi Nuorgam
En tajua, että miten jaksaa nähdä sen vaivan, että loukkaa toista vielä jälkikäteen!
Mut siis ootko sä eronnut nyt lähiaikoina, mä käsitin että sulla on joku vakimiekkonen olemassa. 🙂
Anna-Reetta
Joo, en minäkään olisi mitään selityksiä kaipaillut, olisin voinut vain pistää kaiken sen käytöksen miehen hissukkamaisuuden piikkiin (sillä meni pasmat ihan sekaisin kun siellä kahvilassa pöytää etsiessään oli törmännyt kaveriinsa..), se viesti vain herätti kysymyksiä..
Juu oli, mutta tuossa melkein 2kk sitten tuli erottua. 🙂
Ana (Ei varmistettu)
Ahhahahah 😀
Mulla on yksi mieleenpainuvin vähän samantyylinen, jaanpas senkin nyt sitten.
Olin 17 ja baarissa hilluessa niitä miehiä siinä oli, kännispäissäni joku hieno kymppitiistai olin antanut sitten yhdelle niistä numeron ja ihan kuten sulla, en muistanut YHTÄÄN, että minkä näköinen se mies oli. Tämä mies tekstaili ihan kivasti ja soittelikin ja sovittiin treffit lauantaille. En ollut yhtään ihastunut puheluiden perusteella, mutta jotkut kellot olis pitäny soida, kun hän sanoi olevansa ”kielimiehiä. Siis KIELImiehiä, hehheh, tajuaksä”. Mut juu ei, ajattelin vain, että no katotaan.
Menin sit ystäväni, lilyläinen LauraEm taisi itse asiassa tämä kyseinen ystävä olla, bussilla ja jäin Stockaa vastapäätä olleen ravintolan eteen, kuten treffit oli sovittu. Näin jo bussista, että ovella seisoi joku tuulitakissa (neon sävyt ei ollu sillon in, tämä deitti sitä ei ilmeisesti tiennyt) liian lyhyissä farkuissa, paskasissa lenkkareissa ja lippiksessä. Sanoin kaverille, että ei hyvä jumala se ei voi olla tuo ja sanoin pysyväni bussissa, mut LauraEm moraalin naisena tuuppi mut pihalle bussista et käyt nopee nyt vaa.
No, menin ja ekana tämä lenkkarihirviö yritti suudella. Väistin. Syötiin ruuat tai juotiin juomat, en muista yhtään, mutta muistan elävästi sen tunteen miten treffien jälkeen kiirehdin bussipysäkille ja tämä seurasi kuin koiranpentu, vaikka toivotin hyvät yöt ja jatkot. Yritti taas suudella ja kertoi jotain juttua, miten kaverinsa ”vartoo” ja en tiennyt, mitä se sana tarkoitti. Deitti hämmästyi ja sanoi, että ”no odottaa lasta!!” ja vihjaisi jotenkin tosi suoraan, miten halukas olisi minun kanssa lapsia tekemään. Muistutin että oon 17 ja että ei ole suunnitelmissa ainakaan 10 vuoteen. Tähän perään hän ehdotti, että tulisin heti hänen luo.
Onneksi bussi tuli ja pääsin karkuun, mut hän viestaili vielä myöhemmin. Pistin sitten myös suoran ystävällisesti, että nyt ei natsaa ja hän oli avoimen pettynyt, koska ”meillähän oli niin kivaa”. Öö ei.
Tän miehen lempinimi oli JORSE, ja voit kuvitella, miten paljon huumoria ja kuittailua JORSESTA revittiin.
Aikkauhee. 😀
Onneks uskalsin silti mennä vielä treffeille huuruisen kymppitiistain jälkeen sellaisen kanssa, jonka ulkonäköä en muistanut, koska sitten kävikin päin vastoin -meidän ensitapaamisesta tuli juurikin 12 vuotta joista naimisissakin ollaan oltu 6,5v. 🙂
LauraEm.
😀 mä tiäkkö mietin jos tosta emmin alkuperäsestä, että ihanku jorse 😀
Minttunen
Aamun naurut :D:D
sanumaria
Nää oli aika hyvät. Mä kävin paljonkin nettitreffeillä, ja en vieläkään käsitä miten outoja ihmisiä maailmaan mahtuu… Onneks en törmännyt alekuponkimieheen 😀
CougarWoman
Ai kamala… Tuo on kyllä niin turn-off; turha pihistely. Vaikka olisi miten hyvä alennuskuponki, se kannattaa käyttää joskus muulloin kuin ekoilla treffeillä 😀
Ja kyllä – kutsuja tarjoaa, ellei muuta erikseen sovita.
Janica B. (Ei varmistettu)
Nyt on pakko rohkaistua jakamaan oma kammokokemukseni. Tämä tapahtui, kun olin noin 17-vuotias.
Eräs poika oli kuullut minusta kaverini kautta. Kaverini oli vissiin puhunut, että olen aika ”erikoinen”, ja poika kiinnostui minusta puheiden perusteella, tapaamatta koskaan kasvotusten tai näkemättä edes valokuvaa. Mankui puhelinnumeroni kaveriltani, ja soitti.
Noh, aluksi poika vaikutti ihan kivalta. Veti sydäntä särkevät nyyhkytarinat siitä, miten kamala isäpuoli hänellä on ja kukaan ei niinku sille tajuu tiätsä. Ja minähän tajusin. Kuuntelin jäppisen vuodatuksia puhelimessa pikkutunneille asti ja olin söy in lööv.
Olin menossa parin päivän kuluttua leffaan kavereideni kanssa. Poika soitteli, että jos hän tulisi hengaamaan kanssamme kaupungille ennen elokuvan alkua. Voisimme tavata pikaisesti, ja treffata kahden kesken sitten myöhemmin. Mutta hän haluaisi niin kovasti nyt jo nähdä.
No, meikäläinen vetää lilaa luomiin ja stressaa vaatteitaan horkkapaniikissa. Tapasin kaverini ja samoin pojan keskustassa. Heti alusta asti tyyppi oli välttelevä, juttu ei luistanut ollenkaan samaan malliin kuin puhelimessa, heebo jättäytyi monta metriä jälkeemme, ja luisti lopulta jonnekin kunnolla moikkaamatta.
Soittelin hänelle illalla ja kysyin, mikä mättää. No kuulkaa, moni asia mätti:
Poika: Tota saanks mä sanoo ihan suoraan pari asiaa sun ulkonäöstä?
Minä: Öööö…no…joo kai…
Poika: Okei! Ensinnäkin sulla oli ihan liikaa silmämeikkiä. Ja sun tukka oli kiinni, mä tykkään että naisella on sellanen pitkä ja luonnollinen tukka, se ei saa olla värjätty, paitsi blondaus on ok, ja siinä ei saa olla lakkaa eikä se saa olla kiinni. Mä en myöskään tykännyt, kun sulla oli sellanen lyhyt punainen hame. Mä tykkään enemmän farkkuperseistä. Jos sä kävelisit mun ohi, voisin ehkä kerran kattoo perää, mutta en katsois toista kertaa. Kauniita unia, laivo ja junia! (Tuut tuut tuut).
Sanotaanko, että aika sanattomaksi tuollainen, herrasmiesmäinen syväanalyysi ulkonäöstäni veti, ei siinä voinut kauheasti edes vastaan piipittää, kun olin niin tyrmistynyt.
CougarWoman
Huh – eiköhän tuossa tapauksessa vika ollut analysoijassa eikä analysoitavassa…
Emmi Nuorgam
Öh, niin.. Ei olis kyllä tullut mieleenkään alkaa ruotiin mun deittikumppanin ulkonäköä kyseiselle tyypille, vaikka se nyt ei ihan yks-yhteen mun miesmaun kanssa käynytkään! Erikoista, kertakaikkiaan.
Janica B. (Ei varmistettu)
Tää oli aikoinaan niin karsea kokemus, että jäi mieleen moneksi vuodeksi. Tosin nykyään tolle jo nauraa, koko kohtaus oli niin absurdi. Voin ehkä käyttää tätä joskus jossain kirjoitusjutuissani. Tosin kustannustoimittajani kyllä vetäisi henkselit päälle ja varmaankin moittisi, että ”tää on vähän epäuskottavaa, ei kukaan 17-vuotias poika sanoisi näin”.
Anna Blue Eyes
En keksi mitään. Miksi kokemani treffit ovat olleet mielestäni aina ihan kivoja? Hyvä vaan, jos ei ole tullut vastaan mitään karmeaa, mutta eikö edes mieleenpainuvaa… Ei nyt kirveelläkään tule mieleen mitään erikoista!
Emmi Nuorgam
No mutta eikö se ole vaan ihan hyvä? 🙂
CougarWoman
Blogihaasteesta koppi täällä!
Toimitus
Hahahaha, huutonaurua 😀 Kuponkimies!
Nii
😀
Mä oon ollut tasan yksillä treffeillä. Se meni sillai, että oltiin hypärillä koulussa perjantaina ja silloinen superhyperihastukseni (nykyinen aviomieheni :D) oli siinä kuulolla ja olin siis vieressä omassa kaveriporukassa. Sitten joku mun kavereista sanoi, että sille oli tullu tunnin aikana enmuistamontako- puhelua, ja minä sitten siinä sanoin että ”yhyy ei mulle vaan kukaan koskaan soita”. Johon sitten J sanoi, että ”anna sun numero niin mä voin joskus soittaa sulle” 😀 No minä annoin ja meinasin kuolla siihen IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIISEHALUSMUNNUMERONIIIIIIIIIIIIIIIIIIMITÄMÄTEEEEEEEEEEEEEEEEEEN- oloon 😀 Ja sitten jatkettiin mun kavereitten kanssa juttua siitä, että viikonloppuna olis tulossa Simpsonit-leffa tänne ja aikooko sitä joku mennä kattomaan.
Lauantaina sitten tuli viesti, että ”Nii aiokkos sinne leffaan tänään?” ja laitoin, että en tiiä, kai. Vastaus: ”Jaa, no nähäänpä sitte siellä.” Romanttisin treffikutsu ever! Minä siinä sitte paniikissa valkkasin vaatteita ja mietin että apua mitä mä teen apuaaaa. No menin leffaan ja istumaan ja sieltä sitten J tuli perässä ja istu viereen. Katottiin siinä sitten eikä puhuttu oikein mitään – kunnes tuli se ainoa edes sinnepäin- romanttinen kohta koko elokuvassa ja minä huokaisin syvään, keräsin kaiken rohkeuteni ja aioin tarttua J:tä kädestä – JA J SANO ETTÄ HYI HITTO MITEN NÖSSÖÄ :D:D No jäipä sitte seki.
Kotona sitten kirjauduin heti meseen (apua en kestä miten mummo mä oon) ja toki J syöksyi sinne kanssa kotonansa heti. Kertoi että sillä oli kädet jäässä kun oli ajanu mopolla kotiin, voi reppanaa. Ja sit kun piti mennä nukkumaan, niin kirjauduin ulos ennenko J ehti sanoa mitään ja perään tuli viesti, että niin, heippa ja hyvää yötä ja semmonen pussaushymiö (:*).
Ja johtihan se sitten, tässä ollaan.
Niin ja jälkeenpäin J kertoi että sen veli ja serkku oli kans tullu sinne leffaan, mutta J:n piti tulla mopolla 15km päästä vaikka oli tosi kylmä, koska silloin se sai tulla rauhassa mun viereen istumaan 😀 Aawwwwwwwww.<3
Tiina-K.
Mäkin päätin osallistua, vaikka lähinnä deittimuistoista pukkasi esiin tosi kivoja treffejä. Meikän kirjoitus siis täällä: http://www.lily.fi/blogit/samoilla-raiteilla/date-night-yksi-ikimuistoinen-treffi-ilta
Mun treffiseuralainen oli kyllä kaikkea muuta kuin kuponkimies – oli aika hyvin toimeentulevasta perheestä ja halusi näyttää sen myös. Sekin oli yks turn-off: raha on ihan tarpeellinen olemassa, mutta ei sillä tarttis brassailla.
Asikaine
Oiih! Haluan taas pian treffeille! (en ehkä kyllä juuri kertomillesi kuponkitreffeille, mutta treffeille!)
En meinannut osata päättää, minkälaisen deittikokemuksen jakaisin. Valitsin kuumimmat! 😀
w.lily.fi/blogit/asikaine/kuumat-treffit
Emmi Nuorgam
Ahhahhhahha, Kaarlo. <3
Emmi Nuorgam
Raksahippi! RAKSAHIPPI! Lynkkaakohan se mut nyt?
Asikaine
LYNKKAA! Onneksi hipit lynkkaa rakkaudella!
..jos olen saanut noita kuvia jakaa, ei nimen vilahtaminen miestä pahenna..
(Huom! JOS olen saanut..pidän salaa blogia, ei se näistä tiiä!!)
Emmi Nuorgam
Okei, eli mäkään en voi jäädä kii! Huh.
Me mennään huomenna treffeille Aussie Bariin. Toivottavasti ei oo ihan yhtä kuumaa.
Asikaine
Ihanaa treffi-iltaa!!
Käppäilin Aussie Barin ohi tällä viikolla ohi ja kiinnostuneena kyyläsin sisälle. Ehkäpä kirjoitat raporttia, kannattaako sinne mennä.. hmm..
Emmi Nuorgam
No me mihinkään Aussie Bariin menty, kun sehän on BAARI. 😀 Siellä soi sellanen nykyajan discomusiikki iltakuudelta, muut asiakkaat oli meitä 10 vuotta nuorempia ja istuinvaihtoehdot oli joko baarijakkara tai pikkupalli = mun ihan toivoton kuvitellakaan istuvani kummassakaan. Mentiin sit Roosteriin, siellä sentään on tuolit. 😀
Jenniii
Hahahah, kiitos aamun piristyksestä Emmi ja kaikki muutkin tarinoitanne kertoneet. 😀 Olen itse jakanut blogissa joskus muinoin jo elämäni hirveimmän treffikokemuksen, jota ei kyllä kukaan ole vielä onnistunut ylittämään… http://www.lily.fi/blogit/pupulandia/date-hell
Kokeilin viime keväisen eroni jälkeen vähän nettideittailua, kun kaipasin vain jotain piristystä. En ollut varsinaisesti etsimässä mitään sen kummempaa, mutta päädyin kuitenkin jonkun tyypin kanssa kirjoittelemaan. Heppu vaikutti ihan mukavalta ja näytti kuvassakin varsin komealta, joten suostuin tapaamiseen. Sovimme lounastreffit, mutta jostain syystä noin tunti ennen tapaamista, minulle tuli sellainen mystisellä tavalla pahaenteinen fiilis. Siis sellainen, että jotenkin selittämättömällä tavalla vain tuntuu, että jokin ei ole nyt kohdallaan, vaikka periaatteessa mitään sellaiseen viittaavaa ei ollut ilmennyt. Soitin jopa Saaralle, että ”Mitä mä teen, jos se on joku monsteri? Mitä jos se ei ollut edes sen kuva, jonka se lähetti mulle?” Saara totesi vain, että ei kai minulla mitään velvollisuutta olisi sinne treffeille jäädä, jos tyyppi ei olisi sitä, mitä on väittänyt olevansa. Hengittelin pari kertaa syvään ja lähdin lounaalle.
Huomasin, että ravintolan ulkopuolella seisoskeli joku tyyppi ja ajattelin välittömästi, että EI EI EI, todellakin toivon, että TUO ei kuvittele olevansa se komistus, jonka kuvan olin pari päivää sitten saanut. Kävelin hädissäni suoraan ravintolaan sisään toivoen, että se komistus odottelisi minua siellä. Mutta mitä vielä, se ulkona seisoskellut hyypiö seurasi minua samantien sisään ja tervehti minua nimellä. Näin oikeasti heti ensi sekunnista alkaen, että tyyppi on nyt kyllä lähettänyt minulle jonkun ihan muun kuvan kuin omansa ja tunsin pakokauhun yltyvän sisuksissani. Mietin vain, miten pääsen tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois.
Koska oli kesä, mies kysyi haluanko istua sisällä vai ulkona. Ilmoitin, että ulkona ja heti kun pääsimme pihalle, tokaisin vain tyypille, että ”Hei, olen pahoillani, mutta musta tuntuu nyt heti suoraan, että tästä ei taida tulla mitään, joten musta ois parempi, että ei nyt tehdä tätä. Tai musta on parempi, että mä vaan nyt lähden.” Tyyppi vastasi lakonisesti: ”Okei, mä ymmärrän.” No damn right sä ymmärrät! Jos on lähettänyt jonkun ihan muun ihmisen kuvan toiselle, niin on kai aika selvää, että se treffikumppani ei välttämättä ilahdu, kun vastassa on sen tyylikkään adoniksen sijaan hintelä ja huonoryhtinen nörtti. Häivyin saman tien paikalta ja kihisin raivosta. Suututti, että joku viitsii valehdella noin ja tuhlata toisen aikaa. Mitä tuollaiset tyypit kuvittelevat sillä väärällä kuvalla saavuttavansa? Että kunhan sen naisen saa vain treffeille, niin hurmataan se sitten uudelleen?
Olin niin raivoissani tuosta jutusta, että laitoin sille tyypille vielä jälkikäteen tulikivenkatkuisen viestin, että ensi kerralla kannattaa reilusti lähettää ihan oma kuva, niin voi välttää tilanteita, että nainen lähtee kalppimaan, ennen kuin treffit ovat edes alkaneet. Hän vastasi väittäen edelleen, että kuva oli hänen omansa. Siis oikeasti??? On kai mulla silmät päässä!
Kaikille muille nettideittailua harkitseville tai harrastaville kuitenkin lohduksi, että muutamista käymistäni nettitreffeistä vain yhdet olivat totaalinen pettymys ja ne eivät ehtineet kunnolla alkaakaan. Taisin tavata yhteensä neljä tyyppiä, joista yksi oli tuo ääliö, yksi ihan kiva muttei yhtään tyyppiäni, toinen ihan kiva ja ihan potentiaalinenkin ja yksi jackpot, johon ihastuin tulenpalavasti toisilla treffeillä ja jonka kanssa meillä oli ihana lyhyt suhdekin. 🙂 Eli älkää antako kauhutarinoiden pelotella liikaa.
marni (Ei varmistettu)
Kävin nuorempana useita kertoja nettitreffeillä, joita sovin niin nettifoorumien kautta (esim. Bassossa oli treffailukeskustelu) että deittisivustojen kautta. Yksikään kokemus ei ollut mikään täyskatastrofi, mutta useimmiten en halunnut lähteä uusille treffeille. Yleensä juttu ei luistanut minun mielestäni siihen malliin, että olisin kiinnostunut pojasta.
Kerran eräs treffikumppani tivasi jälkikäteen, että et kai sä nyt voi tietää yhtien treffien perusteella, olisko tässä jotain. Kyllä mä nyt vaan voin. Toisella kertaa koin jo treffien alkuvaiheilta, että tyyppi on tylsä ja haluan äkkiä tilanteesta pois. En ole koe olevani mitenkään erityisen pinnallinen, mutta fiilistä lisäsi se, että pojalla oli TODELLA paha akne, jonka vuoksi teki oikein pahaa katsoa hänen kasvojaan.
Loppujen lopuksi tutustuin treffisivuston kautta nykyiseen mieheeni. Ekat treffit menivät kahvilassa istuskellessa, ja jäi sellainen olo, että tämä tyyppi pitää tavata uudestaan. <3