Ensimmäinen kosketukseni Mannerheimin Lastensuojeluliittoon oli 15-vuotiaana, kun kävin MLL:n lastenhoitajakurssin ja hoidin iltaisin ja viikonloppuisin kulmakunnan lapsia ihan kohtuullisesta korvauksesta. Tämän jälkeen elimme kyseisen yhdistyksen kanssa aika monta vuotta hiljaiseloa, kunnes elokuussa 2012 kohtasimme jälleen. Tällä kertaa neuvolassa.
En ole viime syksyn jälkeen käynyt lapseni neuvoloissa – osittain töihinpaluun, osittain aikuisillekin lässyttävän terkkarin vuoksi (”no voivoivoi mitenkäs teidän seksielämä voi tuituitui” ”no mä oon raskaana taas, voinet päätellä siitä”). Osittain myös sen vuoksi, että neuvolasta saadut ohjeet ja neuvot on olleet aina välillä niin r a i v o s t u t t a v i a ja jottei mun miehen olisi tarvinnut hävetä joka kerta silmät päästään mun raivareita, päätettiin että se hoitaa neuvolat, en minä.
Eikä nyt pidä käsittää väärin – neuvolajärjestelmä on musta upea systeemi ja varsinkin niissä kunnissa, joissa on yhdistetty äitiys- ja lastenneuvola homma toimii varmaan kuin rasvattu. Sieltä voi saada tarvitsemaansa tukea ja apua vaikeissa tilanteissa ja joillekin järjestelmä on varmasti elintärkeä. Mutta sitten tulee taas se mutta..
**
Oli siis vuosi 2012 ja kävin ensimmäisessä raskausajan neuvolassa. Sain tuolloin ”kotilukemisiksi” MLL:n ”Raskausajan ravitsemus ja -liikunta” -oppaan, joka alkoi sanoilla (ja kyllä, tämä on suora lainaus):
”Vauvan syntymä perheeseen on suuri muutos ja yksi perheen elämän käännekohdista. Nainen ja mies sitoutuvat eliniäkseen lapsensa vanhemmiksi.–”
Kesti noin sekunin sadasosa vetää kolmen kilon säkki herne-maissi-paprikaa sieraimiin ja lähettää MLL:n pääsihteerille Mirjam Kallandille palautetta kyseiseen vihkoseen liittyen. Kallandin vastaus oli melko ympäripyöreä otamme kyllä periaatteessa huomioon kaikenlaiset perheet ja mietimme asiaa kun oppaita uusitaan ja kannatamme tietysti tasa-arvoa ja ajamme lapsiperheiden etuja. Koska olin vastauksen saatuani jo jonkin verran rauhoittunut, en jaksanut alkaa selittämään Kallandille mikä kaikki on pielessä siinä, että toiminnassa otetaan periaatteessa huomioon kaikki perheet, mutta ei sitten kuitenkaan oteta. Sitäpaitsi mitäpä se mulle kuuluu, millaisia esitteitä joku yksittäinen yhdistys painattaa?
No, kyllä se tuntuu kuuluvan. Tänään nimittäin saatiin neuvolasta kyseisen puljun opas ”Ikiliikkuja”, jossa kerrotaan 1-2-vuotiaiden lasten ravinnosta, leikistä ja hoidosta. Järjestelmällisesti opas mainitsee lapsen vanhemmiksi isän ja äidin ja korostaa isän ja äidin olevan lapsen kehitykselle elintärkeitä – lapsen elämän tärkeimmät asiat. Tämän lisäksi opas myös linjaa, että lapselle parasta olisi olla kaksi ekaa vuotta kotihoidossa, mutta antaa toki vinkkejä miten suoriutua ikävästä päivähoitoon menemisestä.
Nyt joku voi sanoa näiden olevan pieniä juttuja – entä sitten jos neuvolan ohjelehtisissä kerrotaan isän ja äidin olevan lapselle tärkein asia maailmassa? Vastustanko tässä nyt ydinperheitä? Väitänkö, ettei isä ja äiti ole tärkeitä? Enkö muka ymmärrä, että valtaosassa perheistä on isä ja äiti?
En vastusta ja ymmärrän. Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Niin kauan kun me elämme yhteiskunnassa, jossa sateenkaariperheitä ei tunnusteta samanlaiseksi perheeksi kuin heteroperheet, ei ole ihan sama, jos sateenkaariperheet jätetään mainitsematta. Tai niin kauan, kun lapsen saavaa yksinäistä naista huoritellaan keskustelupalstoilla, ei ole ihan yhdentekevää puhua vain isän ja äidin ydinperheistä. Niitä perheitä, jotka joutuvat syystä tai toisesta tekemään kipeitäkin ratkaisuja, ei ole syytä jättää neuvolajärjestelmän ulkopuolelle väheksymällä noiden perheiden olemassaoloa. Ja niin kauan kun Mannerheimin Lastensuojeluliitto saa jakaa totuutta julistavia propagandalehtisiään valtion julkisten palveluiden neuvoloissa, asia todellakin kuuluu mulle.
Koska vaikka Kalland kuinka höpisisi kulissien takana tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta, niin kovin huonosti nuo periaatteet käytännössä toteutuvat. Vai mitäs sanotte vaikka siitä, että MLL:n mielestä esimerkiksi hoitovapaan jakaminen vanhempien kesken heikentää lapsiperheiden asemaa merkittävästi?
Hassunhauskan tvistin tilanteeseen tuo se, että äitien kolmen vuoden hoitovapaata liiton lakimies puolustaa sanoilla: ”Kaikki perheet eivät ole kahden vanhemman perheitä–” Onneksi parin virkkeen päässä mainitaan kuitenkin isä ja äiti, nuo yhteiskuntamme uutterat työläiset.
Ihan oikeasti MLL – nyt on vuosi 2014. Tulkaa tekin tänne.
Sensei
Aika vähiin on jäänyt kyseisten opusten lukeminen. Niiden ääni on jotenkin liian opettava ja lässyttävä tuon ydinperhepropagandan lisäksi. Vaikka mielellään neuvolantätit tuntuvat niitä jakelevan, että kai niitä joku sitten lukeekin? Itse olen enemmän sellainen täsmähakuja tekevä ihminen kun kaikki oppaat läpi kahlaava tyyppi…
Emmi Nuorgam
Niin mä luulen että ne esitteet on ajalta ennen internetiä. Siinäkin olis kyllä aika hyvä paikka säästää turhaa paperijätettä, kun noi esitteet päivitettäisiin tälle vuosikymmenelle ja siirrettäis verkkoon, jossa kaikki voisi sitten niitä samoja brosyyreja selata!
Pari sannaa
Asia ei kosketa mua mitenkään, koska olen sikaileva vanhapiika enkä joudu tekemisiin tuollaisten brosyyrien kanssa, mutta olipas kyllä ihan naulan kantaan kirjoitettu!
Emmi Nuorgam
”Sikaileva vanhapiika” <3 😀
Teehoo (Ei varmistettu)
Voi aamen! Ja missä noi terkkarit opetetaan siihen lässyttävään ja jeesustelevaan puhetapaan?
Ja ärsyttää myös niimmaan vietävästi se jatkuva kauhistelu että lapsi laitetaan pöivähoitoon jo alle kolmevuotiaana. Joka toisessa lauseessa saa neuvolassa selittää että miksi.
Emmi Nuorgam
Mä en tiedä. Mun äitiysneuvolan terveydenhoitaja on ihan superhyvä ja ihana, mutta lastenneuvolassa me ei löydetty yhteistä säveltä. Toki ymmärrän, että lapsille pitää puhua lempeästi jne. mutta kyllä mä toivoisin että aikuisia kohdeltaisiin ihan tavallisina, ymmärtävinä aikuisina.
teehoo (Ei varmistettu)
Kiitä onneas. Meille kun on aina sattunut niitä erilaisia tapauksia.
Jouduin jopa äitiysneuvolassa verenpaineen seurantaan koska kyseinen täti onnistui aina tulistuttamaan minut loistavilla lausahduksillaan ja sen jälkeen ilmoitti että ”katsotaan sitten se verenpaine”
Säkästä kiinni ilmeisesti 🙂
Tuulia9 (Ei varmistettu)
Tarja Halonen oli tänään YLEn aamu-tv:ssä jossa hän ystävällisen lempeästi puhui tasa-arvosta ja siitä että naiset voivat tosiaan palata töihin vanhempain vapaan jälkeen ja laittaa sen mukelon päivähoitoon n. 1v. koska se voi olla jopa lapsen etu ja siellä on sille kavereita. Tykkäsin Taren lausunnoista, löytyy varmaan areenasta.
Nii
Onko ihan ok tunnustaa, että mä en ole avannut ainuttakaan noista oppaista? En MLL:n enkä minkään muunkaan puljun.
EI! Olenpas! Synnäriltä saatiin kahden opiskelijan opparina tehty imetysopas. Se olikin sitten ihan hyvä. 😀 Siinä oli hyvin tietoa imetyksestä ja myös siitä, ettei se aina onnistu – ilman syyllistämisen häivääkään. Siitä tykkäsin 🙂
Emmi Nuorgam
Oho, muistaisitko linkkiä tohon oppaaseen? Voisin ottaa sairaalaan mukaan.. 🙂
Hosuli
Word! Mutta ei vielä mitään sukupuoliroolistereotypioiden mukaisia kasvatus- ja leikkineuvoja lapsille? Niitäkin noissa oppaissa kuulemma riittää.
Emmi Nuorgam
Toistaiseksi ei, mutta mielenkiinnolla odotellaan..
Mirjis (Ei varmistettu)
Minä menetin hermoni saman puljun oppaisiin neuvolassa tutustuttuani läpyskään nimeltä Ensimmäinen ruokavuosi, kun yritin selvittää, mitä ruoka-aineita voi antaa vauvalle minkäkin ikäisenä. En löytänyt selkeää vastausta, sen sijaan opin, että uusiin makuihin tutustuttaessa edetään ”hiiren askelin” ja kuuden kuukauden täysimetys on ainoa suositeltava vaihtoehto (jota en ollut missään vaiheessa aikeissa noudattaa). Opas oli jännittävästi täynnä sekä ylimalkaisia epäselvyyksiä että huonosti perusteltuja ylitarkkoja yksityiskohtia, enkä ole kovin kiinnostunut MLL:n neuvoista muissakaan aiheissa lapsiin liittyen tulevaisuudessa. Myös holhoava valistussävy ärsytti. Ymmärrän ja jaan tunteesi!
Janica B. (Ei varmistettu)
Mulle on tullut noita MLL:n esitteitä ja nettisivuja lukiessani usein jostain syystä aika syyllistetty olo. Ja sellainen fiilis, että lapsen kanssa pitää olla koko ajan sydän pamppaillen hiipimässä, ja mitään asiaa ei voi hoitaa helposti, vaan siihen pitää liittää aina kauhea rituaalirumba ja inasen syyllistävä itsepohdiskelutuokio.
En osaa tarkasti yksilöidä, mistä tämä tunne tulee. Ehkä joistakin sanavalinnoista, joita en ole tietoisesti jäänyt erittelemään, mutta jotka ovat jääneet jonnekin alitajuntaan muhimaan. Ehkä siksi, että mä olen lapsenhoidossa aika suoraviivainen ihminen, en ollenkaan sellainen tassuttelija ja hiiviskelijä, joka teippaa kaikki seinät täyteen jotain lasta aktivoivia hymynaamoja ja lorupusseja.
En saanut tuolta oikein mitään järkevää ohjetta siihen, miten lapsen yösyötöt lopetetaan ja sen saisi nukkumaan pidempiä pätkiä. Yhtä kunnon vastausta tähän dilemmaan ei taida olla, mutta sitä ei voida myöntää parilla ymmärrettävällä lauseella noissa opuksissa, vaan on ensin vihjailtava, että ”lapsen nukkuminen voi häiriintyä, jos perheellä ei ole iltarutiineja”, antaa miljoona tassutteluohjetta ja lopuksi mutista ympäripyöreästi, että ”kaikilla lapsilla on oma unirytminsä, jonka löytymisessä voi kestää useampikin vuosi” tms.
FFFifi
Joo mullekin tulee. Sellainen, että olen varmasti mällännyt jotain ja pahasti.
Tavallaan pidän niitä tosi hyvinä, ne on erittäin lasta ymmärtäviä ja kunnioittavia, ja vääntää rautalangasta sen, että lapset tarvitsevat läheisyyttä ja sillee. Mutta jotenkin mulle tulee niistä aina sellainen olo, että olen riittämätön siinä omassa äitiydessäni.
Ohimennen huomiona vielä, että puolisoni ei ole ikinä lukenut noista yhtäkään, mä luen ja syyllistyn. Säästin niitä jopa muistin virkistykseksi, josko lukisin joskus uudestaan ja muistaisin olla parempi äiti -_- Että ehkä sitä on viestin vastaanottajassakin osaltaan syytä 😛
Sissi Mai
Argh, lässyttävät terkkaritädit aiheuttaa mussa saman tien aika vahvoja aggressioita. Tämä on kotoa opittua, sillä mun äiti toi aina esiin miten se ei yhtään tykänny meidän kouluterkkarista. Vuosia myöhemmin, kun olin jo aikuinen, kertoi että kyseinen terkkari oli ollut aikoinaan huolestunut pikkuveljeni kasvatuksesta, kun hänelle ei ole oikeaa miehen mallia. Koska a) pojastahan ei kasva ihmistä ilman miehen mallia ja b) isäni ei invalidiutensa takia ilmeisesti kelvannut ”oikeaksi miehen malliksi”.
Onneks en oo tavannut kyseistä terkkaria aikuisiällä. En tiedä mitä olisin sanonu/tehny.
Teinin äiti (Ei varmistettu)
Siis eikö nämä oppaat ole muuttuneet mitenkään 13 vuodessa?? Toki on hienoa, jos vauvalla on toinenkin hoitaja/ huoltaja, joka voi olla vauvalle tärkeä, mutta entä kun se hoitaja on jokin muu kuin isä, tai sitä ei ole, tai sen ihmisen kanssa ei ole parisuhdetta? Lapsen saaminen ja muuttuminen vanhemmaksi on ihmiselle iso asia parisuhteista ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.
Itse odotin yksin, kun lapsen isä lähti lätkimään ennen raskauden varmistumista. Vaikka eron läpi käyminen raskausaikana oli rankkaa, lapsen tulo oli kuitenkin ihana asia ja luin kaiken materiaalin mitä sain käsiini. Mutta isä-äiti-lässytystä ei ollut kiva lukea.
Kun synnytys/ perhevalmennuksessa oli aiheena vanhemmuus ja sen tuoma elämänmuutos, psykologi puhui vain parisuhteen näkökulmasta ja kotitöiden jakamisesta. Tärkein pointti oli suurinpiirtein että isien pitää muistaa tiskata! Itse olin silläkin kerralla yksin ja suututti, kun suuri asia (elämänmuutos, vastuun ottaminen lapsesta, sitoutuminen, oman identiteetin muuttuminen, joista psykologilla olisi odottanut olevan asiantuntemusta) latistettiin kotityö-dilemmaksi. (Ja isät asetettiin lähinnä äitien tiskaus- ym. apureiksi, sekin epäreilua.) En uskaltanut tehdä kysymyksiä enkä antaa palautetta tilaisuudessa enkä sen loputtua, kun olisi mennyt itkemiseksi.
Elääkö neuvolat ja MLL jossain toisessa (menneessä) maailmassa, jossa perheet ja ihmiset on tietynlaisia??
Emmi Nuorgam
Todella hyvä kommentti, kiitos!
vierailija (Ei varmistettu)
Kylläpä siellä neuvolassa on sateenkaariperheillekin oma oppaansa. Ja täytyy muistaa, että perheet ovat nykyään niin moninaisia että kaikia on varmaan vaikea huomioida joka kerta. Itse kävin aikanaan synnytysvalmennuksen yksin, kun mieheni asui ulkomailla. Olihan se tietysti vaikeampaa kuin ilman puolisoa mutta mielestäni yksinäinen nainen huomioitiin hienosti. Kokemuksia on varmaan yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Ja kotihoidontuen jakaminen eriarvoistaa perheitä siinä mielessä että jos huomattavasti pienemmin palkattu ei saa jäädä kotiin, joutuvat monet perheet tekemään sen ratkaisun, että laittavat lapsensa aiemmin kodin ulkopuolelle hoitoon. Koska se pienempi palkka ei riitä elättämään koko perhettä. Valitettavasti.
Emmi Nuorgam
Miten muuten sateenkaariperhe eroaa heteroperheestä, kuin vanhempien sukupuolen perusteella? Miksi sateenkaariperheille täytyy olla oma opas? Miksei voi olla kaikille yhtäläinen opas, jossa ei sen kummemmin oteta kantaa perhemuotoon, vanhempien sukupuoleen tai lukumäärään tai siviilisäätyyn, vaan puhutaan niistä asioista joilla on merkitystä: lapsi tarvitsee rakkautta ja onnellisen kodin – on aivan herttaisen yhdentekevää keneltä sitä rakkautta saa. 🙂
Emmi Nuorgam
Ja mitä tulee hoitovapaaseen, voi se pienempipalkkainen vanhempi uudistuksen jälkeen edelleen olla yli kaksi vuotta kotona, jos näin haluaa (äitiysloma/isyysloma, vanhempainvapaa, hoitovapaa). Ei kolmen vuoden hoitovapaa per lapsi ole mikään subjektiivinen oikeus, jonka automaattisesti pitää kuulua kaikille, vaan aivan järjetön järjestelmä, joka heikentää sen huonopalkkaisen (äidin) asemaa entisestään. Perhevapaan jakaminen on sekä perheen että työelämän kannalta katsottuna nimenomaan tasa-arvoratkaisu, jolla parannetaan vanhempien asemaa yhdenvertaisina vanhempina ja työntekijöinä.
kutriina (Ei varmistettu)
Tuli tästä mieleen, että Tatun ja Patun vauvakirjassa (ehkä ainoana?) puhutaan vain vanhemmista, ei missään kohtaa isästä ja äidistä. 🙂
Emmi Nuorgam
Senpä vuoksi Hildalla on juurikin se kirja! Siellä ei myöskään mainittu ristiäisiä, toisin kuin kaikissa muissa Prisman sen päivän valikoimiin kuuluneissa kirjoissa. 🙂