Hullun Poron brunssilla

Olen kuullut kovasti kehuja Hullun Poron brunssista ja tänään pääsin citydeal-tarjoushaukkaystäväni kanssa sunnuntaibrunssille ihan ilman yhtään 1-vuotiasta. Brunssia on verrattu ruotsinlaivojen buffetteihin, joilla on valinnanvaraa vaikka muille jakaa. Enkä kyllä ihmettele yhtään mistä vertaus on saanut alkunsa – ensimmäiset ruotsinlaivavibat tuli, kun seisoin ennen Hullun Poron aukeamista jonossa ja ovien auettua rynnin kuin heikkopäinen ovesta sisään.

Joko puoli kaupunkia oli hullaantunut samasta citydeal-tarjouksesta kuin mekin tai sitten brunssi on todella suosittu, sillä ajoissa oleminen todella kannatti. Parhaat pöydät ikkunalta varattiin sekunissa, kun ihmiset poukkoilivat ympäri ravintolaa ennalta tehtyjen suunnitelmien perusteella: ”mee sä maksaan niin mä meen ruokajonoon!”. Brunssin asiakkaista reilusti yli puolet oli lapsiperheitä ja loput keski-ikäisiä pariskuntia, paksusankaisia silmälaseja tai converseja ei brunssilla juurikaan tullut bongattua.

Brunssi oli katettu kolmeen eri pöytään: tuoretuotteet, lämpimät ruuat, leikkeleet, juustot ja kalat. Valinnanvaraa oli runsaasti ja kaikki tuotteet olivat ihan perushyviä. Erilaisia valmiiksi kuorittuja ja paloiteltuja hedelmiä oli valtava määrä, joka musta oli selvästi plussaa. Sen sijaan hillosipulit ja pastasalaatit olisi mun puolesta voinut jättää tarjoilematta. Tarjolla oli myös paljon ns. valmisruokia, eli erikoisessa mössössä olleita mozzarellapalloja, ”rapusalaattia”, marinoituja valkosipuleita jne. Miinusta siitä, että missään tuotteissa ei lukenut mitä ne ovat tai mitä sisältävät, eli varsinkin ruokarajotteisille ihmisille brunssi olisi katastrofi.

Notkuvien pöytien lisäksi tunnelma muistutti muutenkin vähän sitä risteilylaivaa: taustamusiikkina soi viime vuosi(kymmeni)en hittejä ja ihmiset hyräilivät Kuurankukkasia samalla kun kahmivat lautaselleen ylettömät määrät nakkeja. Entisenä hotelliaamiaistyöntekijänä oli pakko kytätä ja pyöritellä silmiä ihmisten tavalle lappaa lautaselle kaikkea ja niin paljon kuin vaan mahtuu, mutta silmienpyörittely osui lopulta omaan nilkkaan – jäin esimerkiksi kokonaan ilman jälkkärijuustoja, kun ne olivat jo vaihtuneet parmesanlastuiksi mun päästyä jälkkäriin ja päivystin 20 minuuttia leipäpöydän vieressä odotellen croissantteja, etten taas jäisi ilman. Ilmeisesti siis kaikkea on tarjolla rajallinen määrä, eikä enää lähempänä viittä paikalle saapuville tarjota samaa kuin päivän ensimmäisille.

Positiivisia yllätyksiä oli hedelmien ja marjojen lisäksi pari erilaista makkaralaatua, joiden kanssa tarjolla oli marinoitua sipulia. Leipäjuusto oli kiva ja vähän erilainen juustovalinta, joskin sen (ja croissanttien) kanssa olisi pitänyt ehdottomasti olla jotain makeaa hilloa. Makean jälkiruuan ystäville tarjolla oli vain jätksiä, eli jälkiruokavalikoiman vuoksi brunssille ei kannata lähteä. Vähän pettynyt olin juomavalikoimaan, joka tarkoitti siis joko vettä tai mehutiivisteestä valmistettua keltaista juomaa sekä lämpölevyllä seisovaa kahvia ja pussiteetä. Samaten valmistuotteiden ja ns. bulkkikaman määrä yllätti, mutta ehkä brunssin hinnalla (23,90€) ei voi vaatia pientuottajien tuotteita.

Kaikenkaikkiaan siis ihan kiva brunssi, joskin mä itse puhuisin ehkä mieluummin seisovasta pöydästä. Brunssille mennessä mä odotan ensisijaisesti hyvää ja laajaa leipävalikoimaa ja laadukkaita leikkeleitä ja juustoja, hedelmiä, jugurtteja ja myslejä, paria hyvää makkaraa, ehkä salaattiakin – en välttämättä siipiä ja lihapullia. Mutta siis sunnuntain buffetlounaana tai -päivällisenä menisin ehdottomasti mieluummin Hullu Poroon kuin vaikka Raxiin, vaikka konseptit on periaatteessa samat (porossa tokikaan siis tarjolla ei ole pizzaa).

Testasin kaupunkipäivän kunniaksi keskijakausta – toistaiseksi kaikki (muut paitsi äiti) on olleet sitä mieltä, että keskijakaus on ehdottomasti mahdollisuus. Mitä te sanotte?

Niin ja tärkein meinasi unohtua: Hullun Poron croissant-arvosana on 7-. Pisteitä siitä, että croissantteja oli, mutta miinusta niiden koosta ja mauttomuudesta. ”Ihan hyvä seiskamiikka” sanois mun yläasteen kuviksenopettaja.

13 comments

  1. A. Sinivaara

    Mää jo mietin, että missä välissä sä pohjoiseen ehdit, mut tää olikin Tampereella 😀

    1. Emmi Nuorgam

      Niin joo, pitäis ehkä täsmentää, että kyseessä on siis Tampereen Koskikeskuksen ravintolamaailman Hullu Poro. Leville mua ei sais kyllä kirveelläkään ”kokeen pohjoista tunnelmaa”. Yh.

      1. Nii

        Hei Sirkan Ämmilän (Hullu Poron kanssa samassa) lounas on hyvä ja sunnuntaisin tarjottava Lappipöytäkin ihan jees 🙂 tunnelma-asiaan en ota kantaa mutta ruoka ja palvelu ja lapsiystävällisyys on tositosi jees. Ja Sirkan Pihvipirtti aaaaaaaaaaaaaah.

        Ei niin pahaa turistirysää ettei jotain hyvääkin 😀

        1. Emmi Nuorgam

          😀 Haha, jotenkin ei vois olla kyllä mun mielikuvia kauempana sana ”lapsiystävällinen”. Pikemminkin ”lapsentekoystävällinen” Levi..

          1. Nii

            No jep 😀 mutta ainakin tosiaan siellä Ämmilässä Ellikseen suhtauduttiin ihanasti ja ruoka maistui pienellekin.

  2. Vierailija (Ei varmistettu)

    Keskijakaus on todella soma! Tyttömäinen.

    1. Emmi Nuorgam

      Niin mustakin! 🙂

  3. honeychile

    Me oltiin tänään Tammerin brunssilla ja vaikka miehet vähän valitteli 32 euron hintaa niin musta se oli sen arvoinen! Ja etenkin jos Hullun Poron nakit on 24 euroa… en mä nyt mee vannomaan et Tammerissakaan pientuottajien tuotteita oli, joskin makkaralajitelma oli muistaakseni pirkanmaalaista. Ja ympäristönä Tammer on toki kaunis. 

    1. Emmi Nuorgam

      Joo Tammerissa on hyvä brunssi – ihan eri meininki pöytiintarjoltuine kahveineen ja tuorepuristettuine mehuineen kuin Hullussa Porossa. Ja itseasiassa ainakin viime keväänä Tammerin brunssilla suosittiin pääasiassa pien- ja lähituottajien tuotteita, uskoisin että sama periaate on edelleen olemassa. 🙂

      PS. Hinta näköjään noussut 4€ viime keväästä! Pitääkin käydä taas Tammerissa, että onko vuosi sen neljän euron arvoinen. http://www.lily.fi/blogit/mun-elama-milloin-siita-tuli-nain-ihana/tammerin-sunnuntaibrunssi

      1. honeychile

        Hmmm, nyt ne ei ainakaan ollut samalla tavalla eriteltyinä menuun jos olivat lähiruokaa… toivoa tietenkin sopii, että linja jatkuisi, etenkin jos hinnat ovat nousseet! 

        1. Emmi Nuorgam

          Pitääkin laittaa sinne mailia ja kysyä asiaa! Muuten toi hinnankorotus on aika heikosti musta perusteltavissa.

          1. honeychile

            Mahtavaa jos jaksat olla niin aktiivinen!

  4. noona

    Iso peukku keskijakaukselle! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *