Millaista on olla kahden pienen vauvan äiti?

Jopa 80 % vastasynnyttäneistä äideistä kokee voimakkaita mielialan muutoksia. Tuore äiti voi olla itkuinen, herkkä ja ärtynyt. Myös ruokahaluttomuutta ja unihäiriöitä voi olla. Mielialan vaihtelut johtuvat usein hormonitasapainon muutoksista, väsymyksestä ja pitkäaikaisen jännityksen purkautumisesta. Tällaista synnytykseen liittyvää alavireisyyttä ja mielialojen vaihtelua kutsutaan baby bluesiksi. Tila on luonnollinen ja tarkoituksenmukainen. Se ohjaa äitiä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja vastaamaan vauvan tarpeisiin.

Kuva: Studio Happy Moment

Usein multa kysytään, että millaista se nyt on, olla kahden pienen vauvan äiti. Jo raskausaikana vieraatkin ihmiset kohotteli kulmakarvojaan, kun kuulivat että meidän lapsille tulee vain vuoden ikäero ja voivottelivat sen olevan sitten varmaan tosi rankkaa. Yleensä silloin vastasin jotakin humoristista ”hehe joo onhan se varmaan ensin rankkaa, mutta sitten niistä on toisilleen seuraa parin vuoden päästä. samoilla valvomisilla haha you know” mutta tällä kertaa ajattelin jättää kaiken paskanjauhannan tästä kirjoituksesta pois.

Ylläoleva lainaus on Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry:n nettisivuilta. Ylläoleva kuva löytyy, kun googlettaa ”vastasyntynyt ja äiti”. Kaikki muut kuvahaun tulokset jatkaa tuota samaa linjaa: pieni suloinen vauva nukkuu ja äiti hellästi tuijottelee tai pussailee vauvaansa tai äiti ja vauva rentoutuvat yhteisen imetyssession ajan ja kumpikin nauttii. Mietin tätä ristiriitaisuutta – siis valtaosa äideistä on synnytyksen jälkeen hiukan down ja kärsii masennusoireista, vaikka kuvista päätellen makoillaan vaan vaaleissa vaatteissa lampaantaljoilla pussailemassa – eilen kun tuijottelin itseäni peilistä ja naureskelin, että vappupostauksessa näytin muka kovinkin freshiltä. Koska tältä mä oikeasti näytän.

Itkusta turvonneet silmät, tummat silmänaluset ja orastavat silmäpussit. Siinä teille tuoreen äidin seesteisyyttä.

Mutta toisaalta, ei tämä vastasyntyneitä ja näiden äitejä kuvaava materiaali ainut vauva-aiheinen paradoksi ole. Tässä teille muutama asia, johon olen viime aikoina (yleensä öisin) googlella etsinyt vastauksia tai vertaistukea (ja liian usein päätynyt jollekin keskustelupalstalle):

Hakusanat: uusi vauva esikoinen puree äitiä
Googlen tarjoamat ratkaisumallit: Esikoinen on psykopaatti. Esikoinen näkee kotona perheväkivaltaa ja matkii käytöstä. Esikoinen hakee vain huomiota, äidin tulee ottaa esikoinen paremmin huomioon. Äidin tulee viettää esikoisen kanssa enemmän aikaa, ainakin aina silloin kun uusi vauva nukkuu. Äidin tulee ottaa esikoinen syliin aina kun tämä haluaa. Äidin tulee olla huomioimatta huonoa käytöstä ja esikoista.

Hakusanat: rintamaidon lisääminen
Googlen tarjoamat ratkaisumallit: Imetä useammin. Juo yrttiteetä. Älä vaan koskaan anna korviketta. Anna vauvan olla rinnalla vaikka koko päivä. Rentoudu vauvan kanssa, imettäminen on ihanaa. Imettämisen kuuluukin olla vaikeaa. Anna vauvalle rintaa aina kun hän haluaa. Juo lisää vettä. Ole vauvan kanssa ihokontaktissa silloinkin kun tämä ei syö. Herätä vauva syömään kahden tunnin välein. Ole rento, älä stressaa. Rintamaito on lapselle ainoa oikea ruoka. Se on vaan äidin motivaatiosta kiinni. Älä ota paineita. Älä missään nimessä anna vauvalle pulloa.

Hakusanat: vastasyntynyt valvoo öisin
Googlen tarjoamat ratkaisumallit: Vastasyntyneellä ei ole rytmiä. Vastasyntyneellä on rytmi. Nuku aina kun vauva nukkuu. Sellaista se nyt vaan on.

Hakusanat: äiti ei jaksa olla äiti
Googlen tarjoamat ratkaisumallit: Jos niitä lapsia jaksaa hankkia, ne jaksaa myös hoitaa. Nuku aina kun vauva nukkuu. Anna miehelle tilaa. Muista hoitaa myös parisuhdetta. Lapset on parasta elämässä. Negatiiviset tunteet on vaarallisia ja lastensuojeluilmoituksen paikka. Tee kivoja juttuja vauvan nukkuessa. Harrasta jotain omaa ja anna isän antaa vauvalle pullosta maitoa.

Eli sellaista on olla kahden pienen vauvan äiti. Äiti, joka rentoutuu ympärivuorokautisesti vauva tissillä ja harrastaa siinä sivussa omia juttujaan, nukkuu aina kun vauva nukkuu, paitsi silloin kun yrittää parhaansa mukaan tulla toimeen esikoisen kanssa ja paikkailla tämän puremajälkiä, juo niin helvetisti vettä että loput ajat istuu vessassa, mikä on oikeastaan ihan kätevää, kun vesihanan voi laittaa valumaan täysillä eikä kukaan kuule että siellä se äiti taas nyyhkii ettei jaksa. Koska jaksettava on, olisit sitten ollut hankkimatta lapsia sitten jos et muka jaksa senkin laiska lehmä, kaikki eivät saa lapsia, olisit onnellinen että itse olet saanut, mikä oikeus sulla on valittaa, sun lapsista tulee epätasapainoisia, hymyile, hymyile niin saatanasti koko ajan ja ole onnellinen. ÄLÄ STRESSAA.

Niin että sitä meille kuuluu. Baby bluesia ja baskamutsiutta.

50 comments

  1. Suvi K.

    Mulle tuli tästä mieleen ihan tämä Saaran postaus. Ihmiset nyt vaan joskus väsyy ja stressaa asianhaaroista – tai varsinkin siitä miltä tilanne näyttää tai pitäisi näyttää ulospäin – riippumatta.

  2. Luppakorva

    Kiitos rehellisyydestä. Toivottavasti pian helpottaa!

  3. LauraKR (Ei varmistettu)

    Voi Emmi! Täällä kohtalotoveri. Vaikkei edes noin pieni ikäero. Ja maidontuotanto mallia lehmä. Eilen Stockalla mulle yksi äiti sanoi, että nyt helpottaa kun pojat on 5 ja 3. Melkein romahin.. Että silloinko vasta!

    1. Emmi Nuorgam

      Älä sano noin, mä aattelisin ennemminkin et parin kuukauden päästä helpottaa.. 😛

      1. LauraKR (Ei varmistettu)

        Kyllä se helpottaakin! Just nyt vaan meillä taas joku ihme kausi, kun kukaan ei nuku.

        Mutta kohta on kesä, eikä tarvi pukee! Ja saa tuoreita mansikoita ja muutenkin kivaa.

  4. Kristaliina

    😀 😀 😀

    Öinen kännykkägooglailu – mä niii-iiiin tiedän ton!

    Ja muista nyt sitten varmasti nauttia s*tana <3

    1. Kristaliina

      Oi ei mä tajusin jälkikäteisesti, että okei ehkä aika epäkorrektia hymiöhuutonauraa. Mutta ehkä sä tunnet jo mun välillä vähän vinksahtaneen huumorin, tää nauratti, kun samoilla raunioilla täällä itsekin vaeltelen 🙂

      1. Emmi Nuorgam

        😀 joo ei hätää. Mä tiedän. <3

  5. Asikaine

    Voi ei! 🙁 Jaksamisia sinne!! <3

    Itsekin mietin, että ois niin ihanaa saada lisää lapsia, vaikka vielä kolme, mutta joku muu voi olla puolestani raskaana ja synnyttääkin ja esikoinen voisi vauvan tullessa olla noin 17-vuotias, eli minä olisin noin 50v…Heh heh.

    Ainut vinkki, jonka osaan antaa: pois sieltä googlaamasta! Mä diagnosoin netissä jo raskausaikana itseni ja syntymättömän lapseni todella vakavasti sairaiksi, jonka jälkeen kielsin itseltäni palstat. Kaarlo kävi sitten välillä tsekkaamassa vauva-itkee-nuha-mitä-tehdä..

    1. Emmi Nuorgam

      Mut yöt on niin kauheen piiiiiiiiiiiiiiitkiä jos selaa vaan facen feediä, jossa sattumoisin ei 02-07 välillä kauheesti tapahdu. 😛

      1. Asikaine

        Tuli tuosta taljalla makailusta vielä mieleen! 

      2. Hannahi90

        Sun pitää tutustua 9gag.comiin jos sieltä löytyis jotain hauskaa, joskus löytyy, osaan hymähdän ja jotain en ymmärrä(viittaus tvsarjaan josta en ole kuullutkaan/en ole katsonut).

  6. MM

    V-O-I-M-I-A!

  7. Kahvittelija

    Huh, voimia sinne! Ja olen samoilla linjoilla Asikaisen kanssa – pois googlesta! Tosin tiedän kyllä, että ei se onnistu, googlessa mä itsekin aina pyörin.

  8. Liisa A

    Kiitos rehellisestä tekstistä! 

  9. Katie

    Voih. 🙁 Voimia! Joka päivä olet päivän lähempänä sitä aikaa, kun alkaa helpottaa… Ei siihen varmasti kolmea vuotta mene!! (Ei voi, tai kukaan ei tekisi enää kolmatta lasta. Ja kolmehan on uusi kaksi.)

  10. OdotuksestaOnneen

    Voimia! Täydet sympatiat!
    Meillä helpotti kolmen kuukauden jälkeen kotiutumisesta kun Sisu rupes nukkumaan 6-7 tuntia. Sitten tulikin flunssa ja taas valvotaan mutta tuo 3 viikon uni pätkä pelasti mun mielenterveyden.
    Mun päätös oli lopettaa imetys koska sen kanssa en pystynyt nukkumaan ollenkaan. Kolme viikkoa jaksoin valvoa yötä päivää kun Sisu tuli kotiin. Sitten oli pakko alkaa antamaan korviketta kun meinas pumppu pettää itellä.

    Tee kuin parhaaksi näet,oli se sitten miten vaan, imetät tai et imetä. Se on oikea päätös sun elämässä.
    Sulla on oikeus itkeä sitä väsymystä. Niin minäkin tein ja teen edelleen ja luulen että niin tekee moni muukin.

    Meillä esikoisen kanssa tuli vähän jälkijunassa oireilu. Ukko ei purru mutta joka kerta kun syötin Sisua, meni Ukko pahan tekoon. Milloin purki vaipat pitkin lattioita, milloin oli pää edellä roskiksessa.. Nyt tilanne on jo ihan hyvä sillä saralla. Sisu täyttää tänään 5kk ja ollut kotona vajaa 4kk.

    Kyllä se helpottaa muutaman kuukauden päästä kun pahimmat hormonit tasottuu. Ei se sittenkään helppoa ole mutta helpompaa

    1. Emmi Nuorgam

      Mä ymmärrän täysin. Oon jotenkin ihan superahdistunut kun tajusin, että mies menee joskus töihin eikä me kumpikin olla täällä lopun ikäämme lapsia hoitamassa. Miten mä sitten muka istun imettämässä tuntikausia, kun Hildakin pitäis ruokkia ja nukuttaa ja vaihtaa vaippaa ja leikittää? Tavallaan harmittaa, jos sinänsä ihan hyvin sujuva imetys kaatuu siihen, ettei ole aikaa, mutta toisaalta kyllä sillä korvikkeellakin kasvaa erinomaisia lapsia (kuten Hippunen). Mä en saa pumpattua yhtään maitoa, ja siksi se rintamaidon antaminen pullostakaan ei oikein oo vaihtoehto.

      Ja kiitos. <3

      1. OdotuksestaOnneen

        Meillä mies oli kolme viikkoa kotona kun Sisu tuli kotiin ja sit mun Äiti oli viikon siihen päälle. Mun Äiti sai mut tajuamaan että se on ihan ok vähentää imetystä jos ei jaksa. Olin niin loppu että en välttämättä olis ite tajunnu. Sisu saatto syödä rintaa 2 tuntia, kun pullosta syömällä se oli tyytyväinen viimeistään puolen tunnin jälkeen. Olin siinä vaiheessa niin kypsä lypsämiseen kun olin tehny sitä koko Sisun sairaalassa olo ajan että en jaksanu jatkaa sitä (enkä olis kyllä ehtinytkään ). Pikku hiljaa se imetys sit hiipui kun piti valita että olenko 2 tunnin välein 2 tuntia jumissa imetyksessä vai vaan puoli tuntia. Ja kuten Taaperon Äitinä tiedät niin kaks tuntia on pitkä aika sille vuoden ikäiselle.

        Kovat omantunnon tuskat kävin läpi imetyksen lopettamisen kanssa ja itkin sitä pitkään ja välillä vieläkin se harmittaa. Varsinkin kun Sisu on keskonen ja kaikki toitottaa kuinka tärkeää juuri keskoselle on se äidinmaito. Mutta nyt elämä on huomattavasti helpompaa ja ukkokin on sopeutunut siihen että Sisu syö välillä ja sen aikaa pitää leikkiä itekseen 🙂

      2. Janica B. (Ei varmistettu)

        Eihän sun ole pakko valita, että joko imetät täysin tai vaihdat kokonaan pulloon. Siihen aikaisempaan imetyspostaukseesihan kommentoinkin jo, että ainakin meillä toimi sekä että -systeemi erittäin hyvin, vaikka siellä Imetystuki ry:ssä vaahdottiinkin, että jos otat pullon kuvioon mukaan, imetys menee pilalle. No eipä kyllä mennyt. Imetysajat kyllä lyhentyvät pikkuhiljaa, mutta kuten itse sanoit, tunnin venailu on vuoden vanhalle herhiläiselle todella pitkä aika. Ja pitäähän sun itsekin saada sen härdellin keskellä tyyliin syödä ja huokaista välillä.

        Se intensiivinen imetysaika on joo loppupeleissä lyhyt, muutama kuukausi vain. Mutta elämää ja jaksamista pitää miettiä tässä ja nyt.

        1. Emmi Nuorgam

          Totta, mutta ainakin näin alkuun parikin korvikekertaa on heti vaikuttanut siihen maidon tulemiseen (tai ainakaan en tosiaan enää saa lypsämällä mitään irti). Meillä on kyllä käytössä sellaset avaruusajan syöttöratkaisut, eli pullossa tutti, josta joutuu imeen samanlailla kun rinnasta, eli mitään nännihämmennyshommia ei ole toistaiseksi ilmaantunut. Tuntuu vaan, että heti kun annetaan bebelle korviketta, niin maidontulo lakkaa siihen (kuten Hoon kans kävi). Tai sit se on vaan mun päässä. Huoh.

          1. Katie

            Mimmoinen pumppu sulla on? Mulla ainakin vaikutti vähäiseen maidontulooni se, yritinkö pumpata heppoisella Medelalla vai järeällä sairaalatason lypsykoneella.

          2. murina

            Itse en ainakaan ikinä saanu pumppaamalla mitään irti, mutta hyvin noi vauvat itsensä sai täysinäisiksi, eli se, ettei saa pumpattua, ei suoraan tarkoita, ettei maitoa olisi! 

          3. Emmi Nuorgam

            Joo ei siitä olekaan kyse, vaan siitä että haluaisin pumpata sitä maitoa, että joku muukin vois joskus syöttää ton lapsen. 🙂

      3. Minttumaaria

        Musta tuntui aluksi siltä, etten tehnyt muuta kuin imetin tuot muksua. Mä mietin sitä, kuinka pystyn itse syömään tai ylipäätään tekemään yhtään mitään muuta kuin toimimaan ruoka-aitomaattna, kun mies palaa töihin!

        Mutta kyllä se siitä tasaantui ja helpottaa, se imetyskin.

        Tuohon herumiseen (kun olit sitä googletellu) mulla ainakin hartia hieronnassa käyminen sai aikamoisen tulvan aikaan. Ja imetysvalmennuksessakin ihan neuvottiin hierontaa, jotta maitobaari pysyy auki. Ainakin se rentoutti, voi helpottaa stressiäkin..? 🙂

        1. Emmi Nuorgam

          Imetysvalmennus.. Vähän tirskahdin äsken, kun mietin mitä mun isomummo – siis se sellainen synnytin-yksin-peltotöiden-ohessa-ja-hoidin-lehmätkin -tapaus – tuumaisi, kun kuulisi näistä nykyajan kotkotuksista. :))

          1. Minttumaaria

            No tiiätkö, mietin ihan samaa, että ennen ei varmasti ihmetelty tai murehdittu asioita niin että niitä varten pidettiin valmennuksia! Jos maitoa tuli vaikka liikaa niin varmaan Se naapurin Martta suurinpiirtein ruokki koko tienoon muksut..
            Siihen aikaan ihmiset valmenti toisiaan, tieto ja osaaminen kulki vanhemmalta sukupolvelta nuoremmalle. Elo oli aika paljon tiiviimpää.

            Sellasta ei enää tänä päivänä ole, joten siksi kai noita valmennuksia..

            No Joo, olihan siellä valmennuksessa hyvääkin tietoa ja kai se ennemminkin rauhoittelee tälläsiä hysteerikkoja, jotka on ihan, että niin mitä näillä tisseillä pitäis tehä..
            Mulla kun imettäminen ei menny kyllä niiden brosyyrien ideaalin mukaan. Ai, että vauvalle tissi suuhun vaan? Jep, Jep.

  11. Lilleri78

    Voi olla eri tilanne teillä, mutta meillä esikoinen tuntui hyväksyvän vauvan perheenjäseneksi suunnilleen kahden viikon jälkeen ja siitä pikkuhiljaa vauva on tullut hänelle tärkeämmäksi ja kaikenlainen harmitus ja kiukutus vähentynyt. Haluaa nyt aina välillä osallistua vauvanhoitoon ja kyselee missä vauva on jos ei näy, ja muutenkin tykkää silitellä ja taputella. Auttaa tietysti, että Liina on jo vähän isompi ja osaa puhua hyvin ja toisaalta, että vauva on nopea syömään ja viihtyy itsekseen niin ehdin leikkiä isomman kanssa. Mutta tämä nyt vaan esimerkkinä, että Hilda saattaa jo hyvinkin pian alkaa tottumaan uuteen tilanteeseen ja siltä osin helpottaa!

    1. Lilleri78

      Ai niin, maidontuotantoa kuulemma lisää mm. olut! Ja jotkut juo siideriä. Siitä vaan sitten tissuttelemaan yön pitkinä tunteina! 😀 Ei vaan, olikohan se jotain desillisen verran olis kai hyvä määrä, kuulemma vaikuttaa tehokkaasti. Ja joku tais sanoa, että Cokis olis kans tehnyt samat temput.

      1. Emmi Nuorgam

        Haha, pitäiskö torkkumisen sijaan alkaa vaan vetää kunnon kännit öisin? 😉

        1. Lilleri78

          Joo se on varmaankin se virallinen suositus 😀 Mut hei tosiaan, kyllä teilläkin ne imetysajat lyhenee jossain vaiheessa, oliskohan Liina alkanut pikaimuille joskus 6vk iässä… Mua kans kammotti yksin lasten kanssa jääminen, mutta paremmin on mennyt kuin pelkäsin!

        2. Ella F.

          Whatever makes you happy ]:)

          Ei vaan kyllä tossa piilee totuuden siemen. Siis, että se alkoholi luultavasti relaa sua, se kiihdyttää verenkiertoa ja saa sut uneliaaksi. Eli alkaa nuo lypsylehmän elinehdot täyttyä. Ota nyt ihmeessä yksi, mutta järkkää niin, että tosiaan voi relata sitten myös. 

          Tsemppiä Emmi, sä ja kaikki ne joilla on kersnaakkelit pienellä ikäerolla, ansaitsisitte kyllä jotkut yleisurhollisuusmitalit!

          1. MM

            Eiku tarpeeksi unta vain! Se on avain kaikkeen. 🙂

          2. Lilleri78

            Ilmeisesti alkoholitonkin olut (tai ykkösolut) toimii samalla tavalla maidonlisääjänä, liekö se mallas vai mikä se juttu… Niin paitsi eihän siiderissä ole mallasta. Mutta joo, kannattaa varmasti kokeilla.

  12. Vierailija (Ei varmistettu)

    Hilda on niin pieni, ettei muutaman viikon päästä edes muista aikaa ennen vauvaa. Ikävä kyllä 1-vuotiaan puremisinto ei välttämättä millään tavalla liity uuteen perheenjäseneen… Jotkut näistä kullanmuruista vaan on purijoita (ja toiset nipistelijöitä), kyllä se siitä jossain vaiheessa!

    ja siihen maidontuloon auttaa juomisen, imettämisen ja tietysti syömisen lisäksi NUKKUMINEN!!! eli voit perustella miehelle/kenet tahansa saatkin huijattua lapsenvahdiksi, että sun on nyt PAKKO ottaa päikkärit, kun muuten ei irtoa maitoa 😉

  13. Janica B. (Ei varmistettu)

    Kiitos taas Emmi! On ihanaa, kun joku on ihan ihminen, jota sekä väsyttää, vituttaa että ilostuttaa. Se, mikä yleensä nostaa niskakarvani pystyyn kaikissa perhekeskusteluissa, on se lässytys ”ihan hyvin minäkin jaksoin 16 lapsen yyhoona” ja ”ei varmaan kannattais tehdä niitä lapsia jos ei jaksa”. Ja mä en vain saa yhdistettyä ajatusta nautiskelusta mitenkään siihen pikkuvauva-aikaan. Sehän on jatkuvaa työntekoa, omien perustarpeidensa sivuun työntämistä (tyyliin vessakäynnit) ja jatkuvaa valppaanaoloa. Sitten, jos vauva ei vielä ole mallia ”syö puolisen tuntia kolmen tunnin välein ja nukkuu rauhallisesti väliajat”, on aika hölmöä vaatia vanhempia nautiskelemaan. Selviytymistähän se useimmiten on.

    Se vauva-aika on monesti samaan aikaan sekä kamalaa että ihanaa, ja olen hiljalleen alkanut tajuta, että ne tunteet eivät ole ristiriidassa keskenään. Sitähän se elämä on ihan koko ajan. Ja kun hereilläoloaikansa (jota se pikkulapsen kanssa oleminen usein on vuorokauden ympäri, jee jee) viettää lähinnä vain niiden lasten kanssa, ja ympyrät käyvät väkisinkin pieniksi, tunteet tiivistyvät.

    Kun aloin miettiä, niin mä en tunne yhtään ”täydellistä” perhettä, joissa kaikki jutut olisivat sujuneet seesteisesti ja harmonisesti kuten joissain kiintymyysvanhemmuusoppaissa. En ole kuitenkaan koskaan tullut ajatelleeksi, että kukaan näistä vanhemmista olisi huono. Ei se lapsi parikymppisenä muistele sitä, mitä maitoa se vauvana joi, ja oliko sillä kestovaipat. Hyvään vanhemmuuteen riittävät kuitenkin perusasiat. Se, että kotona ei ryypätä, riidellä ja syyllistetä. Voi jos jaksaisi muistaa tämän vielä itsekin 🙂

    Mutt ihan helvetin hyvä äitihän sä olet, siitä ei ole minkäänlaisia epäilyksiä.

  14. tints

    Voi, tekstisi toi niin mieleen 10 vuoden takaisen elämäni (silloin ei tosin ollut älyluureja millä googletella). Tyttärilläni on vuosi ja 5kk ikäeroa, ja näihin aikoihin 10 vuotta sitten kuopuksen ollessa reilun kahden kuukauden ikäinen mä romahdin, vaikka kaikki oli mennyt justiinsa hyvin (ehkä liiankin hyvin, sillä käsittääkseni ensimmäinen vakavampi hypomaniani oli kuopuksen syntymän jälkeen). En pystynyt nukkumaan, sillä nukahtamisen hetkellä kuulin vauvan itkua tai esikoisen äiti-huudon ja olin taas täysin hereillä (ja hälytystilassa) – ja todellisuudessa mitään ei kuulunut (molemmat ovat siis aina olleet superhyviä nukkumaan). Söin about kaksi-kolme suklaalevyä päivässä, muuhun ei ollut ruokahalua. Itkin jatkuvasti, paitsi tormistuin aina lasten isän tullessa kotiin, sillä tiesin ettei hän kestä ”tommosta rääkyvää ämmää”. Aloitin perkele vieköön tupakoinninkin uudestaan, sillä ajattelin sen helpottavan hermoparkojani. Loppujen lopuksi tilanne meni siihen, etten uskaltanut lähteä ulos lasten kanssa, sillä pelkäsin kaikkea ja kaikkia, puistossakin mua vaan katotaan pahasti, luulin. Kaupassa käynnit olivat helvettiä; luulin kuolevani ja sain paniikkikohtauksia. Kun jopa vanhempieni luona kyläilyyn piti valmistautua henkisesti vähintään sen kaksi-kolme tuntia, tajusin että jotain on pahasti vialla, että tää ei ole nyt enää mitään baby bluesia. Onneksi ymmärsin hakea apua, ja sitä myös sain; diagnooseina keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö.
     

    Tulipas tästä nyt muistelo… Mutta tuo ajatus ”kun kerta hankit lapsia, niin kyllä kans pitää jaksaa” on niin tuhoisa ja hirveä, että sillä saa ruoskittua itsensä voimattomaksi, koska siihen sisältyy jonkinlainen tuomio tyyliin ’jos et jaksa, oot paska’. Tosin, enpä tiiä mikä minä olen mitään sanomaan, kun syöpäisenä kahden esiteinin yksinhuoltajana painelen edelleen saman ajatuksen kanssa – on vaan pakko jaksaa. Tottakai on pakko, sillä kukaan muu ei mun hommaa hoida – nykyään vaan yritän olla ahdistumatta siitä, vaan yritän ajatella olevani aika supernainen kun tän paletin pyörittämiseen kaikesta huolimatta edes jotenkin pystyn!

    Tsemppiä ja voimia, vaikka nää sanat tuntuukin aika latteuksilta. Ole itelles armollinen. Mietithän myös, että onko se enää pelkkää baby bluesia, kun itkee salaa vessassa ja ahdistuu koko äitiyden ajatuksesta ja siitä, että pitää vaan jaksaa kun kerta on hommaan lähtenytkin.

    1. Emmi Nuorgam

      Ei kuulosta yhtään latteuksilta! Olen ehkä ennenkin sanonut tän, mutta sanon uudelleen: sä olet supernainen. <3

  15. Janica B. (Ei varmistettu)

    Tuli vielä jatkoajatus tuosta Tintsin postauksesta. Toisaalta on hyvä, että pohtii sitä, missä vaiheessa normaali baby blues muuttuu vakavaksi masennukseksi. Mutta toisaalta on myös vähän kinkkinen ajatus, että heti, jos vanhemmuus väsyttää ja rasittaa ja lujaa, kyseessä olisi tosi vakava tila, johon pitäisi hakea apua mielenterveyspuolelta.

    Itkeminen kuitenkin on normaali tapa puhdistaa henkiset kuonat. Tunteellinen ja temperamenttinen ihminen itkee herkästi. Mua häiritsi oman vauvaväsymykseni aikana se, että kaikissa nettikeskusteluissa kehotettiin todella herkästi väsynyttä ja itkuista äitiä ottamaan yhteyttä jonnekin mielenterveyspolille ja suurin piirtein antamaan lapsi adoptioon. Joissakin tapauksissa avun hakeminen on toki tarpeen, mutta toisaalta se stigmatisoi äitiyteen liittyviä negatiivisa tunteita entistä enemmän. Tyyliin ”tarvitset apua heti jos itket, koska eihän tuo normaalia ole”.

    Toivottavasti sain muotoiltua tämän ajatukseni jotenkin fiksusti. Tarkoituksena ei siis ole vähätellä kenenkään kokemuksia ja painostaa kestämään kaikki paska yksinään kotona. Esim. Tintsin kuvailema tilanne on ollut todella raastava ja vakava. Mutta uskon, että ei se baby blues aina ole mitään pientä itkun tirauttelua, vaan aika iso kriisi. Perhe on muuttunut taas ihan erilaiseksi, hormonit sotkevat pään ja olet pelkkä ruokinta-automaatti, jolle luksusta on sekin, että saat juoda lasillisen vettä.

    Mitä enemmän mielenterveysasioista puhutaan, sitä enemmän tuntuu vallalle tulleen myös sellainen käsitys, että ihminen voi ”parantua” täysin seesteiseksi ja tasapainoiseksi Amma-mammaksi. Että se on ihan normaali ja täysin saavutettavissa oleva tila. Vaikka aika voimakkaatkin alakulon ja vitutuksen tunteet kuuluvat elämän normaaliin kirjoon. Mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niistä pitäisi vaieta ja yrittää vain sietää.

    Sainkohan nyt muotiltua ajatustani yhtään ymmärrettävään muotoon, toivon mukaan.

    1. annakarin

      Mä ymmärsin ainakin sun pointin ihan täysin! Musta tuntuu, että pienen lapsen äitinä, väsyneenä, uusien asioiden edessä ihan kaikki tunteet tulee jotenkin tuhatkertaisina aikaisempaan verrattuna. Onnentunteetkin ovat silloin sellaisia, että itku tulee. Ja vitutus on sellaista, että pää räjähtää. Ja mä uskon, että se johtuu suurelta osin siitä, ettei sitä tilannetta usein pääse mihinkään pakoon. Ennen lasta tai lapsen kasvettua vähän pikkuvauvasta isommaksi vitutuksen iskiessä voi mennä päiväunille, lähteä juhlimaan, juoksulenkille tai salille purkamaan ahdistuksen. Sitten kun siinä onkin se pieni vauva (tai kaksi!), niin sitä vaan pitäisi kerta toisensa jälkeen koota itsensä, miettiä että ehkä parin kuukauden päästä helpottaa, joku päivä mä vielä nukun kahdeksan tuntia putkeen. Mutta just sillä hetkellä sitä tunnetta ei pääse pakoon, se pitää vaan kestää kerta toisensa jälkeen.

      Kyllä mä sanon, että jos joku oikeasti voi nauttia joka hetkestä täysin siemauksin, niin epäilen aika vahvasti. Tai sitten se ihminen on niin erilainen temperamentiltaan kuin minä, ettei sitä voi mitenkään verrata. Aina ei vaan jaksa, eikä tarvitsekaan. Eikä sen tarvitse olla mitään vakavaa. 

      1. Emmi Nuorgam

        Ootte kumpikin ihania ja niin superoikeassa. <3

    2. tints

      Mä ymmärsin Janica B. sun pointin – ja kiitos huomioistasi!

      Ehkä mä menin vetelemään aika suoria viivoja baby bluesin ja vakavien mielenterveysongelmien välille omista kokemuksistani johtuen. Ei se todellakaan kaikkien kohdalla mene niin kuin meikällä, enkä mitenkään väitä, että itkuisalle ja väsyneelle äidille pitäisi automaattisesti antaa menolippu mielenterveystoimistoon. Tärkeintä on kuitenkin tunnistaa ne oman jaksamisen rajat, jotka nekin ovat kuitenkin melkoisen häilyvät (riippuen jo yöunistakin ja onko ehtinyt syödä!). Mä myös toivon, ettei kukaan yliväsynyt vanhempi pelkää avun hakemista leimautumisen pelossa.

      Vitutus ja muut negatiiviset fiilikset ovat muuten oikeasti tosi jees. Masennuksessa kun ei tunne niitäkään, kaikki tunteet on yhtä ja samaa sumuista huttua – paitsi pelko ja ahdistus jotka jollain tavalla määrittelee koko olemistasi. Tai tää nyt on taas vaan mun kokemus…

  16. miiju (Ei varmistettu)

    Hei, jaksamista sinulle! &lt;3 Itsellekin tuo vereslihalla -olotila on erittäin tuttu..
    Ajattelin tulla tänne ruinaamaan postausta TAYSin potilashotellista mutta en sittenkään! 😉 Aamiastarjotinkuva oli jo enemmän kuin tuhat sanaa. 😉 Potilashotellista haaveilen kun tässä kohtapuoliin lähden neljättä lastani synnyttämään -ekaa kertaa Taysiin.

    1. Emmi Nuorgam

      Lupaan ens viikolla kirjottaa! 🙂

    2. Emmi Nuorgam

      Nyt sain jo katottua kuvat ja todettua, että en ollut ehkä kaikista paras dokumentaarinen valokuvaaja siellä.. Mutta huomenna tulee! 

      …ehkä. 

  17. MM

    Ja tietty myös lasillisen silloin tällöin.

  18. Ana (Ei varmistettu)

    Hurjasti tsemppiä Emmi!!

    Mulla oli ekan jälkeen paljon voimakkaampi baby blues, muistan kyllä hyvin miten sekopäiseltä tuntui että liikuttui kyyneliin jostain säälittävästä tomaatista (!) ja pelkäsi mennä parvekkeelle vauvan kanssa, ja toisessa hetkessä nauroi kuin oma itsensä normaalisti. Se meni onneksi nopeasti ohi eikä toistunut tokan raskauden jälkeen, tosin tokaa odottaessa loppuraskaudessa ahdisti, että mä podin sen varmaan etukäteen. 😀

    Mutta sä selviät aivan taatusti ja ne sun hokemat kliseet on taatusti totta myöhemmin, niistä ON toisilleen seuraa ja sä selviät paljon pienemmällä viihdytyksellä. Kyllä kohta helpottaa, kun vastasyntynyt löytää rytmiään ja elo asettuu.

  19. Janica B. (Ei varmistettu)

    Ja semmoinen juttu vielä, että vaikka nyt oletkin tosi väsynyt ja down, ei kannata määritellä sen vallitsevan tunnetilan perusteella koko elämäänsä. Mielestäni sä onnistut olemaan paitsi tosi aito, myös suomalaiseksi harvinaisen positiivinen ihminen – jopa vauva-aikana. Jaksat iloita siitä, että laitat parvekkeen kesäkuntoon tai löydät kivan kahvilan. Näet kauniita asioita ja mielihyvää pienissä jutuissa, jotka tulee ohitettua aivan liian usein. Eli vaikka nyt onkin raskas vaihe, on ihan oma blogisi todiste siitä, että sussa on elämäniloa silloinkin, kun tuntuu siltä, ettei pikkurilliään jaksa kohottaa.

  20. Emmi Nuorgam

    Kiitos kaikille tsemppauksesta! ❤️ Hilda oli tätilässä yökylässä viime yön, eikä tänään oo itkettänyt yhtään niin paljon kun eilen. Yhden lapsen kans on ollut melkein kun lomalla olis! Ja toistaiseksi aamukahvit, vauvan tuijotukset ja kaupunkipyrähdykset jaksaa piristää, joten ei tää peli vielä ihan lopullisesti oo menetetty. 🙂

  21. -Aam (Ei varmistettu)

    Videot, dvd:t, Yle Areenasta lastenohjelmat…esikoinen katsoi telkkaa tuntitolkulla kun äiti imetti. Mut hei, oltiin samalla sohvalla sentään 😀 Sitä aina miettii ettei kellään muulla oo näin sekopäistä menoa, mutta hyvä kun on vertaistukea! Itselläni tuli maitoa hyvin, mutta kokeilin jossain vaiheessa Frantsilan imetysteetä. Virhe! Meinasin pakahtua maitoon 😉 Jaksamista!

Vastaa käyttäjälle Asikaine Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *