Synnytyksestä toipuminen on nyt siinä vaiheessa, että totesin miehelle aamulla, että ”nyt voitais alkaa laitteleen sitten kolmosta tulille, niin saatais ikäeroenkaks alle vuosi ehehe”. Mies oli hetken hiljaa ja totesi, että no onhan nää vauvat aika söpöjä, että kyllä sille käy, jos mä haluun. Huumorini ei siis ilmeisesti välittynyt ihan sinne saakka, joten vähin äänin liukenin paikalta, ajatellen kuitenkin hetken, että nojoo, vauvat on kyllä ihan kivoja ja millastahan se sit olis kolmen kanssa… Äsken luin Kristaliinan leikkipuistopostauksen ja tuumin, että no ei se nyt ihan noin vaikeeta oo, siinähän ne kaks menee kun ykskin.
Voisiko joku selittää mitä täällä tapahtuu? Miten hitossa mä olen jo nyt unohtanut, että ei tosiaan kaks vauvaa mene siinä kun yksikin ja että aika rankkaahan tää on? Onko mun päällä joku oma sairas huumorintajunsa, jonka mielestä tälläset ajatukset on vaan hyvä läppä vai evoluutioko se siellä koittaa herätellä jotain mun alkukantaisia lisääntymiskonegeenejä?
Saiskohan sinne jälkitarkastukseen ja kierukan asettamiseen jonkun pika-ajan, ennen kun tässä käy joku kohtalokas hama?
Ps. Tää on vika kerta, kun puhun mun menkoista. Lupaan.
murina
Se on se univaje joka jäädyttää aivot ja saa unohtamaan totuuden 😀
Kristaliina
Hullu 😀 Kyllä tätä bloggausta näyttämällä pitäis joku pika-aika sinne kierukanlaittoon kyllä saada 🙂