Siinä Karoliinan postaamassa esittelykirjoituksessahan kerrottiinkin jo, että mistä tämän blogin ajatus oikein lähti (tyhmää läppää Instagramissa), mutta markettimekko ei ole ilmiönä suinkaan tämän kesän hommia – ainakaan meikäläisen garderoobissa.
Mielipiteeni tässä – kuten aika monessa muussakin asiassa – muuttui aika radikaalisti sen jälkeen kun Hilda syntyi. Sitä ennen olin jotenkin aivan varma, ettei marketeista osta vaatteita muut kuin maalaismammat, mutta mieli muuttui sitä enemmän, mitä enemmän Pirkkalan Cittarissa ramppasin. Ylipäänsä konseptina tollanen perhemarket oli aika vieras – kaksi kaupungissa asuvaa ja ravintoloissa syövää aikuista ei tarvinnut kaupasta mitään, mitä Tammelantorin K-Market ei tarjonnut. Jossain vaiheessa viime keväänä kuitenkin tajusin, että A. sen lisäksi että vauvanmaito on siellä edullisempaa kuin lähikaupassa niin B. täältähän saa ihan kivannäköisiä kolttuja sopuhintaan.
Ja viime kesänä mä sitten rohkaistuin ja nappasin mukaan oranssi-valkoisen maximekon Cittarin kesäalesta! Ja samalla tietysti myös Hildalle tollasen merihevosaiheisen haalarin poikien (!!) yövaateosastolta (!!!). Se on muuten yksi asia mikä harmittaa: cittarissa oli paremman laatuisia lastenvaatteita kun tossa meidän nykyisessä perhemarketissa eli Prismassa. Cirafin vaatteet tosin on kivemman kuosisia, vaikka tokihan minäkin puen lapseni vain Marimekkoon ja Polarn O. Pyretiin ja mitä muita niitä merkkejä nyt olikaan..
Tää oranssivalkoraidallinen mekko päällä mä sitten viiletinkin koko viime kesän ja sanotaanko nyt vaikka niin, ettei se tänäkään kesänä kaappiin pölyttymään ole jäänyt. Jostain syystä se mekko tuntuu vaan vähän kutistuneen sitten viime kesän. Toisella raskaudella ei tiettävästi ole osuutta asiaan.
Mietin ensin, että olisin pyytänyt (kuvaamiseen lopen kyllästynyttä) miestä ottamaan meistä Hildan kanssa tuon viime kesän toisintokuvan, mutta sitten tajusin, että meillähän on ihan aito kuva eiliseltä (mekko edelleen Citymarket, Hildan uikkarit Prisma, lakki H&M). Ja kun nyt tarkoituksena oli esitellä sitä lapsiperhemuotia, niin varmaan noi kuvassa olevat banaaninkuoret ja meikäläisen karseessa kunnossa oleva kuontalo toimii ihan hyvinä asusteina. Jos joskus haksahdatte ostamaan sellaisen sävyttävän hoitoaineen, niin kannattaa lukea ne purkin käyttöohjeet aika huolella. Muuten saattaa käydä niin, että tukka on edestä esimerkiksi kirkkaanpunainen ja takaa haalistunut vaaleanruskea..
Lisää meikäläisen läpätyksiä voi lukea blogista Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana). Ja jos tämä tai jokin muu #momfien postaus kirvoittaa lukijoissa haluja julkaista omia aiheeseen liittyviä kuvia, niin ilolla toivotamme ne tervetulleiksi! Kommenttikentässä siis sana ja kuva on vapaa – löytyykö teiltä muilta Cittarin alelöytöjä julkaistavaksi?