Istun junassa matkalla kotiin. Järvenpään asemalla sataa kaatamalla vettä ja Lana Del Rey kaikuu korvissa. Hetki on jotenkin niin kertakaikkisen rentouttava ja runollinen, että on pakko pysähtyä miettimään, että miten tässä näin kävi.
Olisi helppoa sanoa, että hyvällä lääkityksellä ihmisestä tulee iloisempi. Varmasti sitäkin, mutta viime aikoina olen alkanut tajuta, että tämän mun parantumisprosessin yksi avaintekijä on avoimuus. Sairauden suhteen, mutta myös ihmissuhteiden.
Tähän kesään saakka olen ollut tiukasti sitä mieltä, että en tarvitse muita. Enkä varsinkaan äitikavereita – en halua puhua kakkavaipoista kenenkään muun kun mieheni kanssa. Mielikuvissani kaikki muut äidit on olleet aivottomia lampaita, joiden pää on täynnä sahanpurua. Näistä lähtökohdista on ollut aika haastavaa luoda järkeviä suhteita yhtään kehenkään – koska mä pärjään itsekin.
Tää kesä on kuitenkin ollut käännekohta mun elämässä, myös äitikavereiden suhteen. Oon opetellut heittäytymään ja tapaamaan uusia ihmisiä. Oon opetellut kutsumaan itseäni mammaksi ja myöntänyt, että enköhän mä ole ihan vaan mammabloggaaja, enkä mikään lifestylebloggaaja. Olen tutustunut sellaisiin ihmisiin, joiden mielestä on ihan hilarious kun kerron niistä kakkavaipoista, joilta saan lainaan harkkahousuja ja jotka kertoo mulle sadevaatteiden ominaisuuksista. Ihmisiä, joiden kanssa pystyy poistumaan turvallisesti omalta epämukavuusalueeltaan ja alottaa vaikka muotiblogin kirjoittamisen prismakolttu päällä!
On ollut silmiä avaavaa tajuta, että näiden samojen ihmisten kanssa voi kuitenkin puhua myös musiikista, suunnitella skumppamatkaa Tallinnaan ja nauraa niin, että pissa tulee. Että on ihmisiä, jotka ymmärtää. Joille ei tarvitse kaunistella asioita ja jotka on jo eläneet ne vaiheet ja haasteet, joiden kanssa mä nyt painin. Jotka antaa nukkua sohvamajoituksessa pitkään, keittää aamulla kolme kuppia maitokahvia ja tarjoilee croissantteja.
Kiitos Ella F., Janica B, Raissi, Rosanna, Phocahispida, Iksu, Katie ja monet monet muut. Teidän kanssa on ollut ihana heittäytyä tuntemattomaan ja alkaa mammaksi.
phocahispida
<3
LauraEm.
Jep, mäkin huomasin vasta jälkijunassa ettei kaikki muut äidit ookaan ihan pimeitä. Kovasti vaan hoetaan, että sellasia naisista tulee sit kun niistä tulee äitejä. On ihanaa, että on äiti-kavereita, koska ne on hyödyllisiä sekä käytännön juttujen kannalta että asioiden pohtimisen kannalta. Ja on ihanaa, että ne äiti-kaverit voi olla ja on myös ihan vaan kavereita. Kun ei ne ookaan kaikki muut pimeitä paitsi mä. Kuten ymmärsin…: http://www.lily.fi/blogit/vau-mika-vauva/normaali-aiti
Janica B. (Ei varmistettu)
Puitpas taas paljon sanoiksi omia ajatuksiani.
Mullakin oli pitkään sellainen vastahanka, että perkele, minä en ole äiti, vaikka mulla tämä lapsi on. No eihän se toiminut, ahdisti vain pirusti. Sitten tajusin, että asenteeni on vähän samanlainen, kuin jos menisin opiskelemaan ja yrittäisin olla vuosikaudet täysin irti kaikesta opiskelijaelämään liittyvästä.
Vertauskuva voi kuulostaa lapselliselta, mutta se auttoi mua hahmottamaan se, että pikkulapsivaiheessa sitä vasta äitiä ja isää ollaankin, ja on turhaa energianhukkaa vastustella sitä faktaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi samantien liittyä kaikenmaailman Tissiliigoihin, kestovaippakirppiksiin ja vastaaviin. Mä en käynyt opiskelijana yksisäkään haalaribileisä, koska se Hämeenkadun appro -kulttuuri ei hotsittanut pätkän vertaa. Sen sijaan opiskelijatapahtumien järjestäminen ja filosofiset länkytykset yliopiston ruokalassa olivat mun juttuni, josta on jäänyt lämpimiä muistoja.
Nyt alkaa jo tuntua siltä, että juu, olen äiti, ja mulla on nyt muutaman vuoden ajan nää uloste- ja ravitsemusasiat aika pinnalla ajatuksissani. Mutta sen lisäksi olen edelleen myös puoliso, äiti, työntekijä, ohikulkija, koiranulkoiluttaja, Salhojankadun Pubin asiakas ja vaikka mitä muuta. Ja vaikka tämä on melkoinen klisee, niin se pitää paikkansa: lapset kasvavat yllättävän nopeasti. Yhtenä päivänä sitä huomaa, että niiden kanssa voi mennä uimahalliin ilman, että saat koko ajan olla vahtimassa, ja ne hoitavat pisunsa ja pesunsa ihan itse.
On ollut ihana tutustua sinuun, koska olet älykäs, mielenkiintoinen ja ihanalla tavalla sarkastinen ihminen!
Emmi Nuorgam
Voi kuule samat sanat! Ja kiitos taas terapiakahviseurasta – ens kerrallakaan ei tarjolla ole kun pakastepullia! 😉 <3
Janica B. (Ei varmistettu)
Ei kun ens kerralla tuut tänne meille vakoileen sitä yläosatonta miestä! Nimim. kiikarit valmiudessa.
Iksu
<3
phocahispida
Mun kontribuutio iltaan, featuring yksi smoking hot tequila mama!
http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/07/29/powerpuff-mamas/
Emmi Nuorgam
No äläpä! Ihan profiilikuvamatskua!
Ella F.
Kahvia, croissantteja ja harkkapöksyjä (pitäkää ne, älkää lainatko!) tarjolla täällä anytime!
Emmi Nuorgam
Oon nopeammin kuin uskotkaan teidän oven takana, jos tää mun mekkodilemma ei pian raukea… 😀
Ella F.
Meidän Villa Villekullaan on aina tervetullut, mekkodilemmat on vaan plussaa!
Amma
Voi mä NIIN odotan sitä Tallinnaa, kun tässä nyt ekaksi sais hoidettua yhden partioleirin ja 4 työpäivää alta pois. Sille reissulle pakkaan mielelläni, nyt vaan teen kaikkea muuta kuin pakkaan. Nimim. kasilta aamulla pitäis lähteä eikä kassissa ole ensimmäistäkään tavaraa, tosin sängyn päällä on noin kymmeneosa tavarasta epämääräisenä läjänä.
Katie
The pleasure is all mine. 🙂
Rosanna
Hitsi, mua alkoi melkein itkettää nyt! Niin kaunis postaus ja aikamoisia oivalluksia, ja niin pystyn kuvittelemaan tuollaisen junahetken kun alkaa kelailemaan asioita. Tuohon mamma-kohtaan mullakin riittää omakohtaisia oivalluksia ja sanottavaa, tulenpa kommentoimaan niitä kun oon paremmalla ajalla netissä. Ennen kaikkea, ihana kirjoitus ja kirjoittaja! <3
peeäs, Ella F:n kahvia kuvassa? Niin taivaallista!
phocahispida
Eiks me Rosanna sovittu, että meiltä tulee vaan pissa. Ei itku!
Emmi Nuorgam
Joo, taivaallista kahvia! Ja komppaan Karkkia, ei itkuja mun blogissa. 😉
Rosanna
Niinhän se tais olla, mutta kun mää nyt oon vähä tämmönen. 😀
Emmi Nuorgam
Niin ja hei, mä oon nyt kaksi kertaa kuunnellut sen Ultraviolencen uudelleen, yksin, rauhassa, ja se alkaa pikkuhiljaa aueta. Kiitos!
HelloAochi
Ääää miks mä en pääse Tallinnaan teidän kaa. Tyhmä muutto.
Emmi Nuorgam
Kyl sä vielä pääset. Nautit nyt vaan muutosta edestä ja takaa. 😀
HelloAochi
Tirsk.
Raissi
Mie meen nyt vaihtamaan housut…
Kuin peiliin katsoisi (Ei varmistettu)
Entä, jos se ei olisikaan parantumista, entä jos se olisikin vain aikuistumista?
Emmi Nuorgam
Ai masennuksesta toipuminen? Kyllä mä luulen, että se on parantumista. Avoimuus sitten taas saattaa ollakin aikuistumista, vaikea sanoa mikä on syy ja mikä seuraus. 🙂
Seregi
Mä niin haluan liittyä teidän mammakerhoon, kun jossain vaiheessa lisäännyn 🙂