Ajattelin pitkään, että blogosfäärin kaksi idioottimaisinta bloggausaihetta on vaatteet ja lapset. Koska lapsista on jauhettu tällä palstalla jo pari vuotta, lienee aika ottaa käsittelyyn myös vaatteet. Eikä edes millään maailmaasyleilevällä ja yleisesti hyväksyttävällä eettinen-tuotanto-sitä-ja-tätä, vaan ihan täysin tyhjänpäiväisellä hei-mulla-on-tänäänkin-vaatteet-tyyppisellä tavalla.
Kaikki alkoi siitä, kun meidän #teammomfien virallinen höppänä Raissi heitti puolitosissaan idean äitien tyyliblogista, jonka jälkeen sisäpiiriläppä lähti totaalisesti käsistä ja nyt meitä on jo 22 julkisesti asujaan esittelevää blogiäitiä – toiset vakavissaan ja toiset vähän vähemmän vakavissaan. Itsekin aluksi ajattelin postata blogiin ironisesti vain pari kolttua ja vauvanpaskan tahrimat legginssit, mutta vähänpä tiesin.
Mä olen nimittäin hurahtanut touhuun ihan täysin. Tai no, täysin ja täysin, mitään nellykollaaseja en ole (vielä) alkanut vääntää, enkä toivottavasti siihen pisteeseen saakka koskaan päädykään, mutta päivän asujen eli somekielellä #ootd (opin tän eilen..) kuvaaminen ja miettiminen on ihan törkeän hauskaa! Ihmiseltä, joka ei koskaan ennen momfieta ottanut peilin kautta itsestään kuvia – ei meillä edes ole peiliä – tai varsinkaan postaillut niitä mihinkään julkisesti, tää on oikeasti aika iso askel. Pieni maailmalle, mutta suuri ihmiselle, kuten sanonta kuuluu.
Aluksi kuittasin tän innostuksen vain sellaseksi pinnalliseksi hapatukseksi, mutta pikkuhiljaa mä olen tajunnut niiden olevan paljon muutakin. Nimittäin mitä enemmän olen juttujani postaillut, sitä paremmalta musta on tuntunut. En enää aktiivisesti ajattele olevani ruma tai lihava, vaan pitkästä, pitkästä aikaa ajattelen ainakin pari kertaa viikossa näyttäväni aika kivalta. Niinkun esimerkiksi eilen kun käytiin Hippusen kanssa juhlimassa uusia koteja Lietsussa.
Ekaa kertaa vuosiin musta on ihanaa ostaa vaatteita ja kokeilen myös jotain sellaista, jota en olisi kuunaan voinut kuvitellakaan laittavani päälle. Niinkun nyt esimerkiksi kokohaalari (vai onks se muotiblogikielellä jumpsuit?) tai turbaaniksi päähän kiedottu huivi, jotka olen paitsi pukenut päälleni, myös postannut julkisesti internetiin. Täysin vailla pelkoa siitä, että joku kommentoi mun näyttävän tyhmältä ja nauraa päälle.
Eilen mun päällä ollut Zizzin inkkarikuosinen hame on yksi esimerkki tästä: ihan puhdas trendivaate, jota ei voi mitenkään perustella klassisuudella tai selittää kellekään, että ”siis tätä voi käyttää vuosikausia”. Tätä on vaikea selittää jotenkin niin, että se kuulostaa fiksulta, mutta mä aiemmin ajattelin, että olen liian tavallinen ja lihava käyttään trendikkäitä vaatteita. Että mä vaan käytän niitä H&M basicin mustia trikoovaatteita ja sukkahousuja ja sulaudun tapettiin, olkoon muut, laihemmat ihmiset trendikkäitä. Ah, miten suomalaista: ”rumat ne vaatteilla koreilee, ja minun ei kyllä varmasti tarvi, ja jos en riitä tälläsenä niin olkoon sitten, mitä tuokin tossa itseään esittelee ja vielä hymyileekin, varmasti en ole kateellinen, mieluummin älykäs kuin kaunis” jne.
Eikä siinä tietenkään mitään, H&M:n perustrikoot pelastaa katastrofipäivän helposti, enkä mä niitäkään vaatteita mihinkään ole hylännyt. Nyt musta vaan jotenkin tuntuu, että mä olen enemmän oma itseni, eikä haittaa, jos vaikka joku huomaakin mut tai kehuu mun vaatteita. Enää musta ei tunnu typerältä huomiohuoraamiselta julkaista kuvaa itsestäni tai hymyillä peilille. Viimeisimmät vaateshoppaukset olen tehnyt Asokselta, Mangosta, Zizzistä ja Zarasta – sellaisista kaupoista, jotka kiersin ennen kaukaa ja märisin itsekseni, että kyllä on erikoisia vaatteita enkä koskaan löydä sieltä mitään. Jotenkin huomaamatta tässä on käynyt niin, että myös pukeutumisen suhteen mä olen astunut pois omalta mukavuusalueeltani ja ostanut jotain, mitä haluan, enkä jotain, mitä kuvittelen mun voivan pukea päälleni. Tästä menee momfien lisäksi kunnia myös Plusmimmille ja Peppi Puljujärvelle, joita olen alkanut seurata vasta Instagramin myötä (jep, suutarin lapsella ei ole kenkiä, mun vapaa-ajan somettaminen on ollut tähän kevääseen saakka aika amatööritasolla). Kumpikin kyseisistä hottiksista on osoittanut mulle hyvin konkreettisesti, että ei tarvitse olla yks yhteen henkkamaukan mallinuken kanssa näyttääkseen upealta ja pukeutuakseen hyvin, vaan tärkeintä on se että viihtyy itse vaatteissaan. Taas näitä asioita, jotka olen kyllä tiennyt, mutta jotka on olleet käytännössa vähän hankalampi sisäistää..
Sitten seuraavaksi pitäiskin keksiä, että mitä mä tälle tukalle teen. Haaveilen koko ajan lyhyeksi leikkaamisesta, tää polkka on jotenkin supertylsä. Haluaisin enemmän särmää, vaikka mies kommentoikin, että eiköhän mussa ole ihan riittävästi särmää ilman uutta tukkaakin. Jotain pitäis kuitenkin keksiä – mutta mitä? Olisko ehdotuksia?
PS. Toimitus pyysi postaamaan jotain luottovaatteista, ja eilen(kin) päälläni ollut vaaleanpunainen puuvillapaita on ollut kyllä mun tän kesän Luottovaate isolla ällällä. Jos ollaan kesällä nähty, niin todennäköisesti olet nähnyt paidankin. Se on itseasiassa joku vanha henkkamaukan hutiostos, jota kokeilin alkukesästä ja jonka tajusin sopivan tän kesän trendeihin kun nenä päähän. Olin ennen ajatellut sen näyttävän raskausvaatteelta, kunnes tajusin alkaa yhdistää paitaa kireisiin alaosiin ja kuromaan helmaa niin, ettei se näytä yöpaidalta. Paita on ihana, mutta kesän aktiivikäytön jäljiltä kamalan nyppyinen. Jos joltain löytyy samanlainen paita ylimääräisenä, niin mä haluaisin ostaa sen omaan kaappiin pelastamaan vielä monen monta asukatastrofia!
KaHeVi
Näytät tosi hyvältä 🙂
Emmi Nuorgam
Voi kiitos! 🙂
nasu86
http://pophaircuts.com/images/2013/11/Cute-Short-Hairstyles-with-Bangs-2014.jpg tossa olis kiva tukkamalli 🙂
tuo hamonenkin on tosi kiva 🙂
Emmi Nuorgam
Joo itseasiassa vähän tuollanenhan mulla oli vuosikausia ja jotenkin oon nyt alkanut haikaileen sitä takaisin.. 🙂
karkkimaria
Sittenhän muotiblogi on saanut tuplahyödyn.. Sitä on nimittäin yhtä hienoa lukea kuin ilmeisesti kirjoittaakin. Jää aina hyvä fiilis ja tulee sinne peiliin vilkuiltua itsekin ja todettua, että tuollakin katseleva ihminen on ajoittain aika hurjan nätti samoin kuin bloggaritkin! 🙂
Aina ei tarvi kalleimpia merkkivaatteita tunteakseen olonsa hyväksi, vaikka joskus ne kyllä piristävät kummasti!
Emmi Nuorgam
Kiva kuulla! Ja hei ihanaa, että jollekin muullekin tulee meidän höpötyksistä hyvä mieli. 🙂
Nunu La
Nyt todellinen SUPERpeukku tälle postaukselle!! Ei pukeutuminen ja itsestään välittäminen ole mikään laihojen yksinoikeus.
Näytät terveeltä ja hyvinvoivalta, se yksissään tekee ulkonäön upeaksi!
P.s Polkka on just cool, ehkä vaan jotain väriä piristykseksi…?
Emmi Nuorgam
Ah, vielä kun sais joskus laitettua tätä polkkaa. Tää luonnonkihara hamppu ei oo yhtään niin kiva, kun piikkisuora polkka, mutta oon ehkä vähän allerginen suoristusraudalle! 😛
paulahelena
Mites joku tän tyyppinen tukka? Vähän niinku polkka mut sit kuitenki vähän jotain piristystä 🙂
Asu on huippukiva, voisin kuvitella itteni päällekin vaik mä taas ehkä lähtökohtasesti oon ajatellu etten voi seuraa tyyliblogeja, joita pitää vartalotyypiltään tosi erilaiset tyypit ku mä ku ne kuitenkin pukeutuu vaan niihin perustrikoisiin eikä mihinkään inspiroivaan. Todistit luuloni vääräks! 😀
Emmi Nuorgam
Hmmm joo. Ottatukka? Oliskohan se mun juttu…
Seregi
Ehdotan nk. Pixie cut – tukka, josta löytyy googlen kuvahaulla paljon esimerkkejä. Yritin lisätä tähän kuvia, mutta meni hermo 🙂
Sä oot tosi nätti ja tyylikäs. Kiva, että olet alkanut hyväksymään ihtes.
Emmi Nuorgam
Jep, sellanen mulla onkin ollut vuosia ennen tätä kasvatusproggista. Tuttua ja turvallista! 🙂
Katie
Mäkin olin tulossa kommentoimaan, että se musta tukka, joka sulla oli Hildan virallisissa raskauskuvissa, oli musta tosi jees. Sellainen takas? Tai sit jokin noista ylempänä ehdotetuista, nekin näyttää kaikki makeilta.
Mahtavaa, että Momfiesta on hervottoman läpän lisäksi konkreettista hyötyä! 🙂
kuuh
Oooh, mikä inkkarihame! Löytyisiköhän niitä vielä kaupoista.. Kiitos Emmi inspiraatiosta!
Emmi Nuorgam
Mä ostin omani viime viikolla, joten uskoisin että löytyy! 🙂
Nannannaa
Mä liputtaisin lyhyemmän tukan puolesta. Se musta on ainakin kuvien perusteella ollut tosi kiva, mutta mites ois jotkut raidotukset tai muuten kaksvärinen? Sais sillä vähän särmää ja muutosta entiseen. 🙂
Emmi Nuorgam
Niin mustakin, ja jotenkin enemmän mua. Täytyy kysyä kampaajalta, että kumpi olis parempi: lyhyt vai otsatukka. 🙂
Vierailija (Ei varmistettu)
Oli sulla Emmi päälläs mitä tahansa niin lämmin ja aito hymysi kerää katseet. Keep smiling siis vaan.
Emmi Nuorgam
Voi ei, haluaisin aina halata kommentoijia, jotka on noin ihania! 🙂
hennale
Kuule olet upea ihan juuri tuollaisena, ihanaa että olet itsekin alkanut sen huomaamaan 🙂 Veikkaanpa että ruudun takana on monia (muitakin kuin minä), jotka ihailevat tyyliäsi ja ulkonäköäsi. Se on hassua miten itseään on muutaman kilon takia vaikea pitää kauniina, mutta muita katsoessa toisten kilot ei vaikuta mielipiteeseen ollenkaan. Kauneus ei ole ruumiinrakenne, enemmänkin… olemus, se on ehkä oikea sana.
Niin ja siihen tukkaan, jos lyhyemmäksi haluat niin ehkä sellainen pixie sopisi tosiaan sinulle 🙂 Sellainen rennon pörröinen ja taipuisa versio, ei tiukka ja suoristettu.
Emmi Nuorgam
Mä en koskaan ennen ole ajatellut olevai ruma, mutta jotenkin nää lapset ja kotiäitiys ja verkkarit ja rasvainen tukka ja pesemättömät hampaat on ollut ihan kamalan lamaannuttavia. Sain lääkäriltänikin käskyn alkaa kiinnittää huomiota siihen, mitä päälleni laitan, joten pakkohan sitä on totella! 🙂
Ja kiitos, sä olet ihana. 🙂 Ja itsekin hirmuisen kaunis!
mirjis (Ei varmistettu)
Hei Emmi, olen seurannut blogiasi alkuun satunnaisesti, mutta viime aikoina siitä on tullut yksi ehdottomista suosikeistani Lilyssä. Aito, rehellinen kirjoitustyylisi ja rohkeutesi kertoa myös vaikeista asioista tekee kyllä vaikutuksen. Ja onpa ihanaa, että pukeutumisesta on löytynyt ilon aihe 🙂 Vaateaiheisia juttuja on myös kiva lukea!
Minulle oli nyt vähän vaille 1-vuotiaan lapseni syntymän jälkeen erittäin tärkeää päästä laittamaan päälleni kivoja vaatteita, jotka tuntuivat omilta. Luulen sen liittyneen jonkinlaiseen identiteetin katoamiseen (ja tähän liittyneeseen synnytyksen jälkeiseen oireiluun) vauvan syntymän myötä – pukeutumisen avulla itsestä löytyi taas positiivisia ja tuttujakin piirteitä.
Ja siitä tukasta: jos lyhyt tukka himottaa, himosta irti pääsemiseen on vain yksi keino 🙂 Annoin muutama vuosi sitten itselleni luvan olla enää kasvattamatta polkkaa pidempää tukkaa, kun ei yhtään kiinnosta (se roikkuva välivaihe raastoi liikaa hermoja). Kannatan siis lyhyttä, otsatukalla tai ilman.
Emmi Nuorgam
Kiitos Mirjis! Antaisin tälle kommentille sata sydäntä, jos vaan pystyisin!
Mä luulen, että mulla on kyse vähän tuosta samasta asiasta. Vaikka kuinka uhosin, että mun identiteetti sitten ei muutu vaikka lapsia syntyy, niin on tää vaan ollut aika iso muutos, johon ei oikeasti pysty varautumaan. Ja pukeutuminen – varsinkin työsellainen – on sellainen asia, joka on ihan vaan mun. Ettei mun tarvitse miettiä ketään muuta, vaan saan laittaa päälleni mitä huvittaa. Ihanan virkistävää!
mirjis (Ei varmistettu)
Kiitos samoin kivasta vastauksesta 🙂
Niinhän se on, että muutos on suuri, vaikka siihen valmistautuisi (tai mun tapauksessa ei: kieltäydyin hyväksymästä ajatusta, että kaikki muuttuu vauvan synnyttyä. En kyllä välttämättä allekirjoittaisi ajatusta vieläkään, vaikka muutos onkin melkoinen.) Mulle oli myös tärkeää päästä taas töihin (palasin lapsen ollessa puolivuotias ja hän jäi isänsä kanssa kotiin) ja samalla päästä lähemmäs sitä itseäni, joka olin ajatellut olevani. Pukeutuminen toimi myös omana juttuna jo ennen töihinpaluuta.
Katie
Tiedäks, kiva pukeutuminen ihan vain mua itseäni varten on juurikin niitä asioita, joita eniten kaipaan työelämästä, niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin. Musta on pääsääntöisesti ihana olla kotona Eddien kanssa, mutta se tympii, että joka päivä on farkku- ja kollaripäivä… tai että ne mekotkin on valittu pesuominaisuuksiensa perusteella, eikä koruja voi käyttää, jne jne, kyllä sä tiedät. Noh, pienet on murheet jok tap. Mutta pointti siis oli, että ymmärrän tuon virkistävyyden ja kadehdin sitä vähän! 🙂
Ilana
Ihana teksti! Kyllä se vaan on mukava tunne, kun tuntee näyttävänsä kivalta. Toivoisin sitä kaikille.
Mä olen juuri tässä jättämässä taakseni parin vuoden pixie-vaihetta, ja se oli kyllä elämäni helpoin tukka! Luultavasti myös särmin ja tyylikkäin (mutta nyt kaipaan vaihtelua ja olen melkein polkka-vaiheessa). Ihanimmat pixiet löytyy minusta Ginnifer Goodwinilta, jolla on sun tavoin luonnonkihara tukka. Esim. tämä on hurmaava:
Jos haluat kurkkia lisää kivoja lyhyitä malleja, olen kerännyt niitä aika liudan Pinterestiin.