Istuttiin eilen iltaa iltapäivää vauvakollegaperheen kanssa vahvuudella 4 aikuista ja 3 1/3 lasta (jee, ne on taas kohta ihan oikeasti vauvakollegaperhe!) ja kun istuin punkkulasin kanssa illanistujaisten jälkeen sohvalla puoli yhdeksältä, tajusin olevani ihan törkeän onnellinen. Joskus pelkäsin ihan kuollakseni sitä, että elämästä tulee tylsää ja rajoittavaa lasten kanssa – koskaan ei voi tehdä mitään kivaa ja syödään vain makaronilaatikkoa viikosta toiseen. On ollut kyllä ilahduttavaa huomata, että elämä on ihan juuri sellaista, kuin siitä tekee – ei lapset ole este sille, että voi syödä tapaksia erinomaisessa seurassa. On vaan oltava sinut sen kanssa, että se tapasten syöminen ei ole ihan samanlaista kuin ennen.
Ennen bileet alkoi iltayhdeksältä, nyt ne on ollut siihen mennessä ohi jo aikaa sitten.
Ennen sohvassa oli pinttyneitä punkkutahroja, nyt siinä on pinttyneitä puklutahroja.
Ennen kukaan ei ehtinyt syödä, kun oli niin kiire juoda. Nyt kukaan ei ehdi syödä, kun osa ei halua juoda vaan valuttaa vedet syliinsä.
Ennen ensimmäinen vieras sammui vahingossa kesken bileiden, nyt ensimmäinen vieras nukutetaan kesken bileiden.
Ennen bileiden edetessä alettiin luukuttaa täysiä 80-luvun parhaita discohittejä, nyt juhlatunnelman kohottaa Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri.
Ennen hiljaisuuden jälkeen kymmeneltä siirryttiin kuiskailemaan parvekkeelle, nyt hiljaisuuden jälkeen seitsemältä siirrytään lastenhuoneeseen nukuttamaan nallea ja muumia.
Ennen meni myöhään, jos nukkumaan pääsi aamukuudelta. Nyt touhu menee ihan sekoiluksi, jos ei olla kahdeksalta sängyssä – aamukuudelta on kuitenkin varsin passeli aika herätä.
Mutta pikkujuttujahan nämä. Kuka niitä laskee?
Satsu
❤
Päähenkilö
”Ei lapset ole este sille, että voi syödä tapaksia erinomaisessa seurassa. On vaan oltava sinut sen kanssa, että se tapasten syöminen ei ole ihan samanlaista kuin ennen.”
Tämä hieno toteamus toimii metaforan kaltaisesti tosin moneen muuhunkin juttuun tässä lapsiperhe-elämässä.
Oon itse sen kaltainen, että olen aina halunnut…kaiken. Ja olen viime vuosina todennut, että kyllä: on mahdollista valita monilapsisen perheen lisäksi myös työelämä, parisuhde, omat harrastukset, ystävät ja niiden tapaaminen, rokkikeikoilla ja festareilla käyminen jne. Se on ihan täysin mahdollista, jos vain hyväksyy, että kaikkea sitä saa hieman erilaisina annoksina kuin ennen lapsia. Ehkä harvemmin. Ehkä vähän vähemmän kerrallaan. Ehkä joskus niin että lapsetkin ovat läsnä. Ehkä ei ihan samalla intensiteetillä kuin ennen. Mutta silti! Kaikkea voi saada.
Oon niin onnellinen, kun olen tajunnut, että osaan nauttia niistä ”erilaisista annoksista” itse asiassa paljon enemmän kuin nautin työnteosta, parisuhteesta, harrastuksistani, ystävien kanssa hengailusta tai baarissa roikkumisesta ennen lapsia.
Mutta toki lasten kasvamisen myötä tuo pikkulapsivaiheen intensiivisyys ei enää määritäkään niin paljon muuta elämää. Sitä alkaa taas viettää enemmän ja enemmän aikaa yksin. Ystävien seurassa. Kahdestaan puolison kanssa. Meillä pidettiin hiljattain ihan old school kotibileet, kun sekä meidän että kavereiden lapset olivat kaikki joko omilla frendeillään yökylässä tai sitten mummoloissa.
Aloitettiin iltayhdeksältä. Sohvaan tuli punkkutahra. Nukkumaan taidettiin päästä aamukuudelta. 🙂
Emmi Nuorgam
Kuulostaa ihanalta! Sitä mä koitan itselleni toistella päivästä toiseen: nämä ei ole pikkuisia lapsia – saatikka vauvoja – lopun elämäänsä. Joskus helpottaa. Joskus ne pesee itse hampaat ja tekee voileivät. Vielä jonain päivänä.
PS. Vähän kateellinen kotibileistä – meillä sama suunnitelma uutena vuonna. 🙂