Lauantaina kokoonnuttiin taas #teammomfiella yhteen ja tukittiin insta pikkarikuvillamme. Valitettavasti tässä vaiheessa on paljastettava, että pikkarit on Karoliinan nimitys pikkujouluille, ei pikkuhousuille – vaikka varmasti kaikkia kiinnostaisi meidän pikkuhousutkin, en epäile hetkeäkään. Itseasiassa olisi varmaan saatu kuvattua melkoinen kattaus erilaisia mahanhäivytysmummokalsareita, kun ainakin neljä momfieta tunnusti vetäneensä Ellankin mainostamat ihmehousut jalkaan..
Aloitettiin ilta tankotanssikurssilla Rock The Pole -tanssikoulussa Helsingissä. Itseasiassa Fitness Führerin eli Sofian oli tarkoitus vetää meille tunti, mutta Sofia sairastui ja saatiin tuuraajaksi Henriikka S. Kerroinkin jo aiemmin niistä hiukan traumaattisista tankotanssikokemuksistani ja Sofia kommentoi jo sinne, että ohjaaja ei ole ollut kovin häävi jos tunnilla on lähinnä nolottanut. Ja kuinka ollakaan, Sohvi oli ihan oikeassa! Henriikan tunnilla ei nolottanut, lähinnä turhautti, kun en osannut. Henriikka oli kuitenkin tosi kannustava opettaja, kävi neuvomassa ihan jalastapitäen mitä kannattaa tehdä, keksi erilaisia tapoja harjoitella liikkeitä ja tsemppasi meitä koko ajan. olen nyt kokeillut tankotanssia kahdesti ja pakko sanoa, että Rock The Pole veti tässä kyllä pidemmän korren ihan ehdottomasti!
Bongaa kuvasta amatöörit.
Jes, jes, jes! Meikäkin pysyi tangolla kuvan ottamisen ajan! Olen ihan ilmassa, vaikka näyttääkin siltä että seisoisin lattialla. Sen verta kovaa hommaa tuo tangolla ”seisominen” on, että nyt mun sisäreisissä ei juurikaan ole nahkaa. Mutta hauskaa oli kyllä! Mä antaisin tankotanssipalkinnot Ninalle, Iksulle ja Lillerille – sen mitä ehdin seurata, oli noi kolme leidiä ihan pro-tanssijoita!
Tanssin jälkeen vedettiin juhlakamppeet päälle ja suunnattiin kohti Eiraa, jossa loppuporukka meitä jo odotteli. Kokattiin illalliseksi hodaribuffa, nautiskeltiin alkoholittomia drinkkejä ja tietty ihan oikeaa viiniäkin, lahjottiin toisiamme ja herkuteltiin suklaakakuilla, jäätelöllä ja juustoilla. Juoruttiin, naurettiin ja lopulta yritettiin korjata pesukonetta.
Seuraavalla kerralla alan pitää jotain viiniblogia, niin saadaan vaikka Veuve Cliquet tekeen drinkkejä ja arvottavaksi magnum-pullo shamppista. En minä sillä, että Soda Streamissa mitään vikaa olis, mutta ymmärtänette yskän?
Keittiövuoro numero 1: makkarat pannuun ja soosit esille.
Keittiövuoro numero 2: sormukset pois ja käsi astianpesukoneen uumeniin.
Moetit sponssasi meidän Lontoon kirjeenvaihtaja Katie, jäätelöt Aino Jäätelöt.
Päällä tuo sama mekko kuin kaikissa muissakin juhlissa tänä syksynä. Ei siksi, että muita vaatteita ei olis, mutta tissit näyttää kivalta se on mukava päällä. Korvissa ulkovaatelaatikosta löytynyt synttärilahja mieheltä: Modo Mion korvikset ja kädessä äidiltä peritty laukku.
Hodaribuffa oli tällä kertaa aika simppeli: erinomaista makkaraa, kastikkeet ja Ninan keittiön coleslaw. Harjun makkaratehdas tosiaan antoi meille koko repertuaarinsa maisteluun. Nopean kyselykierroksen perusteella meidän suosikit oli salvia-inkiväärimakkara, piparjuuri-tomaattimakkara ja välimerellinen lammasmakkara. Hodarin väliin muotonsa puolesta sopi hirvi-lipstikkamakkara, mutta toisaalta yllä momfien tyylinäytteet, kuinka vähän paksumpaakin makkaraa saa laitettua suuhun. Ninan keittiö on kuulemma siitä erityinen catering -palvelu, että he eivät oikeastaan ota vastaan negatiivista palautetta. Eivätkä kyllä kuulemma enää koskaan myöskään kokkaa mitään.
Illan kutakuinkin viimeisiä ohjelmanumeroita oli Soda Streamin arpominen. Voiton vei Nanna, joka ilmeisesti lahjoitti juuri omaan kotiin muuttaneelle veljelleen vekottimen uusimman version.
Käytiin eilen vauvakollegaperheellä kylpemässä (Hilda kylpi, aikuiset joi glögiä) ja tuli sitten puheeksi pikkujoulut ja ylipäänsä tämä koko #momfie-hassuttelu. Joku kysyi multa, että onko teillä oikeasti niin kivaa kun miltä näyttää. Mietin hetken ja vastasin, että ihan vilpittömästi kyllä. Meitä on kaikenkaikkiaan 21 äitiä ja 1 nanny ja meillä on kyllä ihan oikeastikin juuri niin hauskaa kuin miltä näyttääkin! Tietenkään kaikkien kanssa ei varmaan olisi tullut koskaan ystävystyttyä ilman Lilyä ja #momfieta, mutta suurimman osan kanssa kyllä. Jokainen näistä naisista on hauska, sympaattinen, älykäs ja ennen kaikkea ihan superhyvä vanhempi ja ystävä. Me jaetaan kokemuksia, kysellään vinkkejä, jauhetaan ajankohtaisista asioista, välillä riidelläänkin, mutta siitä huolimatta on aina kiva nähdä näitä naisia!
Kalliiksihan tämä bloggaaminen ja ystävystyminen tietysti tulee (terkkuja varsinkin te oululaiset), mutta silläkin uhalla suunniteltiin juuri kevätjuhlien järjestämistä Lontoossa. Että jos joku lentoyhtiö vaikka haluaa piffata meille matkat, niin emme pistä pahaksemme!
Pusuja kaikille!
Ja seuraavalla kerralla Raisa, MinEna, Kahvittelija, Jojo, Rosanna ja Anna-Reettakin raivaatte kalentereistanne meille tilaa!
***
Pikkujoulut mahdollisti: Drum Viestintätoimisto, Poppamies, Harjun Makkaratehdas, Aino -jäätelöt, Pilttipiiri, Soda Stream ja Rock The Pole.
Kuvat: Karoliina, Nanna, Iksu, Nina ja meitzi. Kiitos kaikille!
Raissi
TODELLAKIN!!!!
Satsu
Mulla on kai joku post-pikkari tunnekuohu kun mä liikutuin tästä!
Emmi Nuorgam
<3
Post-pikkari tunnekuohut on ihan ok.
Faabeli
Nukuin pikkareiden jälkiseurauksena eilen kolmen tunnin koomapäikkärit neiti A kainalossa. Viimeisessä unessa ennen heräämistä olin menossa talomme kellarikerroksessa olevaan saunaan kun löysin oven, jota en ennen ollut huomannut. Avasin sen ja löysin mystisen meditaatiohuoneen. Huoneessa oli taulu, jossa luki: Ainoa asia, jota sinun tulee pelätä, on pelko itse. Heräsin.
Kyllä kannatti käydä pikkareissa! Melkein valaistuin. Viime yön unessa sitten häröilin jotain #Momfie-porukan kanssa.
Minun pitäis varmaan käydä ulkona useammin.
Sillypäänts
Mulla on pikkareista muistona aika vahva post-tankotanssiolotila 😀 hirvee mustelma jalassa (siinä tangon kohdalla) ja koko kropan liahkset tietää tangossa roikkuneensa. Pitäis varmaan urheilla useammin 😀
Iksu
Sama juttu, mulla on kipeä mustelma sääressä, ja käsilihakset niin hapoilla edelleen, ettei niitä saa suoraksi! 😀 Mutta kivaa oli!
Ja muutenkin olen taas niin onnellinen että sain olla mukana <3
Kahvittelija
Voin kertoa, että kadehdin melkoisesti teidän hauskanpitoa! Mies oli lauantai-iltana autoa huoltamassa kaverinsa luona ja lasten iltapuuhat jäi mulle. Kun taistelin esikoisen kanssa hammaspesusta lähtien joka asiasta niin mietin, että te siellä pidätte hauskaa tälläkin hetkellä, buhuu. Ens kerralla mäkin tuun! 🙂
Emmi Nuorgam
Voi ei! Mut onneks tulee aina seuraavat bileet. 🙂
FFFifi
Kiva että RTP oli positiivisempi kokemus 🙂
Itse asiassa mä en sairastunut vaan mulla oli PT-koulutus, jota en muistanut ajoissa koska olen lahopää :/ Ens vuonna sitten mun tunnille!
Amma
Mä arvaan, että amatööri on ainakin tuo pinkkipaitainen suu auki riemuaan hihkuva naikkonen, joka uskalsi päästää molemmat kädet irti tangosta eikä tippunut alas.
Mulla ehkä syttyi tankokipinä, nahka on hellänä vain toisesta jalkapöydästä, eikä lihaksiakaan kolota, on vain mukava olen tehnyt jotain-tuntu alleissa ja vatsalihaksissa (joita en tiennyt olevan!)
Emmi Nuorgam
Uuh jes! Sä olitkin ehdottomasti parhaimmistoa, kun uskalsit päästää kummatkin kädet irti! Voikohan Oulusa tanssia tangolla?
Amma
Ilmeisesti kyllä voi, mutta aika näyttää, saanko mä toista vapaailtaa viikossa ja raahattua itseni joka viikko 15km päähän. Kahtellaan 🙂
MinEna
Mää lupaan, etten enää ikinä jätä mitään välistä, sen verran olen itkenyt verta kyyneiletä teidän instoja katsellessa! Love you <3