System overload

Tiedättekö sen tunteen, kun ihan kaikkea on liikaa? Deadlineja, töitä, kipeitä lapsia, lastenhoito-ongelmia, pölyä, paskaa, paperinkeräystä, väsymystä, riitoja, stressiä tulevista töistä, työttömyydestä, raha-asioista, lapsista, ajasta. Nyt on se tilanne. Tuntuu, että olen aasi, jonka selkään on sidottu ihan helvetisti liikaa tavaraa ja joka sinnittelee niin, että juuri ja juuri pystyy ottaan askeleen silloin, toisen tällöin. Tekisi mieli kaivautua sänkyyn, tai sängyn alle ja tulla sieltä vasta joulun jälkeen takaisin.

Sisään, ulos, sisään, ulos. Koitan hengittää. Enää kuukausi niin alkaa joululoma. I can do it.

19 comments

  1. Iksu

    Vähän samankaltaisia ajatuksia meillä tänään… Tsempit myös sinne Tampereen suuntaan!

    1. Emmi Nuorgam

      You can do it! Ja muista levätä. Sää ansaitset sen. 🙂

  2. MinEna

    Yes I do!

    Tsemppiä ja muistetaan, että p**kan määrä on vakio, joten jossain kohti pitää aina olla vähän helpompaakin 😉 <3

    1. Emmi Nuorgam

      Yritä nyt tässä sit siivota, kun sitä paskaa vyöryy jokaisella ovenavauksella lisää ja lisää eteiseen… 

      <3

  3. Lilleri78

    You can do it! Tsemppiä! Onneksi on se joululoma näköpiirissä 🙂

  4. Papris

    Tutulta kuulostaa.. En ois ikinä kuvitellukaan miten stressaavaa voi olla se, kun lapsi sairastelee ja pitää järkätä hoitajia ja omia juttuja. Varsinkin kun miehen työnantajalta on tullut aika kraavia palautetta siitä, että ”ei työnantajankaan tarvitse aina joustaa” kun lapsi piti kiikuttaa lääkäriin.. Siinä putoaa yksi iso lenkki pelistä pois, jos mies ei uskalla olla töistä pois tarvittaessa ja kaikki (nämäkin) jutut tipahtaa omille harteille.

    Mut joululoma ja sit kevät ja sit kesä!

    1. Emmi Nuorgam

      TÄH? Siis voiko noin edes sanoa? Ihan hirveä tilanne!

      Tsemppiä sinnekin, ihan pian on kesä. Onhan?

    2. minna

      ”Jos alle 10-vuotias lapsesi sairastuu äkillisesti, voit jäädä pois töistä hoitamaan häntä tilapäiselle hoitovapaalle. Se voi kestää enintään 4 työpäivää. Tilapäinen hoitovapaa perustuu työsopimuslakiin.”

      Että terveisiä vaan miehen työpaikalle, laki on tämä ja sillä siisti. Miten siellä voidaan odottaa, että lapsen äidin duunissa olisi jotenkin eri säännöt?

      1. Vierailija (Ei varmistettu)

        Onko laissa tosiaan näin sanoin? Oman työpaikan poissaoloilmoitus sanoittaa sen jotenkin niin että ”tilapäinen hoitovapaa lapsen hoidon järjestämiseksi”. Ja niinpä esimies katsoo oikeudekseen huomautella siitä onko kaikki isovanhemmat ym. hyödynnetty tai kai nyt lukioikäiset voivat nuorinta hoitaa iltapäivän jne. Puolison työnantaja on jossain vaiheessa myös kokeillut systeemiä, missä työnantajan kautta tulee hoitaja kotiin. Mutta eihän se sairaan lapsen jättäminen vieraan tai isovanhemmankaan seuraan ole ihan ongelmatonta.

          1. Raissi

            Kyllä se vapaa on nimenomaan sairaan lapsen hoitamisen järjestämiseksi tarkoitettu, eli 3 palkallista ja 4:s pvä on jo palkatonta hoitovapaata. Siinä ajassa pitäis keksiä joku hoitaja sairaalle lapselle, ellei ole jo ehtinyt tervehtyä hyvällä tuurilla. Niin ja se tosiaan on 3 palkallista päivää yhteensä äidin ja isän välillä. Eli ei 3 palkallista pvää äidillä ja 3 palkallista isällä. Ja jos lapsi sairastuu esim. perjantaina, lasketaan viikonloppukin siihen 3 pvään mukaan, vaikka se olisikin vapaata. Maanantai on siis jo 4:s pvä ja palkaton.

          2. Raissi

            Tämä toiminta siis KTV:n mukaan.

          3. Papris

            Ai siitä pitäisi vielä saada palkkaa samalla tavalla kun omasta saikkarista? :O No tässä sen taas huomaa miten nuoria, suoraan koulusta tulleita työntekijöitä kyykytetään. Mitään tällaisia asioita ei ikinä kerrota, kaikesta pitää ottaa ite selvää ja taistella ne asiat jotka oikeesti ois ihan itsestäänselviä lain puolesta.

            Ja joo siis tää on sama pomo joka koki tarpeekseen huomautella isyyslomasta siihen tyyliin että ”katotaan nyt miten se onnistuu”. Ihan ku SE nyt ainakaan olis esimiehen päätettävissä! Uskomaton tyyppi. Ja inhottavinta on se, että siellä työpaikalla on pari kertaa käynyt luottamusmies ym. tsekkaamassa näitä asennevammoja, mut mitään parannusta ei oo tapahtunut.. 🙁

        1. Emmi Nuorgam

          Voi jumalauta mitä toimintaa! Ota yhteyttä luottamusmieheen tai vastaavaan, toi ei todellakaan ole ok!

          1. Raissi

            Todellakin luottamusmieheen yhteys välittömästi!

      2. Papris

        Joo samat terveiset mäkin oon miehen kautta lähettänyt.. Pelkään koska tulee se päivä kun pinna pettää ja marssin itse keskustelemaan tän tyypin kanssa Suomen laista.. 😀

        Ja siis ku tää tilanne on niin absurdi muutenkin: ollaan molemmat töissä suht samankokoisissa myymälöissä, miehen työ ehkä vähän kiireisempää. Itse myös siis opiskelen. Meijän työpaikalla on tällä hetkellä kolme myyjää plus minä osa-aikaisena ja usein on sellanen tilanne, et mä meen töihin kun muilla on menoa. Eli jos joudun spontaanisti jäämään kotiin voi käydä niin, että se mun työparina ollut myyjä joutuu olemaan sen päivän ihan yksin. Miehen työpaikalla on joka päivä viisi ukkoa pönöttämässä kassojen takana eikä kaikille edes riitä hommia kun on niin hiljaista tällä hetkellä. Mut silti miehen poissaolo on se, johon maailma saattaisi kaatua. En keksi tälle mitään muuta syytä kun sen että se esimies on idiootti.

  5. Amma

    I feel you. Kersa kipeenä kohta neljättä päivää, mies kuumeessa ja itsekin feeling under the weather. Mutta koska olen niin stnan tärkeä ihminen, en voi olla töistä pois. Miehellä on niin vähän vuoroja muutenkin tässä jaksossa, ettei voi olla pois. Niinpä olen tänään kiiruhtanut kotiin ja läpsystä vaihdettiin vuoroa töiden suhteen, minä etänä loppupäivän. ONNEKSI viikonloppu häämöttää jo ja TÄYSIN VAPAANA!!

    1. Amma

      Taisin nuolaista.. 38 kuumetta, jäätävä jysäri ja kurkussa läjä rakkoja. This is nice.

      1. Emmi Nuorgam

        Voi perkele.

Vastaa käyttäjälle Emmi Nuorgam Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *