Vietettiin tänään pikkujouluja Mumilla – kuten ainakin 20. marraskuisena lauantaina tähänkin saakka. Perinteisiin on kuulunut aivan törkeän tuju hehkuviiniglögi, pikkumustat ja Feliz Navidad niin kauan kun minä muistan, ja melkein samalla kaavalla juhlittiin myös nyt. Nämä taisi itse asiassa olla myös vuoden ainoat kekkerit, joilla melkein koko porukka oli kasassa: jos nyt oikein laskin, niin meitä oli 26 ja porukasta puuttui vielä kolme siippaa. Aikamoinen härdelli, sanoisin.
Aikaisempina vuosina on jouluruokien mähkiminen aloitettu jo pikkujouluissa, mutta nyt poikettiin kaavasta ja syötiin vain hipustuksia. Eli ainakin rieskarullia, erilaisia tahnoja, toast skagenia, tuulihattuja, juustoja, espanjalaisia makkaroita, oliiveja, keksejä, hedelmiä, täytettyjä nachoja, juustoilla täytettyjä kuivattuja hedelmiä ja tietysti nakki-lihapullatikkuja. Ja tämä todellakin oli vain: aikaisempina vuosina hipustusten päälle on vielä vedetty ensin mätitoastit, sitten kalat ja lopuksi kinkku. Ihan järjetöntä.
Syömisen lisäksi maisteltiin busuleeta, huudettiin toistemme päälle, ihasteltiin Eikan reisimakkaroita ja ihmeteltiin joulukuusta. Pienimmät lapset avasi tontun kuusen alle jättämät pikkujoulupaketit – Hildan paketista paljastui äidin iloksi vilkkuva ja välkkyvä kruunu ja taikasauva. Jouluperinteisiin on näiden lisäksi jo vuosia kuulunut lappuystävien arpominen, joten se tehtiin myös tänä vuonna. Tarkoituksena on siis vähentää sitä älytöntä tavara- ja rahamäärää, joka kaikkien lahjomiseen menisi ja arpoa aikuisten kesken jokaiselle salainen ystävä, jolle hankitaan paketti. Näin jouluna kukin saa yhden oikean paketin avattavaksi, sen sijaan että jokainen joutuisi raahaamaan kotiin 20 erilaista tuikkukippoa. Tässä itseasiassa vinkki myös Rosannalle, joka tällä viikolla pohti joulun ostosmaniaa ja sitä, onko oikeasti ihan pakko ostaa kaikille tutuille ja kumminkaimoille jotain vain ostamisen vuoksi.
Kaikesta hässäkästä ja härdellistä huolimatta oli jotenkin ihanan rauhallinen ja levollinen fiilis. En mä tiedä onko mulla vaan superhyvät lääkkeet vai mistä johtui, mutta tällä kertaa en stressannut mistään ja sain jopa istuskella rauhassa punkkulasin kanssa sillä aikaa kun serkusparvi huolehti pikkuisista. Tämäkin on oikeasti niitä ehdottoman parhaita puolia siinä että lapset kasvaa – ne hyörii ja pyörii ja kutittelee toisiaan rappusten alla sillä aikaa kun itse nauttii juustoista ja viinistä. Välillä käyvät vaan halaamassa ja hakemassa prinssinakin ja taas jatkuu!
(Ja kyllä Raisa, tiedän että niistä tulee teinejä jotka ei halua halailla, mutta älä nyt ole taas ilonpilaaja – mietitään sitä sitten joskus.)
Raissi
Okei, en lyö nyrkillä naamaan tällä kertaa 😉
Nāiádes
No huhhuh mitä PDA:ta! <3
Emmi Nuorgam
No vähänkö ootte söpöjä!