Instagram pullistelee brunsseja, kuorittuja hedelmiä, haudutettua teetä, leikkokukkia, naurua ja parhausihmisiä.
#easylikesundaymorning
Joululehdistä luen, kuinka jouluun rauhoittuminen alkaa ensimmäisestä adventista. Joulukuussa nautitaan yhdessäolosta ja puuhastelusta. Kauneimmat piparit koristellaan pitsikuvioin ja naapureille viedään itse tehtyjä piparminttumarenkeja. Joulukalenteritkin vuollaan itse tuohesta ja täytetään ihanalla yhteisellä tekemisellä.
#lovemylife
Bloggaajat hehkuttavat, kuinka leipominen lasten kanssa on rentouttavaa ja miten kasvatetaan lapsia ilman kieltoja – keskustellen ja rakkaudella. Kaikista onnellisimmat ihmiset jakaa kuvia varpaista, jotka pilkistää vielä kahdeltatoista pehmoisen untuvapeiton uumenista.
#joulurauhaa
Luen noita juttuja samalla kun näkymätön köysi kietoutuu mun kaulan ympärille.
Eino nukkui viime yönä neljä tuntia. Hilda kauhoo vessanpöntöstä vettä lastenhuoneen lattialle ja ripottelee multaa kirjahyllyyn. Mies haisee musiikilta ja röhnöttää sängyssä. Tuijotan kuvaa sokerikuorrutteisista pipareista ja vollotan aamiaispöydässä. Leipäpussissa oli kaksi palaa leipää, jotka nekin tietysti kärähti paahtimessa. Meillä ei ole yhtä ainutta joulukoristetta missään, lapsilla ei ole kalentereita, mulla ei ole aikomustakaan leipoa piparkakkutaloa.
#happy
Voi perkeleen perkele. Jouluun rauhoittuminen tarkoittaa vielä yhdeksää päivää laivalla ja kymmentä toimistopäivää. Sen jälkeen olen työtön, vailla töitä ja toimeentuloa.
T Y Ö T Ö N. Kaikki viime viikkojen painajaiset vyöryy päälle.
#relaxtakeiteasy
Että helvetin hyvää ensimmäistä adventtia vaan. Joulurauhaa.
Raissi
Voi Emmi, sulla oli eilen ihanat juhlat, jossa lapset oli iloisia, aikuiset hyväntuulisia ja paljon herkullisia ruokia. Älä unohda niitä, oman elämän pieniä ihanuuksia. Ei niillä pitsipipareiden leipojillakaan jokainen päivä pitsiä ole. Ennemminkin hetkittäin noita juhlan pilkahduksia arjen, kuran, väsymyksen ja kaamoksen keskellä.
Koita miettiä niitä iloisia hetkiä, joita olet just kokenut ja miettiä mitä hyvää uudesta päivästä vois löytyä, miten voisit siihen hyvään ite vaikuttaa. Opettele ajattelemaan positiivisemmin vaikka väkisin, niin pikkuhiljaa ryhdyt tekemään niin automaattisesti. Ja juhlien jälkeen on muuten aina ”krapula” , vaikka ei ois mitään juonutkaan. Love you <3
Raissi
Ai niin, tuo opettele ajattelemaan positiivisemmin kuulostaa varmasti tosi kliseeltä. Varmasti ajattelit, että haista Raisa positiivisesti paska. Mutta se positiivisesti väkisinkin ajatteleminen on ihan totta. Sitä pitää opetella, ja pikkuhiljaa ajatuksen juoksu rupeaa itse ruokkimaan itseään. Sama kyllä toimii myös negatiivisten juttujen kanssa, ne rupeaa helposti ruokkimaan lisää ja lisää negatiivisia ajatuksia.
empuska
Mutta kun se on vain vittumaista! Ihan kuin sörkkisin keskarillani silmääsi, sillä tavalla vittumaista tuo positiivarius. Lisäksi jos sitä yrittää ottaa mukaan väärässä mielentilassa, sitä tulee entistä kyynisemmäksi (mikä on todella raivostuttava ilmiö).
Raissi
No, minun tarkoitus oli puhtaasti hyvä. Ei vittuileva, eikä mikään aivoton, ikuinen positiivihymy naamalle juttu. Saahan sitä toki uida siellä kuran ja paskan syövereissä ja olla näkemättä mitään hyvää elämässään, jos niin tahtoo. Mutta mulla itellä ainaki toimii se, kun joku välillä konkreettisesti kertoo mitä kaikkea hyvää minulla omassa elämässä on. En ite vaan niitä aina välttis huomaa, kun siinä mielentilassa näen vaan kaikken kurjan ja paskan.
Monesti ne kurjat jutut kasvaa vielä siellä omassa päässä suuremmiksi kuin ne oikeastaan onkaan.
Sitä minä yritin Emmille kertoa ja luulen, että hän kyllä ymmärsi pointtini.
Emmi Nuorgam
No joo, mutta kuukauden päässä siintävä työttömyys kyllä ihan oikeasti on paskaa, vaikka sen kuinka koittais kimalleliimalla kuorruttaa. 😀
hanne_tasteofhoney
Nyt ajattelin sitten rohkaista sua Emmi tähän positiivisuusajatteluun laittamalla sut heti tositoimiin, ettei jää ajatuksen tasolle. 🙂 Voi tuntua tyhmältä, mutta toimii mulle. Ja mä en todellakaan ole mikään pirkkopositiivinen. Tässäpä haastetta:
http://www.lily.fi/blogit/taste-honey/mista-sina-olet-kiitollinen-tanaan
Emmi Nuorgam
No kieltämättä kävi mielessä, että Raisa ”kilinvittu” H se nyt vasta positiivisuuden perikuva onkin.
Tiedän mitä tarkoitat, mutta tällä univajeella on kyllä mahdoton olla aina Naantalin aurinko. Sallittehan mulle nämä tunteenpurkaukseni, en mää voi lapsillekaan huutaa.
Raissi
Tietty sallitaan 😀 Ja se työttömyys kyllä kalvaa mieltä varmasti. Mutta, kyllä sulle töitä löytyy, aivan takuulla. Ei sitä kimalleliimaa kaikkialle kannata ees yrittää levittää, mutta ruikkase vähän sinne tänne, kyllä sekin jo mieltä kohottaa. Niin ja ruikkimalla riittää pidempään 😀 😀
Emmi Nuorgam
😀 <3
Lilleri78
Kuule, sulla on ihan hurja määrä stressitekijöitä nyt – ei varmaan kukaan lapsetonkaan olis ihan hillittömissä jipiii joulu tulee -fiiliksissä noiden työ- ja työnhakukuvioiden kanssa, ja siihen päälle vielä perhe ja univaje. Nyt riittää kun ihan vain suoriudut noista läpi ja pääset viettämään joulua ihan sellaisena kuin se teille tänä vuonna sopii!
On ihan eri asia askarrella-paskarrella joulukalentereita ja leipoa pipareita kun on kotona 24/7 ja lähinnä kaipaa jotain virikettä ja kivaa tekemistä. Eikä tuollaisten tee-se-itse-juttujen todellakaan tarvitse olla kaikista edes kivoja, jokaisella on omat virkistyksen lähteensä 🙂 Noista mainoskuvastojen idylleistä puhumattakaan – ne on vähän niin kuin joku täydellisten häiden ideaali, jossa olisi niin paljon hääkarkkia, yhteisleikkiä ja pöytäkoristetta, ettei sinne enää ihmiset mahdu mukaan. Haluaako joku sellaista ihan oikeasti?
Ei varmaankaan kovin moni vietä joulukuutaan askarrellen ja siemaillen teetä täydellisesti siivotussa ja koristellussa kodissa, vaan totuus on ihan muuta, pienellä mausteella noiden kaikenlaisten idyllikuvien elementtejä. Etsi säkin se oma, sopivanlainen joulunalustunnelmasi, vaikka vain siitä, että saat työt tehtyä ja joskus nukuttuakin. Raissin vinkki oli hyvä – kun tekee tiukkaa, voi helpottaa kun huomaa niitä pieniä, kivoja asioita, mitä elämässä aina on läsnä, vaikka ikävämmät jutut painaisivatkin harteita.
T. Joulukalenteriompelija, jonka koti on kuin pommin jäljiltä 🙂
Emmi Nuorgam
Ei nyt liity tähän, mutta aattelin opetella ompelemaan tammikuussa, jos ei oo muutakaan tekemistä. Että varaudu siihen, että (ompelu)tekninen tuki käy koko tammikuun kuumana!
Lilleri78
Hahaa! Joo lisää ihmisiä ompeloosin kynsiin! 😀 Mä neuvon mitä osaan, kiljutaan yhteen ääneen Ellaa apuun kun en osaa 😉
paulahelena
No kylläpäs sua nyt koitellaan, ihme kettuilija tää elämä. Mut älä nyt hyvänen aika mistään pitsipipareista paineita ota, joulukuu on kuukaus siinä missä muutkin ja jouluna voi syödä vaikka pizzaa. Mä aina lohduttaudun sillä et lapsi on viel niin nuori ettei sille pysyviä muistoja vielä jää kuitenkaan 😀
Emmi Nuorgam
Ja hei, kinkkupitsahan on melkein kuin jouluruoka!
Kahvittelija
Mä en voi uskoa, että missään perheessä oikeasti pystytään (ainakaan näin pienten lasten kanssa) mitään harmonista, valkeaa unelmajoulua rakentamaan. Kaikilla on kiirettä, stressiä, univajetta, vitutusta ja kaikenlaisia ongelmia, joiden keskelle yritetään raivata pieni pläntti tilaa joululle.
Ja mä haluaisin nähdä ne lapset, joiden kanssa leipominen on rentouttavaa! Mä leivon esikoiseni kanssa aina välillä jotain vain ja ainoastaan sen takia, että se rakastaa sitä touhua, mutta itselle se yhdessä leipomaan ryhtyminen on sellainen ”teen ristinmerkin ja toivon parasta” -rupeama, josta vain yrittää selviytyä mahdollisimman vähillä jauhoräjähdyksillä.
Jaksamista!
Emmi Nuorgam
Mää taas uskon, että oikeasti joku pystyy siihen. Se on vähän sama asia, kuin että uskoisi yksisarvisiin tai siihen, että joku nauttii vauva-ajasta, mutta pakko kai niihinkin on uskoa.. 😛
possu
Mun mies luuli pitkään (kiitos omien ponnistelujeni), että pullantuoksuinen kotiäiti on satuolento. Sitten käytiin yhdellä kaverilla ja totuus paljastui. Korostan, että meillä ei pulla tuoksu.
Nii
Mä oon siivonnu valehtelematta koko päivän. Sit tulin makkariin johon en oo ehtinyt edes koskea ja romahdin sängylle itkemään, kun tuntuu ettei mikään riitä. En oo ehtinyt luutuamaan, en viikkaamaan pyykkejä, en siivoamaan lapsen huonetta, en makkaria, en vierashuonetta. Koko päivä on valunut olkkarin, keittiön ja eteise kuuraamiseen enkä ole todellakaan edes lähellä valmista. Välillä oon vilkaissut Instagramin piparkakkutalotulvaa ja vittuuntunut.
Joten suuuuri sympatiahalaus.♥ kovin on joulumieli kadoksissa tässäkin kaaoksessa.
Emmi Nuorgam
Joko näyttää valoisammalta? Mä tein lopulta sellaisen 30 minuutin pikajärjestelyn eli keittiön siivoamisen ja lasten rojujen kippaamisen lastenhuoneeseen, otin suklaalevyn ja pesiydyin miehen kanssa sohvalle katsoon Mad meniä. Ei ollut kynttilöitä, ei glögiä, ei pipareita, mutta olipahan vähän kevyempi mieli ja pari tuntia mukavaa tekemistä. 🙂
Nii
Pikkuhiljaa 🙂 sain sen makkarinki sit raivattua. Keittiö nyt jäi ruoan jälkeen vähän puolitiehen mutta annoin olla, eipä ne tiskit tai roskakaappi taia karkuun lähtiä tämän työpäivän aikana.
Nii
Pikkuhiljaa 🙂 sain sen makkarinki sit raivattua. Keittiö nyt jäi ruoan jälkeen vähän puolitiehen mutta annoin olla, eipä ne tiskit tai roskakaappi taia karkuun lähtiä tämän työpäivän aikana.
Reedu (Ei varmistettu)
Kommentoisin samaa kuin muutkin, mutta kaikki taisivatkin jo sanoa tärkeimmät. Että ota rennosti vaan, äläkä katso niitä muiden piparin nypläys kuvia. 😀 Ja toinen vinkki mikä tuli mieleen. Mua auttaa jaksamaan tuon tuhatta ja sataa touhottavan taaperon kanssa se, että lähes kaikki särkyvä ja vaarallinen tai muuten vaan liikaa sotkua aiheuttava on oikeasti korjattu pois, piilotettu yläkaappeihin, lapsilukkojen taakse jne. Siis meillä on keittiön veitset ja särkyvät lasikulhot yms lapsilukkojen takana, kukkaruukkuja (ja kukkamultaa) ei ole hetkeen näkynyt missään, vessan ovenkahva (ja myös muiden ”kiellettyjen” huoneiden) ovenkahvat on irrotettu ja ruuvattu uudelleen kiinni ”väärinpäin”, niin että taapero ei yletä niitä aukomaan, hellasta on vedetty nupit irti jne. Jonkun mielestä tämä kaikki voi olla aivan turhaa ja lapsi ei ikinä opi olemaan särkemättä/sotkematta ja whatever.. Mutta minulle tämä on suuri helpotus, kun tiedän, että voin esimerkiksi juoda aamukahvia rauhassa keittiössä ja taapero saa touhottaa niin paljon kuin haluaa, kun pahinta mitä se voi saada aikaan, on joku sukkalaatikon levittäminen lattialle ja siitä nyt ei oikeasti ole mitään haittaa/sotkua/vaaraa kellekään. Pitkä selostus, vaikka tarkoitus oli vain sanoa tsemppiä! 🙂
Emmi Nuorgam
Mahtavaa, että olette löytäneet teille sopivan tavan handlata arkea! Pakko tässä katsoa vähän peiliin: lapseni purki energiaansa kotona, kun en jaksanut lähteä tyypin kanssa pihalle. Ei meillä normaalisti ihan niin villiä ole, vaikka pakko myöntää, että toi uhmantuhma joka ovella kolkuttelee, on aika hermoja riipivää ajoittain.
possu
Työttömyys ei varmasti hymyilytä ketään, mutta sitten on aikaa nyplätä vaikka niitä pipareita jos siltä tuntuu. Ja jos ei tunnu siltä, ei oo pakko suorittaa jos ei tahdo.
Emmi Nuorgam
😀 Sekin on kyllä niin saatanan totta! Just viime yönä ajattelin opetella ompelemaan tammikuussa. Määkin kun muutkin!
Päähenkilö
Ymmärrän niin hyvin. Työttömyysasian, koska olen itse ollut samassa tilanteessa, enkä todellakaan ottanut asiaa kevyesti. Taaperoasian, koska muistin juuri taas, millaista horroria ne päivät välillä olivat kahden pienen kanssa. Ja jouluasian ihan muuten vain.
Mä olen tässä juuri tänäänkin taivastellut mielessäni sitä, miten helvetin aikaisin ihmiset nykyään aloittaa sen ”joulun tekemisen” ja ”jouluun laskeutumisen” ja joulumielen lietsomisen ja mitä kaikkea.
Joulu on musta ihan ok. On kiva olla rauhassa kotona ilman hötkyilyä ja on hauskaa kun lapset jännittää lahjoja. Meillä on aina maailman rennoin joulu. Syödään jotain parhaita paloja niistä jouluruoista, joista me tykätään. Pötkötellään. Lueskellaan. Jos on lunta, niin sitä kivempi. Yhdessäoloa, kerrankin.
Mutta en mä hyvänen aika halua ajatella joulua marraskuussa. Enkä 1.12. Meillä kotona tehtiin aikoinaan joulusiivous siinä 22.12. ja koristeltiin koti seuraavana päivänä. Hyvin ennätti. Lasten näkökulmasta ihanaa oli tietenkin loma koulusta ja vapaa hengailu. Ja se lahjojen odotus. Onneksi puolisoni perheessä on ollut hyvin samanlaiset jouluperinteet.
Ei mua häiritse jouluihmisten tunnelmointi, mutta välillä tulee silti sellainen olo, että edustan omituista vähemmistöä, kun mun ajatuksissa jouluun on vielä runsaasti aikaa. (Ja hyvä niin.)
Tsemppiä, Emmi! <3
Emmi Nuorgam
Thank god! Mää jo aattelin, että onko nyt tosiaan niin että olen ainoa ihminen maailmassa, joka ei ala kamalaa hössöttämistä ja tössöttämistä jo marraskuussa. Onneksi maailman paras hetamargareta toi meidän lapsille kalenterit ja mulle suklaata eilen, voin taas hetkeksi rentoutua ja miettiä niitä joulukoristeita vaikka ens vuonna sitten.. 🙂
Eerika
Ugh! Mä niin komppaan. Ei ole siis mitään hajua mistä sen joulufiiliksen pieraisisi tai kuka ehtisi laittamaan jouluvalot parvekkeen pimeyteen mielellään valoisaan aikaan niin näkeekin vielä jotain. Palattiin viime yönä matkalta ja yhtäkkiä päin pläsiä iski karmiva arki, tulossa olevat tytön ekat syntymäpäivät, pyykki- ja tiskipinot, koirien lenkitys, isot pinot jouluaiheisia mainoksia, somen ”olen väkertänyt itse 24 pientä lahjaa ja joulukalenterin, askarrellut joulukortit, leiponut pipareita ja torttuja, pitänyt pikkujoulut ja somistanut kotia tiptap” -postaukset.
Sanoinkin miehelleni, että äh, huomenna on Joulukuun ensimmäinen ja mun olisi pitänyt väkertää meille joulukalenteri. Mies kysyi että miksi. Onneksi Ukki oli lähettänyt postissa joulukalenteriarvat meille jokaiselle!
Ehkä saan vielä tästä ankean pimeästä loppuvuodesta niskalenkin ja ne joulupuuhastelutkin alkaa tuntua mukavalle.. ainakin kun Alepan setä kantaa meille huomenna ruokakassit ovelle ja sieltä paljastuu glögiä ja valmista piparitaikinaa, voi ottaa sitten vaikka parit instagram-kuvat kun saa ne sieltä kasseista purettua 😉
Tsemiä sinne, tulevaisuuden epävarmuus on aina yhtä ahdistavaa. Ehkä voit lohduttautua sillä että jos uuden työn hakemisessa tuhraantuu hetki, niin ehkä siinä jonkun pullankin leipoo sitten ohessa 😉
Emmi Nuorgam
”somen ”olen väkertänyt itse 24 pientä lahjaa ja joulukalenterin, askarrellut joulukortit, leiponut pipareita ja torttuja, pitänyt pikkujoulut ja somistanut kotia tiptap” -postaukset. ”
Nimenomaan, nämä mulla kaatoi kupin ihan nurinniskoin. Ei siinä, tietysti jokainen saa askarrella ja paskarrella niin paljon kuin sielu sietää, mutta siitä tulee ihan valtavat paineet meille, jotka ei oo uhrannut puolta ajatusta koko joululle: tyyliin että traumatisoituuko mun lapset nyt, kun en oo itse virkannut niille kalenteria. Voi luoja.
Eerika
No niinpä! Mun tyttö ainakin traumatisoituu vaikkei se edes tiedä mikä joulukalenteri on tai tule muistamaan tästä ajasta mitään!
Pari sannaa
Mitä vittua, ai jengi käyttää kuukauden vuodesta siihen, että ne rauhoittuu jouluun? VÄSYNYTTÄ!
Eiku siis, öö, öö, mitä mun piti kommentoida? Joulurauhaa. Ite aattelin tänäkin jouluna mennä vanhempieni luo ja iltaisin niiden mentyä nukkumaan tissutella yksin punaviiniä, syödä sillileipiä ja kattoa VHS:ltä Bridget Jonesia. Joulunvietto ja siihen rauhoittuminen alkaa 23.12. noin kello 18.00, ellei lasketa glögikautta, joka alkoi jo.
Kippis rehelliselle tekstillesi. Toivottavasti uusi työ löytyy pian. <3
Emmi Nuorgam
😀 Just mun tyylinen joulurauhaan laskeutuminen, arvostan!
Taidan polttaa ne joululehdet. Sillähän tästäkin päästään.
hanne_tasteofhoney
Mun joulustressinlievitystaktiikka on se, että kun lapset on saatu tuntikausien nukuttamisen jälkeen vihdoin sänkyyn, sammutan kaikki valot, sytytän kynttilöitä ja laitan joulukuusen ja ikkunoiden jouluvalot päälle. Luurit korvaan, teemuki viereen ja koneelle. Kun ei näe eikä kuule mitään, on helppo vaikka sitten näennäisrentoutua hetkeksi ja unohtaa rahahuolet, parisuhdekriisit ja kiukuttelevat ja huonosti nukkuvat ipanat. Se instagramin yltiöpositiivinen idyllikuva voi monelle olla se, joka sitä arkea pitää pystyssä – keskittyminen siihen viiden sekunnin idylliin, kun se lasten kanssa leipominen on kivaa. (Kaikki äidithän tietää, että se loppuaika poimitaan piparitaikinan rippeitä lattialta ja lasten hiuksista, irrotellaan riitapukareita toisistaan ja lasketaan sataan kerta toisensa jälkeen…)
Mä yritän myös jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä, että sinkkubloggaajilla on ehkä vähän eri sauma koristella kämppä viimeisen päälle kuin mulla, jolla kaksi riiviötä juoksee seiniä myöten. Siinä ei Aalto-maljakoille ole yhtäkään turvallista paikkaa muualla kuin naftaliinissa.
Ja mä tiedän että tää ei just nyt sua lohduta yhtään, mutta sekä mut että mun mies irtisanottiin saman viikon sisällä töistä viime helmikuussa. Ja USA:ssa ei oo paskan vertaa mitään sosiaaliturvaa, varsinkaan mulla ulkomaalaisena, vaikka mulla green card onkin. Se oli tosi mustaa aikaa. Onneksi mulla on maailman optimistisin puoliso, ja se sanoi että hei, iloitaan nyt edes sitten siitä, että meillä on kerrankin aikaa olla koko perheen kanssa kotona. Stressitöntä se elämä ei taatusti ollut, mutta pakko siitäkin elämäntilanteesta oli kaivaa jotain positiivista, jotta jaksoi nousta siitä jotenkin ylös. Vaikka koko prosessi oli mulle varsinkin tosi traumaattinen ja järjetön kolaus omalle itsetunnolle ja turvallisuudentunteelle, näin jälkikäteen olen siitäkin kiitollinen. Pääsin pois tulehtuneesta työilmapiiristä ja sain nykyisen osa-aikaduunini, joka on meidän pikkulapsiarkeen täydellinen vaihtoehto. Sulle on varmasti myös luvassa paljon hyvää, ehkä jotain parempaakin. Tsemppiä, lähetän sulle täältä annoksen Phoenixin aurinkoa 🙂
Emmi Nuorgam
Otan auringon ja sun sanat kiitollisena vastaan! Toi yhteinen aika on itseasiassa just nyt se, mikä mut pitää pinnalla. Että enää kuukausi tätä hullunmyllyä – sitten tammikuussa saadaan viettää aikaa perheen kesken jo taas ihan kyllästymiseen saakka. 🙂
LauraEm.
Eipä oo koristeita näkynyt täälläkään. Mies osti mun toiveikkaasta pyynnöstä yks päivä pari settiä jotain joulupalloja, mutta en enää tiedä missä ne on. Glögiä join kerran kaverilla, söin myös joulutorttua. Onneks mummo pitää meidät piparkakuissa ympäri vuoden, niin ei jää lapsen piparittomuustraumat mun harteille. Aamulehti lähetti joulukalenterin, toinen mummo anto toisen (sitä suklaata! joulu on kerran vuodessa vaan!). Lahjat oon kylläkin hankkinut jo lähes kaikki, johtuen siitä että hoksasin jo kesällä alkaa poimiin ihmisten puheista haluamisia, ja oon ilman miettimisiä hommannut sitten niitä.
Yritys joulupanostukseen on ostaa piparitaikinaa, lainata äitiltä pari muottia, ettiä jotain punasta tai muuten ”jouluista” vaatetta tytölle, siivota keittiön pöytä, sytyttää pari kynttilää ja ottaa lopputuloksesta eli idyllisessä joulukodissa piparkakkuja leivoskelevasta tonttutytöstä muutama huijauskuva, josta ehkä vielä jossain vaiheessa ehtis teettää joulukortit. Onhan tää M:n kolmas joulu ja kertaakaan ei oo saatu aikaseks lähettää lapsen kuvalla varustettua korttia, miten epärakastavia vanhempia olemmekaan. Takaporttina on, että tää toteuteaan ens vuonna ja tänäkin vuonna ne muutamat lähetetyt kortit on tiimarin pakettipakkaus, joka kirjotetaan ja lähetetään viimesten päivien tienoilla.
Ja mä kuitenkin vielä tykkään joulusta ja siihen liittyvistä asioista, eli se valmisteluiden ja panostuksen määrä ei oo ihan verrannollinen 🙂 iisisti vaan, who cares mitä muut tekee.
Janica B. (Ei varmistettu)
Mun jouluksi riittää Ikean ledivalonauha ja venäläisellä vodkalla terästetty glögi. Ollaan V:n kanssa jo vuosikaudet pakattu lahjat ihan sanomalehtiin ja vedetty jesaria päälle. Kumpikin vihaa askartelua ja jätettä, ja noi lehdet menevät joka tapauksessa kierrätykseen, joten kaikki voittavat.
Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia askartelijoita, tuunalijoita ja kotoilijoita. Minä en. Ja joulu on silti aina tuntunut joululta, kun aattona satsataan niihin ruokiin, ostetaan jääkaappi täyteen hyviä juustoja ja viinejä ja tehdään porukalla Aamulehden ja Hesarin kuva- ja sana-arvoituksia. Aloitetaan aamu tunkemalla suuhun kourallinen Geishaa ennen hampaidenpesua, vaikka yrjöttää. Valitellaan turvotuksesta ja röyhtäillään sohvalla maaten. Sitä se joulu on, kolme päivää ruokaa ja totaalista nollaamista. Tosin saapa nähdä miten tänä vuonna on nollaamisen kanssa, kun ne selviytyneet koiranpennutkin ovat sitten jo luovutusiässä ja tuolla mummolassa, mihin mekin suuntaamme.
Mulla on jotenkin sellainen täysin epätieteellinen perstuntuma, että mitä suurempi tarve ihmisellä on käyttää hashtagia #feelingblessed, sitä suurempi kaaos siellä himassa oikeasti on käynnissä, älä siis välitä.
Harteillasi on nyt toista vuotta sellainen taakka, että kenenkään ei voi olettaa selviytyvän siitä kepeällä ja iloisella mielellä. Mielestäni saat ihan luvan kanssa olla väsynyt ja ärtyisä, kunhan vain muistat myös arvostaa itseäsi. Kuten sanoin aikaisemmin, tulet selviytymään, ja sulle tulee tapahtumaan vielä hyviä ja antoisia asioita. Joistakin ihmisistä sen vain tietää.
Joulumieli, mitä se on? - EMMI NUORGAMEMMI NUORGAM
[…] tulee suoritus, joka kasvaa rinnassa aina suuremmaksi ja suuremmaksi möykyksi ja sitten lopulta sen oksentaa ulos vain kaikkine niine ajatuksineen, jota jo lokakuusta alkaen takaraivoonsa […]