Sunnuntaisen tunneoksennukseni läpikäynti jatkuu edelleen. Olen ollut monta viikkoa aivan sairaan ahdistunut tulevaisuudesta, nukkunut olemattomia pätkiä, kantanut vähän liian raskaita painoja harteilla ja ollut taas todella paskaa seuraa – sunnuntaina kaikki se sitten kulminoitui niihin helvetin piparkakkutaloihin ja adventtikynttilöihin. Jäin miettimään kommentteja, joissa kehoitettiin ajattelemaan positiivisesti ja miettimään, mikä kaikki omassa elämässä on hyvin – ettei kaikkien muidenkaan elämä ole vain joululauluja ja itse ommeltuja kalentereita, nuo ovat vain pintaa joka nostetaan esiin.
Ajatus on musta jotenkin todella häiritsevä.
Pitäisikö mun siis lähteä mukaan siihen epärealistisia kuvia joulunodotuksesta maalailevaan joulusatuun? Onko niin, että joulu on pyhä – ei silloin sovi olla surullinen, uupunut, stressaantunut tai muuten vain vittuuntunut? Pitääkö jouluna maalailla omasta some-elämästä sellainen piparintuoksuinen ja kimaltava utopia, jossa lapset on nättejä ja puoliso hieroo joka ilta jalkoja kynttilänvalossa? Ja jos pitää, niin miksi?
Mun elämä harvoin on täydellistä – enkä haluakaan sen olevan. Mun elämässä on ylämäkiä ja alamäkiä – myös joulukuussa. Mää en ehdi, jaksa enkä haluakaan alkaa stressaamaan joulusta vielä, vaikka se kuinka ihanaa aikaa olisikin. Varsinkaan, kun en tarvitse joululta mitään muuta kuin hyvää ruokaa ja pitkiä unia – en ennenkään ole leiponut piparkakkutaloja tai askarrellut joulukalentereita, joten miksi ihmeessä nyt pitäisi?
Sunnuntaina ja vielä eilenkin olin ihan valmis lopettamaan bloggaamisen tähän – pitäkää ne vitun täydelliset elämänne ja joulurauhanne – mutta ehkä mä nyt rauhoitun hiukan ja hengitän syvään.
Elokuussa kirjoitin näin:
”Vaikka eihän täydellisyys ole kiehtovaa. Täydellisen symmetriset kasvot näyttää keinotekoisilta ja aina valkoisena ja puhtaana hohtava koti tylsältä. En viehäty blogeista, joissa kaikki on aina ruusunpunaista, lapset kilttejä ja mies upea – on paljon mielenkiintoisempaa lukea ja elää elämää, jossa tapellaan ennen Särkänniemeen lähtemistä, vaikka vannottiin että ”me ei sitten olla samanlaisia kun meidän vanhemmat”, jossa lapsi haluaa pukea nimenomaan ne kaikista kamalimmat vaatteet päälleen ja esitellä napaansa kaikille vastaantulijoille tai jossa syödään kolme päivää putkeen samaa einesruokaa, kun rannalla oleminen aina vähän venähtää.”
Tämän saman ajatuksen voimin ajattelin jatkaa myös tästä eteenpäin. Tässä blogissa tuskin tullaan askartelemaan prinsessalinnaa piparkakkutaikinasta, neulomaan katulapsille villahaalareita tai edes esittelemään söpöjä joulukorttikuvia lapsosista. Sen sijaan tässä blogissa tullaan vielä kiroamaan monta kertaa sitä, että kaikki jää aina viime tippaan, taas myöhästyttiin lapsen muskarin joulujuhlista ja ne valmistaikinasta värkätyt piparitkin paloi.
Ei pintaa, ei positiivisuutta, ei kimalleliimalla kuorrutettuja kakkakonvehteja vaan realistista joulunaikaa. Sitä tämä on.
phocahispida
Mun mielestä joulun aikaan kuuluu ne joulupuuhat sillä normikaaoksella höystettynä eli jotkut piparipellillisistä palaa, jouluvalot tippuvat mieheltä 7. kerroksesta alas kesken ripustuksen ja muuntaja hajoaa, uutta hakiessa Ikeassa tulee sähkökatkoa ja kassojen heräämistä odotellaan puoli tuntia päiväuniväsyneen lapsen kinutessa karkkia ja jonain jouluaattona sen syömisen katkaisee koko perheen oksennustauti.
Ja SILTI, vaikka paperilla tietää, ettei joulu ole mikään stressi- ja katastrofivapaa alue, joidenkin puuhien ja juttujen osalta huomaa elätelleensä ihan epärealistisia joulufantasioita. Itse esimerkiksi meinasin repiä pelihousuni, isomummon vanhat ikonit ja tukan päästä, kun lapsi hajotti kalenterinsa.
Mikä meitä aikuisia ihmisiä oikein vaivaa? :DD
Emmi Nuorgam
No, sanotaanko näin, että onneksi meillä ei eilen ollut ketään kotona kun menin töistä kotiin ja hetan tuoma joulukalenteri löytyi silputtuna keittiön lattialta.. :'(
phocahispida
Voi lapset, miksette osaa arvostaa hyviä asioita! >:(
Anniinas (Ei varmistettu)
Meilla lapsi sai postissa kummitadilta joulukalenterin ja siita syntyi hirvea riita ja raivoitku, kun pieni ei voinut kasittaa, miksei niita luukkuja saa heti avata. Lopulta annoin periksi ja yhdessa sitten jalkinyyhkytysten kanssa avattiin ne hemmetin luukut samantien. Etta joo, kuinka sita oppisi ettei normien mukaan elo aina tuota parasta lopputulosta.
lauraKR (Ei varmistettu)
Normikaaosta. Kiitos! Mä yritin leipoa vanhemman kanssa sunnuntaina pipareita. Lapsi kyllästyi painettuaan kerran muotin, sen jälkeen olisi lähinnä halunnut syödä taikinan. Kokonaan. No kolme pellillistä niistä paloi, puolitoista onnistui. Toki ne onnistuneet päätyi instaan..
Ja ei. Ei edelleenkään nukuta. Ja täällä töissäkin on pihalla työmaa ja jatkuva älämölö.
Emmi Nuorgam
Voi ei. Eikö V:n kohta jo saisi johonkin nukkumista opettelemaan? Mää oon käsittänyt, että sellaista opetusta järjestetään jossain – se on mun viimeinen oljenkorteni.
LauraKR (Ei varmistettu)
Jeps. Mulla on joku numero, mutta kun sinne voi soittaa tyyliin keskiviikkoisin klo 11-11.30. Arvaa muistaako koskaan?
Emmi Nuorgam
Viikon tärkein kalenterimerkintä!
Miiza
Hei, mulla ei oo lapsia, joten en ota kantaa siihen miltä se tuntuu kun lapsi silppuaa joulukalenterin tai ei jaksa leipoa pipareita… haluaisin vain sanoa, että musta on todella paljon mukavampi lukea tällaista rehellistä pohdintaa mitä sinä ja esim. phocahispida kirjoitatte, kuin sellaista ”meillä leivottiin lasten kanssa näitä täydellisiä pipareita ja lapset on niin täydellisen kilttejä 24/7”. Liika täydellisyys tuntuu aina päälleliimatulta ja väkinäiseltä.
Eli jos yhtään lohduttaa, niin mä ainakin tykkään lukea realistisesta elämästä, en mistää unelmaelämästä 🙂
Emmi Nuorgam
Mua tossa silppuamisessa vitutti eniten se, että se oli meille varta vasten tuotu ilahduttamaan synkkää päivää ja sitten mieheni oli antanut Hildan silputa sen. Tyhmää hommaa.
Gigi
Mä kyllä haluaisin nähdä muutamat kimalleliimalla koristellut kakkakonvehdit:D
Tsemppiä Emmi, kirjotat ihanan rehellisesti!
Emmi Nuorgam
No katotaan, tässä on tää pottaharjoittelu koko ajan käynnissä – mistähän sellasta kimalleliimaa nykyään sais.. Hmm.
Kristaliina
<3 Emmi <3
En tiedä, lohduttaako tämä yhtään (tuskin), mutta täällä realistisessa puutalossa ei ainakaan niitä joulupuunausidyllipusipusisuklaakonvehteja tulla näkemään. Ei riitä aika, energia eikä halukaan. Onkohan meillä tän maan ainoa 2-vuotias, jolla ei ole joulukalenteria…? Ei se sitä osaa kaivata 🙂
Jouluaattona ehkä kärtsätään yksi pellillinen pipareita ja kytketään tv niin, että voidaan katsoa Lumiukko. Illalla Joel saa vetää tonttulakin päähän ja ”leikitään joulupukkileikki” ja napero saa paketissa mun vanhan My Little Ponyn.
Siinä on mun mielestä jouluidylliä ihan riittämiin. En tosiaankaan aio ottaa mistään ulkopuolelta paineita asioista, joilla oikeasti ei ole mitään merkitystä. Vain sillä on, että perhe voi mahdollisimman hyvin. Ei siihen kimalleliimaa tarvita.
Tuskin auttoi mitään, mutta sarjassamme ”tulipan mieleen – näin meillä” 🙂
Kristaliina
PS. Me ei menty tirpan muskarin konserttiin. Ei jaksettu. Väsytti.
Emmi Nuorgam
Ihanaa että sä olet asian kanssa niin sinut. Mulla tää oli ennemminkin sellainen ”AAA oon paska äiti ja bloggaaja, ei oo idylliä, oon huono ihminen!” -tyyppinen lähestymistapa.
Kristaliina
Hehee, no se varmaan kyllä enimmäkseen johtuu siitä, että en ole itse ollut ennenkään mikään jouluihminen – tää on ehkä vaan luonteva jatko sille 🙂
Mutta joo kyllä mä muutenkin ajattelen kyllä niin, että lapsille pienetkin asiat on isoja! Mä kun vaan jotenkin uskon, että se lapsen idylli voi olla se käytetty leluponi ja tonttulakki – ei siihen niitä glitterliimoja tarvita 🙂
Emmi Nuorgam
Ja niinhän se usein onkin! Lapset on siitä jänniä, ettei ne tiedä mistään muusta. Kaikki on niille ihan normaalia, niin hyvässä kuin pahassa.
feliz
Sun blogi rehellisyydessään tekee siitä just niin hyvän ja angsteihin samaistuminen helpottaa lukijan omaa angstia. Kiitos siis kimalleliimattomuudesta 🙂
Vierailija (Ei varmistettu)
En tiedä, ymmärsinkö nyt oikein, mutta siis sä et ilmeisesti halua jouluhössötystä, etkä töhötystä? Ja sitten kuitenkin ahdistut siitä, että joku muu haluaa, niinkö?
Hmmm, mä en nyt oikein nää, että mikä tässä on ongelma? Ne hössöttää ja töhöttää ketkä haluaa ja ne ei, ketkä ei halua. Kotihoidossa olevat lapset tyytyy just siihen jouluun, mikä niille tarjotaan.
Emmi Nuorgam
Nimenomaan, ne tössöttää jotka haluaa. Se tajutakseen piti hengitellä hetki syvään ja rauhoittua, tajuta että onneksi mun ei tartte. 🙂
pullati (Ei varmistettu)
En ymmärrä. Miten Emmi voitkin pahoittaa mielesi…. kaikesta?
Miten voit pahoittaa mielesi siitä, että osa ihmisistä haluaa elää tunnelmallista joulun aikaa jos se ei sinua itseäsi edes kiinnosta?
Ja kun monet tuntemattomat ja tututkin lohduttavat sinua ahdistuspostaukseesi, niin loukkaannut siitäkin?
On aika pinnallista ajatella, että ihmiset jotka jakavat elämästään niitä onnellisia hetkiä haluaisivat jotenkin elää vai ”kiiltokuvaelämää”. En usko että asia on näin. Ne hetket kun saat sen piparin leivonnan onnistumaan lasten kanssa ovat ehkä vain hetkiä jolloin lapsistaan ja itsestään voi olla todella ylpeä ja sen hetken haluaa paitsi tallentaa itselle myös jakaa muille. Se on mielestäni hyvin inhimillistä. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä etteikö vastoinkäymisiäkin tulisi.
Meille monille on kuitenkin siinä arjessa tallustellessaan todella lohdullista ja voimia antavaa se kun muistelee niitä hyviä hetkiä. Miksei voi myös pyrkiä iloitsemaan muiden onnistumisista ja hyvistä hetkistä sen sijaan, että vertaa heti omaa elämäänsä niihin.
Ja se neuvo siitä että pyri ajattelemaan positiivisesti on se juttu, joka kantaa niiden kaaospäivienkin läpi. Ei kannata torjua sitä suoralta kädeltä, eikä sen neuvon noudattaminen tarkoita mitään kiiltokuva-arkeen siirtymistä. Sen pointtina on se, että muistat ettei aina ole onneksi sellaista. Kerran me tehtiin ihania pipareita.
Vierailija (Ei varmistettu)
Mietin ihan samaa. Tuntuu olevan tämän blogin tyyli nykyisin meuhkata muiden tekemiset vääränä. (..ehkä lukijoiden kalastusta? ) Ihan kuin joku joka leipoo, vaatisi muita leipomaan. Mielestäni vähän mustavalkoista.
Jos haluat elää joulua ilman kultahileitä, niin elä . Ei kai sitä tarvi alleviivata, jos se on itelleen ok. Toisten piparkakkutalot ei varmaan oo sulta pois tai hyökkäys sun valitsemaa kantaa kohtaan. Mukavaa joulun odotusta joka tapauksessa!
Emmi Nuorgam
Tää blogi on ollut omien ja muiden valinnoista meuhkaamista jo vuosikaudet, joten lupaan, että kun alan kalastella klikkejä, niin näytän tissit. 🙂
Vierailija (Ei varmistettu)
Täysin samat ajatukset itsellekin nousi tästä postauksesta.
Lisäisin kyl vielä että toi ”ajattele positiivisesti” on enempi semmonen yleinen elämänohje eikä vaan joulun aikaan pyhitetty.
Emmi Nuorgam
Ei se tietenkään mulle kuulu piirun vertaa, jos jollain muulla on täydellinen elämä, onnea heille! Enkä mä ole loukkaantunut, vaan ehkä enemmänkin harmistunut. Siitä, että tulee huono omatunto, jos ja kun en leivo pipareita – pitäiskö mun, kuuluuko näin tehdä, onko mun lasten joulu pilalla? Siksi oli ihan hyvä hetki rauhoittua ja hengitellä ja tajuta, ettei mun tarvitse siitä paineita ottaa. Että kukin tavallaan, minä tällä ja joku muu jollain muulla. 🙂
Vierailija (Ei varmistettu)
”Ei se tietenkään mulle kuulu piirun vertaa, jos jollain muulla on täydellinen elämä, onnea heille!”
Nyt kaikella rakkaudella. Ei kenelläkään taida olla täydellistä elämää varsinkaan lapsiperheissä. Halojata halloo. Luitko sä nyt mitä tässä yläpuolella kommentoitiin? Pullati tiivisti asian aika hyvin. Elämä on kuin pulla (sattuipa sopivasti) ja jokainen varmasti sinne yrittää leipoa rusinoita mukaan. Niissä rusinoissa on sitten sitä makua mitä muistella. Ja jokainen saa leipoa ihan omat rusinansa sinne. Toiset tekee sitä jouluna, toiset jostain muusta. 🙂
Mä en nyt yhtään usko, että me muut aiheutetaan sulle näin paljon pahaa mieltä joulutunnelmoinnilla. Ei kukaan laita joulupipareista kuvia nettiin sun kiusaksi. Kyllä se kenkä puristaa nyt jostain muualta. Rakkautta ja voimia sen selvittämiseen. <3
Emmi Nuorgam
No kaikella rakkaudella, luitko itse tuon mun kommentin? Juurihan sanoin, että kukin tehkööt tavallaan ja etsikööt itselleen parhaan tavan. Minäkin tajusin, ettei mun tartte jos en halua – ei ole mikään pakko. Ja se on hienoa se! Ja siis miksi tämä nyt on tulkittu niin, että mää olisin muille vihainen? En ole, kun olen ollut vihainen itselleni. Enää en ole. Ei kukaan olla vihaisia kellekään, on joulukin ja kaikkea. 😉
Faabeli
”Ei se tietenkään mulle kuulu piirun vertaa, jos jollain muulla on täydellinen elämä, onnea heille!”
– Joku Vierailija taitaa olla nyt hilppasen ironiantajuton tässä kohtaa.
Emmi Nuorgam
Tai ehkä pikemminkin etsii sitä paikoista, joissa sitä ei ole. Ihan oikeasti toivotan onnea ja iloa ihmisille, joilla on omasta mielestään täydellinen tai edes lähes-sellainen elämä! Ja myös meille joilla ei ole. Kukin tyylillään. 🙂
empuska
No kun se nyt näyttää somen kautta niin täydellistä, kun ei sitä nyt kehtaa valittaa ja jos valitetaan, niin valitetaan niin, ettei se kuulosta valittamiselta, kun ettei vain vähänkään vaikuteta negatiivisilta. Ongi sieltä hattaroiden ja kissanpentujen seasta se epätäydellisyys sitten. Ei vaan löydy.
Ja jos valittaa, niin voi herramunjee, eikö siellä Afrikan lapset ja intilaisten insinöörien eurot jo lentele, miten suomalainen valkoinen nainen ei saisi valittaa, kun vituttaa aika rankasti. Etenkin kun Emmi sanoi tuossa aikaisemmin, että jos hänen tapansa valittaa toi hänet siihen pisteeseen, että jee, ei hänen tarviikkaan hifistellä niistä piparkakkujeesusteluista, mitä kaikki muut, well good for her. Mutta moniko positiivisuutta naama väärällään on viitinnyt tällaista pientä faktaa huomioda?
Ei, he vaan ovat olleet ihan liian kiireisiä pahoittamaan omia mieliään asiasta, kun joku nyt noin nyt kehtaa valittaa. Ihan kivan ironista, että ensin jeesustellaan positiivisuudesta, muttei sitten itse osata olla se parempi tyyppi, joka kääntää toisen posken ja iloitsee, että toinen hiffasi taas jotain oleellista.
Kahvittelija
Mä tykkään tunnelmoida joulua. Mä tiedän jo nyt, että mun kaikki aattohaaveet eivät tule toteutumaan: haaveissa siis on rauhallinen jokirantakävely aamupäivällä, jossain vaiheessa riisipuuroa, joulupukin vierailu, jouluruoka, jonka valmistaminen ja kattaminen ei kiristä kenenkään hermoja…kaikenlaista siis haaveilen, koska tykkään joulusta. Mutta tiedän, että lasten kanssa aatto menee niin kuin menee: voi olla, että vauva ei nukukaan silloin kuin yleensä tai joku on kipeä tai esikoinen menee jännityksestä sekaisin ja on tavallista ärhäkämpi…mutta silti, se joulurauhasta ja -idyllistä unelmoiminen piristää mua tämän harmauden keskellä. Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa tai tekopositiivista, että haluaa leipoa lastensa kanssa pipareita tai torttuja tai että ompelee itse joulukalenterin tai muuta vastaavaa. Jotkut pystyy, osaa ja ehtii paremmin, osaa ei kiinnosta, osa ei jaksa, osa stressaantuu pelkästä ajatuksestakin, että joulupöydässä pitäisi olla tarjolla jotain muutakin kuin tavallista arkiruokaa. Mutta mun mielestä nämä kaikki tavat ovat ihan hyviä tapoja viettää joulua. Yritän siis sanoa sitä, että ei ne jonkun perheen kimallepiparit ole sulta pois. En tosin tiedä, vihjasitko edes siihen suuntaan.
Mulla itselläni on ihania joulumuistoja lapsuudesta. Meillä ei mennyt joulunvietto koskaan ns. överiksi vaan mun vanhemmat toteutti tiettyjä, hyväksi havaittuja perinteitä, välillä runsaammin, välillä niukemmin. Mulla on ollut turvallisia jouluja, jolloin ei ole tarvinnut jännittää sitä, onko esimerkiksi oma vanhempi humalassa – on saanut jännittää vain joulupukin tuloa. Haluaisin itsekin luoda omille lapsilleni kivoja joulumuistoja, meidän tyyliin sopien.
Emmi Nuorgam
Ei, en vihjannut. Totesin vain ääneen, että sitä tunnelmointia ei täältä löydy. 🙂
iinahenriikka (Ei varmistettu)
”Pitäisikö mun siis lähteä mukaan siihen epärealistisia kuvia joulunodotuksesta maalailevaan joulusatuun?”
Ei pitäisi, jos ei siltä tunnu ja/tai aikaa ei ole! Olisiko tässä kyseessä se ilmiö, että olet kerta kaikkiaan niin väsynyt, että otat toisten jouluvalmistelut loukkauksena ja käskynä toimia samalla tavalla? Helpostihan se siltä tuntuu, jos on itse ihan poikki. Tuttua itsellenikin. Sitä alkaa potea jollain tapaa syyllisyyttä ja huonommuutta, vaikka oikeastaan piparinkuvia Instagramiin postailevien ihmisten tarkoitus ei ainakaan yleensä ole syyllistää muita. Monena vuonna olen potenut suoranaista jouluvihaa; ärsyttää ihmisten joulumeuhkaus, kun itsellä ei vain ole aikaa eikä kiinnostusta laittaa mitään.
Mulla ei ole lapsia, mutta vähintään 50-tuntiset työviikot (ne on nää opettajien lyhyet työpäivät…) takaavat sen, että tässäkään kämpässä ei todellakaan tulla pipareita syömään tai enkeleitä liimailemaan. Ja tänä vuonna yritän vihdoin ajatella, että se on ihan ok. Joulu on sitten vasta loppukuusta!
Tsemppiä! Luen usein, kommentoin harvoin (jos koskaan vielä?), mutta nyt tuntui, että tarpeeseen tulee 🙂
Emmi Nuorgam
Juu en mää ajattelekaan, että kukaan sitä piparinkuvaa julkaisee mua loukatakseen. 😀 Kai se on kateutta tai syyllisyyttä tai jotain, mutta kuten sanottu, ehkä tää tästä.
Kiitos kommentista, pian se teilläkin helpottaa!
Vierailija (Ei varmistettu)
Kyllä minä niin mieleni pahoitin tuosta sun aikaisemmasta varaslähtö jouluun -kirjoituksesta. Byääh! Ei yhtään realistista.
Vierailija (Ei varmistettu)
Mä niin ymmärrän fiiliksen. Joskus sitä on vain niin väsynyt, no… kaikkeen, että haluaisi lopettaa instat ja blogien seuraamisen.
Tällä hetkellä saan kuitenkin voimaa muiden joulusatuilusta. Mä kun rakastan joulunalusaikaa. Rakastan leipoa, pitää kotia siistinä, tunnelmoida ja myös ikuistaa niitä hetkiä kuviin. Nyt vain sattuu olemaan päällä kakkosraskauden aiheuttama armoton pahoinvointi, joka lukitsee lähinnä sänkyyn. En tiedä millainen joulu meille tulee. Lahjoja ei ole ostettu ja kai sitä pyhiksi haetaan laatikoita ja muuta kaupasta. Mitään ei tee mieli ja kaikki leipomuksetkin vain oksettaa. Muiden kuvien kautta pääsen edes hetkittäin joulutunnelmaan ja katsonkin kuvia suurella haikeudella – seuraavana jouluna sitten.
Emmi Nuorgam
Voi ei! Mää makasin viime joulun oksennusympäri sohvan vieressä ja söin jouluaattona jugurttia – puoli pikaria, enempään en pystynyt. Joten todellakin tiedän miten ankeaa se on. Toivottavasti olo pian helpottaisi ja pääsisit säkin nauttimaan herkuista!
Vierailija (Ei varmistettu)
Voin jotenkin samaistua tuohon ärsyyntymiseen kaiken kiiltokuvamaisuudesta. Vaikka toki tiedän, että ne piparinleivonnat kynttilänvalossa Marimekon essuihin puettujen lapsien kanssa on niitä spesiaalihetkiä. Ei ne ole kenenkään 24/7, vaikka sellaisena ne usein tunnutaan esittävän. Oon jotenkin ihan kyllästynyt täydellisiin kuviin täydellisistä asetelmista täydellisissä kodeissa. On hienoa etsiä kauneutta arjesta, mutta tapa tuoda se esiin tuo mulle mieleen useimmissa tapauksissa mainokset. Kaipaan henkilökohtaisiin blogeihin enemmän rosoisuutta, pohdintaa, nolouksia, itsetutkiskelua, kyseenalaistamista, heikkoutta ja hauskuutta. Jotain, mikä erottaa ne sisustuslehden tuotesijoitteluun perustuvasta jutusta. Sitä, mitä oli enemmän silloin ennen Instagrammia ja jokabloggaajan järkkäreitä. Siksi tykkään sun blogista.
Ja ennen kuin joku kommentoi, niin olette ihan oikeasssa, ei kenenkään tarvitse lukea niitä kiiltokuvablogeja, ellei halua. Tympii vain, että yhä enemmän ollaan menossa siihen suuntaan, missä järkkäriä arvostetaan enemmän kuin verbaliikkaa.
Loppukevennys <3 http://youtu.be/o_5OtsdBBIg
-Elina
Emmi Nuorgam
Puit hyvin sanoiksi sen mitä määkin tuolla epätäydellisyydelläni hain, kiitos.
Ella F.
”Tympii vain, että yhä enemmän ollaan menossa siihen suuntaan, missä järkkäriä arvostetaan enemmän kuin verbaliikkaa.”
Naulan kantaan, en voisi olla enempää samaa mieltä.
Ja Emmille ❤ En ole jouluihminen, enkä sen puoleen kovin kiiltokuvainenkaan, ei varmaan tule yllätyksenä. Maailmassa eniten vihaan sitä, kun on masiksessa ja muutenkin elämä tuntuu potkivan päähän, ja sitten joku sanoo, että reipastuhan vähän ja mieti, mitä kaikkea hyvää sulla. Negatiivisetkin tunteet on tunteita. Ja itsehän mietin aina vain Pohjois-Koreaa, kun on tosi tiukka paikka.
Emmi Nuorgam
Koska mä nyt kotonakin tappelen tästä kirjoituksesta, niin ilmeisesti ei ole oikein huumori välittynyt.
Rautalankaa:
1. En ole vihainen yhtään kenellekään siitä, jos joku haluaa leipoa pipareita ja on joulu ihminen. Myönnettäköön, hiukan vitutti de etten saisi omassa blogissani olla edes joskus surullinen – aina ei vaan niitä positiivisia puolia löydy vaikka kuinka katselisi. Mutta sekin meni ohi.
2. Olin lähinnä vittuuntunut itseeni. Pettynyt siihen, etten saa niin yksinkertaisia asioita tehtyä ja varmistunut, kun ei ollut joulumieltä.
3. Tänään hengittelin syvään ja totesin, että onneksi mun ei tarvitse tehdä mitään sellaista jos en halua, kukin tyylilllään.
4. Kirjoitus on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, eikä tarkoitus ollut loukata ketään.
5. (Christmasin)peace and love.
Emmi Nuorgam
Ja montako kirjoitusvirhettä voi saada yhteen kommenttiin..
Kahvittelija
Yleensä olen (omasta mielestäni) sellainen ihminen, jolle ei tarvitse vääntää rautalangasta, mutta tällä kertaa tosiaan piti. Ja hyvä, että väänsit 🙂
Itse siis tulkitsin sun postauksen jotenkin tällä tapaa:
Joulutunnelmointi on perseestä, joulutunnelmoijat teeskentelijöitä.
Uskon, että moni muukin tulkitsi sen jotenkin tällä tavalla (mikä ei kyllä mitenkään oikeuta anonyymejä tölväisyjä). Mutta nyt kuin kaikkien kommenttien ja rautalangasta vääntämisen jälkeen luin postauksen uudestaan, tajuan postauksen sisällön paremmin. 🙂
LauraEm.
Heh, tässä huomaa aika hyvin että ihan molemminpäin ne roolit on. Itekin oon joskus huomannut lukevani sun blogia sillain, että taas niillä on ihanalla porukalla ihania ruokia, aina tollanen ihana kattaus, no taas ne on lauantaiaamuna ilosena leikkipuistossa, höh miksen mäkin pukeudu tollasiin yhteensopiviin ja mukaviin mekkoihin, miks aina muilla ja mulla ei, pitäkää chorizonne ja kirpeät syysaamunne. Sit taas kun alan oikeesti ajatteleen niin muistan, että okei ehkä ne oikeesti syö joskus jotain muutakin kun kymmenen ruuan kattauksia ja varmaan oikeesti ei aina aamusin hymyilytä, ei mun tarvi mitään ressiä ottaa muiden kuvista ja postauksista. Eli samastun tähän mutta osittain myös sieltä vastapuolelta 🙂
Kahvittelija
Hei, mä mietin ihan samaa silloin, kun rupesin seuraamaan Emmiä Instagramissa 🙂 katsoin toisinaan vähän jopa kateellisena, että jaaha, noin kivasti tuolla syödään tänään, jaa, taas ne painelee jossain leikkipuistossa noin pirteinä, miksen mä jaksa samalla lailla…
Hauska muuten tajuta, että mä kiinnitän huomiota usein näihin kahteen asiaan esim. Insta-kuvissa: ruokailu ja ulkoilu. Koska mulla itselläni on sellainen (syyllinen) olo, että meillä ei syödä tarpeeksi monipuolisesti tai jotenkin eksoottisesti ja että esikoisen pitäisi päästä enemmän peuhaamaan ulos.
Emmi Nuorgam
Haha, onneksi mies jäi taas kotiin, niin syödään oikeaa ruokaa eikä enää pelkkiä eineksiä, pääsen brassaileen! 😉
MinEna
Mä laitan sen kaiken oikeastaan itselleni, paikatakseni poissaoloa ja huonoa omaatuntoa järisyttävistä työ- ja blogitunneista, jotka on mun lapselta pois. Mä hölmö kuvittelen, että joulukuulla voisi oikeasti paikkailla jotakin.
PS. Mä hymyilin, kunnes luin kommenttiboksin. Sulla on ilmiömäinen kyky tehdä ajatusketjuista (joihin varmasti moni voi todellisuudessa samaistua) soljuva teksti <3
Emmi Nuorgam
Voi ei! No mutta uusi työpaikka vaatii aina vähän omaksumista. Ja jouluaattona alkaa päiväkin pidentyä, kyllä me selvitään tästä! Ja kaikesta muustakin. 🙂
MinEna
<3
katniss
Hyvä keskustelunaloitus nämä kaksi joulupostausta. Havahduin niiden myötä siihen, että en ole ajatellut joulufiilisteleväni. Poltan tuikkuja ja juon glögiä, mutta vain koska niistä kahdesta saan lämpöä talven pimeyteen.
Mulle joulu ei ole kuin keskitalven juhla, ja joulu tulee vaikka mä en tekisi mitään valmisteluja. Perinneruokia en laita vain siksi, että entisajan suomalaisraukoilla ei ollut pakastepizzaa. Se on mulle luksusta kun voi syödä jotain helppoa ja epäterveellistä. En silti aioi mässäillä vain perinteen vuoksi, vaan saatan jopa aattona lähteä lenkille, jos siltä tuntuu. Ruuat ostan valmiina ja joulunviettopaikkani ainoana kasvissyöjänä saan päättää ihan itse omat pöperöni,
On kivaa, kun aattona telkkarista tulee koko päivän hyvää ohjelmaa, esimerkiksi viime aattona tuli tuntitolkulla brittirockin historiaa. Ohjelmanumeroitakaan joululle ei siis tarvinut miettiä, kunhan vain avasi telkkarin.
En lähetä kortteja, koska uskon, että voin olla yhteyksissä ja muistaa läheisiäni myös muuhun aikaan vuodesta. Vaihdan lahjoja siinä porukassa, jossa vietän aaton, eli yleensä miehen sukulaisten kanssa.
Appiukko hommaa kuusen. Se on ihan mukavaa. Itse tyytyisin varmaan pieneen pöytäkuuseen.
Keskitalvi on synkkää aikaa. Joulun pitäisi olla yksi tilaisuus hölläillä, ei mikään kauhea työleiri. Stressitöntä ja omaehtoista joulunaikaa!