Parasta bloggaamisessa on ystävyys (ja hyvä ruoka)

Parhaimmillaan bloggaaminen on jotain ihan muuta, kuin pelkkää näppäimistön nakuttamista. Paitsi puhdistavaa, ajatuksia herättävää ja kannustavaa, se on myös ystävyyttä. Ystävyyttä sellaisten ihmisten kanssa, joita ei muuten olisi koskaan tavannut ja joiden kanssa jostain ihan käsittämättömästä syystä vain synkkaa sairaan hyvin. Tuntuu, että toistan itseäni, kun jokaisen meidän reissun tai juhlien jälkeen hehkutan sitä, kuinka onnekas olen ollut, mutta koittakaa kestää.

Jatkettiin sekalaisella perhebloggaajaseurueella vuosi sitten alkanutta perinnettä juhlistaa ystävänpäivää, talvea, tulevaa kevättä ja ystävyyttä syöden, juoden ja nauraen. Viime vuodesta porukka oli hiukan kasvanut (myös vatsan seudulta), ihmiset vaihtuneet, Rosannan koti muuttanut ja meikäläinenkin päässyt mukaan valkkaririnkiin – muuten kaikki oli kuten ennenkin.

Vaikka niin uhosin pikkujoulujen jälkeen, etten enää ole keittiövuorossa, niin siihen se sitten kuitenkin hiukan lipsahti – iltaruuan valmistamisella tosin pelastin itseni aamupalavuorolta ja sain keskittyä silmäpussien tuijotteluun ja aamukahvin litkimiseen kun muut uurasti meille mahtavan vohvelibrunssin! Illalla syötiin chiliä, salsaa ja maailman ankeinta guacamolea (note for self: jos avocado pomppaa lattiaan heittäessä n. metrin ylöspäin, se on raaka), couscous-salaattia ja vihersalaattia, Rosannan foccacciaa ja jälkkäriksi Sillypääntsin creme bruleeta. Illan ohjelmanumerona saatiin tohottaa omat bruleemme ja jopa kävelevä katastrofi Phocahispida selvisi vammoitta.

Jos Tallinnan reissun jälkeen olin vähän herkillä, niin olin kyllä eilenkin. Tajusin näet, että tämä porukka, nämä ihanat leidit on se mun mammaporukka, jota en koskaan livenä löytänyt. Siinä missä joku muu löytää ne samanhenkiset ihmiset neuvolan ryhmästä tai lähileikkipuistosta, mää olen löytänyt ne täältä Lilystä. Livenä ystävystyminen on musta ihan kamalan vaikeaa: siinä pitäisi keksiä jotain järkevää sanottava aina siinä hetkessä – ajatuksia ei voi punnita, ensivaikutelma saattaa mokata kaiken ja myöhemmin mieleen tupsahtavat ajatukset jää jakamatta. Netissä se kaikki on toisin: muihin voi tutustua pidempään, huomata vasta pidemmän ajan jälkeen, että arvomaailma ja ajatukset onkin samanlaiset, vaikka ei heti ensihetkestä saakka olekaan synkannut. Niinkuin esimerkiksi mun ja phocahispidan välillä – ollaan ihan avoimesti myönnetty olleemme tosi skeptisiä aluksi, kumpikaan ei pitänyt toista sellaisena ihmisenä, jonka kanssa olisi koskaan mitään puhuttavaa, mutta toisin kävi. Nyt norppaemo on aina ensimmäisenä tarjoamassa yösijaa tai tuomassa meidän muksuille heillä tarpeettomaksi jääneitä leluja – ihan vain siksi, että tykkää tehdä niin. Livenä ihmiset saattavat myös olla hiljaisempia kuin toiset ja jäädä tarkkailijan rooliin, niinkuin vaikka Anna Karin tai Silkkitassu, mutta se ei haittaa, koska tietää heidän viihtyvän niin ja nauttivansa siitä, että joku toinen on jatkuvasti äänessä.

Parhaassa tapauksessa näiden mielikuvitusystävien (kuten mieheni kannustavasti heitä kutsuu) kautta tutustuu muihinkin mainioihin ihmisiin. Yövyimme itseasiassa tällä viikolla Retroprinsessa-Raisan vanhempien luona Ivalossa, ja rakastuttiin koko porukka! Jos Raisa on ihan mahtava ihminen, niin ei ole omena puusta kauas pudonnut. Hildakin ihastui Raisan äitiin niin, että kyselee koska pääsee taas keinumaan mummin kanssa lappiin ja syömään salaa leipäjuustoa.

Ja mikä parasta, kun porukassa kaikki ovat äitejä, ei kukaan ihmettele, jos joku haluaa mennä yhdeltätoista nukkumaan. Toisaalta kukaan ei ihmettele myöskään sitä, että haluaa istua juoruamassa aamuneljään saakka punkkulasi kädessä ja nauraa niin, että pissat meinaa tulla housuun. Vaikka me ollaan kaikki aika erilaisia äitejä, meitä yhdistää silti ymmärrys ja kunnioitus toisia kohtaan: kaikkien ei tarvitse tehdä niin kuin minä teen, riittää, kunhan on itse onnellinen. Ymmärrämme, tai ainakin yritämme kovasti ymmärtää, jopa sen, jos joku haluaa laittaa vohveliin kermavaahdon sijaan pippurituorejuustoa.

Ja tiedättekö mitä? Se on sitä kaikkein parasta vertaistukea ja ystävyyttä.

Kuvat: minä, Phocahispida ja Rosanna