Liikunnanvihaajan tunnustukset

Mansen Muijien Annukka veikkaili tuossa tovi sitten, että en ehkä enää olisikaan varsinaisesti liikunnanvihaaja. Tietenkään en myöntänyt mitään – koskaan ei pidä myöntää mitään – vaan vakuutin vihaavani liikuntaa edelleen. Oli pakko kuitenkin tarkistella tätä lausuntoa hyvin kriittisesti eilen, kun olin viettänyt 45min googlettaen tamperelaisia liikuntakeskuksia ja näiden lauantain aukioloja.

Tuli nimittäin vähän kuin faksi Annelille, että Tampereella ei ole ryhmäliikuntaa lauantai-iltapäivisin. Ei tanssia, ei kehonhuoltoa, ei lihaskuntoa, ei edes mitään kammottavaa steppiä. Ei, ei ja vielä kerran ei. Koska polte päästä liikkumaan edes jotenkin oli kova, niin pakkasin reenikassin ja lähdin Leidin kuntosalille. Ei varmaan kuulosta teistä ihan niin radikaalilta, kuin mitä se todellisuudessa oli, mutta mää vihaan kuntosaleja. En edes oikeastaan tiedä että miksi. Siksi, että siellä surullisen kuuluisalla Elixialla mulle tehtiin huono saliohjelma, johon yritin ehdottaa muutoksia jo heti ekalla kerralla, mutta ”personal trainer” vaan vakuutti, että juujuu, sattua sen pitää. Tai ehkä siksi, että salilla ei tule samalla tavalla hiki ja syke nouse kuin vaikka zumbassa, eikä se siis tunnu liikunnalta. No, joka tapauksessa siis vihaan kuntosaleja. Viimeistään tässä vaiheessa mä olen yleensä jäänyt kotiin pötköttämään ja syömään suklaata, mutta en eilen.

Edes lukitut ovet, väärät koodit, epätoivoiset puhelinsoitot ja FB-stalkkaukset ennen Leidin ovien aukeamista ei saanut mua kääntymään kannoillani ja juomaan kaljaa nurkan taakse – en ole varmaan koskaan nähnyt niin paljon vaivaa päästäkseni liikkumaan. Juoksumatolla juoksin itselleni hillittömät rakot kantapäihin, löin pääni vessan lamppuun ja onnistuin jäämään jumiin vatsalihasmasiinaan – mutta edelleenkään en lähtenyt itkien kotiin. Sen sijaan juoksin hölkkäsin puoli tuntia, tein kolmen vartin salireenin ja venyttelin ja rullailin sillä (saatanan kehittämällä) pilatesrullalla lihaksia auki melkein puoli tuntia. Aiemmin tällä viikolla kiukuttelin miehelle, että mun Lady Linen ilmainen tutustumisreeniaika osui just tälle viikolle, kun en kiireen ja lasten sairastamisen vuoksi ehtinyt käydä siellä kuin kerran. (Ei sillä, jotenkin se loputon kieltokylttimeri ja ”itsensä hemmottelun tärkeys” ei kyllä muutenkaan uponnut muhun – päinvastoin, olo siellä oli vähän epämukava ja vaivaantunut.)

Että pakko kai se on myöntää, mä olen alkanut tykätä liikkumisesta. Ei varmaan pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta olen mä nyt kuitenkin 6 viikkoa jo käynyt säännöllisesti urheilemassa, mitä ei ole tapahtunut sen jälkeen kun lopetin lentopallon pelaamisen yläasteella. Kävin jopa lomalla uimassa, ihan yksin, ihan siksi että tuli tarve päästä liikkumaan.

Vaikea sanoa, miten paljon tästä on jotain hurmoksellista heräämistä ja miten paljon ihan vaan yksinkertaisesti sitä, että on ihana olla pari tuntia ihan vaan itsekseen, luukuttaa täysiä lattareita ja hikoilla kuin pieni (kröhöm..) sika. Niin ja tietysti syödä pari palaa tummaa suklaata vähän paremmalla omalla tunnolla, kun on tehnyt muutakin kuin vaan kiukutellut kotona tai korkeintaan kävellyt 12 askelta sisäpihan leikkipuistoon.

Sanoinko jo, etten olisi koskaan uskonut, että näin voisi käydä?

20 comments

  1. Suvi K.

    Tiedän niin tunteen! Oota vaan pari vuotta, niin säkin oot koukussa crossfitiin ja painonnostoon tai vaikka maratonjuoksuun! 😀

    1. Emmi Nuorgam

      Joo, ihan kohta mää alan juokseen Helsingistä pohjoisnavalle ja takasin.. 😀

  2. Kolmen tähden Maija (Ei varmistettu)

    Oooh, voisiko se sittenkin olla mahdollista?! Täällä siis myös yksi liikunnanvihaaja, joka ei vieläkään oo löytänyt hikoilun ilosanomaa, mutta pakko kai sitä olis alkaa vähitellen metsästää. Aktiivisuusrannekkeen myötä oon vähän innostunut lisäämään arkiliikuntaa, mutta jumpalle en oo eksynyt taas yli puoleen vuoteen.

    1. Emmi Nuorgam

      Joo kyllä se ehkä on mahdollista! Määkin haluaisin sellaisen rannekkeen. Mikä malli sulla on?

      1. Kolmen tähden Maija (Ei varmistettu)

        Mulla on Polarin Loop ja se sopii mun tarpeisiin ihan hyvin. Jos liikkuu enemmän, kannattaa hommata sellainen malli, joka mittaa myös sykkeen. Tohonkin saisi erillisen sykevyön, mutta helpompi sellainen vekotin tietty olisi, jossa ois kaikki toiminnot samassa. Esim. Fitbit Charge HR on ilmeisesti sellainen. Niin ja noi Polarin laitteet ei sitten puhu samaa kieltä Windows-puhelinten kanssa, sekin kannattaa huomioida. 🙂

        1. Emmi Nuorgam

          Joo sellaisen mä haluaisin, missä on sykemittari samassa. Ja sitten pitäis löytää sellainen käsivarsikännykkäpidikehässäkkä, johon sopis toi mun Google Nexus 5 – kaikki on tehty vaan passaamaan iPhoneille. Hei come on, kyllä muutkin on välineurheilijoita kun vain appleihmiset! 😀

  3. LauraKR (Ei varmistettu)

    Hyvä sä! Mulle kävi noin 11 vuotta sitten. Luulin, että vihaan kaikkea liikuntaa, mut sitten kun tajusin, ettei ole pakko ruveta maratoonariksi (lenkille en lähde) eikä muutenkaan pakko tähdätä johonkin, vaan voi ihan vaan kuule omaksi ilokseen reenailla, niin avot. En siis mikään himourheilija, mutta pakko se 3 krt viikossa päästä tekemään jotain. Iloisesti siis fat but fit -mentaliteetilla mennään!

    Mut joo, koululiikunta ja superurheilevat sukulaiset oli kyllä aika tehokkaasti multa tappanut siihen saakka edes halut yrittää liikkua.

    1. Emmi Nuorgam

      Voinko tulla sulle TETiin? Miten sulla riittää tunnit kaikkeen tuohon?

      1. LauraKR (Ei varmistettu)

        Aamuseitsemältä jumppaan. Muuten ei onnistu. Ja tietty viikonloppuna 🙂

        1. LauraKR (Ei varmistettu)

          Niin ja siis pitää toki sanoa, että usein se 3 krt on 2 tai 1. Viime syksynä liian usein 1, kun tuo yksi ei nuku. Mutta kalenteriin merkkaan etukäteen aina sen 3 ja silloin kun tuo onnistuu, voi aina kaikin puolin paremmin. Ja jaksaa unen puutettakin paremmin.

          1. Emmi Nuorgam

            Uskon! On se vaan jännä, miten sillä liikunnalla on sit kuitenkin piristävä vaikutus. Mää tässä just mietin, että miten saisin teipattua tuon kantapään, että pääsisin tunnin päästä tanssiin. Urheilija ei tervettä päivää näe… 😀 😀

          2. Päähenkilö

            Mulla on ollut sama taktiikka viimeiset kymmenen vuotta. Merkkaan kolme liikuntakertaa per viikko kalenteriin, ja silloin kun ne kaikki toteutuu, on ihan mahtava fiilis.

            Nyt viime vuosina olen oppinut vihdoin myös pyrähtämään ex tempore juoksulenkille. Se kieltämättä helpottaa kummasti tuon 3 krt/vko:n onnistumista. Mutta haluaisin silti käydä säännöllisesti myös salilla, pilateksessa ja muilla ryhmäliikuntatunneilla. Mahdollisimman monipuolisesti. Jos mulla ei olis näin ruuhkaiset vuodet menossa, niin liikkuisin varmaan aivan himona. On ihan mielettömän siisti tunne, kun tajuaa olevansa vahva, nopea ja ketterä keski-ikäinen nainen. 🙂

  4. Veea (Ei varmistettu)

    Hei Emmi!

    Päädyin sattumalta lukemaan elämänmakuista blogiasi ja ahmin vanhat postaukset monta kerrallaan. Ennen kaikkea sain Tampereesta aiempaa paremman kuvan! 🙂

    Tässä mahdollisuus saada tamperelaisen personal trainerin ohjausta ilmaiseksi arvonnassa : http://dunderdea.blogspot.fi/2015/02/kuulumisia-ja-huippu-arvonta-mm-yks

    Muutenkin voin häntä suositella!

    1. Emmi Nuorgam

      Kiitos vinkistä! 🙂

      Ja mahtavaa, Tampere on valehtelematta Suomen paras kaupunki. Muutan täältä korkeintaan Karibialle, jos sinnekään. 😉

  5. Satu.L (Ei varmistettu)

    Tutun kuuloinen tuo elixian personal trainer homma. Taisin aikoinaan saada saman Pt:n. Mollasi ryhmäliikuntatunnit, treenautti ihan liian kovaa (napsin tulehduskipulääkkeitä kun ei pystynyt olemaan), viimeisella tapaamiskerralla ojensi mulle kaikki liput ja laput mitä oli merkannut ylös tekemisistä ja antoi ohjeeksi itsenäiseen salityöskentelyyn ”tee näistä sellanen sillisalaatti”… ööö eikös pt:n pitäisi se saliohjelma nimenomaan suunnitella 😛 Aika pian tämän pelleilyn jälkeen myin elixia jäsenyyden pois ja pari vuotta kesti ennen kuin uskalsin kuntosalille uudelleen mennä.

  6. Sissi Mai

    Voi että, tää kyllä nyt jotenkin valoi muhun kovasti uskoa ja toivoa 😀 Mun liikuntahistoriani on jotenkin niin, että niin kauan kuin asuin lapsuudenkodissa, liikuin aika kohtuullisesti – maalla treffit kavereiden kanssa tarkoitti että päätettiin että mihin suuntaan ryhdytään käveleen ja jutteleen, ja suunta saattoi olla esim. läheiselle korkealle kalliolle kipuamista tai muuta vastaavaa. Mutta sitten muutin kaupunkiin ja meni varmaan kolme vuotta ennen kuin osasin täällä lähteä käveleen, edelleenkin se on outoa. Neuvolassa väitin ekalla kerralla harrastavani kävelyä ja uintia. Uimassa oon käynyt viimeks tammikuun alussa kaks kertaa ennen kuin työt alko, kävelyllä kävin viime viikolla kun vietin hiihtolomaa vanhempien luona – sitä edellistä kertaa en edes muista…

    Mutta jotenkin on alkanut tuntua siltä että joku liikuntaharrastus VOIS olla ihan järkevä juttu.  Jos vaikka siitä sais jotain energiaa irti ja mielellään pidettyä raskauskilotkin kurissa… Mua on aina ahdistanut harrastukset joissa pitää olla jossain tiettyyn aikaan eli jotain olis kehiteltävä. Tai löydettävä vaan se oikea laji, jonne ei ahdistais lähteä tiettyyn kellonaikaan…

    1. Emmi Nuorgam

       

      Kannattaa kokeilla kaikenlaista! Ja kummasti noi alle metrin mittaiset toimii motivaattorina lähteä vähän pois kotoa.. 😀

  7. Satu.L (Ei varmistettu)

    Emmi: elixialla voi ’myydä’ tai siis toisinsanoen siirtää sopimuksen toiselle henkilölle. Itse myin jäsenyyteni vanhalle esimiehelleni, jäsenyyttäni elixialla oli jäljellä vielä joku 7 kuukautta, sopimus siirrettiin hänelle, sain jonkun välirahat (vai oliko viimeisen kuukauden maksuerä.. en muista enää tarkkaa) ja esimieheni jatkoi jäsenyyttä normaalilla kuukausimaksulla sopimuksen loppuun asti. Kaikki meni ongelmitta, koska minun ja sen henkilön välillä kelle jäsenyyteni myin oli homma oli selvä: Minä pääsin jäsenyydestäni eroon ja esimieheni sai puolittain käytetyn salijäsenyyden elixialle kun ei olisi muutenkaan halunnut sitoutua pidemmäksi aikaa sinne. En tiedä kuinka vanha käytäntö tämä on, mutta ainakin tuolla systeemillä pääsi kätevästi jäsenyydestä eroon.

    1. Emmi Nuorgam

       

      OK, sellaista käytäntöä ei varmaan enää ole – tai ainakaan siitä ei kerrota. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *