Olen. Olen aina ajoittain aivan saatanan kateellinen.
Eikä se mun kateellisuus ole mitään ylevää kateellisuutta, jossa kadehdisin ihmisiä jotka pelastavat maailmaa, parantavat sairaita tai avaavat kotinsa kodittomille tai kepeää, jossa kadehtisin jonkun askelkyykkyjä tai kauniita silmiä. Ehei. Mun kateellisuus on lapsellista, typerää ja no, melko turhaakin.
Olen nimittäin kateellinen muille bloggaajille.
Siis niille, jotka osaavat ottaa kauniita kuvia ja kirjoittaa lennokasta ja taitavaa kieltä. Mutta myös samalla niille, joiden jutut on musta täysin tyhjänpäiväisiä, ja joita silti lukee tuhannet ihmiset. Niille, jotka saavat kirjoituksesta toiseen 50 sydäntä, huolimatta siitä vaikka itse tekstissä joristaisiin lenkkimaaston sammaltyypeistä ja niille, joilla on söpöt lapset, kaunis koti ja komea mies. Niille, jotka saavat kutsuja makeisiin bloggaajatapahtumiin ja niille, jotka uivat kosmetiikkanäytteiden keskellä. Niille, jotka ylpeästi sanovat olevansa bloggaajia ja ottavansa siitä ilon irti ja niille, jotka vaikuttavat vaatimattomilta ja antavat ymmärtää perustaneensa ihan vahingossa blogin, jolla elättää itsensä.
Minä tiedän, että tämä on täysin naurettavaa. Se kateellisuus on kuitenkin aina välillä niin voimakasta, etten pysty edes lukemaan muiden ihmisten blogeja. Mietin vain, miksi minä en ole sellainen. Joskus, kun klikkaan auki jutun Lilyn suosituimpien listalta ja sen aihe onkin sama kuin jonkun oman postaukseni, on kateellisuus todella viiltävää: miksi tämä juttu on näin suosittu, miksi minä en ole.
Toimituksen blogissa joku esitti kateellisuuden kertovan huonosta itsetunnosta, enkä mää sitä voi varmastikaan täysin kieltääkään. Lopultahan siinä kateellisuudessa on kyse siitä, etten koe kelpaavani tälläisenä kuin olen. Mietin jatkuvasti, että mitä pitäisi tehdä toisin, miksi ne GA:n käppyrät ei nouse, miksen mää miksi joku muu byäääh. Ihan järjenvastainen isku vasten kasvoja oli, kun tajusin paljonko lukijoita ihan oikeasti suosituilla bloggaajilla on.
Tiedän myös, että mun pitäisi olla vahva nainen, kannustaa muita bloggaajia, pitää naisten puolta ja olla täynnä girl poweria. Miksi se on vaan niin pirun vaikeaa? Miksi on niin hiton vaikea iloita muiden menestyksestä tai olla ihan vilpittömän onnellinen? Miksi aina takaraivolla pyörii ajatus siitä, että toisen menestys on multa pois?
Pyörittelin ajatusta taas viime yönä ja mietin, miten pukisin tämän selvemmin sanoiksi. Tulin siihen tulokseen, että olen se jenkkiteinileffan tavallinen tyttö, jolla on kavereita ja mukava elämä. Jota ei kiusata, joka saa ihan vapaasti olla kuka haluaa ja harrastaa – joka on ehkä mukana cheerleadereissakin ja pärjää kivasti koulussa. Joka julkisesti ei koskaan sano kadehtivansa niitä high schoolin suosittuja tyttöjä, ettei vaikuttaisi muiden mielestä ihan idiootilta.
Mutta joka silti miettii, että millaistahan se olisi? Millaista olisi olla sellainen suosittu tyttö, joka tuntuu olevan kaikkea: prom queen, huutosakin johtaja, opiskelijakunnan puheenjohtaja, hyvä koulussa, kiva perhe, älykäs poikaystävä ja kaunis tukka.
Niin ja sitten olen myös kateellinen niille ihmisille, jotka ei ajattele tälläisiä.
Nannannaa
Voi Emmi. Tää oli ihan kuin mun päästä. Oon aika järkyttynyt, että säkin ajattelet näin. Koska mä aika usein luen sun fiksuja kirjotuksia ja oon kateellinen, kun osaat kirjottaa niin hyvin. Ollaan me ihmiset vähän hupsuja.
Emmi Nuorgam
No sitä me kyllä ollaan! Hupsua tuokin. Todella, todella hupsua. 😀
Suvi K.
Hyvä postaus! Tiedän todellakin tunteen. Varsinkin tälleen pienen mittakaavan blogin pitäjänä (sydänennätys taitaa olla 8kpl) tulee tosi usein fiilis että mitä mä teen väärin kun ”kukaan” ei lue mun blogia.
Emmi Nuorgam
Jaa täh? Mää luulin kyllä että sullakin on paljon enemmän lukijoita! Ansaitsis ainakin olla, mekin ollaan kokkailtu sun ruokia. 🙂
Suvi K.
Kiva kuulla! Joo mutta tämähän se ongelma on: suurin osa lukijoista on ”näkymättömiä” ts. niistä jää jälki vaan johonkin tilastoon mikä pitää kaivaa erikseen esille, niin sitten tuntuu siltä että ei täällä varmaan kukaan käy.
elsa/ oi mutsi mutsi (Ei varmistettu)
On varmaan ihan turhaa sanoa, että älä ole kateellinen muille bloggaajille. Koska sä käytät aikaasi johonkin muuhun, käyt töissä ja kasvatat lapsia. Okei, joku saattaa tehdä niiden lisäksikin vielä pirun timanttista blogia, mutta esimerkiksi mun on pitänyt todellakin höllätä blogin suhteen paljon, että pystyn elämään normaalia elämää. Jos saa kutsuja, en ehdi tai jaksa mennä niihin ja itse kadehdin niitä bloggaajia, jotka voivat kirjoittaa syvällisiä tekstejä, joihin mulla ei riitä aikaa eikä oikein halua ja uskallustakaan enää. Ja mitä enemmän en halua jakaa omia ajatuksiani, sitä vähemmän kukaan kommentoi, vaikka kävijämäärät ois mitä. Olisi hauska herättää keskustelua, mutta sitten tajuan, että ei mulla ole aikaa keskustella kun en aio notkua netissä koko elämääni 😀
Oon ite kateellinen sulle, kun sulla on tollasia kivoja työjuhlia joihin EI liity blogit. Mulla kun kaikki kahvitunnista firman kevätjuhliin liittyy blogeihin. Haluaisin iskelmägaalaan! Kanki-Kaikkosen kanssa! Punkkua tuopista! Seurassa, jossa kellään ei oo instagramia!
Emmi Nuorgam
En ole ajattelut että se vois toimia noinkin päin. MIKSI kukaan haluais olla ilman Instagramia? 😀 Ei vaan, varmasti kaikkeen kyllästyy. Onkohan kukaan koskaan täysin tyytyväinen eloonsa ja oloonsa?
CougarWoman
Just tuon takia mä en juurikaan seuraa niitä QA-lukuja; koska sitten alkaisin pähkäillä, että mitä mun pitäisi tehdä, että ne nousisi. Ja sitten en enää kirjoittaisi vain siitä, miltä musta tuntuu, vaan siitä, miten mun pitäisi tuntea ja kirjoittaa, jotta saisin mahdollisimman paljon kävijöitä.
Ja eihän se määrä, vaan se laatu Emmi. Jos juuri sun blogi auttaa edes yhtä ihmistä selventämään ajatuksiaan, niin eikö se ole riittävästi? 🙂
(En siis nyt tässä mitenkään yritä sua ylipuhua kateudestasi pois, tai väitä että se on jotenkin väärin. Mutta sun blogi on hyvä juuri semmoisena kuin se on, ja sinä samoin. <3)
Emmi Nuorgam
Pus, pus!
annakarin
Munkin on joskus tosi vaikea muistaa, että mä en voi olla paras kaikessa. Että en voi osata kaikkea ja kiinnostua kaikesta ja tietää kaikesta kaiken. Ja mun on myös aika vaikea muistaa, että nään muista ihmisistä usein vain heidän parhaat puolensa, en niitä heikkouksia tai vajaavaisuuksia, koska ihmiset eivät usein tuo niitä mielellään esille (tai jos tuo, niin jotenkin älykkään hauskasti muotoiltuna ja niin, etteivät ne ollenkaan edes vaikuta heikkouksilta). Mä en edes ole perusluonteeltani sellainen kadehtija, mutta tämä väsymys ja ryytymys saa välillä otteen ja sellainen negatiivinen kateellisuus nostaa päätään. Enkä ole sillä ”huonolla” tavalla kateellinen ystäville ja tutuille, vaan juuri niille tuntemattomille ihmisille, joiden elämästä näen vain pienen pintaraapaisun. Pahinta on se, että tiedän sen olevan turhaa ja hölmöä, mutta en voi sille mitään. Ehkä tunsin näin aikaisemminkin, mutta silloin tein asialle jotain; nyt olen niin poikki, etten yksinkertaisesti jaksa. Rypeminen on helpompaa – ja hemmetisti kuluttavampaa.
annakarin
”Perusluonteeltani kadehtija”. Olipa hölmösti ilmaistu. Ei kai kukaan ole. Tarkoitin, ettei se ole ollut aikaisemmin tapaistani.
Joskus mä olen kateellinen myös niille, jotka osaavat muotoilla ajatuksensa järkevästi..
Emmi Nuorgam
😀
Kyllä mä uskon, että on myös ihmisiä, jotka on perusluonteeltaan nimenomaan kadehtijoita. Ja sellainen en kyllä haluaisi olla. Kateellinen, vanha ja yksinäinen mummo, joka märisis yksinään jossakin kiikkustuolin nurkassa.
annekaroliina (Ei varmistettu)
Nainen hei, aattele että SUAKIN kadehtii ihmiset (minä :D)! En tiedä helpottaako tää sua, mutta paljon hankalampaa on mun mielestä olla kateellinen ”tavalliselle” ihmiselle. Kadehdin sun rohkeutta, määrätietoisuutta, kirjoitustaitoa, ulkonäköä ja ylipäätänsä asennetta elämään.
Ehkä et olekaan top 10 suosituimman blogin joukossa, mitä sitten. En sano että on väärin tai hölmöä kadehtia heitä, koska kateus ei katso järkeä 🙂 Kyllä minäkin takaraivossani tiedän, että sun määrätietoisuus ja kaunis ulkonäkö ei ole multa pois, mutta ei se siltä tunnu kun maanantai-aamuna yrittää kammata naamaa järjestykseen ja miettii et miten mä voin olla näin fugly ja sitten esim. kiireiset perheenäidit Rosanna ja Emmi näyttää aina niin hehkeiltä byääääh epistä…!
Samoin olen ihan vertahyytävän kateellinen kaikista raskaus/vauva-uutisista. En voi sanoa olevani vilpittömän onnellinen näistä uutisista ainakaan ihan heti. Kadehdin ihan vihreänä, kiroan epäreilua maailmaa ja suunnittelen erakoitumista keskelle metsää että mun ei tarvitsis esittää onnellista ja iloista toisten puolesta. Mutta. Tarpeeksi kauan kun teeskentelee, niin kyllä se sieltä tulee.
Kateus on mun mielestä myös ihan tervettä ja inhimillistä. Ja eikö ole ihanaa, kun elämässä on vielä jotain tavoittelemisen arvoista? 🙂
Terveisin eräs, joka ei tukkoisuudeltaan ehkä saanut pointtiaan selvästi esille, mutta pähkinänkuoressa kuitenkin: I feel you. Kaikki on kateellisia jostain eikä niitä kateuden kohteita voi pistää järjestykseen järkevyyden tai silkan tyhmyyden perusteella. Ne vaan kertoo ihmisen tavotteista. Pinterestiä kun selailee niin siellä on taulukaupalla pieniä ja suuria kateuden aiheita ihmisillä.
Emmi Nuorgam
Puhutaankohan me nyt samasta tyypistä? Aina huoliteltu ja hehkeä? Haha.
Mutta siis joo, kyllä mä ymmärrän sun pointin. Mutta mun mielestä kateutta voi myös tietyllä tavalla arvottaa: se, että on kateellinen vauvauutisista on mun mielestä ihan luonnollista ja tervettäkin, mutta jonkun blogigaalan kadehtiminen taas… No, se on melko pinnallista.
FFFifi
Blogimaailmaan liittyen kadehtiminen on musta tosi ymmärrettävää. Ensinnäkin niin päin, että lukija kadehtii, koska hän ei tiedä mitä blogista jää pois, eikä usein sitäkään, mitä liittyy esimerkiksi ”ilmaisen tavaran” saamiseen.
Toiseksi sitten bloggaajien kesken, koska ”menestyminen” on lopulta aika sattumanvaraista ja usein se ei ole kiinni taidosta tai tehdyn työn määrästä. Eihän se mene oikeassa elämässäkään niin, että työllä ja taidolla aina pärjää, mutta musta tämä korostuu blogeissa tosi paljon.
Sitä sanotaan, että tekemällä laadukasta blogia joka päivittyy usein, menestyy. Läheskään kaikkia lukijoita ei kiinnosta laatu, eikä mainostajiakaan. Eikä mikään takaa, että tekemällä näin lukijat löytävät paikalle. Kilpailua on niin paljon. Ja lukijat tuppaavat menemään sinne, jossa on lukijoita.
Kyllä muakin ärsyttää tämä sattumanvaraisuus, ja se, että itse olen välillä käyttänyt päivätyön verran aikaa blogiin ja tienaan sillä pennosia. Jotkut tekee postauksia joihin menee pari minuuttia ja tienaavat kuukausipalkan verran – tai enemmän. Olen puolitosissani miettinyt, että olisi pitänyt tajuta perustaa treenilifestyle-blogi eikä kirjoittaa tommosta kuin nyt 😀
Emmi Nuorgam
Toiseksi sitten bloggaajien kesken, koska ”menestyminen” on lopulta aika sattumanvaraista ja usein se ei ole kiinni taidosta tai tehdyn työn määrästä. Eihän se mene oikeassa elämässäkään niin, että työllä ja taidolla aina pärjää, mutta musta tämä korostuu blogeissa tosi paljon.
Miksi tästä ei koskaan puhuta? Miksi kukaan bloggaaja ei koskaan sano, että ”no joo, olihan se aika tuuria että satuin oleen sen ja tän paras kaveri ja sain paljon lukijoita” vaan aina vakuutetaan, että kovalla työllä ja sillä ja tällä kaikki pärjää kyllä!
sanumaria
Hehe, mää voin (ja oon ehkä kertonut omassakin blogissa monesti) että mää oon kirjottanut blogia jostain vuodesta 2007, ja oon saanut yhden tuotediiliehdotuksen (joka oli ilmeisesti spämmätty kaikille joilla on blogi tai on joskus ollut blogi) ja kaksi kutsua tapahtumiin jotka ovat keskellä päivää Helsingissä.
Jossain vaiheessa yritin että hmm, kelpaiskohan blogi johonkin (kepillä jäätä niinkun) mutta mulle ei ees vastattu meileihin. Että vähän sillai sitten kahdehdituttaa ne blogit jotka saa ja pääsee erilaisiin ”asemiin” porttaaleissa.
Ja voin ihan suoraa sanoa että oon kade kun toiset saa blogin kautta juttuja ja mää en. Mutta oon jo hyväksynyt toisaalta asian ja oon aika tyytyväinen kun saan suoltaa keskinkertaisia juttujani ilman paineita.
FFFifi
Ja ”perusta oma blogi jos se on kerran niin helppoa” ”kaikilla on ihan samat mahdollisuudet” 😀
Onhan se tietysti kivempi sanoa ja itsekin uskoa, että kaikki on omista ansioista kiinni. Tätähän ns. menestyvät tyypit aina haastatteluissa hokevat, ”olen tehnyt hirveästi töitä” ”kaikki on itsestä kiinni” ”olen saavuttanut tämän kovalla työllä”. Varmaankin totta, mutta maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat myös tehneet ihan hirveästi töitä mutta eivät ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai satu tapaamaan juuri oikeita tyyppejä. Musta on ihmeellistä jos tätä tuurin osuutta ei nähdä tai hyväksytä.
Blogimaailmassa en muista kuin Wtd-Natan sanoneen, että oikeiden ihmisten linkkauksilla oli iso merkitys. Joidenkin muiden taas olen kuullut kommentoivan, että he ovat kirjoittaneet blogia yöllä töiden ja opiskelujen päätteeksi tms. ja siksi ”Olen tehnyt niin paljon enemmän kuin muut”, ja itse olen sillee, että noin me kaikki tehdään 😀
Emmi Nuorgam
Joo ymmärrän kyllä pointtisi erinomaisesti. Ennen kuin jäin vuodenvaihteessa työttömäks, olin aina hokenut että hyville tyyleille löytyy aina töitä. Uskoin siihen vielä syksylläkin joten kun tammikuun tulot olikin 400€ työttömyysetuudet, oli se aika kova kolaus. Ja tiedän, taloustilanne on heikko, yritykset ei osta viihdepalveluita, jaadijaa, mutta silti uskoin aina, etten mää jää työttömäksi. Ja kuinkas sitten kävikään..
Vierailija (Ei varmistettu)
Mä jäin työttömäksi lapsen ollessa 9kk ja isä jäi kotiin vuorotteluvapaalle. Olen aina saanut töitä (pätkätöitä) nopeasti ja juurikin niitä tavoittelemiani. Niin ajattelin käyvän nytkin. Oltuani 6 kk työttömänä päätettiin sitten tehdä toinen lapsi (se kun oli suunnitelmissa ennemmin tai myöhemmin). Mutta kyllä tämä koettelee henkistä puolta. Saan sentään ansiosidonnaista. Se tuntuu vähän lohduttavammalta kuin pelkkä työttömyyskorvaus, eikä tarvitse koko ajan elää suu säkkiä myöten.
alice k.
Mä kadehdin sun rohkeutta kirjoittaa näin rehellisesti. Samoja ajatuksia kun on varmaan kuitenkin suurin osa tuntenut, mutta usein niitä on vaikea myöntää edes itselle. Joku tyyppi tuntuu esim. ärsyttävältä, vaikka oikeasti harmittaa, että sillä on jotain mitä itsellä ei. On tosi vaikea myöntää itselle, että tuntee itsensä huonommaksi, etenkin kun mediassa toitotetaan ”Näin pääset kateudesta” – vinkkejä.
Ajattelisin, että kadehtiminen on joskus ihan tarpeenkin. Kateus on ainakin saanut mut tavoittelemaan ja toimimaan: hakemaan parempaa työpaikkaa, liikkumaan jotta toi pelastusrengas lähtisi vyötäröltä johonkin.
Emmi Nuorgam
Kiitos. 🙂
Kahvittelija
Mäkin kadehdin!
Noiden blogijuttujen lisäksi kadehdin ihmisiä, joilla on mieluisa työ. Tai jopa unelmatyö – aargh! Kai siitä pitäisi jotenkin voimaantua, että jollain toisella on töissä kivaa, mutta enpä voimaannu vaan tulen kateelliseksi.
P.s. Mä kadehdin teidän herkullisia ruokia! Nyt kun tässä kerran heittäydytään rehelliseksi näissä kateusasioissa niin tässä eräänä iltana, kun olit pistänyt Instagramiin kuvan jostain ”jämäleivästä”, joka näytti joltain kahviloiden herkkuluomukselta niin näytin sitä miehelleni (samalla kun voitelin itselleni iltapalaksi sitä iänikuista ruispalaa) ja sanotaanko, että värini oli varmaan sellainen mukavan vihertävä…
Emmi Nuorgam
Sekin oli iänikuinen ruispala! Päällä oli avokadoa, kirsikkatomaatteja ja ruualla olleita falafelejä. Oon tullut siihen tulokseen, että AINA kannattaa laittaa leivänpäällekin yrttejä, niin tulee heti paljon kivempi fiilis. Vaikka siinä olis se sama helkutin juustonsiivu kuin aina muulloinkin. 🙂
Mulla on kyllä ollut kivoja töitä, pitäisi ehkä iloita siitäkin enemmän. Nythän näitä syitä sitten alkaa löytyä..
TT-83 (Ei varmistettu)
Täytyy muuten myöntää, että kadehdin ainakin melkein samaa asiaa, nimittäin kivaa työtä kivassa työpaikassa. Mun mies on tosi hyvässä työpaikassa (it-firma) ja mä oon niin kade kaikista niistä eduista ja bileistä ja tapahtumista ja konferenssimatkoista jne. Munhan piti kans päätyä johonkin kivaan it-firmaan, jossa työntekijöitä arvostetaan ja nainen lisääntymisiässä ei ole uhka, mutta kuinkas sitten kävikään… Ehkä tässä tapauksessa kadehdin sellaista asiaa, joka oli mullakin tavoitteena, mutta jonne en koskaan päässyt enkä vieläkään täysin ymmärrä syytä.
Kahvittelija
Kyllähän kiva työ kivassa paikassa lisää melkoisesti onnellisuutta! Tämä on varmaan aika yleinen kateudenaihe, varsinkin tämän päivän Suomessa, kun ne ei-niin-kivatkin työt ovat kortilla.
Milka Rantamo
I feel you! Terkuin: blogini on ala-asteikäinen, ja silti pimennossa 😀
Emmi Nuorgam
Ja hei mää kadehsin sun blogin kuvia AINA.
Nii
Olipa hyvä ja rehellinen postaus. Mä ainakin painoin sydäntä heti 🙂
Mä oon kateellinen niille, jotka osaavat kirjoittaa hyviä treeniblogeja. Minäki haluaisin, mut en kyllä oikeesti varmaan osais. Ja sit tuntuu toisaalta ettei ehkä asiaakaan riittäis. Tai en tiiä.
Aina ajoittain iskee totaalinen kyllästyminen omaan blogiin ja oon miettinyt, että laitan koko roskan piiloon ja aloitan treeneihin painottuvan blogin. En vaan oo saanut aikaiseksi 😀 ehkä vielä joku päivä…
Raissi
Emmi-Rakas, sinun blogisihan just ON MENESTYNYT! Minusta joteki tuntuu, että sinä et nyt oikeen itse näe mitä kaikkea ihanaa ja mahtavaa sulla on. Käännä se katse sieltä aidan toiselta puolelta omalle puolelles ja kato oikein kunnolla. Ja kun näet jotakin mieluista, kaunista ja ihanaa omassa elämässäs, niin pidä siitä kiinni, äläkä sysää sitä jonnekin taka-alalle ja suuntaa taas katsettas muualle. Mehustele ja myhäile niitä omia ihania juttuja mielessäs ja keskity niihin.
Minä en usko, että se onni tulee yhdestäkään ilmaistavarasta tai blogigaalasta, oikeasti. Hetken hyvä fiilis varmaan tuleekin, mutta ei se pitkälle kuitenkaan kanna. Pitää löytää se oman elämän juju ja juttu. Pus, sinä ihana ystävä.
Öööö, tajuskohan tästä kukaan mitä yritin sanoa…
PS: Sulla taitaa pukata varhennettua 30:n kriisiä 😀
Lilanna
Minä en usko että kateellisuus ja onnellisuus ovat lainkaan toisiaan poissulkevia. 🙂 Mutta sinänsä hyvä neuvo nauttia niistä asioista mitä itsellä on. Kunhan vaan muistaa, että ei ole väärin tuntea välillä epämiellyttäviä tunteita. Meneehän ne ohi. Tai ainakin oletan, että Emmikään ei tarkoittanut ajattelevansa näitä asioita 24/7. 🙂
Raissi
No, ei tietenkään ajattele. Eikä kateellisuus ja onnellisuus varmaan tosiaan sulje toisiaan pois, mutta silloin kun on tyytyväinen ja onnellinen omaansa ja näkee sen, ei ole oikein mitään syytä kadehtia muita.
Emmi Nuorgam
No joo, iski ehkä vähän turhan paljon vyön alle, kun luin Aamulehdestä, että Tampereelle kokoontuu suosittuja bloggaajia nyt viikonloppuna, kun täällä ei ole juurikaan ketään ja halutaan esitellä kaupunkia. Että en vissiin sitten oo järin suosittu. 😀
Kadehdin myös sun tapaa olla vaan ja porskutella menemään verhoinesi ja sisustuksinesi piittaamatta muista. Mutta ei se, että mää mietin tällaisia tarkoita ettenkö olisi tyytyväinenkin. Sittenhän se paha mieli vasta tuleekin, kun kirjoittaa jonkun omasta mielestään nerokkaan postauksen, jota kukaan ei lue!
sanumaria
Haha, eiks Tampereella oo sit suosittuja bloggaajia yhtään vai 😀 Voi Aamulehti nyt.
Emmi Nuorgam
No käsitin, että 365ida ja Magicpoks, jotka sen tapaamisenkin on organisoineet, on ainoat. Ja kutsutuista Nelliina – tosin en tiedä, että pidetäänkö häntä sit nykyisin toijalalaisena.
sanumaria
Nii se on joku muotiblogihomma. No ei mulla sitten mitään asiaa sinne oliskaan (enkä oo enää ees tamperelainen).
Emmi Nuorgam
Ai on? En tuntenut niistä kutsutuista kovin montaa, mutta musta siellä oli se sandwich-perhebloggaajakin ainakin. Paitsi en kyllä tiedä, josko sekin kirjoittaa muotiblogia. Aamulehti, kaipaan täsmällisempää informaatiota!
Raissi
Noni, nyt mie rupesin täällä sitte miettimään, että MITÄ MINUSTA SITTE OIKEESTI OIKEEN AJATELLAAN?! Häh?! Hullu verhomuija repii täällä kohta verhoja ikkunoista 😀
Oili (Ei varmistettu)
Ihan aluksi mua hämmensi tää kirjoitus. Siis että yhden mun lempiblogin kirjoittaja miettii näitä? Mä kun oon aina pitänyt sun blogia sarjassa ”paljon ammattimaisempi ja suurempi kuin oma viritykseni, blogikavereita ja team momfieta ja häppeninkejä ja kaikkia ja toimitus tykkää -leimakin sivupalkissa”. Mutta siis ymmärrän kyllä mistä puhut. Kyllä mäkin välillä mietin että pääseeköhän täältä lilliputtisarjasta koskaan ylöspäin. Eikä niitä jättilukijamääriä oikein edes voi käsittää.
Mun suurin kateuden kohde on tällä hetkellä ihmiset, joilla on mukava ja varma työpaikka! Ne, joiden ei tarvitse miettiä lapsen tarhapaikkaa etsiessään, ettei se siellä kuitenkaan varmaan ole kuin ehkä vuoden, koska sen jälkeen vanhempansa ovat varmaan joutuneet muuttamaan töiden perässä ties minne, jos ovat niitä löytäneet. Yritän sitten muistaa, että ne tyypit saattaa miettiä, että vaude, toi sitä vaan asuu ulkomailla ihan tostanoin vaan, selvästi kielinero, ja muutenkin yli-ihminen sen pitää olla kun väitöskirjaakin tekee ja on tuottanut sen aikana lapsenkin! Että näkökulmasta nää hommat lienee usein kiinni, kuten muutkin on jo sanoneet. Mä oon aika taipuvainen möhistelyyn, mutta oon alkanut yrittää nähdä itseni ulkopuolisesta vinkkelistä. Se asettaa usein asioita vähän toisiin mittasuhteisiin 🙂
Emmi Nuorgam
Niinhän ne on. Ja just tällä hetkellä mäkin oon kyllä todella kateellinen tyyliin kaikille joilla on työ, mutta toivottavasti se on ohimenevää.
Mitä tulee lilliputtiudesta, niin yksityisenä ja riippumattomana se kasvaminen on kyllä hankalaa. Mää kirjoitin blogia wordpressissä 6 vuotta ja sitten yhden täällä, kunnes se tykkäysleima napsahti ja sain muutaman lukijankin. Että kovaa työtä ja mitä näitä muita hyviä vinkkejä tässä nyt on. 😀
phocahispida
Hei määhän oksensin täällä kateellisuuttani ja katkeruuttani sellaisia blogeja kohtaan, joita ladataan satoja tuhansia kertoja kuussa, kevyesti ja sisältönä on joinain kuukausina lähinnä instalatelya, kissavideoita tai jotain muuta settiä, jonka tuottaminen vie ehkä sellaisen 5-15 min päivässä.
Joku Emmi kävi muistaakseni huomauttamassa että eipäs sanota, ettei kukaan muu nää vaivaa hommiensa eteen. ;D
Ja osa sitten vääntää tuntitolkulla jotain asiajuttuja, näkee saman vaivan ja usein enemmänkin taustoittaessaan ja hakiessaan materiaaleja kuin joku lehtijutun kirjoittaja eikä välttämättä saa koskaan mitään korvausta. Kuvaa lomamatkat ja päivälliskokkaukset läpeensä, kirjoittaakseen resepti- tai matkajutun, jonka lukee mahdollisesti tosi moni, muttei kuitenkaan niin usea kuin jonkun ha-ha-hauskan kakkajutun.
Ai mitenniin on välillä ihan tervettä saada narista, olla rehellisesti kateellinen ja jopa ärsyyntynyt. Koska muuten sen kateuden patoaa sisälleen ja se syö omaa tekemistäkin.
On nimittäin itsessään arvokasta tehdä hommat niin kuin kokee tekevänsä ne hyvin. Vaikka se tuntuu kliseiseltä niin ennen kaikkea työ tekijäänsä kiittää eikä muiden kiitoksella jaksa pötkiä kovin kauaa – sen saaminen kun on usein harmillisen tiukassa ja satunnaista.
Kuten yllä todettiin, blogosfäärissä satunnaistekijöillä: suosittujen bloggaajakavereiden linkkauksilla, aallonharjaa ennen skeneen iskemisellä, brändäyksellä, televisiohäröilyillä tms. itse tekemisen eli kirjoittamisen, videoimisen tai kuvaamisen ulkopuolisilla kuvioilla on usein merkittävämpi rooli suosittuuden kanssa kuin itse sisällöllä. Sen reiluudesta tai fiksuudesta voi olla montaa mieltä.
retroisi
Hmm… mutta kaiken tuon täydellisyyden tavoittelun sivupolulla, minusta sinä oot pirun siisti tyyppi.
Ehkä nassahdan vain oikeeseen kohderyhmään, mutta on sanottava, että Lilyn blogialustaan olen nimenomaan tutustunut sun blogisi kautta. Ja fb:n tuttavien linkitysten kautta tänne aina palannut, kunnes mietin, että hei – mähän voisin kokeilla tätä myös!
Ok, ehkä kohderyhmä, jota nuo promqueenit tavoittelee on juuri sitä massaa, isoja klikkausprosentteja ja hirvittävästi tykkäyksiä. Mutta onko se aidosti kiinnostavaa sisältöä, joka voisi johtaa johonkin kanssakäymiseen, fiksuun keskusteluun? Sitä en välttämättä allekirjoittaisi.
Emmi Nuorgam
Täh? Vau. Tai siis.. Täh? Oikeastiko?
Emmi Nuorgam
Toivottavasti et viitannut fiksulla keskustelulla muhun…. 😀
Ella F.
Uskoisin, että just suhun retroisi viittasi. Hänen kommenttiinsa mun on muutenkin helppo yhtyä ♥
Tuikkunen
Sydän rehelliselle kirjoitukselle, johon samaistuu varmasti jokainen meistä bloggaajista. Olipa niitä lukijoita kourallinen tai monia kymmeniä tuhansia.
Tästä tulikin mieleen Pupulandian Jennin postaus, jossa kirjoitettiin hieman aihetta liipaten keskinkertaisuudesta ja keskeneräisyydestä ja erityisesti eräs lukijan kaunis kommentti, jota siteeraten totean, että olet varmasti maailman paras juuri Emminä olemisessa. 🙂
Ella F.
Emmi-kaunoinen, kyllä sun blogi näyttää ihan siltä, että mun mieleni tekee kysyä, mitä vielä sä voit haluta, kun sulla on jo kaikkea? Eli hienostihan sä luot ihan yhtä kadehdittavaa blogostaniaa kuin kuka tahansa heistä, joita kirjoitit kadehtivasi 🙂
Kateushan on ihan luonnollinen tunne, mä oon varmaan aika onnellinen, kun omat syntini ovat enemminkin ylenkatse ja ylemmyydentunto kuin kateus. Mä voin aivan rauhallisesti elää, vaikka joku saisikin jollain babylips-postauksilla vuoden huulibalsamit, koska mä tiedän, että en ikinä haluaisi olla tunnettu ja menestynyt babylips-alalla 😀 Ja jotenkin musta tuntuu, ettet varsinaisesti ehkä säkään?
Mulla iskee itseasiassa kateus aina työttömyysaikaan, silloin olen aivan kateudesta kipeä, siis tunnen fyysistä tuskaa, kun ajattelen ihmisiä, joilla on vakituinen työ, jotka eivät tee joka kevät sataa työhakemusta, käy haastatteluissa vaikka tietävät jo ennalta haastiksen lopputuloksen joka itselleen ei ole suosiollinen jne. Se on mulle aivan aivotoiminnan tappava tunne, hakemuksista tulee surkeita mankumakirjelmiä, olen kiukkuinen kaikille ja puhun kurjia. Mulla kateus ei aiheuta mitään hyvää, sen sijaan se kun pääsen siitä tunteesta yli ja ymmärrän olla välittämättä muusta maailmasta tuon taivaallista, se saa aikaan jotain, mistä on iloa sitten pidempäänkin.
Eri asia on sitten Person I Love to Hate -tyypit (omani oli Gwyneth Paltrow, nyt hänessäkään ei enää ole mitään, mitä kadehtisin). Siitä saa vähän sellaista salaista riemua 😀
Emmi Nuorgam
Mää haluaisin viiden tonnin kuukausiliksan, ilmaiset vaatteet ja vaikka pari ulkomaanmatkaa vuodessa. Ei kai se nyt ole kohtuutonta? 😉
Ella F.
Ou honey, I know… Mutta mä en millään usko, että sä ihan mitä vaan olisit valmis antamaan noiden ilmaisten vaatteiden ja matkojen eteen. Mulle riittäis ihan toi 5 tonttua/kk ilman bonareitakin 😀
Ei vaan rehellisesti sanottuna, mulle riittäis edes ihan se ovtes:n mukainen liksa täysimääräisenä, kiitos. Oon varmaan maailmanhistorian ensimmäinen ihminen, joka kadehtii opettajien palkkaa…
määnääsnääs (Ei varmistettu)
Hyvä postaus. Näitä asioita joskus mietin kun vielä blogia pidin.
Ite voin kyl myöntää et oon joskus kadehtinu suo. Kuinka ootte pitäny blogaajamiittei Tampereella ja kaikkia Tamperelaisia lilybloggareita ei oo kutsuttu.
Ja musta on hienoo miten rehellinen oot monessa asiassa ollu. Oon myös aina aatellu että sun blogi on aika suosittu,joten hassuu lukee ettet ite näe asiaa niin.
mutta jälleen hyvä ja mielenkiintoinen postaus.