#impropleasehireme eli oletko sinä seuraava työkaverini?

Mikä minusta tulee isona?

Kysymys on pyörinyt päässäni viime aikoina enemmän kuin liikaa. Ajattelen sitä ensimmäisenä aamulla, viimeisenä illalla ja yöllä herätessäni milloin minkäkin pikkuruisen nyrkin iskeytyessä silmäkuoppaan. Ehkä vähän naiivistikin kuvittelin vielä ennen joulua, että unelmieni työpaikka tipahtaa syliin kuten se kuuluisa faksi Annelille – minun täytyisi vain kärsivällisesti odottaa.

Alkuvuoden aikana totuus on kuitenkin näyttänyt karut kasvonsa ja pakottanut ottamaan lusikan kauniiseen käteen. Koska ne kaikista mielenkiintoisimmat työpaikat eivät löydy mol.fi:stä, kaipaisinkin nyt teidän apuanne. Tiedän, että tässäkin kuussa teitä on ruudun takana ainakin 15 000 – jonkun teistä on miltei pakko tuntea seuraava työkaverini tai työnantajani! Käyttäisitkö siis muutaman minuutin lukien kuka olen ja mitä osaan ja linkkaisit sitten juttua eteenpäin? Tai jos tiedät minulle sopivan työpaikan, niin vinkkaisitko siitä kommenttiboksissa ta sähköpostilla emmi.nuorgam at gmail.com.

Tituleeraan itseäni usein kulttuurialan sekatyöläiseksi, sillä tuottaja, mediatuottaja tai kulttuurituottaja sanoo harvalle mitään. Valmistuin Tampereen ammattikorkeakoulun Taide, musiikki ja media -yksiköstä (ent. TTVO) Medianomiksi vuonna 2012, opintojen painottuen sisällöntuotantoon, markkinointiin ja projektinhallintaan. Sitä ennen työskentelin järjestökentällä, paiskien hommia muutaman vuoden ajan Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – NUVA ry.ssä ja tehden Nuorisolain kasipykälää ja nuorten osallistamisen tärkeyttä tunnetummaksi. Kesä- ja sivutyökokemusta löytyy 13-vuotiaasta saakka niin lastenhoidosta, kerhotäteilystä, puutarhanhoidosta, myynnistä, siivouksesta ja tarjoilusta.

Vuonna 2011 aloitin tuottaja J. Karppanen Oy:ssä, joka on yksi Suomen pitkäikäisimmistä ohjelmatoimistoista. Neljän vuoden aikana pääsin työskentelemään suurten suomalaisten, kuten Yön, Popedan, CMX:n, Stratovariuksen, Maija Vilkkumaan ja Agit Propin kanssa. Tuottajana olen järjestänyt konserttisali- ja areenakiertueita (jo ennen kuin areenakeikat olivat edes muodissa), suunnitellut markkinointia ja mainontaa, budjetoinut, excelöinyt ja suunnitellut, päivittänyt somea ja toiminut kiertuemanagerina. Olin aika keltanokka aloittaessani Karppasella, mutta nyt voin ylpeydellä sanoa olevani oman alani ammattilainen. Yrityksen motto on ollut 80-luvulta saakka ”Nihil humani a me alienum puto” eli ”Mikään inhimillinen ei ole meille vierasta” ja tuon moton olen sisäistänyt myös omaan tapaani toimia.

Rinnakkain tuottajan työn kanssa olen työskennellyt myös Lost In Music -kaupunkifestareilla suunnitellen kaupunkifestareiden markkinointia ja luoden tapahtumalle täysin uuden markkinointistrategian siirtäen pääpainotuksen verkkoon. Tein myös opinnäytetyöni Lost In Musicin markkinoinnista ja tuon suunnitelman tuloksena kaupunkifestarit tekivät kaikkien aikojen kävijäennätyksen vuonna 2012. Lost In Musicin emotapahtuma Musiikki & Media taas on ostanut palveluitani useana vuonna mm. Industry Awards Gaala -tuotannon tai somemarkkinoinnin muodossa.

Unelmatyössäni saisin yhdistää kaikkia intohimojeni kohteita: sisällöntuotantoa, ruokaa, matkustamista ja kouluttamista. NUVA ry:n koulutusten jälkeen ja aktiivisen opiskelijapoliitikon urani aikana tajusin, että rakastan esiintymistä, puhumista ja kouluttamista. Saan valtavasti nautintoa, kun näen muiden ihmisten oivaltavan asioita – tavoitteeni onkin aina ollut saada ihmiset ajattelemaan, kyseenalaistamaan ja pureksimaan puheenvuorojeni sisältöä. En nimittäin usko, että käskyttämällä saadaan aikaan kummoisiakaan tuloksia, oli tilanne mikä tahansa. Uskon keskusteluun, siihen että ihminen on tyytyväisimmillään tullessaan kuulluksi ja tehokkaimmillaan saadessaan kiitosta ja arvostusta ajatuksistaan ja työstään.

Aloittaessani opintoni vuonna 2007 puhuttiin vielä web 2.0 -ilmiöstä. Sittemmin tuo ilmiö on muuttunut sosiaaliseksi mediaksi, someksi, ja yhdeksi kiinnostuksen kohteekseni. Somen keskustelukulttuurit, vaikutusmahdollisuudet ja erilaiset kanavat ovat minusta kiinnostavia ja mieluusti näkisin itseni työskentelevän vaikka juuri niiden parissa. Olen paraikaa tekemässä myös liiketoimintasuunnitelmaa yritykselle, joka keskittyisi nimenomaan sosiaaliseen mediaan, somemarkkinointiin ja -strategioihin. Tulevaisuus näyttää, kuinka tuon hankkeen käy, mutta olen suunnitelmasta innoissani!

Olen luonut itselleni työnhakunettisivut, joilla kerron työhistoriastani ja taidoistani hiukan tarkemmin. Nettisivuilla on myös entisten työkavereideni ja työnantajieni suosituksia sekä omat lempparisomekanavani. Toivottavasti käyt vilkaisemassa myös noita sivuja ja jaat niitäkin eteenpäin.

Etsitään yhdessä mulle unelmatyö! Se voi olla missä päin maailmaa tahansa, alkaa huomenna tai vaikka kymmenen vuoden päästä – pääasia, ettei tarvitse sitten vanhana katua, mitä kaikkea jäi kokeilematta.

#impropleasehireme

www

www.emminuorgam.com

linkedin

www.linkedin.com/in/emminuorgam

twitter

www.twitter.com/emminuorgam

instagram

www.instagram.com/emmi_ihanaelama

15 comments

  1. Tica

    Tsemppiä hurjasti etsintään, en valitettavasti osaa auttaa tähän hätään, mutta pidän silmät auki! Oikeasti halusin kommentoida, koska tajusin tätä lukiessa miksi oon jo pitkään miettinyt, että oletpa tutun näkoinen: NuVahan se on! Muistan siut vuosien takaa, kun olin Nuvalainen jonkin aikaa (Imatralta) ja sittemmin satunaisesti, kun toimin SAKKI:ssa 🙂

    Sormet ristissä, peukut pystyssä, tsemppiä!

    1. Emmi Nuorgam

      Kiitos!

      Ja kiva jos olen jäänyt mieleen. NUVA-ajat oli kyllä hiukeita, eikä missään nimessä vähiten jäsenten vuoksi! 🙂

  2. Laura Pollari

    Paljon hyvää energiaa ja kultapölyä työnhakuun, Emmi!

    Kymmenen pointsia ja papukaijamerkki myös häshtägistä 🙂

    1. Emmi Nuorgam

       

      Kiitos Laura! 🙂

  3. Vierailija (Ei varmistettu)

    Oot kyllä pro, tuo sivusto on hieno. Onnea työnhakuun, sitäkin taidat tarvita!

    1. Emmi Nuorgam

      Kiitos! 🙂

  4. cady

    Sivukommenttina, näin just että oot päässyt PINGiin sisällontuottajaksi! Ihan superhienoa! Mun sydän itkee verta etten pääse sinne, koska se on varmasti tosi mielenkiintonen tapahtuma. Vaadin tänne sitten täyden raportin!

    1. Emmi Nuorgam

       

      Eikä! Olin ihan varma et sää tuut! Voi pylly. Mut joo, lupaan raportoida! Oon ihan sairaan innoissaan jesjesjes!

      1. cady

        No mää haluaisin niin paljon! Ja jos mun kyyneleet vois tehä PINGin lisäosan vaikka seuraavalla viikolla niin… Mutta ei. Olen Amsterdamissa puhumassa bloggaajista. lol.

        Mistä tulikin mieleen että sää vaikutat ihan helmi muijalta ja vois olla siistii vaihtaa ajatuksia enemmänkin jos ja kun jonain vuonna ollaan hetkellisesti samassa kaupungissa!

        1. Emmi Nuorgam

          Haa! Kato sun blogimeili. 😀

           

          Mistä sää bongasit et mä oon mukana?

          1. cady

            Katon sitten kun en oo enää töissä köhköh… Mulle tulee pingin uutiskirje koska haluan kääntää veistä haavassa jatkuvasti ja koska ollaan yks tapahtuman yhteistyökumppaneista. Mut ennen kaikkea seuraan vaan pingiä kateellisena siitä mitä kaikkee siistii jengi tekee 😀

          2. Emmi Nuorgam

             

            Hnnnnng, miks mulle ei oo tullut sellaista tiedotetta?

  5. Vierailija (Ei varmistettu)

    En nyt tiedä osuuko (tai uppoaako), mutta tämä kirjoituksesi tuli heti mieleen, kun näin alla olevan ilmoituksen:
    https://www.varusteleka.fi/fi/news (toivottavasti linkki toimii)

    1. Emmi Nuorgam

      Oih, kiitos vinkistä! 🙂

Vastaa käyttäjälle Emmi Nuorgam Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *