Muista äänestää

Tiedätte varmasti kaikki Pertti Kurikan Nimipäivät, Tahdon2013 -kampanjan, Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan tai YK:n vammaissopimuksen ratifioinnin? Nämä kaikki ovat mahtavia esimerkkejä siitä, että Suomi on liberaali, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kannattava maa ja sen kansalaiset ajattelevia ihmisiä.

Sitten kuitenkin aina välillä lyödään märkä rätti vasten kasvoja. Viimeisen viikon aikana se on tehty täällä Lilyssä kahdesti: ensin paulahelenan yksilö vs. yhteiskunta -kirjoituksessa ja sen jälkeen Natan tontilla, kun Nata kertoi 5 syytä, miksi ei kannata äänestää. Ei, en ole hämmästynyt siitä, että joku voi olla kanssani eri mieltä (vaikka tietysti sekin aika outoa on..) vaan siitä, miten avoimesti Nata ja paulahelena ovat kertoneet ajattelevansa ensisijaisesti itseään. Seuraavat lainaukset on poimittu Natan ja paulahelenan kirjoituksista:

”Mulla ei ole halua tai tarvetta muuttaa maailmaa. Mä olen sopeutuja. Mulle yhteiskunta tarjoaa raamit, joiden puitteissa pyrin rakentamaan itselleni mahdollisimman hyvän elämän omalla toiminnallani ja omilla valinnoillani.”

”En äänestä, koska en kaipaa itse juuri mihinkään konkreettisiin asioihin muutosta. Niihin asioihin, joihin en ole omassa elämässäni tyytyväinen, yritän löytää ratkaisun omasta tekemisestäni. En odota kenenkään tekevän päätöksiä puolestani.”

”Mentaliteettini on, että jokainen on oman onnensa seppä. Elämästään saa juuri sellaista kuin haluaa tekemällä oikeita päätöksiä elämässään ja yrittämällä kovempaa kuin muut.”

Näitä kahta kirjoitusta yhdistää paitsi itsekkyys, myös silmien sulkeminen yhteiskunnan rakenteilta ja järjestelmiltä. On totta, että ihmiset pystyvät omilla valinnoillaan vaikuttamaan omaan elämäänsä ja asioihinsa, mutta yhtälailla on totta, ettei kaikilla ole mahdollisuutta edes siihen.

Politiikka kuulostaa sanana tylsältä ja hankalalta. Ehkä jopa vaikeasti ymmärrettävältä. Politiikka kuitenkin on kaikessa yksinkertaisuudessaan yhteisten asioiden hoitamista. Sana politiikka juontaa juurensa kreikan kielen sanasta politikos, ”kansalaista koskevaa”.

Politiikka, tai äänestäminen, ei siis ole sitä, että ajatellaan ensisijaisesti omia etuja. Politiikka, tai äänestäminen on sitä, että ajatellaan koko yhteiskunnan ja kaikkien sen kansalaisten hyvinvointia. Kyllä, jokaisella ehdokkaalla tai äänestäjällä voi olla tietty eturyhmä, jonka etuja he ensisijaisesti ajavat, mutta toivottavasti kukaan ei ole valmis omien/opettajien/metallimiesten/yrittäjien/homojen/kenenkään kustannuksella valmis tinkimään muiden ihmisten hyvinvoinnista.

Seuraavaksi haluankin luetella viisi syytä äänestää:

1. Jos haluat äänestää henkilöä, jonka kanssa olet 100% samaa mieltä, asetu itse ehdolle (tosin sekään ei välttämättä takaa 100% yksimielisyyttä). Voit kuitenkin joustaa tuosta sataprosenttisuuden tavoitteesta ja miettiä, ettet varmastikaan ole puolisosi, bestiksesi tai äitisikään kanssa täysin samaa mieltä kaikesta, ja silti tulennette erinomaisesti toiseen. Riittää, että jaat ehdokkaasi kanssa samanlaisen maailmankatsomuksen ja ehdokkaasi ajatukset ovat lähellä omiasi.

2. Ei haittaa, vaikka et tuntisi 100% yhteenkuuluvuutta minkään puolueenkaan kanssa – sinun ei tarvitse liittyä tuohon puolueeseen äänestääksesi. Voit tutkia vaikka tätä Hesarin vaalikonevastausten perusteella tehtyä analyysiä ja huomata, etteivät puolueetkaan ole mikään homogeeninen massa, jossa kaikki henkilöt ovat samaa mieltä. Puolueisiin mahtuu yhtä monta arvomaailmaa ja ajatusta kuin siinä on henkilöitä – kuten varmasti työkaveriporukkaasi tai harrastusjengiisikin.

3. Hieno homma, jos sinulla on asiat hyvin ja olet tyytyväinen vallitsevaan yhteiskuntaan. Oletko kuitenkaan ajatellut, että jos kaikki nykytilaan tyytyväiset henkilöt jättävät äänestämättä, valikoituu eduskuntaan vain henkilöitä jotka haluavat muutoksia, ja nykytila on pian muisto vain? Jos et sinä äänestä, niin joku muu äänestää kyllä.

4. Yhteiskunnassa on tiettyjä tukijärjestelmiä, eikä niiden muotoutuminen ei ole ollut sattumaa. Ne tukijärjestelmät on joku luonut sellaisiksi kuin ne nyt ovat. Saatat tuntea jonkun, joka tarvitsee noita tukipalveluilta ja mitä jos tällä kertaa nostaisit katseen omasta navasta ja ajattelisitkin tuota henkilöä, joka tukipalveluita tarvitsee? Yhteiskunta ei ole mikään stabiili tila tai muuttumaton järjestelmä, vaan se vaatii jatkuvaa ylläpitoa.

5. Kaikki asiat koskettavat kaikkia. Korkeakoulupolitiikka vaikuttaa paitsi siihen, millaisen koulutuksen opiskelijat saavat, myös siihen miten he työllistyvät, paljonko he tarvitsevat yhteiskunnan tukipalveluita, mistä varoista tukipalvelut kustannetaan, paljonko tulevaisuuden työikäisiä on maksamassa suurten ikäluokkien eläkkeitä, missä opiskelijat asuvat, miten asuinalueille kuljetaan, kuinka julkista liikennettä kehitetään, miten liikenteen kehittämisen ympäristövaikutukset otetaan huomioon.. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Kaikista tärkein syy äänestämiselle kuitenkin on se, että me yksilöt muodostamme yhteiskunnan. Minä, sinä, naapuri, satunnainen baarituttu, kanssabloggaaja, työkaveri, lähikaupan kassa ja Keskustorin hampparit. Jos haluat ajatella vain itseäsi, ole hyvä ja muuta yksinäsi asumaan keskelle metsää ja kokeile, miten tuo eristäytyminen muusta yhteiskunnasta sujuu.

PS. Nata, ei tarvitse olla ydinfyysikko nähdäkseen, että sää olet kokoomuslainen. Noin, yksi haaste ylitetty, enää sun tarvitsee valita ehdokas. Voin auttaa siinäkin – kattos yhteisellä asiallahan tässä ollaan.

52 comments

  1. phocahispida

    Hedonisti täällä moi. Edellisessä kuohunnassa epäitsekäs ja avulias isäntä, jolla jäi keitto liedelle ja kola hankeen herättä huolen kokiksen hyvinvoinnista…

    Ja nyt Keskustorin hamppareiden ajattelemisesta tuli armoton nälkä. Syytän sua, jos syön mättöä tänään. Blogimarkkinoinnin uhri ja sillain.

    Mutta muuten. <3

    1. Nii

      Pyydän vilpittömästi anteeksi hankeen jääneen kolan aiheuttamasta mielipahasta 😀

      1. phocahispida

        Hyväksytään ja empaattis-solidaariset pahoittelut tämänpäiväisten päätösten johdosta!

  2. Vierailija (Ei varmistettu)

    En jaksa, pysty, kykene kommentoimaan nyt tuonne Natan ketjuun. Väänsin kohteliaana anonyymina jo parin viestin verran tuon Paulahelenan kanssa aiemmin. Meinaa loppua usko ihmisiin ja energia itsestäänselvyyksien toisteluun.

    Mutta siis kiitos, että jaksat keskustella ja perustella. Jos vaikka parin ihmisen pää tulisi taas esiin sieltä omasta takapuolesta.

    Mun täytyy vielä selvittää kuinka ulkosuomalaisena pääsen nyt ensimmäistä kertaa äänestämään täältä käsin. Aiemmat vaalit ovat hoituneet ihan Suomen kamaralla. Ainakaan äänestämättä jättäminen ei houkuta yhtään, kun on nähnyt taas tätä ”pimeämpää” puolta ihmisten logiikassa.

    1. Emmi Nuorgam

      Kiitos! 🙂

      Konsulaatissa käsittääkseni järjestetään ennakkoäänestys, jos siis sellainen sattuu maasta löytymään. Sen tarkemmin en valitettavasti osaa neuvoa.

        1. Vierailija (Ei varmistettu)

          Hei kiitos! Nyt tiedän siis missä äänestän ja miten. Sekä miten saan selville vaalipiirini. Jee! Kannatti ”miettiä ääneen” tuota omaa äänestysjärjestelyäni.

    2. phocahispida

      Mun täytyy myöntää, että paloi paanukatto niin pahasti, etten vieläkään pysty kommentoimaan tuonne kunnolla. Onneksi moni muu on sen tehnyt ja Emmi kirjoittanut aiheesta.

      Olo on juurikin kuvatunlainen eli en jaksa, pysty tai kykene.

      Jos joku muukin kärsii samanlaisesta loppuunpalamisesta, kannattaa kokeilla sitä paljon puhutta selfhelppiä. 😀

      http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/diy-day-how-deal-shit

    3. katska (Ei varmistettu)

      Nata sai postauksellaan aikaan ainakin sen, että todellakin äänestän. Ennen postausta en ollut ajatellut asiaa sen ihmeemmin ja ajattelin jopa etten äänestä. Postauksen jälkeen tein heti pari vaalikonetta ja otin selvää puolueista. Löytyipä sieltä sitten sopiva ehdokaskin, jonka ajatusmaailma on hyvinkin omaani vastaava. Kiitos siis Natalle varmasti myös ehdokkaan puolesta 🙂

      1. Emmi Nuorgam

        JES! Jesjesjes! 🙂

  3. ironia

    Hitto että ihan ahdisti, kun näin Natan postauksen, mutta kiitos sinun, ei ahdista enää niin paljon.

  4. Anzi

    Minä käytin kaikki paukkuni viime viikonloppuna vääntäessäni paulahelenan kanssa, joten nyt en enää jaksa. Kiitos kun sinä jaksat. Mutta oikeasti, alkaa tulla nämä omaa napaansa tuijottavat etuoikeutetut ihmiset taas vähän korvista ulos.

  5. Nii

    Just tänään taas eduskunta teki niin jäätävän päätöksen saamelaismääritelmästä että en kestä. Ja juuri siksi äänestän ihan uutta lappilaista kansanedustajaa.

    1. minna

      Ja mites myös toi opintotuki ja paperittomien terveydenhoito… Ei perkele, mitä perseilyä.

    2. Emmi Nuorgam

      Mitämitämitä?

        1. Emmi Nuorgam

          No niin. Tämä, opintotuen leikkaaminen, paperittomien lasten terveydenhuollon kaataminen. Menen nyt nukkumaan ja kun herään, tätä päivää ei ole ollutkaan.

  6. Koko H.

    Ja mä jo mietin et mikä mus on vikana, mut just nää kaksi tais olla ainoot lilyläiset, joiden oli vaikea hahmottaa blogini lähtökohtia… Kiitos mahtavasta tekstistä!

    1. Emmi Nuorgam

      Kiitos! Mun on myönnettävä, että en ole voinut lukea sun kirjoituksia paria ensimmäistä lukuunottamatta. Syy et ole missään nimessä sinä, vaan se välitön aivojen sulaminen, mikä kommentteja lukiessa on tapahtunut. 

  7. Aoife

    Kiitos tästä!

    Jotenkin ihmetyttää tämä nykyinen minä, minä, minä, minä, minä ilmapiiri, jossa keskitytään vaan siihen omaan napaan ajattelematta lainkaan muita. Tuntuu, että empatiakyky on korvattu itsekkyydellä; kunhan minulla on hyvä olla niin ei haittaa vaikka naapurin Tuire kuolisi nälkään, kun sillä ei ole rahaa edes ruokaan. Karrikoidusti näin.

  8. else

    Pakko myöntää että vähän leuka loksahti kun luin Natan tekstin. Jotenkin siitä huokui sellainen ”olen jo tukeni käyttänyt ja niistä hyötynyt, ei kiinnosta onko muilla samaan mahdollisuutta niin kauan kun mulla menee hyvin” -asenne, ei jeesus. Jotenkin Natalta, joka on usein ylistänyt kuinka hyvä maa Suomi on ja kuinka Suomi on mahdollistanut hänelle niin hyvän elämän, en olisi uskonut tämän kaltaista kiittämättömyyttä.

    En tajua.

    1. else

      P.S. Lily on kyllä viime aikoina tarjonnut melko paljon aivoja sulattavaa materiaalia. Toisaalta ihan hyvä, että täällä ihan oikeasti keskustellaan tärkeistä asioista.

      1. Elmi

        Joo, mutta Else, muistakaamme ja lohduttautukaamme sillä, että enemmän silti näyttää olevan paulahelenan ja Natan lausunnoista pöyristyviä ja niitä kummeksuvia kommentaattoreita kuin näitä lausuntoja kannattavia henkilöitä. Ehkä maailma ei olekaan paha, eh? Mutta täytyy sanoa, että jopa enemmän kuin Natan kirjoitus, joka itsessään kyllä herätti pientä epätoivoa nykytilannetta kohtaan, säikähdin sitä määrää kommentaattoreita, jotka kehuivat Nataa hyvistä perusteluista (?!) ja kertoivat itsekin välttävänsä äänioikeuden käyttöä. Olisin pyhästi toivonut, ettei näin ajattelevia löytyisi muita. 

        1. else

          ”Mutta täytyy sanoa, että jopa enemmän kuin Natan kirjoitus, joka itsessään kyllä herätti pientä epätoivoa nykytilannetta kohtaan, säikähdin sitä määrää kommentaattoreita, jotka kehuivat Nataa hyvistä perusteluista (?!) ja kertoivat itsekin välttävänsä äänioikeuden käyttöä. Olisin pyhästi toivonut, ettei näin ajattelevia löytyisi muita.”

          Mua oikeasti pelottaa se, että noistakin Nataa myötäilevistä kommentoijista on tod. näk. vielä melko nuoria joiden mielipidettä äänestämättömyydestään Natan kaltaisen tunnetun bloggaajan ulostulo vain vahvistaa.

          Välillä on kyllä oikeasti sellainen ”I don’t want to live on this planet anymore” -olo.

          Paulahelenakin sentään äänestää.

          1. Elmi

            Niimpä. 

            Lisäksi blogisfäärissä henganeena tunnistan useamman kommentaattorin ja tosiaan useammallakuin yhdellä ”en äänestä” -ihmisellä on vieläpä korkeakoulutus. Tämä on musta ihan älyttömän pelottavaa. Kuka meillä jatkossa tekee päätökset? Nyt ollaan niin pohjalla tässä tilanteessa, etten jaksa edes ensisijaisesti pelätä, millaisia päätöksiä nämä ihmiset tulevat tekemään, haluaisin heidätkin vain aluksi uurnille ja päättämään omista asioistaan.

            Jaaha, pitäisköhän mun hakea oman alan pedagogisiin ja ruveta yhteiskuntaopin opettajaksi? Nyt tuntuu, että siellä löytyisi työsarkaa.

          2. Laura T.

            Kannatetaan!! Yt, kasvatustieteilijä

          3. Päähenkilö

            Sama missio ollut mielessä, Elmi.

            Terv. yhteiskuntatieteilijä pedagogisen herätyksen partaalla

          4. Emmi Nuorgam

            Se on munkin salainen haave. Salainen, mahdoton haave, joka ei koskaan toteudu, koskaan vihaan opiskelua. 🙁

          5. Helmi K

            ”Paulahelenakin sentään äänestää.”  Kiitos! Jokin tämän aiheen ja keskustelun tiimoilta sai vielä nauramaan.

          6. else

            Hahaha, ole hyvä 😀

            Vaikken paulahelenan kanssa ole juuri mistään samaa mieltä, mutta arvostan häntä kyllä tällä hetkellä Nataa enemmän koska hän kuitenkin äänestää. Sieltä löytyy jo sen verran järkeä että ymmärtää nykytilankin säilyttämisen vaativan sitä äänestämistä 😀

          7. paulahelena

            Hahaha, ihanaa etten oo läpeensä paha ja ymmärtämätön sentään mäkään 😀

  9. Vierailija (Ei varmistettu)

    Kiitos tästä!!

    Alkoi muuten ihan naurattaa kun tässä muiden hommien ohella pidän auki sinun ja Natan postauksia kommentteineen. Välillä päivitän sivut ja katson, millainen on tilanne. Välilehdillä lukee ”Muista äänestää” ja ”Älä muista äänestää”. Tuli äkisti mieleen että on kuin seuraisi jotain ottelua :DD

    Mutta tämähän ei tietenkään ole kilpailu vaan erittäin tärkeää keskustelua.

    En ole lukenut paulahelenan postausta enkä ehkä juuri nyt pystykään.

    En ole kuin satunnaisesti päätynyt blogiisi, mutta minulle tuli tunne, että saatan palata tänne jatkossa useamminkin.

    1. Emmi Nuorgam

       

      Kiva kuulla!

      Ja myönnän, että Natan otsikoinnilla saattaa olla jotain tekemistä mun otsikon kanssa.. 😉

       

  10. Elmi

    Hyvä kirjoitus, Emmi!

    Mikä musta näissä kahdessa kirjoituksessa on ollut pelottavinta, on se, että kumpikaan kirjoittaja ei aidosti näytä ymmärtävän ihan perusasioitakaan siitä, miten tämä yhteiskunta toimii, kuka tekee päätökset, miten vaikutamme toisiimme ja miten yksilön toimintakenttää muotoilee yhteiskunta. Jos kaksi vielä korkeakoulutettua ihmistä lausuu ”yhteiskunta ei vaikuta muhun” tai ”eduskunta ei tee mitään mua koskevia päätöksiä” -tyyppisiä lausuntoja, niin ihan aidosti huolestuttaa, oppiiko siellä peruskoulun yhteiskuntatunneilla kukaan mitään.

  11. paulahelena

    Heh, mä sentään pidän äänestämistä tärkeänä (ja ainoana itselleni tarpeellisena) yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana. Jos kukaan ei allekirjottais addresseja tai osottais mieltä, niin maailma muuttuis hitaammin mutta muuttuis kuitenkin aina äänestystulosten seurauksena, kun taas jos kukaan ei äänestäis, niin koko demokratia kuolis aika lailla siihen.

    Mutta, kuten sanottu, sopii halukkaiden niitä addressejakin kirjotella ja kenties nopeuttaa maailman muutosta parempaan päin sitä kautta. Kunhan mun ei tarvi. 😀

    1. Vierailija (Ei varmistettu)

      ”Kunhan mun ei tarvi” kiteyttää kyllä upeasti sen, miksi uskoni ihmisiin horjuu.

      Tekisi mieli huutaa, mutta vedän henkeä.

    2. Nāiádes

      Please ei nyt tännekin tätä samaa keskustelua.

      1. paulahelena

        Ei huolta, itse ajattelin jättää tähän. Katsoin kuitenkin asialliseksi kommentoida, kun mut niputettiin postauksessa samaan settiin jonkun kokonaan äänestämistä mollaavan kanssa, mikä ei missään nimessä oo mun kanta.

        1. Emmi Nuorgam

           

          Hyvä huomio! En tarkoittanut sanoa sun olevan äänestämistä vastaan. Toivottavasti ihmiset ei tajua väärin!

          Ja sun ansioksi myös luettava se että osaat myöntää olevaa väärässä. 😉

           

          1. paulahelena

            Pitää sitäkin joskus vähän harjotella 😀

  12. Helmi K

    Kiitos tästä. Äänestämme eri puolueita, mutta ainakin molemmat ajattelemme emmekä pidä päätämme hyvin syvällä jossain.

    Luin vielä uudestaan Natan tekstin ja tekee vain mieli kiljua ääneen kun en vaan voi ymmärtää yhtään mitään, että miten joku voi kirjoittaa tuollaista roskaa. AAAAAAAAAARGHHHHHHHH!!!

    Mutta sulle hymyä.

    1. Emmi Nuorgam

       

      Hmmm, mää en ole kyllä kertonut kellekään ketä meinaan äänestää – en itsekään tiedä. En ehdokasta enkä puoluetta. Oon saanut varmaan ikuisen kokoomusleiman, vaikka en ole 5 vuoteen kuulunut puolueeseen. 😀 No, kai sitä voisi pahempiakin leimoja olla. Ei nyt heti tule mieleen, mutta varmasti on.

       

      1. Helmi K

        Totta! Sun jutun lopussa oli tämä ”Voin auttaa siinäkin – kattos yhteisellä asiallahan tässä ollaan.” ja tulkitsin sen väärin, että olette siis molemmat kokoomuksen asialla. Mutta luin uudestaan ja eihän se sitä tarkoittanutkaan. Olen niin kierroksilla tästä keskustelusta että sekoilin, sori.

  13. MM

    Kiitos, että jaksat.

  14. nappi (Ei varmistettu)

    Ei nyt vittu. Mitä nää tyypit on, ”hei mä olen tosi tiedostava ja olen pitkien pohdintojeni päätteeksi tullut tulokseen, että itsekeskeinen maailmankuva on hyvä perustelu mielipiteilleni”.

    Nämä nuoret naiset voisivat miettiä vaikkapa seuraavaa työpaikkaa hakiessaan esim. sitä, mitä tuleva eduskunta aikoo tehdä nuorten naisten syrjinnälle työmarkkinoilla. (Jota harrastetaan siksi, että lisääntymisiässä olevan naisen palkkaaminen on riski, koska vanhemmuuden kustannuksia ei jaeta tasan mies- ja naisvaltaisten alojen välillä.)

    Musta äänestyssyyksi riittäisi jo se, että nykyään meidän kaikkien asioista päättävät suurimmaksi osaksi 50-60-vuotiaat miehet.

  15. Nata - White Trash Disease

    emmi, huom. en kirjoittanut, miksei kannata äänestää, vaan miksi MINÄ en äänestä. jokainen kohta alkaa sanoilla, ”en äänestä, koska”. en missään tapauksessa kannusta ketään olla äänestämättä, vaan avaan omia mietteitäni asian tiimoilta.

    toivon kovasti, että korjaisit tämän tekstiisi, koska siinä on asiavirhe.

    1. Satunnainen lukija (Ei varmistettu)

      Tiedät varsin hyvin että suosittuna bloggarina olet mielipidevaikuttaja nuorille ja että kun argumentoit (kuten itsekin kirjoitit tekeväsi) jonkun asian puolesta – vaikka ihan vain omasta näkökulmastasi – argumentoit yleisesti sen puolesta miksi jotain pitäisi tai ei pitäisi tehdä. Ei sillä ole tällaisessa kontekstissa merkityseroa kirjoittaako joku blogitekstin ”5 syytä miksi en syö lihaa” vai ”5 syytä miksi lihaa ei kannata syödä”.

      1. Vierailija (Ei varmistettu)

        Aivan. Ja tuo on semmoista lässynlässynlää-höpinää jostain sanamuodoista kun oma teksti ei mitään muuta olekaan kun pelkkää asiavirhettä ja typeryyttä.

        1. Elmi

          Komppaan edellisiä. 

          Kerrot tekstin alussa olevasi nyt ehkä uskottavampi argumentoija asian puolesta. Miksi omien päätösten puolesta tarvitsisi edes argumentoida blogiyleisölle, jos tarkoitus ei ole vakuuttaa?

          Lisäksi kirjoituksesta löytyy lukijan puhuttelua: ”Omilla elämänvalinnoillaan sen sijaan voi, ainakin oman elämänsä tärkeimmän ihmisen elämään, sinun omaasi.”

  16. via_gra

    Farmville farms even include free gift that

  17. William

    Amoxicillin And Clavulanate 250mg With No Prescription in Indianapolis

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *