Nyt-liite postasi tänään aamulla Maanantaipöllön ja huokaili, kuinka ikävää on olla töissä kun ulkona paistaa aurinko. Ensireaktioni oli, että joojoo, mää niin ymmärrän maanantaipöllöä. Kunnes tajusin, että ei hitto, enhän mää ymmärräkään. Koska mä olen tällä hetkellä ihan todella, todella mielelläni töissä.
Entinen työnantajani on siinä(kin) mielessä mahtava, että saan olla vanhalla toimistollani niin kauan, kunnes hän myy tilat pois. Saan siis edelleen tulla aamuisin maailman kauneimpaan Kehräsaareen, avata tietokoneen, ottaa kupin kahvia ja lukea blogit rauhassa. Sitten teen päivälle to do -listan, mietin mihin tänään menen lounaalle (Klubille) ja suunnittelen tulevan viikon aikataulua. Avaan liiketoimintasuunnitelman, alan lukea sitä läpi, mietin, että mihin kaikkiin kohtiin Ensimetrin yritysneuvoja saattaa torstaina takertua ja hion noita kohtia. Lasken uudelleen laskutushintoja, goolaan, vertailen ja etsin referenssejä. Kartoitan omia olemassaolevia verkostojani, selailen lukemattoman määrän nettisivuja, mietin kehitysehdotuksia ja selaan LinkedInistä keskusteluja. Kun alkaa puuduttaa, vedän takin niskaan ja lähden Laukontorille katselemaan ihmisiä ja nauttimaan auringosta.
Hurja Media etsii Instagramissa parhaillaan 99 syytä alkaa yrittäjäksi. Mun syy on jopa naurettavan helppo: yrittäjänä mä olen itse vastuussa itsestäni. Saan tehdä niitä asioita, joista nautin ja juuri sellaisella aikataululla, kuin haluan.
Haluaisinkin siis lähettää maanantaipöllölle terkkuja: ala yrittäjäksi. Tai hanki edes sellainen työ, josta tykkäät, niin ei ahdista maanantaisin niin paljon!
Päähenkilö
Hyvä meininki!
Ja hyvä lisäys kyllä tuo ”Tai hanki edes sellainen työ, josta tykkäät.” Minä työskentelen alalla, joka elää ja kukoistaa entistä enemmän freelancereiden ja erilaisten pienyrittäjien voimin. Itselleni taas freeksi rupeaminen tai yrityksen perustaminen ovat aina olleet suuri kauhistus ja mielessä lähinnä viimeisenä epätoivoisena oljenkortena, jos ei millään muulla keinolla ala löytyä töitä. Onneksi on löytynyt. Mutta mielettömästi arvostusta ja tsemiä vaan teille kaikille yritystä tai toiminimeä pyörittäville. Ootte sankareita mun silmissäni.
Työtäni sen sijaan rakastan. Olen tehnyt vuosien varrella näitä suht samoja hommia useammassa eri organisaatiossa ja olosuhteet ovat olleen milloin minkäkinlaiset. Mutta itse työn sisältö saa aikaan sen, että työnteko tuntuu aina vaan aivan älyttömän mielekkäältä ja innostavalta. Olenkin miettinyt usein kauhuissani heitä, joita työnteko, oma ala ja pelkkä töihin raahautuminen ahdistavat ehkä joka ikinen päivä. Työ vie niin suuren osan elämästä, että vaikka se ei olisikaan mikään identiteetin jatke (kuten itselleni vähän on), niin on ihan hirveä ajatus, jos ei siitä saa itselleen mitään. Muuta kuin ehkä angstin ja vitutuksen.
Ei se työpaikan vaihto aina helppoa ole. Ja ehdottomasti työllä SAA olla elämässä vain välinearvo. Se on ihan ok. Mutta se ei musta ole ok, että työ aiheuttaa jatkuvasti kielteisiä viboja. Se on vähän sama juttu kuin parisuhteen kanssa. ”Ihan jees” on useimmiten tosi hyvä juttu. Mutta jos koko ajan, vuodesta toiseen itkettää ja ottaa päähän, niin kannattaisi ehkä pelastautua. Elämä on kuitenkin aika lyhyt.
Emmi Nuorgam
Just kuule samoja asioita pyörittelin mielessäni, äsken kun kävin Klubilla toteamassa, että mun rahapussi on kotona ja talsin tyhjin vatsoin takasin toimistolle.
paulahelena
Jep, joillekin ehkä sopii semmonen ”kärsin kunhan tienaan elannon” -malli ja sisältö elämään haetaan sit jostain muualta, mut mulle työ on niin iso osa elämää, että haluun nauttia siitäkin. Mun periaate oikeastaan kaiken mutta etenkin työn suhteen on, etten tee rahasta mitään, mitä en voisi ajatella tekeväni ilmaiseksikin. 🙂
Ilana
Mun miehellä on työstä ihan toimiva sänkyvertaus: molemmissa vietetään suunnilleen yhtä pitkä aika päivässä, joten sen olisi hyvä olla kohtuullisen siedettävä. Ei sellainen, joka hiertää tai narisee jatkuvalla syötöllä tai josta tulee selkä kipeäksi.
Yrittäjyydestä mulla taas aika ristiriitainen miepide. Olen toiminut itse toiminimellä friikkuna pian 8 vuotta ja toivoisin pääseväni siirtymään ns. oikeisiin töihin. Yksin työskentely sopii mulle loistavasti ja rakastan freelanceriuden mukanaan tuomaa vapautta, mutta olen ihan kurkkua myöten täynnä sitä, ettei koskaan voi olla edes paria kuukautta etukäteen varma toimeentulosta. Lisäksi koska olen nähnyt sivusta niin monta pakkoyrittäjyyskeissiä (duunia ei saa muuten kuin yrittäjänä, mutta toimeksiantaja sanelee kaikki ehdot palkkioista lähtien), kehottaisin kyllä harkitsemaan tarkasti, haluaako tälle tielle lähteä. Laskelmat pitää tehdä kunnolla, että on sitten tosissaan varaa joskus sairastaa ja pitää lomaa. Ja on hyvä tiedostaa, että jos kaikki menee käteen, edessä on yrityksen lopettamisen jälkeen useamman kuukauden karenssiaika ennen kuin ”saa” työttömän statuksen.
Kuulostinpa nyt negatiiviselta. Sori! Ei ole tarkoitus latistaa kenenkään mieltä. Jos yrittäjyys lähtee ihan aidosti omasta halusta ja on harkittu päätös, se voi varmasti olla hienoa. Itse olen ollut aika puun ja kuoren välissä, kun muuta työskentelymahdollisuutta ei ole ollut. (Nyt harkinnassa onkin sen takia ainakin osittainen alanvaihto, vaikka rakastankin mun duunia ja olen siinä hyvä.)
Päähenkilö
Hyviä pointteja. Samat tosiasiat mielessäni olen itse tuota friikkuhommaa karttanut. Toisilla toki yrittäjyyden hyvät puolet peittoavat nuo haasteet, mutta itseni tuntien olen päättäväisesti hakenut toisenlaisia vaihtoehtoja.
Rakastan sitä, että mulla on pysyvä työpaikka, työyhteisö, organisaatio, jonka sisällä saan ammatillisia ambitioitani toteuttaa, kuukausipalkka, työehtosopimus, työsuhde-edut, työterveys, perhe-elämää tukevat joustot, vuosilomat, kaikki tämä. Tämä vaan sopii mulle niin hyvin. Nyt kun työsuhde on vielä vakituinen, niin onnellisuuteni on todellakin lisääntynyt ainakin 82 % verrattuna niihin aikoihin kun määräaikaisuudet seurasivat toisiaan. Perheen elättäjänä ja asuntovelallisena (ja muutenkin) se oli mulle aivan kestämättömän stressaavaa aikaa. Tunnen kyllä monia, myös perheellisiä, jotka kestävät tuollaista epävarmuutta oikein hyvin. Minä en.
Toki ajat muuttuvat ja monella alalla on vain pakko hyväksyä se, ettei mitään vakituisia työsuhteita ylipäänsä ole kuin kourallinen, ja hommia pyöritetään entistä enemmän ostopalveluina ja projektiluontoisesti.
Emmi Nuorgam
Joo, mä ymmärrän tuon todella hyvin! Ajattelin itsekin, että palkkatöihin haluan, enkä todellakaan halua olla itse vastuussa näistä asioista.
Sitten kuitenkin kävin muutamassa mainosalan työhaastattelussa ja tajusin, että mä olen entisessä työssäni tottunut liian hyvään. Mulla ei ollut työaikoja tai läsnäolopakkoja, ja kaikkien omien projektien ja hommien tekeminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus – kaikilla työntekijöillä! Kun istuin noissa haastattelutilanteissa ja vastasin kysymyksiin siitä, haluanko olla töissä 37,5h vai 40h viikossa, tajusin, etten mä halua sitoutua sellaisiin aikoihin. Että mä tahdon joustoa – ja tarvitsenkin sitä, kun meillä on kaksi pientä lasta ja mies on joka tapauksessa freelancer.
Kun tarpeeksi kauan punnitsin näitä asioita, niin ymmärsin, ettei mulla oikein ole kuin kaksi vaihtoehtoa:
A. Jäädä odottamaan, että pääsen Googlelle töihin
B. Työllistää itse itseni
Ja nyt kokeilen jälkimmäistä. Voihan se olla, ettei tästä tulekaan mitään, mutta mun on pakko kokeilla!
Päähenkilö
Ymmärrän tosi hyvin. Ja jos joku onnistuu työllistämään itsensä ja pärjää siinä hommassa, niin olen varma, että sinä.
Mulla on muuten (kaiken muun hyvän lisäksi) todella joustava päivätyö. Toki tietyt reunaehdot tulee jo ihan sieltä rakastamastani TES:istä, mutta muuten on todella vapaata. Ja perheystävällistä. Olen onnekas ja onnellinen.
Tosin tästä kaikesta onnesta ja autuudesta seuraa se, että viihdyn nykyisessä työssäni vähän liiankin hyvin. Olen jo saavuttanut näissä hommissa vähän niin kuin lakipisteen, ja jos haluaisin uudenlaisia haasteita, niin mun olisi aivan pakko hakeutua muualle töihin. Tästä rustaan postaustakin parhaillaan, on sen verran kimurantti asia.
Emmi Nuorgam
Kuulostaa ihan mahtavalta!
Mä elin jossain sellaisessa kuplassa, jossa kaikki työnantajat luottaa työntekijöihinsä, jossa on joustoja ja jossa työntekijä saa vaikuttaa omaan työnkuvaansa. Yllätyksekseni on paljastunut, että sekään ei ihan aina pidä paikkaansa. En oikein tajua, miten sellainen voi olla ylipäänsä mahdollista vuonna 2015?
katiaviron (Ei varmistettu)
Luulen ettei se pidä paikkaansa kuin loppujen lopuksi aika harvojen kohdalla. Kovasti alasta kiinni varmasti myös.
Kiva lukea että olet ottanut ohjat käsiisi ja menet eteen pain. Toivotan onnea. Olen muuten istunut siellä samaisessa Kehräsaaressa yhdessä mainostoimistossa – mutta siitä on jo n. 27 vuotta!!
Ilana
Tsemppiä, Emmi! Ihan varmasti voit pärjätä yrittäjänä. Mun kommentti olikin lähinnä tuohon yleiseen yrittäjyyden suositteluun suunnattu. Ja kumpusi toki muutenkin oman alani päätä hajottavasta tilanteesta (josta avaudun täällä).
Silkkitassu
Mä niin tahtoisin yrittäjäksi. Mua on kuumotellut oman yrityksen perustaminen jo pidemmän aikaa. Mut jonkun pitää lyhentää lainaa ja maksaa eläminen, joten ei vielä. Josko tuo mies ensin oman yrityksensä saisi pystyyn, niin ehkä sit myöhemmin voi omia bisneksiä tuumia paremmin ja toteuttaakin. Tai jotenkin yhdistää molempien lempijutut yhden katon alle.