Jos jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, on jaettu suru vain puolikas, tai ehkä jopa vain neljäasosa surua. Jaettu suru alkaakin pian tuntua ihan naurettavalta. Tunteistaan puhumalla tajuaa, miten paljon omassa päässä tulee suurenneltua asioita ja muistaa, ettei maailma tähän kaadu. Että märehtiminen on turhaa – paljon tärkeämpää on juoda perjantaina lasillinen punaviiniä, käydä puutarhakengät jalassa Siwassa ja puhua niin paljon, että suuta alkaa kuivata.
Surunsa jakamisessa on myös se hyvä puoli, että aamulla saa herätä uunituoreiden croissanttien tuoksuun ja hautautua peiton alle ilman, että kukaan haluaa leikkiä, syödä tai pelata Pikku Kakkosta jo aamukuudelta. Nousta vasta sitten, kun on ihan pakko mennä vessaan ja senkin jälkeen palata vielä ihan pieneksi hetkeksi vällyjen väliin.
Suihkussakin saa käydä yksin, laittaa samalla kertaa sekä shampoota että hoitoainetta ja istua suihkun jälkeen valmiiseen aamupalapoytaan. Syödä liian monta croissanttia, parmankinkun siivua ja suklaamuffinssia, ottaa jälkiruuaksi vielä vähän homejuustoa ja kolmannen kupin kahvia. Ihastella sitä, miten hyvin toisten lapset käyttäytyy ja nauttia, kun punajuurimehun läikkyminen ei ole missään määrin oma murhe.
Ja kappas, pian saattaa huomatakin, että surusta on jäljellä enää pieni kivistys ohimoiden alueella. Neljännen kahvikupin jälkeen sitä saattaa unohtaa koko surunsa ja aloittaa päivän ihan kokonaan uudella innolla.
Surun pahin vihollinen nimittäin on ystävyys. Ja herkullinen aamupala.
——
Osallistun tällä postauksella Estrellan järjestämään ”Arjen yläpuolella” -kilpailuun, jolla voi voittaa kuumailmapallolennon.
Raissi
<3
Mia K.
🙂