Ehtoisa emäntä lastenvaatekutsuilla

Blogin myötä sitä on tullut tehtyä kaikenlaista ihan pähkähullua. Niinkuin nyt vaikka puhuminen vieraille ihmisille, vaatteiden kuvaaminen, huulipunan käyttö ja liikuntaharrastuksen aloittaminen. Kaikki sellaisia asioita, joita siellä mun kuplassa ei ennen bloggaamista ollut tapahtunut – enkä olisi pari vuotta sitten kuvitellut että tapahtuukaan. Muutama viikko sitten ylitin itseni kuitenkin ihan täydellisesti, kun emännöin Nosh -lastenvaatekutsuja – eikä siinä vielä kaikki – myös leivoin kutsuille kakun!

Kaikki alkoi, kuten nykyään on tapana, Instagramista. Iloisen värikkäät ja Euroopassa valmistuneet lastenvaatteet alkoi vilahdella mun feedissä yhä useammin ja useammin ja jonkun mutkan kautta päädyin NOSHin nettisivuille ja sieltä edelleen tamperelaisen NOSH-esittelijän Annan FB-ryhmään. Selvisi, että vaatteet ovat paitsi kauniita, käytännöllisiä tuplakokoja ja luomupuuvillasta valmistettuja, myös kotimaista designia. Selvisi myös, että Annan ryhmässä oli outlet ja kahden klik klik -klikkauksen jälkeen olin sekä shoppaillut itselleni velourpöksyt että sopinut järjestäväni ystävilleni kutsut.

Ainoa kosketukseni vaatekutsuihin ovat ne POMPdeLUX -kutsut, joissa olin aika turistina noin vuosi sitten. Tiesin siis etukäteen kutsua paikalle ihmisiä, joilla on lapsia tai mummeja (kröhöm) jotka kenties haluavat ostaa lapsenlapsilleen vaatteita (kröhöm). Stressasin ennen kutsuja ihan kamalasti sitä, että mitäs jos kukaan ei tulekaan ja kaikki peruu, mutta toisaalta mieheni lohdutti, että saadaanpa sitten syödä koko kakku itse.

Huoli onneksi osoittautui turhaksi ja rakas supermieheni pääsikin pitämään lastenhuoneeseen lapsiparkkia ainakin seitsemälle lapsukaiselle sillä aikaa, kun vanhemmat sekosi kaikkien ihanien lastenvaatteiden ja varsinkin NOSHin lippapipojen äärellä. Anna mainitsi pipojen olevan aina todella suosittuja, mutta kuulemma meidän pitkälti yli kymmenen pipon tilaus meni hänen myyntihistoriassaan ihan kärkeen. Hilda oli kutsuilla ihan elementissään, kun pääsi sovittamaan vaatteitaan ja hän pyörikin jatkuvasti vaaterekin ympärillä valiten vaatteita, joita sitten kiikutti Mummin ostettavaksi. Fiksu likka, näemmä jo 2-vuotiaana tajunnut, että mistä narusta kannattaa vetää!

Meidän ostoskoriin Hildalle päätyi tämä minttu taskumekko, josta tosin koot olivat jo niin finaalissa että päädyttiin varaamaan suoraan rekiltä vähän reiluhko mekko. Sen lisäksi Hilda valitsi harmaa-keltaisen ompputunikan, jossa niinikään on taskut, ja vadelmanpunaisen collegehameen, jossa taskujen sijaan oli neidille kelpaavat narut. Perhoskuvioitu lippapipo me olikin varattu jo etukäteen, sekin suoraan rekiltä, kun koot olivat tuostakin päässet loppumaan.

Eino taas sai mallistosta poistuneen sini-valkoisen froteehaalarin, jollainen mullakin on kuulemma pienenä ollut ja mintun shortsiasun kesälle. Vihreä BMX-lippapipo valittiin myös alunperin Einolle, mutta siskonsa on ominut sen isomman oikeudella omaan käyttöönsä, joten se siitä piposta sitten.

Lastenvaatteiden lisäksi NOSH valmistaa myös aikuisten vaatteita, mutta luojalle kiitos uusi naisten mallisto julkaistaan vasta huomenna ja säästyin näin ihan katastrofaaliselta henkilökohtaiselta konkurssilta. Ne tilaamani velourpöksyt on nimittäin osoittautuneet todella hyviksi ostoksiksi, eikä ainakaan vähiten sen takia, että velour on aika armollinen materiaali varsinkin lapsiperheissä. Ihan jokainen jugurttiroiske ja puurotahra ei heti välittömästi loista oloaan housunpuntissa, kun pinta on eläväinen ja heijastelee vähän valoakin. Että jos Iksu paljasti juuri pukevansa itsensä kuin lapsensa, niin pakko kai munkin on myöntää, että voidaan Einon kanssa hiihdellä ensi kesänä ihan velourkaksosina pitkin aurinkoisia hiekkarantoja!

PS. Joku kuitenkin kysyy kakun reseptiä, joten täältä pesee!

1. Mene kauppaan
2. Osta valmis mudcakekakkuaines
3. Leivo kakku
4. Vatkaa sekaisin kermavaahtoa ja sulatettua minttusuklaata
5. Kasaa kakku ja lyö pakkaseen 15 minuutiksi
6. Koristele esimerkiksi pienillä vaahtokarkeilla
7. Nosta jalat ylös ja nauti täydellisestä rikoksesta!

10 comments

  1. Hanna/soppaa ja sirkushuveja (Ei varmistettu)

    Hyvin leivottu Emmi!

    Noi Noshit on kyllä niin ihania, että meinaa itseäkin houkutella kutsujen pito. Oon kyllä heidän nettikaupassaan jo monesti vieraillut ja klikannut ostoskorin täyteen ja sitten viime hetkellä painanut yläkulman rastia. Johan tota vaatetta on yllinkyllin..

    Sirkushuveissa olis sulle haaste, jos huvittaa tarttua moiseen.
    (Ja vastaan kyllä sun heittämään haasteeseenkin tässä jahka joudan ;))

    1. Emmi Nuorgam

      Tartun haasteeseen, ehkäpä jo huomenna! 🙂

  2. Oili / Ajatuksia Saksasta (Ei varmistettu)

    Noshit on ihania! Mä oon ommellut pojalle sekä itselleni jonkin verran niiden kankaista. Printit on aina tosi raikkaita ja kankaiden laatu on tosi hyvä. Nyt kun uusi kangasmallisto taas tuli, piti oikein hillitä itseäni aktiivisesti, etten tilannut metritolkulla tavaraa. Valmiita vaatteita en ole ostanut, mutta meidän vähän Einoa nuorempi poika sai juuri lahjaksi pöksyt ja bodyn. Kaiken muun ihanan lisäksi niissä on aivan parasta se, miten molemmat on suunniteltu kasvamaan lapsen mukana. Fiksusti suunnitellusta, nätistä ja luomukankaasta tehdystä vaatteesta viitsii maksaakin hieman enemmän 🙂

    Leivontastategiasi on just oikea! Suvereenisti vaan, ketä oikeesti kiinnostaa onko kyseessä valmistaikina vai itse leivottu kaakku, jos maku on kohdallaan 🙂

    1. Emmi Nuorgam

      Aina kankaita hyplätessä tulee sellainen olo, että voi kun osaisin itsekin ommella! Mutta toistaiseksi mun kärsivällisyyskyky ei ole riittänyt sellaseen. Ehkä vielä joskus.. 🙂

      1. Oili / Ajatuksia Saksasta (Ei varmistettu)

        Mähän vihasin ompelua kässäntunneilla ja menetin hermot jo kaavanleikkuuvaiheessa 🙂 Nyt jälkikasvun saavuttua meinasin sitten, että kyllähän kätevä emäntä nyt parit pöksyt ainakin hurauttaa. Jäin heti koukkuun, on niin paljon ihania kankaita että kyllähän niitä tekee mielikin ommella! Ja lastenvaatteet on siitä käteviä, että ensinnäkin saajaa tuskin kiinnostaa tikkausten siisteys (äärimmäisen olennainen ominaisuus) ja toisekseen niiden istuvuus ei oo niin justiinsa, kun ovat kuitenkin aikuisten vaatteisiin verrattuna löysempiä. Aloita siis niillä jos joskus rohkaistut 🙂

        1. Emmi Nuorgam

          Ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta voi luoja miten kauniita kuvia sulla on Instassa! Olisinpa minäkin noin hallittu ja seesteinen – siis edes kuvissa. 🙂

          1. Oili / Ajatuksia Saksasta (Ei varmistettu)

            Oo, kiitos! Mä taas aina ihailen siellä muita kuten sua, joilla on ihanan elämänmakuisia kuvia huomattavasti suuremmalla tahdilla kuin ite ehdin ees ajatella, että kameran tai kännykän vois kaivaa esiin. Mietin, että ehkä muiden elämässä vaan tapahtuu enemmän 🙂

  3. Vierailija (Ei varmistettu)

    Noshin vaatteet on ihania…ainut mikä mua risoo, niin lasten vaatteet on kivempia kuin aikuisten ja koot loppuu 146-152. Onnistuin bongaamaan kameralegginssit käytettynä koossa 158-164 koossa ja ne on ihanat, ihanat (ilmeisesti mallikappaleet kun musta noita ei ole tossa koossa ollut tuotannossa). Elän toivossa että joskus Nosh laajentaisi lasten mallistoa 158-164 kokoon asti, siihen asti on kai pakko ommella itse (no okei, se upouusi naistenmallisto on aika kiva, mutta silti, se tiikerimekko harmaana ois niin kiva itselle, harmittaa niin vietävästi). No joo, kaipa sitä pitäisi koittaa aikuistua pukeutumisessa kun 40 vuotta kolkuttelee kohta mittarissa…(ja on ne tuplakoot oikeasti aika rasittavia, tyttö on käyttänyt kokoa 98/104 ainakin vuoden ja mahtuu ja mahtuu, kaapissa ois ihania 110-kokoisia oottamassa vaikka kuinka (niin ja laps on huimat 97cm pitkä nyt, että saan tässä hieman vielä varmaan odotellakin ;)).

  4. Uusi luottovaate - EMMI NUORGAMEMMI NUORGAM

    […] Kirjoitin jo keväällä hullaantumisestani kotimaisiin NOSH Organicsin lastenvaatteisiin. Sen lisäksi, että vaatteissa on ihan uskomattoman kauniita kuoseja, värejä ja malleja, on luomuvaatteiden käyttöikä pitkä, vaatteet on laadukkaasti valmistettu, Suomessa suunniteltu ja Euroopassa ommeltu. Enkä missään määrin pistä pahakseni, että NOSH Organics on suomalaisten naisten pienyritys – kun vaatteita on pakko hankkia, on kiva tietää, että omilla ostopäätöksillä voi auttaa vertaisiaan menestymään. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *